Addiktioni 15/08

Lustmord: The Place Where The Black Stars Hang (Remastered) (2006)

Lustmord: The Place Where The Black Stars Hang (Remastered)Musiikin kuuntelijana ja varsinkin siihen liittyvien mielipiteiden laukojana haluan silloin tällöin poiketa rutiinista. Siis kaiken maailmat kehumiset tyyliin “tuottaja x, haluan tehdä lapsia kanssanne” alkavat jossain määrin puuduttamaan kun pitäisi keksiä uusia tapoja kehua uusinta mestariteosta. Minulla on ollut jo pidemmän ajan sellainen ajatus takaraivossa joka liittyisi dark ambientin kehittäjän, Lustmordin The Place Where The Black Stars Hang albumiin. Luin aikoinaan että tämä on erinomainen julkaisu jonka avulla voi rentoutua saadakseen helpommin unen päästä kiinni. Itse halusin mennä hieman pidemmälle kuin yksinkertainen nukahtaminen albumin tahdissa. Jotenkin tässä viimeisen vuoden aikana olen pakon sanelemana huomannut että ollessani kovemman luokan unen puutteen vankina ja kohdatessani hereillä vahvasti tuotetun musiikin, tämä reaktio aiheuttaa minussa ennenkokemattomia tunteita – kuin kokisin musiikin luomat värähtelyt täysin uudella tavalla ja lumoutuneena ympärilleni nousevan kauneuden edessä melkein haluaisin että se ei loppuisi ikinä. En osaa selittää tätä hallusinomaista kokemusta yhtään paremmin mutta jonkinlaisen jäljen se jätti psyykkeeseeni. Tämä rankemman luokan unen puute on tuonut esiin myös toisen asian. Nimittäin näen yleensä todella outoja unia. Ainakin ne mitkä muistan kokonaisuudessaan ovat jossain määrin olleet tyhjän katseen tuovia kokemuksia ja hieman kyseenalaistaneet mikä minä olen todellisuudessa. Tässä viikon kestävässä kokeiluluontoisessa testissä halusin siis nähdä että vaikuttaako musiikki unien laatuun – eli pyrin selvittämään että puskeeko alitajuntani rajuimmalla tavalla mitä eriskummallisia asioita yhteen ja luo vähintäänkin värikkäästi kerrotun kokonaisuuden. Kun viimeinkin aukeni tilaisuus tämän idean toteuttamiseen, minä aloin valmistautumaan urakkaan – levy hankittiin viikkoa aikaisemmin, rakensin mm. perusparametrit että millä tavalla kuuntelen tätä julkaisua sekä miten dokumentoisin kokemukseni. Kyllähän tässä pieniä epäilyksiä itsellänikin oli että tuottaisiko albumi minkäänlaista reaktioita allekirjoittaneessa. Jos asian laita lopulta olisi näin, fuck it then – minä en siis sovellu tällaisen tapaan prosessoida musiikkia ja siitä on ihan turha itkeä sen enempää.

Maanantai ja ensimmäinen yö – analyysin alkuaskeleet. En tiedä oliko tämä ensimmäinen kokemus pelkkää sängyssä pyörimistä jossa mielentilani vaihteli jatkuvasti valveen ja unen häilyvällä rajalla. Mutta sen huomasin aamuyöstä ollessani hereillä että yhdessä vaiheessa The Place Where The Black Stars Hang on kuin hengityskone jonka tasaisesti kulkeva pulssi kierrättää happea ja jotenkin tuon kuulemisen myötä huomasin että sillä on rauhallinen vaikutus itseeni. Tässä vaiheessa en tiennyt olisiko tämä se tärkein tekijä jolla saavutetaan tavoittelemani päämäärä. Saattoihin toki että jännitin tätä ensimmäistä koetta ehkäpä liiaksikin ennakkoon mutta nyt jälkikäteen voin vain todentaa että yhdessä vaiheessa koin kuinka hengitykseni muuttui raskaammaksi – kuin olisin tuntenut kun vaivuin syvemmälle unen rajaseuduille. Alitajunnasta kumpuvia unia en tosin nähnyt (tai en edes muista nähneeni) mutta tästä oli selkeästi hyvä jatkaa. Aamulla en tosiaankaan osannut odottaa sitä olisin ollut näinkin virkeä – heräsin täydellisesti kellon lyöntiin ja minkäänlaista väsymystä ei ollut aistittavissa ja minä sentään heräsin ennen kello viittä aamulla. Ehkäpä The Place Where The Black Stars Hang osaa sopeuttaa näihin aikaisiin herätyksiin ja uuteen unirytmiin erinomaisesti.

Toinen yö. En edelleenkään nähnyt unta mutta yhdessä vaiheessa koin samanlaisen hetken kuin edellisenä yönä. Heräsin kuin hiljaisuus olisi vetänyt minut puoleensa ja yhtäkkiä huomasin että olin samassa kohtaa levyä jossa on aivan hiljaista – ympäristöstä ei kuulunut mitään ylimääräistä ja hetkeä myöhemmin vaivuin taas unen puolelle. Tällä kertaa aamu taasen oli vaikea. Jotenkin olo oli friikkimäinen ja olin kuin on-the-edge odottaen että jotakin tulee tapahtumaan. Minulla oli erityisesti vaikeuksia silmieni kanssa ja yhdessä vaiheessa epäröinkin että olenko edelleenkin jossain unessa kun istuessani vessan pytyllä tuijotin lattian rajassa kulkevaa ohutta putkea ja näin kun se värähteli, kuin joku hemmetin epävakaa glitch Matrix-koodissa. Eikä sekään auttanut tilannetta kun katsoin ulos ja näin aamuyön pimeyden jota sumu helli kuin upottaakseen syliinsä. Näkymä oli kuin muusta maailmasta ja jotenkin en osannut ajatella että olin hereillä ja tämä on tyystin normaali aamu. Vasta töissä olo palautui normaaliksi.

Kolmannesta yöstä lähtien ei enää tullut minkäänlaisia häiriötekijöitä ja nyt päästiin jo lähelle sitä päämäärää mitä lähdin tavoittelemaan. Unien näkeminen. Näin siis unta mutta en muista kuin yhden selkeän asian siitä. Olin niin lähellä että melkein pystyin koskettamaan sitä. Unessani minä riitelin äänekkäästi kolmen muun henkilön kanssa ja eräs yksityiskohta jäi helposti mieleen – meillä kaikilla oli samanlaiset tummat puvut päällä (kravateista lähtien) eikä siinä kaikki. Meillä oli myös samanlaiset valkoiset naamarit päässä. Se mistä me riideltiin ei tullut ikävä kyllä selväksi mutta jotain tärkeätä se varmaan oli kun itsekin keuhkosin ja olin hiiltynyt sen verran pahasti. Jotenkin tässä kohtauksessa oli David Lynchmäinen tunnelma läsnä jota ei mitenkään pysty selittämään. En tiedä oliko tälläkin myös vaikutusta toivomaani lopputulokseen mutta olin joka yö nostanut volumea yhden pykälän sen toivossa että se nopeuttaisi prosessia. Viikon edetessä kohti sunnuntaita, keskiviikon kaltaisesti muistin vain pieniä palasia yöllä nähdyistä unista. Tämä oli jossain määrin turhauttavaa sillä nämä pienet osaset eivät kerro millään tavalla unen todellisestä perästä. Harmi vaan että viikko oli jo lopussa ja itsekin jouduin kaksin käsin valmistautumaan väliaikaiseen muuttoon kämpästä sillä olisin mieluusti halunnut jatkaa tätä koetta vielä yhdellä viikolla. Mutta sen voin kyllä omasta puolestani todistaa että Lustmordin yksi tähtihetkistä, The Place Where The Black Stars Hang soveltuu erinomaisesti myös käytettäväksi nukkumiseen. Albumilla on syvälle tuntemattomaan kurkottava tunnelma ja universaalin mysteerejä avaavalla tavalla käsitellä tummanpuhuvaa äänivirtaa sisältää myös mieltä rauhoittavan vaikutuksen kuuntelijaan ja sen viimeistään huomasi siinä kun itse nukahdin jo heti julkaisun toisessa osuudessa jossa erityisesti tämä tasainen, hengityskonemainen pyyhkäisy ottaa äänimaailman tehokkaasti haltuunsa. Kokemukseni oli siis loppupeleissä erittäin positiivinen ja täytyykin varmaan jossakin vaiheessa tehdä tämä koe uudestaan ja kokeilla että pääsenkö yhtään lähemmäksi tavoittelemaani päämäärääni.