Addiktioni 26/08

Pawel Blaszczak & Adam Skorupa: The Witcher (Original Soundtrack) (2007)

Pawel Blaszczak & Adam Skorupa: The Witcher OSTTuli siis tuossa kuluneella viikolla hankittua tämä fantasialla vahvasti höystetty ja örkkimörkkejä tehokkaasti lahtaava roolipeli kun kerran sitä halvalla onnistuttiin tarjoamaan nenäni edessä. Ne jotka minut tietävät saattavat arvata ja myönnänkin jo heti ensimmäisenä että ostin tämän limited edition paketin suurimmaksi osaksi soundtrackin takia koska siinä vilahti sellainen nimi kuin Adam Skorupa joka ehkäpä tunnetaan parhaiten puolalaisen ambient-trance-experimental orkesterin Aural Planetin yhtenä vetäjistä. Tietenkin oli hieman kyseenalaistava mielentila jo heti ensi minuuteilta pääni sisällä eli mihinköhän tällä kertaa pistin rahani. Toisin sanoen minkälaista musiikkia tämä kaksikko tarjoaa tällä muovisella lätyllä ja onko soundtrack edes yhtään minun makuuni soveltuvaa. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen kaikki huolet olivat onneksi poissa sillä The Witcherin soundtrack onnistuu lirkuttelemaan itsensä juuri tuonne täydellisesti sopivaan rakoseen nykyisessä kuuntelutottumuksessa. Pawel Blaszczak ja Adam Skorupa ovat siis luoneet hyvin pitkälti Hollywoodin kaukaisia kukkuloita tähyävän teoksen jossa annnetaan paljon tilaa leikkisyydelle ja itsensä kehittämiselle, eikä näin ollen onneksi lähde vetämään itseään täysin siirappimaiseen kerronnallisuuteen tai muuten vaan kurttuotsaisesti tuotettuun kopiointiin jossa liukutehtaan läpi raahataan paikallaan pyörivää junnausta. Voi siis vähintäänkin sanoa että The Witcher pyrkii olemuksellaan olla monipuolinen sekä kerrokseltaan hyvin rikas – kiitos mahtipontisesti toteutetun etenemisen jossa selvästi pyritään luomaan unohdetun historian kaltaista kokemusta missä riittää kahlattavaa. Monen cuen kohdalla klassiset ja akustiset soittimet kertovat dominoivasti mutta rehellisesti mistä on kyse – rauhallisesta pikkukylän elämästä ja entisaikojen kapakkatunnelmista syrjäteiden odottavaan tunnelmaan joka muuntautuu täysimittaisiin taisteluun. Pelkän ihmisääneen lisääminen syventävät tunnelmaa useimmiten vähintäänkin riipaisevalla tavalla kuten esim. “Elaine Ettariel” jossa pääasiallisesti miesvokaali pysäyttää ja suorastaan vangitsee pienen hetken täydellisesti. Mutta kuten sanoin, kyse on monipuolisuudesta ja spektrin toisessa ääripäässä tarjoillaan “River Of Life” jonka cuessa osataan tuoda kaihoisasti esiin naisvokaalia jota lyödään yhteen vanhanajan puhallin- ja jousisoitinten täydelliseen harmoniaan. Tietenkin spektrin kokonaisuus pääsee viimeinkin täyteen loistoonsa kun orkesterin muodostamaan yhtälöön lisätään kokonainen kuoro mukaan joka viimeistään imaisee kuuntelijan tähän painostavasti puskevaan tunnelmaan. Soundtrackin parhaimmat hetket itse koen cuessa joissa alkaa adrenaliini pumppaamaan suonissa ja valmistaudutaan ottamaan miekka tupestaan esiin. Lyömäsoittimet alkavat luoda pohjaa ja toisinaan tribaalimaiseksi muuntautuvat rummutukset antavat erittäin vakuuttavaa lisäpontta jo muutenkin viulusoitinten ja torvien armottomalla temmolla hallitsevaan äänimaailmaan. Artbookia selatessä ja soundtrackia kuunnellessa oli helppo uppoutua tähän mielikuvitteellisesti rakennettuun maailmaan jossa miekka ja mieli ovat ne kaksi asiaa jotka ratkaisevat ja kun jo pelkästään upeasti soljuva musiikki houkuttelee pelaamaan tätä peliä ja täytyyhän se jossain vaiheessa kokea jotta ymmärtää missä kohtaa tietyt cuet soivat. Ongelmana on se että mistä minä kerään 80+ tuntia tämänkin kokemuksen ylläpitämiseen. No mut kuitenkin. Loppupeleissä The Witcher on jälleen yksi hieno osoitus miten kaksi 90-luvun demoscenen säveltäjää ovat muuntautuneet ammattilaisiksi ja toimii samalla erittäin vakuuttavana todistuksena siitä miten pitkälle pelien soundtrackit ovat kulkeneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.