Addiktioni, 50/2007

Rom Di Prisco And Jesper Kyd: Unreal Tournament III (Original Soundtrack) (2007)

Rom Di Prisco And Jesper Kyd: Unreal Tournament III OST Käsi ylös ne jotka pitävät ensimmäistä Unreal Tournamentin soundtrackia pelisarjan parhaana? Ihmekös tuo. Itsellenikin se kolahtaa julmetun kovaa yhä näiden vuosien jälkeenkin ja muutama selkeä syy löytyy sille miksi asian laita on näin. Yhtenä tekijänä on demoscenestä ponnahtaneet henkilöt jotka mm. tunnetaan nimeltään Alexander Brandon, Michiel Van Den Bros ja Andrew Sega. Kaksi ensimmäistä nimeä löytyvät myös Deus Ex soundtrackin takaa ja kuten heidän taustansa sekä itse Deus Ex’n suhteen, myös alkuperäisen UT:n musiikki sävellettiin trackereiden avustuksella jonka myötä pelit saivat paikoitellen omaleimaisen soundin ylleensä jota ei pahemmin pysty nykypäivänä replikoimaan modernin studiovehkeiden kanssa kuulostamatta liikaa kiillotetulta. Toinen seikka mikä ajoi minut kohti tätä soundtrackia oli kiistatta yksi tämän genren ykköstuottaja eli Jesper Kyd. Jesper Kydillä pitää muutenkin kiirettä tänä vuonna pelisoundtrack rintamalla. Hitmanin tekijöiden uusin teos – Kane & Lynch, vahvasti hypetetty Assassin’s Creed sekä Unreal Tournamentin kolmas (joka todellisuudessa on neljäs) tuleminen. Mutta Jesper Kyd ei ole ainoa artisti joka osallistui tämän soundtrackin säveltämiseen. Minulle jopa tuntematon nimi, Rom Di Prisco on selkeästi näistä kahdesta se henkilö joka osallistui tämän teoksen tekemiseen enemmän ja sinänsä outoa että kyseinen kaveri on jäänyt jonkinlaiseen pimentoon omassa pienessä harrastuksessani. Sen verran mitä lueskelin kaverin kotisivuilta, hän on osallistunut hyvinkin moneen tyyliltään erilaiseen pelin musiikin säveltämiseen – mm. Need For Speed pelisarjaan.

Kuten tuossa edellisessä raapustuksessa mainitsin, joitakin videopelejä on pakko pelata paremman ymmärryksen takia mutta nettiräiskinnät putoavat onneksi siihen toiseen kategoriaan eli hiirtä ei tarvitse kurittaa adrenaliinitäytteisessä hurmiossa juurikaan jotta tästä musiikistä saisi parempaa selvyyttä. Niin siis mikä juoni? Exactly. Ja kun kyseessä enemmälti puhtaasti koneiden avustuksella hyödynnetty ja elektronisesti tuotettu soundtrack julkaisu, tämä helpottaa hommaa huomattavasti. Tosin alkuperäistä Unreal Tournamentia sekä Quake 3:sta tuli tahkottua vuosia sitten ihan tarpeeksi joten ehkäpä aikoinaan netissä käytetty aika korvaa nykypäivänä sillä että kokemusta ei pahemmin tarvitse päivittää. Mut… Nyt pääasiaan eli soundtrackiin. Ensimmäisenä asiana mitä ei voi olla noteeraamatta kun katselee takakannen biisilistaa ja voi bongata pari vanhaa tuttua – mm. “Skyward Fire”, “Foregone Destruction” ja “Mechanism Eight”. Kyllä! Kuusi tuttua kappaletta ensimmäiseltä UT:lta ovat saaneet jylhän kasvojen kohotuksen tosin ainoastaan Rom Di Priscon luoman remiksauksen muodossa. Noh, on se sentään parempi kuin ei mitään. Vanhojen lämmittelyt herättävät muistot jälleen vahvoiksi päänsisällä mutta kuunnellessani itse julkaisua ristiin rastiin, nämä kuusi legendaarista teosta muodostuvat jo hivenen rasitteeksi kokonaisuudelle tai paremminkin paljastavat tasan tarkkaan mikä tämän soundtrackin akilleen kantapää on. Tätä soundtrackia varten rinnalle tuotetut originaalit breakbeat rymistelyt (aika pitkälti ensimmäinen CD) eivät pysty vastaamaan mitenkään vanhoille klassikoille ja ne muutenkin sortuvat 2000-luvun alkupään kaupallisten kuvioiden myötä liiankin herkkään menneisyyden toistamiseen eivätkä näin ollen tuo tarpeeksi uutta näkökulmaa jo hieman vanhentuneeseen otantaan. Eli jos on muutama vuosi taaksepäin kuunnellut esim. Hybridia ahkerasti, nämä kaikki samaiset käytetyt ideat ja lukuisien nuppien vääntelyt erilaisissa efekteissä ovat liiankin tuttuja. Noh, se onkin vasta ensimmäinen CD. Kakkoslevy sen sijaan parantaa sijoituksiaan muutaman pykälän. Osasyynä voisi pitää että se on huomattavasti synkemmällä vaihteella etenevä luotijuna jota värittävät mm. nousevan auringon maan futuristisen high-techmäinen tunnelma biiteissä sekä taustoissa ja spektrin toisessa ääripäässä vieritetään ylle korkealentoinen etnisyys jota tuodaan erityisesti lyömäsoittimilla ja muilla itämäisillä virikkeillä hyvin esiin. Vasta tällä toiselle plätyllä Jesper Kyd pääsee ensimmäisen kerran kuuluviin kuudella omalla sekä yhdellä remix-raidallaan ja sen johdosta saa taas todistaa miehen jo miltein taianomaista kykyä yhdistellä kaksi ääripäätä yhteen jossa kuoro ja elektroninen äänimaailma (joka on taivuteltu jossain määrin cinemaattiseen alaisuuteen) sulautuvat yhdeksi jämäkäksi kokonaisuudeksi (erityisesti “Necris Attacks” ja “Outpost” nousevat soundtrackin parhaimmistoon). Mutta ei tämäkään ole täydellinen. Ikävä kyllä, minun täytyy myös todeta se itselleni että osa Jesper Kydin teoksista kadottavat hänen tunnistettavan persoonallisen kädenjäljen jonnekin kylmän koneellisen vaiheilun taakse. Siis don’t get me wrong… Tämä on kuunneltava ja sangen viihdyttävä, elektroniseen tuotantoon perustuva soundtrack mutta henk.kohtaiseisesti odotin paljon enemmän tältä teokselta – onhan jo pelisoundtrackin ykkösnimi saatu mukaan jonka myötä tuota rimaa hivutetaan hyvinkin korkealle (ehkäpä liiankin?). Ja muutenkin tästä soundtrackista jäi sellainen vire päälle että alkuperäiset teokset (vaikkakin ovat saaneet pelkän remiksauksen muodossa uutta ryhdikästä ilmettä) häikäisevät edelleenkin ja näin ollen syövät sountrackilta sitä tärkeää olemusta ja saa mielen kaipaamaan vanhoja parempia aikoja. Yhtenä esimerkkinä menneisyyksien kaipuusta on se että kaiken tuon remiksauksien keskeltä tajusin myös että tänne olisi voinut lisätä monia muitakin vanhoja klassikoita mutta selkeästi yksi alkuperäisen UT:n tähtihetkistä, Peter Hajban säveltämä “Razorback” jonka vakaa särökitara ja tylysti pomppiva industrial yhdistelmä on jo yksinään sellainen kova rystysen isku takaraivoon joka olisi kuulunut tänne ja antanut ylimääräisen ‘don’t fuck with me’ asenteen.