Addiktioni 47/10

Dryft: Ventricle (2010)

Dryft: VentricleTuntuu kuin siitä olisi taas vierähtänyt pitkä aika kun on viimeksi innostunut uunituoreesta iDM-julkaisusta. Autechre voidaan lokeroida tyystin omaan luokkaansa heidän instituutiota rikkovalla kaavallaan ja muutenkin jatkuvasti pienemään päin olevassa rotaatiossa elävää sceneä kolutessa sieltä enää harvemmissä määrin tarttuu kouraisevasti mukaansa tempaavaa julkaisua. Dryftin (a.k.a. Mike Cadoo joka tunnetaan myös edesmenneen Gridlockin toisena jäsenenä) kolmatta julkaisua ensimmäistä kertoja kuunnellessani, tämä väsynyt ajatusmaailma oli väistämättä ilmestynyt myös tämän julkaisun rinnalla. Lukuunottamatta kahta biisiä, albumi tuntui yksinkertaisesti vaimealta sekoitukselta menneisyyksien kaipuulta ja hänen toisen monikerin, Bitcrushin kaltaista maalailevuutta synakoneiston kautta. Ventricle ei ole juurikaan mitenkään verrannollinen Dryftin vuosikymmenen aiemmin julkaistuun ensimmäiseen albumiin jonka räikeästi paikkuva iDM/drum and bass ilotulitus oli silloin dominoivassa asemassa. Soundiltaan vanhempaa Dryftia eli juuri tämä päätä takova mentaliteetti on lyhentynyt uudella albumilla yhden kappaleen ajaksi (“Knives And Gifts”) joka myöskin näkyy ja kuuluu siinä että tämä onnistuu luomaan albumille yhden kirkkaimmin säkenöivistä hetkistä kaivertuen tuonne syvälle sisuuksiin repien muistoista sen ajanjakson kun drum and bass maistui hyvältä. Mutta jotenkin kaikki palaset osasivat loksahtamaan nätisti paikoilleen kun kuuntelin tätä julkaisua kävelessäni ulkona kirpeän kylmässä, lunta hitaasti tupruttavassa ilmassa. Ehkäpä tämä valkoisiin hiutalaisiin peittyvä maisema toi sen puuttuvan elementin tämän albumin ylle jonka kautta Ventriclen leijuvuus alkoi saada uudenlaista näkyvyyttä ja tarvitsemaansa unimaista ulottuvuutta jonka keskellä aika suorastaan hidastuu. Vaikkakin downtempoa lähestyvät teokset tuovat enemmissä määrin julkaisun ylle sellaista vetäytymistä vieden Dryftin kokonaisvaltaista soundia täysin uuteen suuntaan, Ventricle on kuitenkin loppujen lopuksi lumoavasti etenevä suoritus siitä miten tunnelmointia osataan sitoa taidokkaasti alusta loppuun albumia koristelevaan punaiseen lankaan. Sanottakoon vielä tämä ettei jää mitään epäselvyyksiä. Ventricle ei (edelleenkään) ole mitenkään verrattavissa Gridlockiin. Ei lähelläkään. Tästä yhtälöstä ennenkaikkea puuttuu se tärkeä toinen jäsen kokonaisuudesta joka toisi mukanaan ne kauan kadonneet soinnut. Joten jos sinulla on asetettuna noin korkealle tämä vaatimustaso, sinä tulet pettymään karvaasti.