Addiktioni, 10/08

Enduser: Left (2008)

Enduser: LeftEnköhän minä ole jo monta monituista kertaa vuodattanut sitä samaa asiaa että Lynn Standafer (a.k.a. Enduser) edustaa minulle monipuolisuutta tässä sisäänpäin lämmitetyssä genressä nimeltään drum and bass. Sanon sen vielä kerran. Joko hän heittää korvien eteen vauhdinhurmoisella breakcorella maustettua drum and bassia tai breakbeat maailmasta lainaavaa trip-hoppia, mies tekee parhaimpina päivinä vakuuttaavaa työtä. Julkaisut kuten Reduced Phat 2% -split Edgeyn ja Subsektorin kanssa, Calling The Vultures, The End ja Pushing Back ovat täydelliset esimerkit miehen eri lähteistä vaikutteita saatua panostusta tässä modernin elektronisen musiikin otannassa. Muutenkin Enduserin jatkuva kokeilunhakuisuus erinäisten soittimien avulla on paikoitellen ihailtavaa kuunneltavaa – edellisellä Pushing Back julkaisulla oli sähkökitara valjastettu onnistuneesti yhden kappaleen päättymättömäksi draiviksi, Calling The Vultures sisälsi paljon tunnelmaa virittävää ja värittävää pianoa, ja nyt tällä uusimmalla Left albumilla tuodaan esiin keuhkojen kautta ammennettua huilua. Tosin nyt jonkinlaisen kieron logiikan puristamana tuntuu että ollaan jouduttu Steve Roachin kaltaiseen itseään pettävään ja hitaasti uppottavaan pyörteeseen jossa kaiken lisäksi tehtäisiin remiksiä kyseiselle artistille. Jokin tässä pienessä mutta selkeällä tavalla albumissa erottuvassa ambient-trip-hop-tribal massassa siis ei vaan leikkaa puhtaasti vaan jumittaa pyörivää ratasta vaikeasti ja sen varsinaisesti huomaa “Black Lightin” aikana joka kuulostaa liian heppoisesti kyhätyltä kokonaisuudelta jonka palaset eivät millään meinaa loksahtaa paikoilleen vaikka elementit tuntuisi olevan mitoitettu oikein. Sen sijaan Mick Harris’n matalalta luontaava pseudonyymi eli Scornin tekemä remiksaus samaisesta kappaleesta puskee kaiuttimista lävitse kuin nosturin päässä heiluva rautapallo. Muhkea, muriseva basso siis tekee näyttävästi tuhoaan ja remiksin järkkymättömän luonteen takia luulisi irroittavan paikatkin hampaista kunnon vehkeiden kautta kuunneltuna. Left on siis kokonaisuudeltaan jatkuvaa virtaavaa aallokkoa johon ei mielellään lähtisi kahlaamaan kylmällä ilmalla – sen sijaan albumilla suorempaa linjaa edustavat ja eteenpäin puskevat drum and bass tuotokset ovat taas laadun tae tämän albumin tuotannossa mutta kuitenkin vain siihen pisteeseen että Enduser onnistuneesti rynkyttää taas omintakeisilla biiteillään eikä pyri innovatiivisesti luotuun materiaaliin. Tällä kertaa tämä suorempi linja on kuitenkin kuin majakka kaaoksen keskellä joka valaisee tasaisella pyyhkinnällä. Välillä valo paljastaa parhaimmat hetkensä albumilla kuten esim. “Perfection / Stillness” joka tuo esiin miehen erinomaista kykyä tuottaa melodiallisesti huumaavia cocktaileja joista mieli humaltuu juuri sopivasti.

Musiikkia, viikko 19/2006. Part 2

Enduser: The End (2005)

Enduser: The EndEnduser on noussut nopeasti oman drum and bass soittolistani kärkeen ja tämän hetkiseksi suosikki drum and bass tuottajaksi. Joten ei tarvinnut kauan miettiä sitä että teenkö uuden tutustumiskäynnin Mikä-Mikä-Enduserin maailmaan. Edellisella Calling The Vultures albumilla oli yksi biisi joka erottui muista edukseen ja sama juttu on myös tällä kahdeksan biisin EP:llä. …Vulturesilla soivan “End Of A Beginning” kappaleen aikana piti suorastaan sulkea silmät sekä turhat ajatukset ja vaan nauttia melodian tuomasta virrasta. Tämän EP:n aloittava nimikkokappale aiheuttaa täysin päinvastaisen reaktion. Musiikin tuomalle fiilikselle ei mahda tälläkään kertaa yhtikäs mitään. Nyt on vaan pakko nousta penkiltä, liikkua rytmin tahdissa ja näyttää siltä tyypilliseltä urpolta jolla on jonkinlainen puutappi perseenreiän tukkeena. Tai kuten joskus minun tapauksessa, kotona tiskiharja kädessä. Paskat mitään astioiden tiskaamista, nyt pidetään 7 minuutin jumppatauko… The End EP:llä Lynn Standafer aka Enduser osaa tuottaa täydellisesti puhdasta raivoa täynnä sisältävia sekä aggressiivisia drum and bass kipaleita mutta kuitenkaan ottamatta edes pientä jalansijaa naapuri genreistä. EP:n neljä originaalia kappaletta käyvät myös neljän erin tuottajan miksauspöydällä ja onneksi remiksaajat pyrkivät luomaan samanlaisen puhtaan raivon tunteen ja kuitenkin jättäen oman uniikin kädenjäljen selvästi esille. Richard Devine joka omistaa digitaalisen ajan sulatusuunin, kirjaimellisesti sulattaa “The End” kappaleen ja pyöräyttää siitä hänen oman soundinsa mukaiseisesti juoksevan techno-acid-weird-breakbeat sulan. Submerged jatkaa oman suorituksensa perinteisellä drum and bassilla sekä mies monen projektin takaa, Mathis Mootz aka Panacea kulkee omalla remiksauksellaan tuttuja tummia drum and bass polkujaan ja lopuksi myös Datach’i menee tutunomaiseen äärimmäisyykseen tehdessään oman tunnistettavan, “ei armoa eläville”-iDM/drill and bass sekoituksen. No, this is not the end my friend. Näpäytetään uudestaan tuota play-nappia. On tämä niin hyvää tavaraa.