Xanopticon (Live @ Maschinenfest 2012)

51 minutes of pure madness.

Addiktioni 02/12

Xanopticon: Même Mage EP 12″ (2003)

Xanopticon: Même Mage EPAh, vinyylin ihanuuksia. Asetat neulan vinyylin pintaan katsomatta sen tarkemmin mitä etiketissä todellisuudessa lukee ja alat kuuntelemaan. Ensimmäinen reaktio on se että jumalauta minkälaista tykitystä sieltä alkoi puskemaan esiin. Kuin Autechren Confield albumia soitettaisiin triplanopeudella. Biisi vaihtuu ja edelleenkin musiikki on sellaista intensiivisesti ylikompresoitua sekamelskaa että ei oikein tiedä miten tähän pitäisi todellisuudessa suhtautua. Ensimmäinen päässä pyörivä ajatus on se että tämä on Xanopticon, Pittsburghista kotoisin oleva tuottaja joka ei ota edes tarkoituksella yhtään panttivankia breakcore-rintamalla ja nyt hän on päättänyt viedä oman, persoonallisen asenteensa täysin uuteen, psykoottimaiseen versionumeroon kunnes lopulta sitä tajuaa tarkistaa että pyöriiköhän tämä kaksitoista-tuumainen edes oikealla nopeudella. Kyllä. Täysin väärä nopeus. Helvetin idiootti. Kukaan ei ole näin hullu. Uusi yritys. Neula takaisin kiinni levyn alkuun ja kas, nythän tästä saa jo huomattavasti parempaa selkoa ja jopa äärimmäisyyksiin chopattu amen break looppi alkaa saada dominoivaa liikehdintää kaaoksen keskeltä. Kaksitoista-tuumaisen aloittava “Suicide” on todellisuudessa jonkinsortin remix Gravediggazin “1-800 Suicide” kappaleesta josta ei taida olla mitään originaalia jäljellä muuta kuin sieltä sun täältä sämplätyt vokaalit. Muuten päänavaava raita kertoo varsin nopeasti ja selkeäsanaisesti että Xanopticon a.k.a. Ryan Friedrich jatkaa edelleenkin täysin hänen omalla hyper-editoidulla tyylillään pistäen sääntöjä uusiksi ja kuulostaen äärimmäisyyksiin viedyltä hallitulta kaaokselta. “Suicide” on kuitenkin miehen musiikilla mitattuna hyvinkin groovaava, kolme ja puoli minuuttinen rykäisy että sitä miltei varautuu siihen että jospa EP:n muutkin raidat antavat mahdollisuuksien mukaan enemmän tilaa hengittämiselle mutta kiekon raita numero kaksi lähtiessään käyntiin, tuollakin naiivilla ajatuksella voi heittää täysin vesilintua. Nimittäin “Neurve” lataa neuroottisesti pistelevän ja psykoottisesti luotaavaan tunnelman täyteen lataukseen sekunneissa mitattuna ja alkaa työntämään kuuntelijaa takaisin kohti huoneen kulmaa jossa hänen kuuluisi maata sikiöasennossa. B-puolen käynnistävä “Nymphwrak” kaivertaa hieman yllättäen Tangerine Dreamin kaltaista mutta huomattavasti vääristyneempää tunnelmointia syntikoiden kautta ja biittipuolella edelleenkin jatketaan sarjatulimaisessa hyökkäävydessä tuoden mukanaan teknologisesti siellä sun täällä piipahtelevaa valoshowta. Kiekon viimeistelevä “Hhova” kiteyttää Xanopticonista onnistuneesti ne parhaimmat puolet kuulostamatta liialti täyteen ahdetulta eli teoksesta löytyy siis melodisuutta ja rumpuohjelmointi antaa tiukan vastineen ilman minkäänlaista ylitsepursuavaa vaikutelmaa. Mitä muuta tästä neliraitasestä EP:stä voisi sanoa? Rohkeaa. Mielipuolista. Maanista. Ankaraa. Même Mage osoittaa taas täydellisesti sen että Xanopticon osaa tuottaa erittäin toimivaa aivojen nollausmusiikkia ja muutenkin mies taplaa tyylillisesti tyystin omassa luokassaan. Mikä on edelleenkin nykypäivänä harvinainen näky breakcore- ja iDM-rintamalla.

Addiktioni 18/11

Xanopticon: The Silver Key EP 12″ (2007)

Xanopticon: The Silver Key EPJotenkin on sellainen trauman jälkeinen hatara muistikuva (Ryan Friedrichin a.k.a.) Xanopticonin musiikista ja erityisesti vuoden 2003 Liminal Space täyspitkästä että se on ihon pintaa väreilevän intensiivinen breakcore kokemus, ehkäpä paikoitellen liiankin jonka myötä tuntui olevansa sellaisessa jälkiä kehoonsa jättävässä tiukassa puristuksessa ja saavansa pahasti turpaan jokaisesta ilmansuunnasta. Tämä vinyylinä julkaistu kolmen raidan The Silver Key EP jatkaa edelleenkin tässä hyper-aktiivisessa hyökkäävyydessä tosin tällä kertaa antaen edes hieman tilaa hengittää keuhkot täyteen ilmaa mutta loppupeleissä kuitenkin pitäen kuuntelijan tiukassa ja erittäin lyhyessä talutushihnassaan. EP:n aloitusraita ja A-puolen kokonaan valtaava yhdeksän minuuttinen “Lockjaw” on odotetusti juuri sellainen nurkkia suoriksi vetävä rymistely joka kuitenkin ottaa oman aikansa ladatakseen patterinsa massiiviseen tehoonsa ja puolessa välissä kappaletta antaen sarjatulituksena ylitse vyöryävän viimeistelevän pyyhkäisyn kuitenkaan sortumatta minkäänlaisiin ylilyönteihin. B-puolen aloittava “Stable Fire” on tunnelmaltaan enemmän sci-fimäisen teknologinen joka myöskin ylläpitää pitkin selkäpiitä ryömivän fobian synnyttävän ahdistuksen huipussaan ja kaiken tuon äärimmäisyyksiin dominoivan kontrollin keskipisteessä aistii jokaisen millin tarkasti paikalleen asetellun rummun, snaren ja basson jotka raivaavat onnistuneesti itselleen tietä. Julkaisun viimeistelevä “Forgotten Language” on jo suorainen ensimmäinen askel itseään kadottavaan psykoosiin. Monelta eri tasolta ääntä resonoiva, todellisuutta jatkuvasti vääristelevä ja erittäin syvän pudotuksen omaava teos jättää viimeistään siinä vaiheessa lähtemättömät merkkinsä kun miltei loputtomista rummuista koostuva seinämä alkaa päästämään irti täydellisesti suunniteltua epäjärjestystä ja tuhoa ympäristöönsä. Niin… The Silver Key EP on siis teknillisesti erittäin loistava taidonnäyte breakcore genren yhdestä kyvykkäimistä tuottajista. Jo pelkästään Xanopticonin rumpuohjelmointi vetää helposti vertailuja genren kiistattomaan ykkösnimeen ja tuo siinä samalla paljon uudenlaista hohtoa pöytään tarkkaan editoidulla ja tiivisti pakatulla kaaoksellaan. Tätä on pakko hankkia vinyylinä lisää.