Vuoden 2007 parhaimmisto

The Angelic Process: Weighing Souls With SandVoisin todeta että kulunut vuosi oli jälleen erinomainen julkaistun musiikin saralla. Jos nyt oikein muistan, viime vuonna taisi olla kolme iDM-levyä jotka dominoivat omaa kuuntelukokemusta pitkän aikaa ja nyt vuonna 2007 koko genre loistaa poissaolollaan omalta listaltani. Edellisenä vuonna en myöskään hirveän paljon kuunnellut ja ostanut sähköisen kitaran kautta iskeytyvää revitystä ja nyt tänä vuonna sitä kuilua ollaan kiritty takaisin enemmän kuin tarpeeksi. Mutta tästä vuodesta jäi ennenkaikkea se mieleen että minulle jäi neljä tyystin erilaista levyä käteen joita voin kutsua vuoden albumeiksi ilman minkäänlaista jälkikäteen käytyä uudelleenharkintaa.

Ensimmäisenä listalla ja näkyvimmissä roolissa on doom metal/ambient-orkesteri The Angelic Process johon tutustuin tasan tarkkaan vuosi sitten. Puoli vuotta myöhemmin bändi julkaisi odotetusti heidän parhaimmansa teoksensa Weighing Souls With Sand joka sisälsi erittäin surullisen ja syvästi viiltävän tarinan naisesta joka oman henkilökohtaisen surunsa myötä päätyy riistämään oman henkensa. Ei siis mitenkään kevyttä radiosoitto tavaraa, musiikillisesta tai taustatarinan kannalta. Pari kuukautta sitten kitaristille tapahtuneen ikävän onnettomuuden myötä näyttää toistaiseksi siltä että tämä albumi jäisi heidän viimeiseksi teokseksi. Noh, lohdutuksena voin todeta että huipulla on aina hyvä lopettaa ennenkuin se pahin itseääntoistava kierre alkavat näkymään ja kuulumaan seuraavilla julkaisuilla, tosin orkesteri pääsi pitkän kivisen kuljetun tien jälkeen juuri siihen pisteeseen että heiltä olisi voinut tulla monta muutakin genren mestariteosta vuosien varrella. Arkinen elämä on joskus liian julma musiikkia intohimoisesti tekevälle ihmiselle. Tämä orkesteri on minulle edelleenkin siitä jännä juttu että genren muut huippunimet eivät saa juurikaan minkäänlaista positiivista reaktioita allekirjoittaneelta. Sunn o))) on lähinnä vakaata staattista huttua jossa vatkataan samanlaista tilaa kahdenkymmenen minuutin ajan, Jesu lähenee jollakin käänteisen perverssion kautta jo miltei popin suuntaan minun korvissani ja Nadja sentään pyrkii jotenkin sinne toivomaani suuntaan mutta heiltä puuttuu jokin soundin viimeistelevä asia tuosta kokonaisuudesta joka saisi minutkin kiinnostumaan enemmän. Blah, kuka edes tarvitsee korvikkeita?

Vuosi 2007 tunnetaan myös siitä että UNKLE teki odotetusti neljän vuoden jälkeen paluun uudella albumillaan War Stories. Ja minkälainen paluu se loppupeleissä olikaan. Kun itse kuuntelin levyä ensimmäisen kerran, minun piti vielä varmistaa kaikista levyn kansivihoista yms. että olin tosiaan saanut UNKLEn uuden albumin. James Lavelle ja Richard File yhdessä tuottajan Chris Gossin kanssa olivat siis pistäneet elektronisen soundin sen verran sivuun että nyt UNKLE kuulosti ensimäisen kerran orgaaniselta ja nyt asian nimi oli aika pitkälti rrrock risaisilla farkuilla varustettuna. Se mikä tästä jäi parhaiten mieleen oli se kun kuuntelin tätä levyä tuoreltaan monet aamut ennen kello kuutta bussissa. Kesäaurinko, aurinkolasit ja se utuinen fiilis päänsisällä yhdistettynä siihen kun esim. “Keys To The Kingdom” tai “Price You Pay” lähti mp3-soittimesta soimaan. Hieno levy jota ei voi kehua tarpeeksi.

CMX teki tänä vuonna sellaisen tempauksen Talvikuningas albumillaan johon monella muulla kotimaisella orkesterilla ei olisi edes varaa uhkapelata eli julkaista albumista ensiksi vain 8000 kappaleen rajoitettu erikoispainos jota koristi tyly 40 euron hintalappu. Tosin olihan itse albumikin sen verran poikkeava progeteos täällä kotosuomessa jota ennenkaikkea värittivät sotainen sci-fi juoni lukemattomien tähtien takana kaukana tulevaisuudessa. En edelleenkään ole CMX:n kovin fani mutta jokin tuossa albumissa vaan vetosi syvästi minuun että minun oli pakko saada fyysinen kopio koristamaan levyhyllyä. Eikä kaduta yhtään, on tämä sen verran kovaa tavaraa komposiittinyrkkeineen ja tappajasatelliitteineen.

Toisena kotimaisena julkaisuna on Pimentolan Misantropolis joka suoranaisesti käveli puun takaa päin. Kun hankin tämän albumin, itselläni oli juuri silloin pahimmillaan jonkin sortin ruokamyrkytys päällänsä ja ehkäpä sen takia sain sellaisen hämärän alitajunnasta virikkeitä saaneen yhteyden albumin äänimaailmaan. Eli siis ehkäpä omien salaisten mieltymysten ja hämärien pelkotilojen myötä sain albumille sellaisen ymmärrettävän olomuodon jonka kanssa osaan olla täysin sinut. En edes yritää edes ymmärtää tätä herkästi rikkoontuvaa yhteyttä mutta sen osaan sanoa että Misantropolis on sellainen kokeellinen teos johon koneellisen industrialin ystävät kannattaa ehdottomasti tutustua.

Eli siis TOP4 on seuraavanlainen:

The Angelic Process: Weighing Souls With Sand
UNKLE: War Stories
CMX: Talvikuningas
Pimentola: Misantropolis

Nämä muut eivät ihan yllä tuohon vuoden albumi nimikkeen tasolle mutta ovat kuitenkin itsessään erinomaisia teoksia joita on myös tullut luukutettua enemmän kuin tarpeeksi omassa soittimessani.

Venetian Snares: My Downfall (Original Soundtrack)
Nine Inch Nails: Year Zero
Velcra: Hadal
Charlie Clouser: Saw III OST
Bad Sector: Harrow (Reissue)
Kevin Riepl: Gears Of War OST
5F-X: The Xenomorphians – Your Friendly Invasion
Photek: Form & Function Vol 2

Addiktioni, 38/2007

CMX: Talvikuningas (2007)

CMX: Talvikuningas

Taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa
kun telakointiasemilla hehkuu keulat alusten.
Ne lepäävät kuin haavoittuneet eläimet, niin väsyneet,
niin herää kaupunki saarrettu aamuun päivänsä viimeiseen.

Näillä sanoilla alkaa CMX:n tuorein teos, Talvikuningas. Mutta ennenkuin mennään syvemmälle itse tarinaan, kallistellaanpa tätä itse julkaisua kätösissä ja lähdetään eteenpäin siitä toteamuksestä että tällainen teos on harvinainen tapaus täällä kotosuomessa. Nimittäin tällä hetkellä Talvikuningas on fyysisesti olemassa vain 8000 kappaleen rajoitettuna sekä numeroituna painoksena (numero 6199 ilmoittautuu paikalle) ja yksi isompi kynnys albumin ostamiseen oli järkälemäinen 40 euron hintalappu. Tosin hyvinhän se näyttää myyvän sillä minunlaisella matti myöhäsellä oli tämän viikon maanantaina jopa pieniä vaikeuksia löytää albumista edes yksi kopio Tampereen keskustasta. Julkaisu itsessään herättää onnistuneesti sen kysymyksen että kuinka moni suomalaisista artisteista tai yhtyeistä pystyisi tekemään samaan myymällä painos hetkessä loppuun ja vieläpä tuollaisella överihinnalla. Lukumäärä nolla ja ei hirveän moni orkesteri on meikäläisen lopullinen asteikko kun tarkemmin ajattelee. Toinen seikka mikä tekee tästä harvinaisen tapauksen täällä kylmässä pohjoisessa on se että Talvikuningas on proge soitannasta itseään ilmentävä yhtenäinen teemalevy joka on vieläpä scifiin vahvasti nojaava suomeksi laulettu teos. Näin me päästäänkin salakavalasti yhden askeleen lähemmäksi albumilla vallitsevaan tarinaan jossa keskeisessä osassa on hämärässä ja kaukana tulevaisuudessa maailmoja valloittava Talvikuningas mutta kuinka kaukana nämä tapahtumat todellisuudessa ovat? Merkintöjä löytyy pääasiassa vuodelta 2481 jossa selvästi koettiin viimeiset ja ratkaisevat hetket imperiumin sortumisessa kuin myös pari sataa vuotta aikaisemmin jossa ensimmäiset matkat muihin maailmoihin alkoivat.

Perinteisempi rock-musiikki on joskus vaikeahko niin-ja-näin kynnys itselleni ja minulle varsinkin tämä progressiivinen alamuoto on ollutkin pääasiassa kuolevien dinosauruksien soidin musiikkia eli pahimmillaan liiankin hikistä nitkutusta ja 10 minuuttien ähkymäistä vedättämistä josta ei pahemmin ole saanut juuri minkäänlaista tyydyttynyttä olotilaa. Mutta nyt ehkäpä täytyy viilata tuota miltei järkkymätöntä mielipidettäni sillä Talvikuningas osoittaa selvästi minulle että asiat voi myös toteuttaa niinkin että mielenkiinto pysyy alusta loppuun asti. Talvikuningas ammentaa ja tasapainottelee aineksia monesta eri lähteistä käyden laajan skaalan erilaista soitantaa – hitaista tunnelman luojista liukuen kohti raskaampaan soitantaan (mm. “Punaisen komentajan” tupla-basarit, yayh!) sekä yllättäen tuoden lisää tunnelman kohotusta heidän uran alkuajoista jossa palloiltiin enemmän tuolla HC-mätön parissa – ja näin ollen pitäen erittäin tiiviin mutta kuitenkin paikoitellen monimutkaisesti kehittyvän kokonaisuuden jossa saatetaan myös vaihtaa tahtia tyystin toisenlaiseen kappaleen keskellä. Mutta albumin ehdoton suola on A.W. Yrjänän kirjoittamat lyriikat. Siis yksinkertaisesti sanottuna Talvikuninkaan lyyrinen ansio ja taso on aivan huikea.

Antaraksen tunneleista tähtipölyyn Laerteen,
kapinoista Plejadien Orionin kansannousuun,
kvasitaivaan mandaateista hyperavaruuden nieluun,
kaikkialla vieretysten kunnes on kuin yhtä.

Nyt ensimmäisen kerran tuli koettua sellainen asia että meidän rakas suomen kieli tosiaankin taipuu mystisen technobabblen ja scifistisen terminologian sekoitukseen näinkin fantastisesti. Noita yllä olevia sekä monia muitakin albumilla ponnahtavia kohtauksia voi mielin määrin mauskutella suussa ja pompotella kielen päällä vaikka välillä aivot yrittävät saada epätoivoisesti selkoa sen seikkaperäisestä todellisuudesta. Blah, väliäkös tuolla. Pääasia että se kuulostaa mahtipontisen upealta ja tuo universumia lähemmäksi pientä ihmistä. Toinen asia mihin itse kiinnitin huomioni Talvikuninkaan lyriikoissa on myös sen vahva militaristinen läsnäolo jossa käydään läpi tykistön ruokana toimivista rivisotilaista napin painamisesta päättäviin komentajiin joiden loputon taistelu tuo taas julki sen asian että sota on loppupeleissä mielipuolisten epätoivoista hommaa. Samanhenkistä terminologiaa siis viljellään runsaasti tälläkin puolella ja ainakin “Quantan” Warhammer 40k:n kaltainen aloitus tuo herkeämättä hymyn huulilleni jokaisella kuuntelukerralla:

Thanatos-6, soinen maasto,
pudotuslaivue seitsemänviisi ilmoittautuu,
vahvuus kahdeksan, tehtäväparametrit selvät.
Myrsky on nousussa, kolme on kateissa,
moottorit käyvät jo varavirtaa,
rotkoon jätetty haavoittuneet
ja kaarti ei antaudu milloinkaan!

Talvikuningasta joko rakastaa tai vihaa. Joillekin tämä scifistinen hölynpöly maailmankaikkeuden valloittajista kyborgiarmeijoineen saattaa olla liikaa pienelle mielelle mutta itse rakastan tätä täydestä sydämestäni (sekin kertoo jo paljon julkaisun erikoislaatuisesta tapauksesta ja uniikista tunnelmasta että normaalisti en juurikaan kuuntele CMX:ää ja tämä onkin todennäköisesti ensimmäinen ja samalla se ainoa julkaisu jonka ostin heidän tuotannosta). Mut joo… CMX teki siis uhkarohkean valinnan lähtiessään tekemään mammuttimaista ja yhtenäisesti soljuvaa scifi-eeposta. Varsinkin valitsemalla näinkin harvinaisen aiheen johon suurin osa nykyajan muusikoista ei edes kusisi siihen suuntaan sekä varmistamalla etenemistavan johon ei ole tehty oikoreittejä, kuuluisia kulkemista helpottavia matalia aitoja tai edes lähdetty aliarvioimaan kuuntelijaa. He tekivät selkeän pesäeron kaavoihin kangistuneisiin kumppaneihin sekä samalla yhden tämän vuoden kohokohdista kotimaisella levyrintamalla.