System Of A Down: Toxicity (Piano Cover)

Booyah! Hieno ja ärhäkäs tulkinta.

Viikko 48:n musiikki hankinnat

System Of A Down: Hypnotize (2005)

System Of A Down: HypnotizeVuoden kovimman albumin toinen osa on täällä. Odotin tältä albumilta samanlaista adrenaliini rushausta kuin Mezmerize levyltä mutta hämmästyin kun Hypnotize esitteli rauhallisemman SOAD:n. Se ei tarkoita etteikö myös tällä albumilla olisi sitä SOAD:n tavaramerkiksi syntynyttä hardcore paahtamista ja hitaampien rock rillutteluiden yhteen naittamista. Nyt sitä käytetään hillitymmin, harkitusti ja vain tarpeellisissa paikoissa. Pimeästä mielensyvereistä kumpuavat oudot, räiskyvät päähänpistokset ja luovuuden hurjimmat osoitukset eivät myöskään ota hallintaansa tällä levyllä, ainoastaan silloin tällöin muistuttavat meitä siitä pienenä annoksena. Edellinen albumi Mezmerize oli kilpajuoksu jossa biisi toisensa jälkeen nokitti ja kohosi edellistä kappaletta hieman korkeammalle. Tällä kertaa Hypnotize on paremmin koostettu kokonaisuus – biisit eivät nouse toistensa yli vaan ote pysyy tasaisena ja tiukasti remmissään. Mezmerize albumilla Daron otti rohkean harppauksen siirtymällä eturiviin laulamaan mutta samalla hän melkein varasti shown. Hypnotize albumilla päävokalistin Serjin ja kitaristin Daronin yhteistyö on tiiviimpi ja kummankin vokaalit täydentävät täydellisesti toisiaan. Näitä kahta albumia ei oikein pysty vertailemaan toisiinsa paremmuudessa koska nämä ovat kuin kolikon kaksi eri puolta. Yhdessä asiassa Mezmerize ja Hypnotize ovat kuitenkin samanlaisia, nämä kaksi levyä sisältävät kiistatta loistavaa musiikkia ja kummatkin ovat vuoden albumeita.

Viikko 20:n musiikki hankinnat

Imatran Voima: 12 inches 2002-2004 (2005)

Imatran Voima: 12 inches 2002-2004Jumaleisson. MONSP teki meille karhun palveluksen kun he julkaisivat nämä biisit ensimmäistä kertaa CD-formaatissa. Alunperin nämä Tellektron julkaisut oli saatavilla ainoastaan 12″ vinyylinä. Imatran Voiman debyyttilevy The Church Of Latterday Maggots oli itselleni pieni pettymys koska se levy ei ollutkaan täysin in-your-face tyylistä old school elektroa vaan Randy Barracuda ja Fresh O Lexx hämmensivät soppaa funkymaisella ja todella kieroutuneella elektrolla. Mutta onneksi tämä kokoelma paikkaa pettymykseni. Tuttuun tyyliin Imatran Voima heittää matalia bassolinjoja, analogisia syntikoita, kasi-nolla-kasia, vocoder ääniä ja todella hämäriä sämplejä tehosekoittimeen ja tarjoaa bändin omin sanoin superheteromaista musiikkia. Tosin MONSP mokasi tämän täydellisen levyn laittamalla biisilistan hieman väärin. Perkele.

System Of A Down: Toxicity (2001) / Steal This Album! (2002) / Mezmerize (2005)

System Of A Down: MezmerizeViime viikolla tuli kuunneltua suurimmaksi osaksi uutta SOADia ja samalla huomasin että minä en ole edes hankkinut Toxicity albumia levyhyllyyni. Nyt se vääryys on korjattu kun hankin kaksi edellistä albumia 15 eurolla Anttilasta. Toxicity oli se albumi joka laukaisi System Of A Downin raketin lailla suuren yleisön tietoisuuteen ja se oli samalla raikas tuulahdus metalliscenelle. Energiset biisit saattoi alkaa hirveellä paahtamisella kunnes kertosäe osuus vedettiin hitaasti. Tai sitten homma vedettiin täysin päinvastoin. Niin arvaamatonta ja täydellisesti toimivaa materiaalia. Sen sijaan Steal This Album! oli paha pettymys itselleni. System Of A Downin energisyys on täysin poissa levyn biiseistä. Mutta tämän albumin kanssa oli muutenkin paljon ongelmia sillä masteroimaton versio vuosi nettiin ja en tiedä joutuiko bändi sen vuoksi kiirehtimään biisien viimeistelyssä. Se teki kuitenkin hallaa tälle levylle.

Ja se pääruoka. Neljäs albumi Mezmerize osoittaa taas miten nerokas (tai mielipuolinen – se raja kulkee todella lähellä) bändi voi olla. Levyn ensimmäinen single “B.Y.O.B.” ei vakuuttanut minua, mutta onneksi se onkin ainoa ‘OK’ biisi tällä levyllä. Muuten kirjoituskynä ei ole osoittanut tylsyyttään. Otetaan esimerkiksi “Radio/Video”. Ensiksi riffittelyt, B-osa vedetään polkkakompilla, riffittelyt ja hups… C-osa lähteekin reggae biitin tahdissa joka morfautuu balalaikka iloitteluksi. Huhhuh. Kuten sanoin, N-E-R-O-K-A-S-T-A shittiä. Levy on täynnä tällaista energisyyttä, nopeutta ja välillä pitää heristellä korvia hassujen/kornien lyriikoiden vuoksi. Bändin kitaristi Daron on muutenkin ottanut suurempaa roolia tämän levyn lauluissa ja sen johdosta bändi on muuntautunut monipuolisemmaksi. Levyn viimeistelee akustinen biisi jonka Daron laulaa melkein kokonaan. Tässä on yksinkertaisesti sanottuna henkeasalpaava levy joka ehdottomasti yksi vuoden kovimmista julkaisuista ja parin kuukauden päästä pitäisi ilmestyä toinen levy. Tuskin maltan odottaa.