Addiktioni 52/08

UNKLE: End Titles... Redux (2008)

UNKLE: End Titles... ReduxUNKLE, UNKLE, UNKLE... ja miten se jää taas kaikumaan korvieni välissä. Jotenkin sitä jälleen ollaan palattu tämän orkesterin pariin ja vieläpä uuden julkaisun myötä vaikka vuosikin lähenee jo uhkaavasti loppumistaan. Viimeisen puolentoista vuoden aikana James Lavellen luotsaamalta porukalta on siis tullut hurjalla tahdilla neljä julkaisua, alkaen heidän rymisevästi elehtivällä paluu albumillaan War Stories joka onnistuneesti uudelleen laukaisi projektin uuteen suuntaan viime vuoden heinäkuussa. Kolme muuta teosta julkaistiin tämän vuoden aikana joista ensimmäisenä aloitti pienimuotoisempi sisarjulkaisu More Stories jota tähdensi kaksi erilaista myytävää painosta kahdella eri mantereella. Kuukausien jälkeen perässä asteli End Titles... Stories For Film jonka myötä UNKLE otti kokonaisvaltaisemman harppauksen musiikin ja kuvan kerronnallisuuden väliseen herkkään balanssiin ja nyt viimeisenä tarjoillaan huomattavasti tiivimmässä paketoinnissa esitelty Redux-versio tuosta jälkimmäisestä. Jos nyt oikein muistan hapuilevasti esitettyjä sanojani samaisesta julkaisusta, taisin yrittää ilmentää että End Titles... Stories For Film on yksi UNKLE:n hienoimmista saavutuksista heidän omassa discografissaan jopa jättäen taakseen legendaarisen debyytin. Siinä yhdistyivät War Storiesin hipovasti täydellisyyteen luotu hybridimäisyys koneiden ja oikeiden soitinten osalta, vokaalityöskentelyä pyrittiin myös viemään enemmän selkeämpään, yhtenäisempään muottiin ja lopuksi päälle vielä laminointiin yhteensopivasti UNKLE:n pidemmälle viety kokeilunhakuisuus klassisten jousisoitinten parissa. End Titles... Reduxia taasen voi pitää jonkin sortin remix-albumina jossa kaikki työt kuitenkin hoidetaan täysin talon sisäisesti eli samat henkilöt jotka olivat alunperin End Titles... Stories For Film kanssa tekemisissä tekevät myös tälläkin kertaa nämä tärkeät modifikaatiot. UNKLE on siis kovan haasteen edessä kun he yrittävät muunnella jo muuten erinomaisesti luokiteltua julkaisua.

James Lavelle itse kuvailee Reduxin olevan suorempi lähestymistapa elokuvamaiseen kerronnallisuuteen ja tunnelmointiin mutta tällä kertaa itse en täysin pääse sinuiksi noiden termien kanssa. Nimittäin lupailevasti koostetun "When Once It Was" intron jälkeen meikäläiseltä katoaa varsin nopeasti tämä illuusiomainen yhteys vaikka parhaimmillaan jousisoitinten virittämät nyanssit osaavat kuljettaa kuuntelijan miltei tyynen rauhallisuudesta abstraktien sointujen luomaan värähdyksiin ja harmoniaan. Tämän johdosta minä siirryn enemmälti sille kannalle että End Titles... Redux on tuntumaltaan orgaaninen ambient-julkaisu johon kuitenkin liitetään onnistuneesti häilyvästi uppoava kerros elektronisuutta sekä War Storiesta kehiteltyä ajatusmaailmaa akustisuuden kautta. Body of the work kuitenkin tehtiin tuossa End Titles... Stories For Film julkaisulla ja nyt voi huomata miten paljon liikkuvia elementtejä on leikattu sekä siirrelty mikroskooppisen tarkasti paikasta toiseen ja näin ollen seitsemän alkuperäistä teosta ovat sulautuneet enemmissä määrin biitittömään olomuotoon kuitenkin säilyttäen tunnistettavan ytimen. Tärkeässä asemassa olleet vierasvokalistit ovat myös harventuneet ja vain ainoastaan yhdessä teoksessa on enää jäljellä kokonaisvaltaisessa asemassa oleva ihmisääni mukana. Tämä jopa radikaalisen tuntuinen muutos ei kuitenkaan vähennä yhtään albumin tehoa sillä End Titles... Redux on kuitenkin hyvin pitkälti UNKLE:lta laadun tae. Kuten mainitsin, seitsemän edellisen levytyksen kappaletta saavat siis uudet kasvot samalla kun kokonaisuuteen on ynnätty kaksi täysin uutta työtä ja viimeisenä tarjoillaan UNKLE:n oma näkemys Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta eli "Trouble In Paradise (Variation On A Theme)" on otettu edelliseltä levytykseltä sellaisenaan mukaan ilman minkäänlaisia muutoksia. Totta puhuen, Reduxin alku on hieman hapuileva ja jopa laahaava yrittäessään luoda isompaa eroa edelliseen työhön mutta kuitenkin pyrkiessään rakentamaan täydellistä yhtenäisyyden väylää kahden eri maailman välillä. Vasta "24 Frames (Redux)" käynnistää tämän kauniisti soljuvan reaktion jossa keinotekoisesti ääntä luovat syntikat ja oikeat soittimet etenevät rinta rinnan yhdessä ja ohitettuaan levyn puolen välin, UNKLE pääsee viimeinkin näyttämään mihin se parhaimmillaan osaa. End Titles... Reduxin huipentuminen alkaa hahmottumaan "Heaven (Redux)" kappaleen aikana joka on myöskin alkuperäisenä versiona yksi End Titles... Stories For Film'n unohtumattomista hetkistä. Kymmenen minuuttiseksi uudelleenmuokattuna kaistanvaihtajana ja edelleenkin Gavin Clarkin persoonallisen äänen kautta tulkittuna, teos kaartuu hitaasti hiljaisuuden aalloista pulssimaisesti myötäilevään liikuttavuuteen jossa alunperin mukana ollut hento elektro-biitti astuu kuuden minuutin rajalla jälleen esiin. Perässä seuraavat "Nocturnal (Redux)" ja "Clouds (Redux)" kuulostavat hyvin paljon riisutummalta Redux muodossaan koska kumpainenkin eivät sisällä tahdissa pitelevää biittiä eikä alkuperäistä päävokalistia ollenkaan, mutta silti syntikkavetoisenakin ja erityisesti basson tahdissa ailahteleva "Clouds (Redux)" sisältävät kuitenkin sellaista magneetin kaltaista vetoa jolle ei yksinkertaisesti pysty sanomaan kielteistä vastausta. End Titles... Redux saa arvoisensa viimeistelyn "Trouble In Paradise (Variation On A Theme)" myötä ja kuten mainitsin aikaisemmin, vaikka kyseinen teos on siirretty sellaisenaan edellisestä julkaisusta, teemassa on yhä edelleenkin ne kaikki tekstuuriset elementit mitkä kiteyttävät ja onnistuneesti esiintuovat Reduxin perimmäistä tarkoitusta.

End Titles... Redux tuo parhaimmillaan UNKLE parivaljakolta esiin raikasta näkemystä luotuaan musiikkiaan kohtaan ja erityisesti jatkuvasti kehittyvässä discografiassaan tämä albumi osoittautuu yhdeksi mielenkiintoisimmista suunnan muutoksista. En kuitenkaan lähtisi edestakaisin alleviivaamaan sitä kohtaa että End Titles... Redux pyrkisi olemaan musiikillisesti mullistavaa sillä tämähän on vain yhdellä toimintamallilla toteutettu jalostus edellisestä julkaisusta. Kuitenkin julkaisu on kaikin puolin onnistunut kokeilu jättäen UNKLE:n tulevaisuuden täysin avoimeksi.

Addiktioni 27/08 – Part 2

UNKLE: End Titles... Stories For Film (2008)

End Titles... Stories For FilmKun mietitään viimeistä kulunutta vuotta, UNKLE on puskenut ulos hurjalla tahdilla uutta musiikkia. Ensimmäisenä ulos tuli UNKLE:n kolmas pitkäsoitto War Stories mikä uudisti James Lavellen ja Richard Filen luotsaaman orkesterin soundin täydellisesti 180 asteen käännöksellä ja toimi myös selkeänä pohjatyönä sisar-julkaisulle More Stories, joka julkaistiin tämän vuoden alussa kahtena eri painoksena. 2008 lähti myös siinä mielessä ikävänlaisessa uutisella, että kymmenen vuoden jälkeen Richard File päätti jättää yhtyeen ja keskittyä omiin projekteihin. Kauan ei kuitenkaan nokka tuhissut Lavellen pojalla, sillä mies pestasi ex-Psychonauts miehen virallisesti riveihinsä ja UNKLE jälleen porskuttaa kahden miehen voimilla kuin mikään ei olisi muuttunut. Todellisuudessa pienet värähtelevät muutokset suurentuvat isommiksi aallokoiksi ja sen ainakin tuntee tämän julkaisun myötä. On ehkäpä väärin rinnastaa End Titles... Stories For Film täysin War Storiesiin sillä tämä julkaisu toimii jälleen yhtenä isona harppauksena UNKLE:n musikaalisissa kyvyissä. Kuten Lavelle kertoo tämän julkaisun sisälehdykässä, End Titles... Stories For Film siis ei ole UNKLE:n seuraava virallinen albumi mutta silti se on koostettu täydellisyyttä hipovaksi ja editoitu virtaviivaiseksi kokonaisuudeksi jossa riittää vaihtelevuutta miltei loputtomiin asti. Ja yksi tärkeimmistä pointeista mitä Lavelle paljastaa kirjoituksessaan että tällä julkaisulla selvästi pyritään rakentamaan siltausta elokuvalliseen näkemykseen ja sitä hyödyntäviin ilmaisuihin. Toki tässä on edelleenkin mukana käsikkäin kulkeva rockin ja elektronisuuden huipentuma mutta mukaan tuotu cinemaattisuus, draamantaju sekä kerronnallisuuden täydentäminen ja miten niitä nivotaan eri kerroksiin musiikillisissa antimissa muokkaavat tästä UNKLE:n yhdeksi tärkeimmäksi julkaisuksi. Toisin sanoen War Storiesin rokkaavaan kaavaan puetut tuotokset jatkavat vakuuttavasti nautinnollista, pehmeästi viettelevää tömistelyään omilla urillaan kun taasen toiselta suunnalta lähestyvät mm. UNKLE:n säveltämän Odyssey In Rome elokuvan cuet jotka nitovat miltei irrallista palasilta koostuvat osaset saumattomaksi kokemukseksi ja yhdessä muuntautuvat sielukkaaksi, tunnelmalliseksi jännitteeksi. Jo ensimmäisestä albumista lähtien, UNKLE tunnetusti käyttää vierailevia vokaaleita ja samanlainen hyväksi todettu työllistäminen jatkuu siis tälläkin julkaisulla mutta on tässäkin asiassa myös pientä muutoksen tuulia havaittavissa. Myös War Stories albumilla pikaisesti vieraillut Gavin Clark ottaa suurempaa roolia ja isompaa osavastuuta viidella eri kappaleella jonka johdosta End Titles... Stories For Film saa myös lisää päämäärää UNKLE:n omassa visiossa. Visioista puheenollen - End Titles... Stories For Film suorastaan aukaisi silmäni kun kuuntelin tätä jatkuvalla repeatilla ja eräs väistämätön asia UNKLE:n historiasta sai miltei kieltävän reaktion itseltäni. Tajusin nimittäin että UNKLE ei tarvitse Psyence Fictionia enää. Toisin sanoen "fuck Psyence Fiction" - eihän se ole muuta kuin DJ Shadow albumi jos todella halutaan yksinkertaistaa tämäkin dilemma. Kyseistä albumia ei voi edes käyttää vertailukohteena bändin nykyisessä tilassa jossa James Lavelle on iso osa luomisprosessia ja ne jotka vieläkin tarrautuvat Psyence Fictioniin kuin yhdeksi ja ainoaksi referaattipisteeksi, he eivät selvästikin ymmärrä sitä että James Lavelle ei ollut mitenkään mukana tuon albumin kirjoitussessiossa. DJ Shadow teki kaikki työt ja sen kuulee. UNKLE:n toisesta albumista Never, Never, Land lähtien sekä sitä edeltäneillä miksausjulkaisulla James Lavelle vei tämän projektin täysin eri sfääreihin, antoi mahdollisuuden kasvaa uusiin mittoihin ja nyt niitä kovan työn hedelmiä jälleen poimitaan. End Titles... Stories For Film tuntuu siis vielä ainakin kirjoitushetkellä UNKLE:n parhaimmalta työltä ja kuitenkin siinä aistii että Lavelle ja hänen apurinsa aikovat tulevaisuudessa kuljettaa tai suorastaan puskea UNKLE:n kohti ennenkuulumattomia alueita joita orkesteri ei ole vielä ehtinyt purkaa mielensä syvyyksistä.

Addiktioni, 04/08

UNKLE: More Stories (Selected UNKLE Works) (JAP Import) (2008)

UNKLE: More Stories (Selected UNKLE Works) (JAP Import)UNKLE:n jykevästi takoma rauta on edelleenkin erittäin kuuma ja taipuisa. Viime vuoden heinäkuussa jonkin sortin paluu-albumina ja uudelleensyntymisena toiminut War Stories sai tässä kuussa jatkoa kahden eri painoksen omaavalla More Stories julkaisulla jotka on myös ainoastaan saatavilla kahdella eri mantereella eli toisin sanoen Australian sekä Japanin markkinoilla. Hieman erilaiset kappale valinnat kyseisilla painoksilla pitävät huolen siitä että hc-faneilla riittää taas tekemistä kun he yrittävät saada kummatkin versiot levykokoelmaansa. Aussi-versio sisältää vielä toisenkin CD:n, War Stories Instrumentals joka tosin oli jo alunperin Limited Edition painoksen mukana. Ensimmäinen versio More Stories levystä joka kolahti postilaatikkooni oli tämä nousevan auringon maassa myytävä painos. Sinänsä mukava yllätys kun en edes tilannut tätä itse vaan eräs hyvä ystäväni halusi välttämättä ostaa tämän minulle ja selitykseksi sain vain että "I'll feel better about myself". Fair enough kun kielteinen vastaus ehdittiin tyrmätä aiemmin. Kun ensimmäisen kerran katselin ja vertailin näiden kahden eri painoksen biisilistoja, täytyy myöntää että minulla tuntui taas jonkinlaista pelkoa perseen alapuolella joka ennenkaikkea huipentui yhteen kysymykseen. Olisiko tämä sellainen tyypillinen kokoelma johon on dumpattu kaikki mahdolliset singlen b-puolet, epämääräiset remiksaukset ja sun muut War Stories levytys-sessioista jääneet ylimääräiset teokset saman kansien alle ilman minkään sen kummempaa panostusta? Eli varsinainen markkinamiesten luoma peruspainajainen jossa oletetaan että kaikki paska saadaan myytyä hymyssäsuin kuluttajalle kunhan sille vaan profiloidaan sopiva myyntitapa. Mutta ei hätää, itselläni pahin pelko hälveni ensimmäisen kuuntelun jälkeen ja nyt monen kuuntelukerran myötä voin sanoa rehellisin mielin että More Stories on hyvin koostettu julkaisu jossa on ennenkaikkea hyvä, alusta loppuun asti selkeästi etenevä flow sekä ilmiömäinen tapa edetä kolmella eri rintamalla kuitenkin muodostaen kokonaisuuden.

Jos julkaisulla mukana olevia remiksejä ei lasketa mukaan, More Stories myös sisältää enemmissä määrin sellaista materiaalia jota ei ole rakennettu Chris Gossin valvovan silmän alaisuudessa joka tunnetusti oli vahvasti mukana UNKLE:n uuden soundin löytämisessä. Se selittynee sillä että tälle kokoelmalle päätyneet viisi kappaletta ovat tulevalle "Odyssey In Rome" dokumentille tehtyä musiikkia joista osa onnistuvat taas rikkomaan UNKLE:n itsensä luomat rajat. Nimittäin UNKLE on siirtynyt jälleen yhdelle uudelle osa-alueelle tuotannossaan ja tällä kertaa ollaan adoptoitu selkeästi elokuvamusiikissa käytettyä tyypillistä modernia klassista toistotapaa. Tosin kolme näistä dokumentissa käytettyä teosta ovat vain minuutin mittaisia jonka takia siinä saa juuri ja juuri sellaisen kahden sormen näppituntuman heidän uuteen aluevaltaukseen ja siihen se pahimmassa tapauksessa ikävä kyllä jääkin. Mutta ei se mitään. Ne eivät heikennä julkaisun kokonaisuutta mitenkään ja toimivatkin enemmälti välisoittona muiden kappaleiden rinnalla - tosin levyn aloittava "Serene" on jo sen verran mielenkiintoinen ja vakuuttava että sitä on pakko hehkuhtaa. Kuten jo vihjaisin, "Serene" on vain vähän päälle minuutin pituinen ja se toimii enemmänkin vokaalipainoitteisena introna tällä julkaisulla joka lyhyydestään huolimatta myös tuo jossain määrin mieleen Blade Runnerissa käytetyt itämaiset vaikutteet ja tämän myötä herättää onnistuneesti mielenkiintoa UNKLE:n luoman soundtrackin suhteen. Vaikka sanoinkin että osassa kappaleissa Chris Goss ei ole mitenkään mukana, mutta silti ne kuulostavat kuin ne olisi lähtenyt suoraan hänen studioltaan. Herkästi tulkittu "Heaven" sekä erityisesti "Blade In The Back" slidekitaran liutuksineen välittävät tätä viime levyn tunnelmaa vahvasti. Tuossa jälkimmäisessä kappaleessa on myös helvetin vahva 90-luvun alun Depeche Mode vivahde mukana joka sinänsä tuo jo jonkinlaista perverssimäistä hymyä naamalle. En tiedä miksi mutta meikäläinen ainakin tykkää. Yli yhdeksän minuutin "A Wash Of Black" kappaleen myötä aletaan siirtymään enemmän tuonne täysin konemaisempaan vetosuuntaan jossa tasainen klubibiitti ja analogiset laitteet alkavat valtaamaan alaa. More Stories on siunattu neljällä remiksillä joista kolme erityisesti antavat levyn loppupuolella sellaisen enemmän teknisesti painottavan elektronisen ilmapiirin ja pyrkivät sen myötä samalla huipentumaan mitä lähemmäksi loppua edetään. Radio Slaven tekemä remix "Burn My Shadow" kappaleesta on hyvin minimalistinen ja monotoninen näkemys jossa ainoastaan Ian Astburyn vokaali on pysynyt samana ilman minkäänlaista muutosta. Yllättävän hyvin se kuitenkin pitää pintansa vaikka basson ja hi-hatin symbioosissa ei tapahdu juurikaan mitään mullistavaa. Buckley Bolandin progressive houseen kalleellaan oleva tulkinta "Hold My Handista" on taasen minun makuuni vähän liiankin kuivan oloinen josta puuttuu selkäytimestä kumpuava intohimo omaa työtään kohtaa mutta täytyy myöntää että tämä kuitenkin sopii tähän levyn lopussa hallitsevaan ympäristöön. Julkaisun viimeistely toteutuu UNKLE:n itsensä uudelleen muokkaaman "Burn My Shadow" kautta joka on myös siitä erinomainen versio että siitä puuttuu täysin alkuperäisestä teoksesta dominoiva Ian Astburyn vokaali. Onko se sitten mukamas hyvä asia? On jos puuttuva tekijää kompensoidaan tyystiin muulla tavalla. Kun muutenkin nopeassa temmossa iskostuva teos käännetään tyystin tech housen naputtavaan muotoon jossa ainoastaan päämelodia on se yhteinen tekijä joka muistuttaa kuuntelijalle alkuperäisestä muodostaan, tulos on varsin yllättävä ja vähintäänkin silmäkulmia kohottava kokemus. Pelkästään neljä-viisi ensimmäistä minuuttia tässä kappaleessa pyrkii jatkuvasti pienten elementtien lisäyksien myötä valmistamaan kuuntelija seuraavaan vaiheeseen jossa aletaan sitten hammeroimaan "Burn My Shadow'n" melodiakuviota, tosin yksinkertaisemmalla kuviolla mutta vieläkin tehokkaammalla tavalla kuuntelijan tajuntaan. Eihän tätä voi kuin täsmentää sillä toteamuksella että tämä on se tapa jolla jyvät erotetaan akanoista remiksauksen jalossa taidossa.

Jos War Stories on pyörinyt playlistilla tiuhaan tahtiin, More Stories (Selected UNKLE Works) on vähintäänkin erittäin suositeltava ostos. Tämä ei ole niin energinen ja raa'an oloinen kuin War Stories on parhaimmillaan, mutta tässä on huomattavasti syvempi ja pehmeämpi tunnelma johon uppoutuu pelkästään päätä kallistaen ja silmiä ummistaen. James Lavelle on pyrkinyt tekemään tästä sekä DJ-miksaukseen soveltuvan kuin albumimaisen tapaan koostetun kokonaisuuden. Soiko se sitten klubissa tai kotona kuulokkeiden kautta, vaikutus on kuitenkin parhaimmillaan euforista oloa välittävä. Tällä hetkellä pystyn ainoastaan tätä Japanin painosta suosittelemaan sillä Australiassa myytävän kahden CD:n version virallista julkaisupäivää joutuu vielä odottamaan seuraavaan viikkoon.

Vuoden 2007 parhaimmisto

The Angelic Process: Weighing Souls With SandVoisin todeta että kulunut vuosi oli jälleen erinomainen julkaistun musiikin saralla. Jos nyt oikein muistan, viime vuonna taisi olla kolme iDM-levyä jotka dominoivat omaa kuuntelukokemusta pitkän aikaa ja nyt vuonna 2007 koko genre loistaa poissaolollaan omalta listaltani. Edellisenä vuonna en myöskään hirveän paljon kuunnellut ja ostanut sähköisen kitaran kautta iskeytyvää revitystä ja nyt tänä vuonna sitä kuilua ollaan kiritty takaisin enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tästä vuodesta jäi ennenkaikkea se mieleen että minulle jäi neljä tyystin erilaista levyä käteen joita voin kutsua vuoden albumeiksi ilman minkäänlaista jälkikäteen käytyä uudelleenharkintaa.

Ensimmäisenä listalla ja näkyvimmissä roolissa on doom metal/ambient-orkesteri The Angelic Process johon tutustuin tasan tarkkaan vuosi sitten. Puoli vuotta myöhemmin bändi julkaisi odotetusti heidän parhaimmansa teoksensa Weighing Souls With Sand joka sisälsi erittäin surullisen ja syvästi viiltävän tarinan naisesta joka oman henkilökohtaisen surunsa myötä päätyy riistämään oman henkensa. Ei siis mitenkään kevyttä radiosoitto tavaraa, musiikillisesta tai taustatarinan kannalta. Pari kuukautta sitten kitaristille tapahtuneen ikävän onnettomuuden myötä näyttää toistaiseksi siltä että tämä albumi jäisi heidän viimeiseksi teokseksi. Noh, lohdutuksena voin todeta että huipulla on aina hyvä lopettaa ennenkuin se pahin itseääntoistava kierre alkavat näkymään ja kuulumaan seuraavilla julkaisuilla, tosin orkesteri pääsi pitkän kivisen kuljetun tien jälkeen juuri siihen pisteeseen että heiltä olisi voinut tulla monta muutakin genren mestariteosta vuosien varrella. Arkinen elämä on joskus liian julma musiikkia intohimoisesti tekevälle ihmiselle. Tämä orkesteri on minulle edelleenkin siitä jännä juttu että genren muut huippunimet eivät saa juurikaan minkäänlaista positiivista reaktioita allekirjoittaneelta. Sunn o))) on lähinnä vakaata staattista huttua jossa vatkataan samanlaista tilaa kahdenkymmenen minuutin ajan, Jesu lähenee jollakin käänteisen perverssion kautta jo miltei popin suuntaan minun korvissani ja Nadja sentään pyrkii jotenkin sinne toivomaani suuntaan mutta heiltä puuttuu jokin soundin viimeistelevä asia tuosta kokonaisuudesta joka saisi minutkin kiinnostumaan enemmän. Blah, kuka edes tarvitsee korvikkeita?

Vuosi 2007 tunnetaan myös siitä että UNKLE teki odotetusti neljän vuoden jälkeen paluun uudella albumillaan War Stories. Ja minkälainen paluu se loppupeleissä olikaan. Kun itse kuuntelin levyä ensimmäisen kerran, minun piti vielä varmistaa kaikista levyn kansivihoista yms. että olin tosiaan saanut UNKLEn uuden albumin. James Lavelle ja Richard File yhdessä tuottajan Chris Gossin kanssa olivat siis pistäneet elektronisen soundin sen verran sivuun että nyt UNKLE kuulosti ensimäisen kerran orgaaniselta ja nyt asian nimi oli aika pitkälti rrrock risaisilla farkuilla varustettuna. Se mikä tästä jäi parhaiten mieleen oli se kun kuuntelin tätä levyä tuoreltaan monet aamut ennen kello kuutta bussissa. Kesäaurinko, aurinkolasit ja se utuinen fiilis päänsisällä yhdistettynä siihen kun esim. "Keys To The Kingdom" tai "Price You Pay" lähti mp3-soittimesta soimaan. Hieno levy jota ei voi kehua tarpeeksi.

CMX teki tänä vuonna sellaisen tempauksen Talvikuningas albumillaan johon monella muulla kotimaisella orkesterilla ei olisi edes varaa uhkapelata eli julkaista albumista ensiksi vain 8000 kappaleen rajoitettu erikoispainos jota koristi tyly 40 euron hintalappu. Tosin olihan itse albumikin sen verran poikkeava progeteos täällä kotosuomessa jota ennenkaikkea värittivät sotainen sci-fi juoni lukemattomien tähtien takana kaukana tulevaisuudessa. En edelleenkään ole CMX:n kovin fani mutta jokin tuossa albumissa vaan vetosi syvästi minuun että minun oli pakko saada fyysinen kopio koristamaan levyhyllyä. Eikä kaduta yhtään, on tämä sen verran kovaa tavaraa komposiittinyrkkeineen ja tappajasatelliitteineen.

Toisena kotimaisena julkaisuna on Pimentolan Misantropolis joka suoranaisesti käveli puun takaa päin. Kun hankin tämän albumin, itselläni oli juuri silloin pahimmillaan jonkin sortin ruokamyrkytys päällänsä ja ehkäpä sen takia sain sellaisen hämärän alitajunnasta virikkeitä saaneen yhteyden albumin äänimaailmaan. Eli siis ehkäpä omien salaisten mieltymysten ja hämärien pelkotilojen myötä sain albumille sellaisen ymmärrettävän olomuodon jonka kanssa osaan olla täysin sinut. En edes yritää edes ymmärtää tätä herkästi rikkoontuvaa yhteyttä mutta sen osaan sanoa että Misantropolis on sellainen kokeellinen teos johon koneellisen industrialin ystävät kannattaa ehdottomasti tutustua.

Eli siis TOP4 on seuraavanlainen:

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand
UNKLE: War Stories
CMX: Talvikuningas
Pimentola: Misantropolis

Nämä muut eivät ihan yllä tuohon vuoden albumi nimikkeen tasolle mutta ovat kuitenkin itsessään erinomaisia teoksia joita on myös tullut luukutettua enemmän kuin tarpeeksi omassa soittimessani.

Venetian Snares: My Downfall (Original Soundtrack)
Nine Inch Nails: Year Zero
Velcra: Hadal
Charlie Clouser: Saw III OST
Bad Sector: Harrow (Reissue)
Kevin Riepl: Gears Of War OST
5F-X: The Xenomorphians - Your Friendly Invasion
Photek: Form & Function Vol 2

Samat vanhat sota-tarinat…

UNKLE: War Stories

Onhan se jossain määrin hullua ostaa sama levy uudestaan mutta sille ei vaan mahda mitään. Aiemmin kesällä hankittu järkälemäinen Limited Edition suorastaan vaati rinnalleen siron Japanin painoksen jossa on kaksi ylimääräistä kappaletta. Eikä voi yhtään kieltää etteikö obi-stribit ja extra-bookletit tuo mukavaa lisä-arvoa levylle.

Addiktioni, 27/2007

UNKLE: War Stories (Ltd.Ed.) (2007)

UNKLE: War Stories (Ltd.Ed.)UNKLE on aina ollut James Lavellen oma lempilapsi vaikka mukana on jo heti projektin alkuvaiheesta lähtien häärinyt myös muita nimekkäitä tuottajia. DJ Shadow'n kanssa tehty Psyence Fiction taitaa olla se tunnetuin tuotos jota monet fiilistelevät vielä tänäkin päivänä yhtenä trip-hop genren helmenä ja vahvasti hypetettynä klassikkona. Psyence Fictionin seuraajasta eli Never, Never, Landista lähtien UNKLE on vakiinnuttanut itsensä kahteen täysinäiseen jäseneen, Lavelleen ja Richard Fileen. On eittämättä selvääkin että on turha edes odotella Psyence Fictionista uutta versiota, mutta ei myöskään kannata odotella tästä kolmannesta pitkäsoitosta Never, Never, Landin part kakkostakaan. Onkin parempi että istahdat kunnolla alas ennenkuin lähdet tätä uusinta tuotosta kuuntelemaan sillä UNKLEN uusin julkaisu War Stories voi pistää paatuneimmankin fanin hämilleen ja naamataulusta voi varmasti lukea selkeästi mitvithäh? Ainakin minulla oli asian laita näin. No okei, olihan Never, Never, Land myös aikoinaan yllätyksiä täynnä sisältämä kokemus mutta tuota julkaisua kompensoi kaksi tulevaa materiaalia sisältävää UNKLEsounds DJ miksausta jotka Lavelle ja File olivat julkaisseet ennen itse albumia joten osaan kappaleisiin sai heti sellaisen helpommin sisään pääsevän kulkuyhteyden. War Stories albumin kanssa ei juurikaan ollut tällaista välietappia joten ensimmäinen kuuntelukerran aikana piti pari kertaa varmistaa ihan varmuuden vuoksi orkesterin nimi ettei vaan sittenkin ole väärä levy lähtenyt soimaan. UNKLE on siis luonut kolmatta kertaa itselleen täysin uuden nahan ja ensituntuma onkin että tämähän on suurinpiirtein Queens Of The Stone Age meets Death In Vegas and then UNKLE takes over. Ihmekös tuo. UNKLE nauhoitti hyvän osan materiaalista Chris Gossin ranchilla jossa QOTSA:n luottomiehet Josh Homme ja tietenkin itse Chris Goss ovat olleet tuottamassa sekä tärkeänä osana albumin sävellysprosesissa joten siinä saattaa olla se perimmäinen syy UNKLE:n uuteen soundiin ja War Stories albumin vahvasti rockmaisuuteen puettu kaava.

UNKLE on jo heti ensimmäisestä julkaisusta lähtien käyttänyt vierailevia vokalisteja ja asian laita on myös tälläkin kertaa. Varsinainen sillisalaattihan tämä loppujen lopuksi on, tosin jokainen vieraileva artisti (mm. edelliseltä albumilta tutut Massive Attackin Robert Del Naja ja Josh Homme) tuovat omalla panostuksella vähintään tyydyttyvän arvosanaksi joka ei ehkäpä vaikuta niin hyvältä arvosanalta mutta se saattaa johtua myös siitä että mukana on eräs artisti joka suorastaan häikäisee omalla tasollaan tällä julkaisulla. Puhun tietenkin Ian Astburysta joka tekee kaksi visiittiä albumilla joista ensimmäisenä on myös singlenä julkaistu "Burn My Shadow" johon hän tuo omalla tunnistettavalla vokaalillaan sielua riipaisevan kokemuksen ja toimii varsin hyvin malliesimerkkinä jossa kappale kohoaa vokalistin ansiosta uuteen sfääreihin. Musiikista vielä sen verran että sen todellakin ymmärtää ja kuulee julkaisun aikana miksi Lavellen vuolaasti kehuma Goss on niin helvetin hyvä kitaristi. War Storiesin aloittavat "Chemistry" ja "Hold My Hand" ovat kiistattomat esimerkit tästä lahjakkuudesta ja itse albumilla kliseitä on vältetty pitkin matkaa ja huolimatta selvästä rockmaisesta ulosannista, War Stories on yksinkertaisuuden nerokkaasti rock-periaatteita hyödyntäen ja työskentelytavoilla toteutettu tanssilevy. Näin ollen War Stories eläytyy biisi toisensa jälkeen ja saa tässä projektissa ensimmäisen kerran orgaanisen pilkahduksen myötä uutta energisyyttä jota ei ole ennen kuultu UNKLE albumilta. Pakko se on vielä sitä puukkoa kääntää haavassa - siinä missä ex-member DJ Shadow epäonnistui pahasti viime vuonna, UNKLE teki jälleen uhkarohkean käännöksen musiikissaan ja onnistui jopa tekemään varteenotettavan ehdokkaan vuoden levylle. Mitä helvettiä minä nyt sönkötän? Tämä ON vuoden albumi ja loppukaneettina voisi lainata "Morning Rage" biisiä jossa File tai Lavelle toteaa ehkäpä hivenen menneitä muistellen: "Nothing lasts forever, man". Niinpä. Tuskin maltan odottaa neljättä inkarnaatiota tältä luovalta orkesterilta.

UNKLE: War Stories

UNKLE: War StoriesUNKLE is back with a third album, War Stories, which finds James Lavelle teaming up with Richard File for a second time. War Stories' guest vocalists include Josh Homme (Queens of the Stone Age), Ian Astbury (The Cult), 3D (Massive Attack), The Duke Spirit, Autolux and Gavin Clark (Clayhill). War Stories was co-produced by UNKLE and Queens Of The Stone Age producer Chris Goss.

This 2xCD special edition is a gatefold case with an outer slip-box opening up to reveal the standard CD and a second CD featuring the instrumental versions of the songs appearing on War Stories. The special edition also comes with an extended 50 page booklet which features specially commissioned paintings by Massive Attack's 3D.

By pre-ordering your copy of War Stories you will also received a third bonus CD with four additional tracks. This CD is exclusive to only people who pre-order and once the pre-order ends the CD will no longer be available. This CD will NOT be available anywhere else in the world. You will receive your pre-order and bonus CD on or around the UK release date.

» UNKLE.com
» UNKLE shop

Eh, oli pakko pistää kälyinen Visa Electron vinkumaan kun kerran siihen oli harvinainen mahdollisuus.