Addiktioni, 52/2007

Continuum: Continuum 2 (2007)

Continuum: Continuum 2Taas pääsi käymään näin. Juuri kuin sain väkerrettyä tälle vuodelle parhaimmat levyt listaukset, niin eikös tämä julkaisu vielä ehtinyt kolahtaa postilaatikkoon joka samalla vaatii pääsyä listalle tappelemaan verisesti kärkipaikasta. Mutta ennenkuin syvennytään itse levyn sisältöön, voisin vaikka kertoa että minkä muotoinen projekti tämä Continuum oikein on. Continuum on kahden ambient tuottajan kollaboraatio. Nimet Dirk Serries ja Steven Wilson johdattelevat sellaisiin kunnioitettaviin aliaksiin ambient-rintamalla kuten Vidna Obmana ja Bass Communion. Kuten julkaisun nimestä voi ehkä päätellä, Continuum 2 on heidän toinen virallinen yhteistyö ja myös tämä sisältää kolme pitkää ambient teosta, “Construct IV-VI” joiden keskimääräinen pituus värähtelee siinä 19 minuutin rajoilla. Se pitää vielä mainita että kun avasin tätä pakettia, olin suorastaan haltioissani. Ensinnäkin julkaisu on pakattu tyylikkääseen A5 muotoiseen digipakiin ja pelkästään pääkallomaisista alien ulkomuodoista koostuva kansitaide vihjaa salakavalasti CD:n rujosta ja arpeuttavasta sisällöstä. Suoranainen viimeinen varoitus siitä että tämä ei sovellu ihmisille joilla on heikko pumppu.

Tästä viimeinkin päästään sitten itse julkaisun sisältämään tarjontaan. Jos nyt oikein muistan, herra Serriesin ja Williamsin ensimmäinen kollaboraatio oli näin suorasti sanottuna ehkäpä liiankin perinteisiin elektronisiin työtapoihin orjautuva ja enemmissä määrin dark ambientin mustanpuhuvasta spektristä vaikutteita saava työ joka loppupeleissä ei saanut sellaista toivottua hurmiota taakseensa jolla voitaisiin edes tähyillä sinne suuntaan missä genren mittavimmat julkaisut majailevat. Vasta tämä jatko-osa lupaa sen minkä ensimmäinen yritti lunastaa jo pelkästään nimillään. Kuten pelottavan näköinen artwork vihjailee pelkällä olemuksellaan, onhan tämä Continuum 2 myös tyystin erilainen eliömuoto verrattuna heidän ensimmäiseen työhön ja täsmentäisinkö jopa että on täysin päinvastainen ilmestys. Ensimmäinen raita, “Construct IV” aloittaa varsin perinteisesti pyörittäen hiljalleen yksinkertaista konemaista drone-looppia, yrittäen samalla viestittää kuuntelijalle minne suuntaan tunnelman suhteen ollaan hiljalleen hivuttautumassa ja BAM! Neljän minuutin kohdalla se levyn syvin olemus nousee esiin ja iskeytyy raa’alla tavalla kuuntelijan tärykalvoon kuin nyrkin isku ohimoon sokeasta kulmasta. Hitaasti raastava ja säälimättömästi kaiverteleva sähköinen kitara-drone alkaa lohkota palasia irti varomattoman kuuntelijan otsaluusta vaikka uhri on juuri ja juuri toipunut ns. nurkan takaa tapahtuvasta iskusta. Mahtava aloitus kerta kaikkiaan ja kahdeksantoista raskaasti vellovan minuutin jälkeen voisin jopa sanoa että dark ambient genren kiistattoman kruunun haltijan, Lustmordin oma näkemys tällaisesta musiikista eli alkuvuodesta julkaistu Juggernaut ei tunnu enää missään. “Construct V” taasen pudottaa juuri levyllä koettua mammuttimaiselta tuntuvaa asearsenaalia minimiin ja nyt edetään taas perinteisemmällä tavalla jossa elektronisesti tuotetut, minimaalisesti humisevat dronesit kaikuvat ajasta iäisyyteen. Taustaan myös ujutetaan miehen kuiskiva, omien ajatuksien kanssa pyörivä epäselvä mumina josta tulee herkeämättä sellainen takaraivossa pistelevä olotila kuin vaeltaisi täysin pimeässä ympäristössä pelkäen kokoajan pahinta. Minuutti minuutilta painostava ja maaleja pinnoilta rapisuttava tunnelma alkaa jälleen ottamaan valtaansa tässä klaustrophobisessa äänimaailmassa kunnes taas havahdutaan siihen että kitarat ovat jälleen vahvasti läsnä joiden avulla edetään loppuun asti. Julkaisun viimeistelevä, “Contruct VI” puskee levyllä koettua ja kuultua akustiikkaa vieläkin pidemmälle. Kitara ja basso suorastaan vääntyvät tässä levyn viimeistelevässä teoksessa tiheään pirstalemaiseen, painavaan olomuotoon jossa musiikin luoma miltei näkymätön seinä väreilisi ilmassa ja lähestyisi kuuntelijaa kuin tuhoutumaton voima. Ei todellakaan kannata jäädä paikoilleen ihmettelemään tätä kauneutta ja sen myötä murskautua edestäpäin tulevaan paineeseen.

Huh, minkälainen kokemus kerta kaikkiaan! Continuum 2 on eittämättä yksi mielenkiintoisimmista ambient-levyistä pitkään aikaan ja se perimmäinen syy löytyy siitä että sähkökitara hallitsee tätä julkaisua suvereenisti edestä ja takaa. Näin ollen tässä ei sorruta siihen perusvirheeseen että yritetään fifty-fifty tyyliin naittaa nämä kaksi osa-aluetta samalle viivalle jonka jälkeen kumpikin osapuoli kärsii pahimmassa tapauksessa toisten heikoista lenkeistä. Continuum 2 on yksi tämän vuoden ehdottomasti kohokohdista ja jotta ei jäisi enää minkäänlaisia epäselvyyksiä, nostetaan vielä kaksi peukkua pystyyn. Minä olen myyty mies ja vuosi on hyvä lopettaa tähän julkaisuun.