Addiktioni: Redux 3

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand (2007)

The Angelic Process: Weighing Souls With SandTasan kolme vuotta sitten The Angelic Processin toinen sieluista katosi maan päältä kun orkesterin pääarkkitehti Kris Angylus riisti itseltään hengen. Tragediaa edeltäneet tapahtumat ovat aika ikävää kerrottavaa. Häneltä murtui käsi yhdessä vaiheessa ja epäonnekseen onnistui sen lisäksi loukkaamaan uudestaan tämän parantumaan päin olevan raajansa. Edessä olisi ollut kahden vuoden rankka koettelemus jossa käden lihakset olisi uudelleenkoottu eikä kuitenkaan annettu varmoja takeita siitä että käsi parantuisi entiseen loistoonsa. Tämä oli erittäin kova isku minkä johdosta hän masentui pahasti ja kärsivä sielu ei yksinkertaisesti kestänyt sitä ajatusta ettei hän pystyisi enää soittamaan omilla käsillään ja tekemään musiikkia mikä on täyttänyt puolet hänen elämästään. Itsemurhaan päättynyt ratkaisu johti siihen että orkesterin viimeiseksi jäänyt ja muutenkin sydäntäsärkevän raskaan teeman omaava albumi sai ylleensä täysin uudenlaisen symbolisen merkityksen mutta ei mennä vielä niin pitkälle tässä kirjoituksessa. Sen verran sanon vielä että hänen itsekkään tekonsa takia häneltä jäi taaksensa vaimonsa Monika Dragynfly ja heidän kaksi lasta.

Itse en unohda sitä hetkeä kun tutustuin tähän orkesteriin. Vuosi 2006 oli loppumaisillaan ja muutenkin joulu on minulle sellaista aikaa jolloin pistän kuulokkeet päähän ja uppoudun pääasiallisesti synkän musiikin viettelemään maailmaan. TV ei ole juurikaan päällä, mitä nyt Blade Runnerin katson DVD:ltä jossain vaiheessa koska se kuuluu meikäläisen absurdiin jouluperinteeseen. Tämä on minun toimiva tapa vapautua joulun ahdistavasta tunnelmasta. Laillisten tai laittomien kanavien kautta on tullut monet kerrat todettua että netti on loistava viestintämuoto löytää uusia levyjä tuntemattomilta artisteilta ja muistan kun läpikävin kovalevyltäni yhtä kansiota jossa oli kaikenlaista uutta tavaraa imutettuna. Tiedostoja selatessani mikään levy ei tuntunut sillä hetkellä tarttuvan kiinni kunnes siirsin We All Die Laughing minialbumin soittimeeni. Se ylöspäin räjähtävä ja ympäristöön levittäytyvä polttavan kuuma metallinen äänivalli oli ensimmäistä kertaa sellainen ilmaa keuhkoista tyhjentävä kokemus että jäin suu ammollaan ihmettelemään kuulemaani äänivyörytystä jota voisi parhaimmillaan kuvailla tuhansia taivasta pimentävien pommikoneiden olemuksella. Ei kauan kestänyt kun aivojeni reseptorit löysivät taas oikeat kohteensa ja näin ollen pistin kaikki saatavilla olevat levyt tilaukseen ja jäin erittäin nälkäisenä odottelemaan tulevaa albumia.

Weighing Souls With Sand on siis konseptialbumi ja suora jatkumo edelliselle pitkäsoitolle Coma Waering, jonka sisäisenä tarinana oli tuntemattoman miehen koomaan vajoaminen jossa hän joutui mielensä sekä ruumiinsa vangiksi, samalla todistaen jälkimmäisen rappeutumista ja lopulta kohdaten avuttomasti kuoleman. Kuten jo ehdin viitata, Weighing Souls With Sand albumin tematiikka ei myöskään ole siitä kauneimmasta päästä. Tällä kertaa seurataan juuri miehensä menettäneen aviovaimon kamppailua surun viiltävää tunnetta vastaan sekä yritystä kestää tätä raskaan menetyksen tuskaa mutta huonoin tuloksin sillä pitkän ja väsyttävän taistelun jälkeen tarinan päähenkilö ajautuu tekemään itsemurhan. Nyt ymmärrätte varmaan miksi tämä albumi saa uudenlaisen symbolisen merkityksen K.Angyluksen kuoleman jälkeen. Itse olen käyttänyt sanaa joutsenlaulu sillä se kuvaa parhaiten näitä monivaiheisia tunteita joita väistämättä kokee albumin sisältöä kuunnellessa ja samalla muuttuen jopa pelottavasti takaisin todellisuuteen peilaavaksi ja artistin mielenlaatuun kurkottavaksi portaaliksi.

Albumin aloitusraita, “The Promise Of Snakes”, luo ensimmäisestä minuuteista lähtien sellaisen raamatullisen lupauksen ikuisesta onnesta ja ettei mitään pahaa tule tapahtumaan tässä juuri luodussa kahden ihmisen paratiisissa mutta karkotuksen sijaan koetaan sielunkumppanin kuolema ja tästä päälaelleen kääntävästä shokista alkaa nivoitumaan henkeäsalpaavan surullinen sekä itsetuhoinen matka jossa yritetään saada epätoivoisesti edes jonkinlaista vastausta siihen että miksi hän on poissa. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien ei ole epäselvää että musiikillisesti Weighing Souls With Sand jatkaa onnistuneesti Coma Waering albumin tutuissa jalanjäljissä yhteen nitoen doom metallin raskaasti pommittavaa äänivallia ja sähköisesti rahisevia ambientmaisia tekstuureja sekä heittäen sekaan tribalmaista rummutusta. Tällä kertaa vokaaleja on puskettu hitusen verran enemmän eturintamaan joka näin ollen tuo musiikille enemmän inhimillisyyttä samalla puskien dynamiikkaa laajempaan kulmaan mutta kuitenkin pitäytyen edelleenkin siinä muodostelmassa että lyriikoista ei juurikaan mitään selvää. Tämä ratkaisu takaa sen että kuuntelija pakostakin syventyy enemmän albumin mystiikkaan.

“Dying In A Minor” on yksi Weighing Souls With Sandin yllätysmomenteista. Heti alusta lähtien äänimaisema luo sellaisen vahvan illuusion kuin seilaisi sukellusveneellä maailmaa peittävässä meressä omassa yksinäisyydessään ja tasaisesti resonoiva signaali mikä tuolta meren syvyydestä kaikuu on heikko elämänsignaali joka alkaa vaimenemaan mitä syvemmälle vajotaan. Kappale siis ottaa rauhallisesti oman aikansa muovaten äänivirtaa seesteisen ambientin ja rumpujen säestyksellä edeten kohti murskaavan paineen omaavaa pohjaa jonka myötä The Angelic Process alkaa etenemään taas tutussa toimintamallissaan. Viimeistään “Burning In The Undertow Of God” aikana tuleekin sellainen herättelevästi ravisteleva osuus kuin selviäisi että onko kuoleman jälkeen mitään vai kohtaako elämässä vaikuttaneen uskomuksen mukaan helvetin tai sen toisen vaihtoehdon jossa rakastavaiset kohtaisivat jälleen toisensa. Levyn piiloraitana toimiva instrumentaalityö “How To Build A Time Machine” tuo edes jonkinlaista positiivista valon pilkahdusta tähän synkästi otteessaan pitävässä kierteessään, rakentaen toivoa menetyksen lävistämään kipuun ja yrittäessään löytää vastausta jolla voisi palata alkuun ja estää kaikki nämä tragediat tapahtumasta.

Ja sitten on ainoastaan vinyylillä julkaistu bonusraita “Sleepwritten”. Väistämättäkin sydäntä puristava tunne iskee viimeistään siinä vaiheessa kun kuuntelee 11 minuutin ajan minkäläisia soittimia sekä uusia ideoita tähän viimeiseen kappaleeseen on onnistuttu sisällyttämään silti kuulostamatta liialti täyteen ahdetulta. Pelkästään kappaleessa esitellyt toimintatavat ja erityisesti nousevan auringon maasta vaikutteita saanut instrumentointi onnistuivat vakuuttamaan minut siitä että jos The Angelic Process olisi julkaissut tämän jälkeen vielä yhden levyn, avioparista muodostunut kaksikko olisi vienyt orkesterin muokkaaman koneiden ja kitaroiden muodostaman äänimaailman kuin myös heilauttanut koko genren täysin voimin seuraavalle tasolle.

Weighing Souls With Sand julkaistiin neljä vuotta sitten ja rehellisesti sanottuna tämä albumi on edelleenkin yksi levykokoelmani helmistä. Itselläni tulee tasaisen väliajoin sellaisia pyrähdyksiä kuuntelutottumuksessa jonka aikana kuuntelen intensiivisestä tiettyjä albumeja ja yritän esim. löytää niistä uusia asioita. Weighing Souls With Sand lukeutuu näihin ja se on myös siitä ainutlaatuinen että albumin musikaalinen kaava onnistui joskus aikoinaan kuljettamaan yliväsyneen mieleni tuntemattoman rajan ylitse jonka aikana koin voimakkaan… En edelleenkään tiedä millä termillä kutsuisin tuota uniikkia kokemusta. Tuntuu kuin mieleni olisi kytkimen lailla käännetty rinnakkaiseen todellisuuteen. Talven pimeys muuttui hetkessä ympärille hohtavaksi valoksi ja minä olin noin puolen tunnin ajan tuossa tilassa jossa tähyilin ympärilläni ollutta kauneutta enkä halunnut sen loppuvan koskaan. Nyt tämä taas lähti sille linjalle että en edes tiedä mitä haluaisin tällä loppukaneetilla sanoa. Ehkäpä sen että Weighing Souls With Sand on yhä vuosien jälkeen hieno, jopa mieltäräjäyttävästi sieluun syvät jäljet jättävä teos ja minulla on yksi tärkeä kokemus siitä todisteena. Sitä on edelleenkin vaikea uskoa että näinkin voimakasta, aisteihin vetoavaa musiikkia ei tulla enää koskaan kokemaan uusissa väreissä tältä kahden ihmisen muodostamalta kokonaisuudelta. RIP Kris Angylus, sinä onnistuit muistuttamaan minua uudella tavalla miksi musiikki on elämässäni niin tärkeää.

Summa summarum

Weighting Souls With Sand

Niin… Päätinpä haalia kaikki Weighting Souls With Sandin värit kokoelmaani. Aikoinaan hankittu punainen vinyyli sai nyt viereensä keltaisen ja perus-mustan. Onhan tämä kieltämättä vähän naurettavaa ostaa sama julkaisu neljä kertaa mutta minä olenkin keräilijä ja omalta osaltani The Angelic Processin perintö on vaan pakko haalia kokonaisuudeksi.

Sleepwritten

Sleepwritten

Tuli hankittua tuossa about kuukausi sitten The Angelic Processin “Weighting Souls With Sand” vinyylimuodossa levyhyllyyni. Silloin soittimen hankinta oli vasta alkutekijöissään ja albumi tietenkin meni hyllyyni odottamaan parempia aikoja. Digipakkiin paketoitu CD löytyy tietenkin kokoelmastani mutta jotenkin tuli sellainen suoranainen pakottava tarve ostaa se myös vinyylimuodossa ja varsinkin punaisena vinyylinä julkaistu versio. The Angelic Processin sielu katosi maan päältä sillä hetkellä kun pääarkkitehti, K. Angylus riisti itseltään hengen joten tämä jäi heidän viimeiseksi julkaisuksi ja halusin vain jollakin tapaa täydentää kokoelmaani tämän orkesterin suhteen. Samanhenkistä mantraa olen toistanut ennenkin, mutta kai minä edelleenkin yritän taota muidenkin päähän että kuinka hieno orkesteri tämä on… tai oli. Sitä on yhä vaikea uskoa että näinkin voimakasta, aisteihin vetoavaa musiikkia ei tulla enää koskaan kokemaan tältä kahden ihmisen muodostamalta kokonaisuudelta tulevaisuudessa.

Tänään viimeinkin pääsin rauhassa kuuntelemaan tätä vinyylimuodossa tarjoiltua julkaisua. Tuttu äänimaailma tai paremminkin pystyyn räjähtävä äänivalli ympäröi minua ja sitä taas haikeiden tunteiden keskellä pitelin pahvista koteloa käsissäni ja mietin kuinka tämä on orkesterin viimeinen julkaisu tai kuten olen joskus aikaisemmin tiivistänyt tämän toteamuksen yhdeksi lauseeksi – “Weighting Souls With Sand” on The Angelic Processin joutsenlaulu. Yksi osasyy miksi hankin tämän myös vinyylinä on tietenkin se että vinyyliversiossa on yksi extra bonusraita nimeltään “Sleepwritten” jota ei ole CD:llä ollenkaan ja nyt kun tätä 11 minuuttista albumin huipentumana toimivaa raitaa kuuntelee, sitä on pakko vaan todeta itselleni kuinka tämä on yksi hienoimmista kappaleista albumilla. Suorastaan iskee sydäntä puristava tunne kun kuuntelee minkäläisia soittimia sekä ideoita tähän viimeiseen kappaleeseen on onnistuttu sisällyttämään kuulostamatta liialti täyteen ahdetulta. Pelkästään “Sleepwritten” kappaleessa esitellyt toimintatavat vakuuttivat minut että jos The Angelic Process olisi julkaissut tämän jälkeen yhden levyn, kaksikko olisi vienyt orkesterin muokkaaman koneiden ja kitaroiden muodostaman äänimaailman seuraavalle tasolle.

Tämä julkaisu oli yksi hienoimmista kokemuksista viime vuonna ja nyt ympyrän sulkeuduttua, ehkäpä minä olen nyt valmis päästämään irti.

Vuoden 2007 parhaimmisto

The Angelic Process: Weighing Souls With SandVoisin todeta että kulunut vuosi oli jälleen erinomainen julkaistun musiikin saralla. Jos nyt oikein muistan, viime vuonna taisi olla kolme iDM-levyä jotka dominoivat omaa kuuntelukokemusta pitkän aikaa ja nyt vuonna 2007 koko genre loistaa poissaolollaan omalta listaltani. Edellisenä vuonna en myöskään hirveän paljon kuunnellut ja ostanut sähköisen kitaran kautta iskeytyvää revitystä ja nyt tänä vuonna sitä kuilua ollaan kiritty takaisin enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tästä vuodesta jäi ennenkaikkea se mieleen että minulle jäi neljä tyystin erilaista levyä käteen joita voin kutsua vuoden albumeiksi ilman minkäänlaista jälkikäteen käytyä uudelleenharkintaa.

Ensimmäisenä listalla ja näkyvimmissä roolissa on doom metal/ambient-orkesteri The Angelic Process johon tutustuin tasan tarkkaan vuosi sitten. Puoli vuotta myöhemmin bändi julkaisi odotetusti heidän parhaimmansa teoksensa Weighing Souls With Sand joka sisälsi erittäin surullisen ja syvästi viiltävän tarinan naisesta joka oman henkilökohtaisen surunsa myötä päätyy riistämään oman henkensa. Ei siis mitenkään kevyttä radiosoitto tavaraa, musiikillisesta tai taustatarinan kannalta. Pari kuukautta sitten kitaristille tapahtuneen ikävän onnettomuuden myötä näyttää toistaiseksi siltä että tämä albumi jäisi heidän viimeiseksi teokseksi. Noh, lohdutuksena voin todeta että huipulla on aina hyvä lopettaa ennenkuin se pahin itseääntoistava kierre alkavat näkymään ja kuulumaan seuraavilla julkaisuilla, tosin orkesteri pääsi pitkän kivisen kuljetun tien jälkeen juuri siihen pisteeseen että heiltä olisi voinut tulla monta muutakin genren mestariteosta vuosien varrella. Arkinen elämä on joskus liian julma musiikkia intohimoisesti tekevälle ihmiselle. Tämä orkesteri on minulle edelleenkin siitä jännä juttu että genren muut huippunimet eivät saa juurikaan minkäänlaista positiivista reaktioita allekirjoittaneelta. Sunn o))) on lähinnä vakaata staattista huttua jossa vatkataan samanlaista tilaa kahdenkymmenen minuutin ajan, Jesu lähenee jollakin käänteisen perverssion kautta jo miltei popin suuntaan minun korvissani ja Nadja sentään pyrkii jotenkin sinne toivomaani suuntaan mutta heiltä puuttuu jokin soundin viimeistelevä asia tuosta kokonaisuudesta joka saisi minutkin kiinnostumaan enemmän. Blah, kuka edes tarvitsee korvikkeita?

Vuosi 2007 tunnetaan myös siitä että UNKLE teki odotetusti neljän vuoden jälkeen paluun uudella albumillaan War Stories. Ja minkälainen paluu se loppupeleissä olikaan. Kun itse kuuntelin levyä ensimmäisen kerran, minun piti vielä varmistaa kaikista levyn kansivihoista yms. että olin tosiaan saanut UNKLEn uuden albumin. James Lavelle ja Richard File yhdessä tuottajan Chris Gossin kanssa olivat siis pistäneet elektronisen soundin sen verran sivuun että nyt UNKLE kuulosti ensimäisen kerran orgaaniselta ja nyt asian nimi oli aika pitkälti rrrock risaisilla farkuilla varustettuna. Se mikä tästä jäi parhaiten mieleen oli se kun kuuntelin tätä levyä tuoreltaan monet aamut ennen kello kuutta bussissa. Kesäaurinko, aurinkolasit ja se utuinen fiilis päänsisällä yhdistettynä siihen kun esim. “Keys To The Kingdom” tai “Price You Pay” lähti mp3-soittimesta soimaan. Hieno levy jota ei voi kehua tarpeeksi.

CMX teki tänä vuonna sellaisen tempauksen Talvikuningas albumillaan johon monella muulla kotimaisella orkesterilla ei olisi edes varaa uhkapelata eli julkaista albumista ensiksi vain 8000 kappaleen rajoitettu erikoispainos jota koristi tyly 40 euron hintalappu. Tosin olihan itse albumikin sen verran poikkeava progeteos täällä kotosuomessa jota ennenkaikkea värittivät sotainen sci-fi juoni lukemattomien tähtien takana kaukana tulevaisuudessa. En edelleenkään ole CMX:n kovin fani mutta jokin tuossa albumissa vaan vetosi syvästi minuun että minun oli pakko saada fyysinen kopio koristamaan levyhyllyä. Eikä kaduta yhtään, on tämä sen verran kovaa tavaraa komposiittinyrkkeineen ja tappajasatelliitteineen.

Toisena kotimaisena julkaisuna on Pimentolan Misantropolis joka suoranaisesti käveli puun takaa päin. Kun hankin tämän albumin, itselläni oli juuri silloin pahimmillaan jonkin sortin ruokamyrkytys päällänsä ja ehkäpä sen takia sain sellaisen hämärän alitajunnasta virikkeitä saaneen yhteyden albumin äänimaailmaan. Eli siis ehkäpä omien salaisten mieltymysten ja hämärien pelkotilojen myötä sain albumille sellaisen ymmärrettävän olomuodon jonka kanssa osaan olla täysin sinut. En edes yritää edes ymmärtää tätä herkästi rikkoontuvaa yhteyttä mutta sen osaan sanoa että Misantropolis on sellainen kokeellinen teos johon koneellisen industrialin ystävät kannattaa ehdottomasti tutustua.

Eli siis TOP4 on seuraavanlainen:

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand
UNKLE: War Stories
CMX: Talvikuningas
Pimentola: Misantropolis

Nämä muut eivät ihan yllä tuohon vuoden albumi nimikkeen tasolle mutta ovat kuitenkin itsessään erinomaisia teoksia joita on myös tullut luukutettua enemmän kuin tarpeeksi omassa soittimessani.

Venetian Snares: My Downfall (Original Soundtrack)
Nine Inch Nails: Year Zero
Velcra: Hadal
Charlie Clouser: Saw III OST
Bad Sector: Harrow (Reissue)
Kevin Riepl: Gears Of War OST
5F-X: The Xenomorphians – Your Friendly Invasion
Photek: Form & Function Vol 2

Addiktioni, 20/2007

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand (2007)

The Angelic Process: Weighing Souls With SandLöydettyäni viime vuoden viimeisenä kuukautena The Angelic Processin kautta tämän erikoisemman metalli-genren nimeltään ambient drone metal, olen myös yrittänyt tutustua muihin samankaltaisiin orkestereihin mutta joka kerta olen palannut pettyneenä takaisin tämän bändin pariin. En tiedä miksi muut genreen panostavat tekijät eivät ns. nappaa sitten yhtään minun korvissani. Ehkäpä se vika on siinä etten saa samanlaista intohimon palavaa tunnetta muiden yhtyeen julkaisuista ja The Angelic Processin jälkeen monet orkesterit kuulostavat suorastaan ohuelta ja jopa paikoitellen harmaalta. Niin ja miksi pitäisi edes tyytyä toiseen sijaan kun voi suoraan valita genren ykkösnimen joka vieläpä kaiken lisäksi julkaisi tässä kuussa odotetun kolmannen kokopitkänsä. Weighing Souls With Sand on konseptialbumi ja suora jatkumo edelliselle pitkäsoitolle Coma Waering, jonka sisäisenä tarinana oli tuntemattoman miehen koomaan vajoaminen jossa hän joutui mielensä vangiksi, samalla todistaen oman ruumiinsa rappeutumisen ja lopulta kohdaten avuttomasti kuoleman. Weighing Souls With Sand albumin konsepti ei myöskään ole siitä kauneimmasta päästä. Tällä kertaa seurataan juuri miehensä menettäneen aviovaimon kamppailua surun viiltävää tunnetta vastaan sekä yritystä kestää tätä raskasta menetyksen tuskaa mutta huonoin tuloksin sillä väsyttävän taistelun jälkeen vaimo ajautuu riistämään itseltään hengen. Kuten sanoin – ei mitenkään kaunis teemaltaan, moraaliselta kannalta eikä varmasti ole se helpoimmasta päästä oleva kokonaisuus rockmusiikin tematiikassa. Levyn aloittava “The Promise Of Snakes” on kuin Aatamin ja Eevan aikainen lupaus ettei mitään pahaa ei tule tapahtumaan juuri luodussa paratiisissa mutta karkotuksen sijaan koetaan sielunkumppanin kuolema ja tästä shokista alkaa nivoitumaan henkeäsalpaavan surullinen sekä itsetuhoinen matka jossa yritetään saada epätoivoisesti edes jonkinlaista vastausta siihen että miksi hän on poissa. Niskakarvat suorastaan kohoavat pystyyn kun uppoudun silmät kiinni albumin syvään tunnelmaan ja yritän seurata päähahmon liikkeitä kappaleiden nimien kautta. Coma Waering albumin lailla musiikki jatkuu edelleenkin vahvasti ja raskaasti pommittavassa doom metal kitaravalli taustassa sekä tribalmaisessa rummutuksissa joskin tällä kertaa vokaaleja on siirretty enemmän eturintamaan joka näin ollen tuo musiikille enemmän inhimillisyyttä samalla puskien dynamiikkaa äärimmäisyyksiin ja suorastaan kuljettaa musiikkia vauhdilla kohti tuntematonta päämäärää. “Burning In The Undertow Of God” aikana tuleekin sellainen herättelevä osuus kuin selviäisi että onko kuoleman jälkeen mitään vai kohtaako elämässä vaikuttaneen uskomuksen mukaan helvetin vai sen toisen vaihtoehdon jossa rakastavaiset kohtaisivat jälleen. Levyn piiloraitana toimiva “How To Build A Time Machine” tuo edes jonkinlaista positiivista valon pilkahdusta tähän synkästi otteessaan pitävään tunnelmaan sekä ennenkaikkea herättelee toivoa menetyksen johdosta lävistämään kipuun ja esittelee ratkaisua jolla voisi palata alkuun ja estää kaikki nämä tragediat.

Bändin jäsenet eli MDragynfly ja K.Angylus totesivat viime vuoden puolella We All Die Laughing mini-albumi boksistaan että siinä soivat kolme biisiä (jotka löytyvät myös tältä albumilta) ovat vain pieni maistiainen tulevasta ja vihjasivat itse albumin räjäyttävän pankin. Voin ainakin omasta puolestani todeta että he eivät puhuneet potaskaa tämän asian suhteen. Taisin myös edellisellä kerralla julistaa että “We All Die Laughing” on bändin paras kappale mutta tämän julkaisun myötä koko korttipakka menee sen verran hyvin sekaisin että nyt on vaikea kohdistaa ja valita uudet suosikit. Itse asiassa on parempi että on valinnan vaikeuksia koska se kertoo minulle ainakin selvästi sen että tämä albumi on täydellinen kokonaisuus, tarinan etenemisellä sekä musiikillisesti. Albumissa on selkeä punainen lanka alusta loppuun ja ehkäpä tämä on myös se erottava tekijä jolla The Angelic Process on muita bändejä valovuosia edempänä.