Addiktioni 52/10 – Part 2
08/01/2011 19:32, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
The Blood Of Heroes: Remain (2010)
Viime vuoden kohokohta albumirintamalla oli allekirjoittaneelle ehdottomasti superkokoonpanon The Blood Of Heroesin grindaavasti järisevä, matalassa dubin aallokossa viihtyvä sekä puskevasti eteenpäin rymisevä drum and bass debyytti jonka miehistöstä löytyivät mm. sellaiset nimet kuin Lynn Standafer (a.k.a. Enduser), Bill Laswell, Justin K Broadrick ja Kurt Gluck (a.k.a. Submerged). Jos edelleenkin muistan käyttämiä sanojani – julkaisu ennenkaikkea vakuutti omintakeisella, armottomalla tyylillä pistää säännöt täysin uusiksi ja siinä ohella sivutuotteena syntyi myös henkilökohtaisesti kaipaama avosydänleikkaus pitkän aikaa hitaasti kituvalle drum and bass genrelle. Täysosumaksi osoittautuneen laukauksen jälkeen sosiaalisten nettikanavien kautta ilmoitettiin että putken perästä ilmestyisi seuraavaksi remix-EP joka sitten lopulta muuntautui täysmittaiseksi albumiksi. Totta puhuen itselläni viisari ei juurikaan värähtänyt kun kuulin tästä uutisesta mikä johtuu enemmälti siitä että remix albumit ovat tunnetusti hankalia tapauksia – pahimmassa tapauksessa ne vesittävät alkuperäisen konseptin täysin mutta toisaalta onnistuen täydellisesti ne tuovat täysin uusia ulottuvuuksia jo aiemmin tarjoiltuun työhön ja näin ollen nauttien yhtä paljon kuin alkuperäisestä julkaisusta. Mutta ei anneta peloille valtaa kun lähdetään kahlaamaan taas tuntemattomia vesiä.
Debyytin tuottajina toimineet Joel Hamilton ja Submerged aloittavat tämän paloittelun “Descend Destroy” raidalla. Alunperin kyseinen raita oli se ainoa puuduttava ja ikävänlainen kompastuskivi albumin muuten saumattomasti toisiinsa kietoituvassa äänimaailmassa. Nyt se on muuntautunut huomattavasti vaarallisempaan ja kipinöitä sahaavaan muotoon jonka myötä sormikin taitaa mennä suuhun sen merkiksi sillä en tiedä sitten että luonnehtisinko tämän kitaravetoiseksi dubstepiksi vai minkä muun genrien sulatusuuniksi mutta pääsia on että se toimii ja helvetin hyvin. Ekstra kitarat tuovat mukanaan lisäkarheutta sekä antavat hyvän alkupotkun tälle julkaisulle. Enduserin remix julkaisun nimeä kantavasta teoksesta on sitä miestä itseään eli chopattuja looppeja ja edestakaista rynkytystä joten hän ei esittele mitenkään suurta yllätystä sen suhteen. Olisin kyllä kaivannut hieman radikaalisempaa kannanottoa mutta kyllä se kelpaa näinkin. Onneksi näissä drum and bass uudelleentyöstöissä on lähdetty käyttämään järkeä ja pitäydytty vähäisissä määrässä sillä albumilta löytyy ainoastaan toinen puhtaasti tähän genreen dipattua vääntämistä ja senkin tarjoilee suht. tuntematon artisti nimeltään Kuma. Tuntemattomuus on sinänsä hyvä asia ettei tarvitse heti ensikättelyssä leimaamaan minkäänlaista ennalta-arvausta. Dälek vetäisee tummanpuhuvan illbient/dub tunnelman “Chains” kappaleen ylle jossa sämplätään alkuperäisen Star Trekin efektejä vieden teosta täysin päälaelleen ja hitaaseen mieltä sorkkivaan kaaokseen. Kuten Enduserin tapauksessa, Justin K Broadrickin työstämä versio “Remain” kappaleesta kuulostaa aika pitkälti häneltä itseltään. Lisätyt vokaalit sekä semi-marssivasti etenevät rummutus tekevät tästä hieman taaksepäin vetäytyvän, jopa hivenen rennommin asennoituvan työn. “The Blood Of Heroes Rehearsal Version” samaisesta kappaleesta on jonkinlainen jatkumo Broadrickin omalle näkemykselle ja parhaimmillaan se kuulustaa juuri sellaiselta suhteellisen valmiilta paketilta että he pystyisivät vetämään näitä albumin kappaleita livenä. Mikä on tietenkin plussaa. “Salute To The Jugger” taisi olla jonkinlainen albumin pääteemabiisi joka kiteytti Juggerin olemusta sitomalla punaisessa langassa liitävän kokonaisuuden yhteen paikkaan ja nyt Bill Laswellin käsittelyssä sekin saa vain pieniä kosmeettisia muutoksia. Eli tässä tapauksessa laittamalla enemmän basson hytkyvästi väreilevää olemusta peliin. Gator Bait Ten jatkanee “Transcendent” alkuperäistä maalailevuutta mutta siirtäen äänimaailmaa hiljalleen progressiivisesti etenevään drone/sludge vyörytykseen. Gunshae pitäytynee aika pitkältä samoissa maalaustekniikoissa ottaessaan mittaa “Wounds Against Wounds” kanssa mutta alunperin hyvin räiskyvästi iskeytynyt volyymi muuntautuu nyt enemmän tuonne kokeellisemman ja luonnonomaisesti esitellyn ambientin pariin.
En siis odottanut tältä juurikaan mitään mutta jopa pieneksi yllätykseksi tästä muodostuikin erittäin toimiva paketti joista puolet teoksista lähtivät kaivertamaan ideoita täysin uuteen muotoon ja onnistuivat erinomaisesti näiden toteutuksessa. Toivottavasti ryhmä julkaisee joskus sen oikean toisen albumin sillä ensimmäinen lunasti pelkällä olomuodollaan täydellisesti paikkansa ja tämä remix albumi herätteli ajatuksia siitä että potentiaalia on suunnata vaikka minne suuntaan jossa räiskiä menemään.
Remain
27/11/2010 18:57, Posted in Pulse of the beats, Comments (0)
With the amount of diverse producers involved in The Blood of Heroes, it was virtually assured that the members would end up remixing their own work, and inviting their friends to contribute. A collection of remixes from their self titled album, Remain features both organic band and electronic versions of the title track, including Justin K Broadrick’s vocal version. Dälek, Submerged, Black Roc producer Joel Hamilton, Bill Laswell, and Vancouver, BC acts Kuma and Gunshae turn in disparate versions that re-explore the apocalyptic world envisioned in the first album. Reducing hardcore drum n bass to ambience, restructuring a track so that drummers KJ Sawka (also of Pendulum) and Balazs Pandi go head to head in a breakcore battle, and turning a Laswell bass line into an organ-rupturing sub are just some of the ways the tracks are reinvented. Creative and thoughtful, Remain is an essential companion album to the self-titled debut.
01. Descend Destroy (Joel Hamilton + Submerged Remix)
02. Remain (Enduser Remix)
03. Chains (Dälek Remix)
04. Remain (Justin K Broadrick Remix)
05. Salute to the Jugger (Laswell Original Mix)
06. Wounds Against Wounds (Kuma Remix)
07. Bound (Submerged Remix)
08. Remain (The Blood of Heroes Version)
09. Transcendent (Gator Bait Ten Remix)
10. Wounds Against Wounds (Gunshae Remix)
Addiktioni 16/10
21/04/2010 20:19, Posted in Beats and pieces, Comments (3)
The Blood Of Heroes: The Blood Of Heroes (2010)
Tämä kuluva vuosi tulee olemaan Lynn Standaferilla a.k.a. Enduserilla kiireistä aikaa. 2010 lähtikin jo mukavasti käyntiin neljän raidan 1/3 EP:llä joka antoi ensimmäiset pään yli tähdätyt laukaukset jotka onnistuneesti kiinnittivät huomion hänen tulevaa soolo-levyään kohti. Jos totta puhutaan, Ad Noiseam levymerkille julkaistava tuleva soololevy sekä edelleenkin mysteerimäisten verhojen taakse piiloutuva I Am The Sun-projekti ovat yhä tarkkailun alaisuudessa mutta The Blood Of Heroes on huomattavasti mielenkiintoisempi konsepti jota olen myös jo seurannut pitkään ja odottanut hartaasti, erityisesti ensimmäisten klippien jälkeen jolloin tämä nousi välittömästi odotuslistan kärkeen. Mukana olevat nimet pitäisi kertoa varsin suorasukaisesti että tässä ei anneta edes pientä tilaa turhalle hötkyilyille. Toisin sanoen The Blood Of Heroes on superkokoonpano jossa Enduserin lisäksi on tuottaja-legenda/basisti Bill Laswell, Ohm Resistance-levymerkkiä pyörittävä drum and bass-tuottaja Submerged ja Jesu/Godfleshin pääkoordinoija Justin Broadrick. Jos nyt oikein muistan ryhmän alkuhistoriasta, tämän piti olla alunperin Method Of Defiance julkaisu mutta mukaan raahatut henkilöt ja tyystin erilaiseen suuntaan kuljetettu soundi muuttivat tämän uudeksi projetiksi. Hyvä näin. The Blood Of Heroes ansaitsee omanlaisen tunnistettavuuden yhteen nitovan mentaliteetin ja uudenlaisen, kollaasimaisesti törmäävän soundin takia.
Tämän omaa nimeään kantavan albumin aloitusraita “Blinded” kertoo kuuntelijalle varsin selkeästi mistä on todellisuudesta kyse ja mihin suuntiin tämä albumi alkaa haarautumaan. Raskas ääniseinämä lähtee etenemään tummasti pommittavan kitaran kautta johon lisätään chopatusti ohjelmoituja drum and bass perkussioita ja muutenkin kokonaisuutta sävyttää dubin upottavasti vellova olemus joka johdattelee kuuntelijaa syvempään päähän tässä vuolaasti virtaavassa äänikollaasissa sekä viimeisenä kosketuksena tuo Dr. Israelin ragga-mentaliteetti vokaalien kautta. “Chains” irtaantuu heti uudelle polulle skaalautuen kohti post-rockmaista maalailevaisuutta ja biittipolitiikassa hidastutaan enemmälti tuonne downtempon välimaastoon, mitä nyt pientä kikkailua on jätetty makeutusaineeksi. “Salute To The Jugger” jatkaa tätä dubin, drum and bassin ja porautuvasti grindaavien kitaroiden naittamista onnistuneesti ja albumin äänitorvena toimivan Dr. Israelin lipovasti esiintuotu hyräily sodasta antaa enteilyä isompien pommien pudotuksesta. Ja niitähän myös pudotellaan. “Breakaway” ja myöhemmin albumilla soiva “Wounds Against Wounds” lisäävät painostavaa volyymia pintaan sillä nämä kaksi teosta luottavat täysin hakkaavien perkussioiden sekä murisevan basson ja kitaran yhdistelmään tarkoituksena jättää takuuvarmaa hampaiden irroitusta taakseen. “Transcendent” irtaantuu taas aiemmin kuulemista teoksista lähestyen enemmän Jesun kaltaista tunnelmallista materiaalia ja jotenkin sitä alkaa odottamaan että Justin Broadrick avaisi poikamaisensa äänijänteensä tämän aikana mutta tämä pysyy uskollisesti instrumentaalisena työnä loppuun asti. “Repositioned” on uudelleen remiksattu versio Enduserin Pushing Back albumilla majailleesta “Positioned” kappaleesta jonka johdosta omissa korvissani se vaan kuulostaa uudelleenlämmitelty sopalta tämän kaiken keskellä. Alkuperäisessä teoksessa mukana roikkunut räp-lyriikka on vaihtunut sämpleksi elokuvasta josta orkesteri on ottanut nimen itselleen ja muutenkin teosta on pyritty muokkaamaan enemmän tämän albumiin sopivaksi tuomalla valmiiseen sekoitukseen jo tässä vaiheessa tutuksi tullutta The Blood Of Heroesin tyylistä bassoa, kitaraa ja dubin väreilevää liikehdintää. “Remain” pistää mutkia suoremmaksi kitaran kautta mutta biittipoliitikassa on taasen lähdetty etenemään enemmän letkeämmän asenteen kautta jota erityisesti värittää hidastettu amen break kunnes taas lähdetään pilkkomaan sitä useampaan osasiin ja aletaan nostamaan minuuttissa soivan biitin määrää. Ainoastaan “Descent Destroy” putoaa tällä albumilla tähän aina niin ikävään puuduttava-kategoriaan. Miltei yhdeksän minuuttisena työnä se ei juurikaan saa toivomaansa kehitystä alleen, vaan tasaisesti eteenpäin puksuttaen siihen väistämättäkin tarttuu sellainen tunne että se rullaa paikoillaan ja ajan myöten ainoa muutos on vain lisätä vauhtia. Mutta mutta… Mieltäpuuduttavien minuuttien jälkeen, miltei pakon saneleman albumilta nousee yksi sen selkeimmistä kohokohdista – “Bound” nostaa taas panoksia korkeammalle ja nyt jälleen tuodaan uutta verta kokonaisuuteen. Jonkinlainen kielien kautta väreilevä itämainen soitin ja sitä avustava vokaali yhdistettynä liverumpalistiin sekä taustalla säreilevä kitara ja kappaleen piirteitä myöteilevä basso muuntavat tämän teoksen alkumetreillä miltei hämmentävän kuuloiseksi muodostelmaksi kunnes se irtaantuu tästä juoksevasti virtaavasta jammailevuudesta ja lähtee tutunomaisesti kipinöitä syöksevien rumpulooppien myötä taas tiukasti kierteessä eteneväksi syöksyksi. Levyn viimeistelemä “Drift” asettelee jälleen päällekkäin suorasukaisempaa biittien paloittelua samalla kun taustalla häärii ohuen kaunis, miltei vääristyneen seireenin kutsua muistuttava kitara-drone antaen viimeisen muistutuksen siitä miksi tämä julkaisu toimii erittäin hyvin.
Onko tämä sitten jonkin sortin teemalevy vaiko syvä kunnioitus tuntemattomuuteen kadonneelle post-apokalyptiselle kasari-elokuvalle? Ihan miten vaan kukin haluaa tätä tulkita, mutta fakta on se että tässä on ilman epäilyksen häivää ehdokas vuoden albumiksi. The Blood Of Heroes ulkokuoreltaan kova, erittäin kova mutta silti siitä kuitenkin löytyy puoleensa vetäviä ominaisuuksia ja suorastaan armottomia tapoja pistää säännöt täysin uusiksi jonka sivutuotteena syntyi myös onnistuminen herättämään drum and bassia uudestaan henkiin antamalla sille kaipaamansa avosydänleikkauksen. Tuomalla paljon erilaisia vaikutteita mukaansa, matalalta luotaavan dubista ärjyvästi grindaavaan post-rockiin, The Blood Of Heroes on luonut uniikin atmosfäärin jossa kaikki siihen tuotu palaset ovat loksahtaneet täydellisesti paikoilleen.
Musiikkia, viikko 41/2006. Part 2
13/10/2006 01:38, Posted in Beats and pieces, Comments (0)
Method Of Defiance: The Only Way To Go Is Down (2006)
Basisti ja tuottaja Bill Laswell. Siinä on sellainen nimi jonka näkee silloin tällöin elektronisen musiikin genressä ja hänen meriittilistansa tuottajana on aika kiinnostavaa luettavaa. Ja nyt levyjen ostajana sain itseni ensimmäistä kertaa törmäyskurssille tätä henkilöä kohti. Mutta kuten projektin nimestä voi päätellä, kyseessä ei ole Bill Laswellin soolotuotantoa vaan tässä on myös mukana kaksi muuta henkilöä, Submerged ja Guy Licata. Ensimäisestä kaverista ei löytynyt muuta tietoa kuin että hän on amerikkalainen drum and bass-tuottaja ja hän myös omistaa oman levymerkin, Ohm Resistance. Jälkimmäisestä luin sen verran että hän on jonkin sortin rumpalinero joka pilkkoo breakit pala palalta, isku iskulta ja sen jälkeen opettelee soittamaan sen itse. Kavereiden kombinaatio näyttää ainakin lupaavalta ja henkilökohtaiset osaamiset herkulliselta. Törmäyskurssi, se onkin aika helvetin hyvin kuvaava sana tälle albumille koska The Only Way To Go Is Down on suora kurssi isoon massaan jota ei voi väistää mitenkään. Nopea drum and bass värähtelee kuin V8-moottori, tosin nyt tätä voisi jo pitää inhimillisenä ja orgaanisena versiona tuosta moottorista. Nimittäin koko albumi huokuu ja hikoilee tältä orgaaniselta vetojuhtalta jonka ärähtelyt väreilee pinnalla tasaisesti. Matalat äänet jyrisevät iholla ja syvällä rintakehässä kun likainen bassotyöskentely pistää itsensä ja kaiken muun likoon. Tukka hulmuten kyyti vie eteenpäin kunnes pistää liinat yhtäkkiä kiinni. Tässä tulee se ehkäpä kyydin pelottavin osuus. Mm. DJ Krushin kanssa yhteistyötä tehnyt trumpetisti Toshinori Kondo tulee kyytiin mukaan kahden biisin ajaksi ja matka muuttuu avantgarde-jazz-breakbeat taidepläjäykseksi josta ikävästi katoaa se päämäärä jonnekkin. Tai ehkäpä tämä yrittääkin ylläpitää sitä jazzin ideaa olla arvaamaton ja pitää kuuntelijan koko ajan varpailla. En tiedä, mutta onneksi ei sentään jouduttu niin pahasti reitiltä harhaan. Sen verran pitää vielä mainita että itselleni albumin kulmakiveksi muodostui jo heti alusta lähtien kappale kahdeksan, “Unforgiven”. Tätä kuunnellessani mieleen juolahtaa yllättäen Half-Life 2:n ajokkikohtaukset jossa kaasujalkaa pidetään pohjassa kun samaan aikaan musiikki alkaa soimaan luureissa joka on merkkinä siitä että nyt on pahempi tilanne hyökkimässä niskan päällä. “Unforgivenin” sisältämän melodian liukuva rakenne siirtyy käsiin joilla yritetään saada ajokki kääntymään jokaisessa pienessä mutkassa sileästi ja virheettömästi… Whauh, what a ride. And what a collision.
