Addiktioni, 06/2007

The Shizit: Soundtrack For The Revolution (2001)

The Shizit: Soundtrack For The RevolutionViimeinkin saan vedettyä viivan listani ykkössijlla sijatsevaan merkinnän ylitse ja samalla tämä tärkeä hankinta toimii itselleni jonkin sortin ympyrän sulkeutumisena – JP Andersonin tuotannon sekä myös digitaalisen hardcoren perinnön haalimisessa. Minulla on sellainen henk.kohtainen vankka uskomus että 2000-luvun alussa digital hardcore-genre kulminoitui täydellisesti tähän kyseiseen albumiin ja Soundtrack For The Revolutionin jälkeen ei ole tullut yhtään varteenotettavaa julkaisua. Harmikseni The Shizitin Soundtrack For The Revolution jäi myös ainoaksi kokopitkäksi julkaisuksi tältä kahden miehen (JP Anderson ja Brian Shrader) kokoonpanolta, sillä bändi hajosi pari vuotta myöhemmin juuri kovimmin läpimurron kynnyksellä sisäisiin riitoihin. Osasyynä tähän digital hardcoren kuolettavaan haavoittumiseen voisi myös pitää kyseisen genren luonutta eli all-mighty Atari Teenage Riotia joka löi hanskat tiskille yhden jäsenen kuoltua samaisena vuonna. Noh, The Shizit sentään kaiversi Soundtrack For The Revolutionilla sellaisen kokonaisuuden joka käytti hyväkseen genre-standardin kovaiskuisia hardcore-gabber bassoja, vahvoja breakbeatteja sekä ynnäsivät siihen raskaasti aseistetut kitara-pohjat ja uhkaavasta ulosannista pulpahtaa selkeästi poliittinen näkökulma joka on kuin täsmälaukaus tavallisilta mutta katkeroituneilta kaduntallaajilta. Tämä julkaisu on pelottava siinäkin mielessä että Soundtrack For The Revolution on niin tätä päivää. Ei tarvitse kuin avata aamuinen uutislehti ja lukea että jossain päin maailmaa joku isojen firmojan omia intressejä pönkittävä ja lobbauksessa käytettävä sätkynukke avaa suutaansa ja laukoo päättömiä lauseita. Tai sodat jossa intressit ovat täysin muualla ja aitauksessa asuville lampaille väitetään kyse on uhkien poistosta… Uhhh, this is the fuckedup world we are living nowadays. Mitä tähän voi muuta sanoa kuin että Soundtrack For The Revolution on erittäin tyylikäs lopetus tälle musiikintyylille mutta kuten tiedämme, JP Anderson haluaa ilman mitään epäselvyyksiä kuopata tämän tärkeän vaiheen elämästään ja vähintään tuonne kahdeksan jalan syvyyteen. Ongelma tosin lepää siinä että me musiikin ostajat emme pysty samaan. Olen jutellut lukemattomia kertoja tästä aiheesta yhden ystäväni kanssa ja hänkin on samoilla linjoilla kuten minäkin. The Shizitin kaltaista ei taida nousta vähään aikaan undergroundista ja JP Anderson ehkä tietää tai vaistoaa sisimmissään että The Shizit saavutti musiikillisesti kaiken sen mihin hän ei ehkä pysty enää toiste. Entäs miehen uusin projekti, Rabbit Junk? Totta puhuakseni, se ei pääse edes lähellekään tätä vuoden 2001 tunnelmaa.

Se pitää vielä mainita että tähän samaan syssyyn tuli myös hankittua D-Trash levymerkin vuonna 2004 julkaisema Remixed For The Revolution remix-albumin joka ikävä kyllä on kuin karmea, vesitetty tribuuttilevy (mitä nyt paria biisiä lukuunottamatta). Miksi näitä edes julkaistaan?