Addiktioni 51/09

Apoptygma Berzerk: Soli Deo Gloria (Remastered Deluxe Edition) (2007)

Apoptygma Berzerk: Soli Deo Gloria (Remastered Deluxe Edition)Joillakin artisteilla on diskografiassaan se yksi ainoa levy josta pidän. CMX, Gary Numan ja tällä viikolla käsittelyssä oleva Apoptygma Berzerk ovat ensimmäiset nimet jotka tulevat mieleen. Joskus asian laita on vain näin ja olen oppinut jo kauan sitten että on parasta jättää se siihen eikä kannata ottaa minkäänlaista stressiä jos artistin muut tuotokset eivät saa minkäänlaista jalansijaa meikäläisen kuuntelutottumuksessa. Sen verran mitä olen kuitenkin seurannut sivusilmällä Apopia, yhtye on kehittynyt matkan varrella hyvinkin paljon ja nykyinen olomuoto on jo sellaista alternative pop/rock jyystämistä joka on jakanut pidemmän aikaa fanittaneet kuuntelijat tehokkaasti kahtia. Minä sen sijaan tyydyn yhä tähän orkesterin ensimmäiseen täyspitkään koska se on edelleenkin albumi josta löytyy raa’asti tarjoiltua analogista syntikkavirtausta, kokonaisuuden läpi vahvasti huokuva raamatullinen sävy elokuva-sämplien ja lyriikoiden kautta jotka luovat hyvinkin paradoksisen tunnelman julkaisun ylle, salakavalan kierolla tavalla miksatut vokaalit sekä suorastaan munaskuja kouraiseva erittäin synkkä mentaliteetti joka erityisesti vahvistuu sarjatulena iskostuvana elektro-biittinä ja näiden lueteltujen elementtien yhdistelmänä.

“Like Blood From The Beloved” introssa ja outrossa käytetyt kumpuavasti menneisyyteen kaikuvat soittimet sekä linjaltaan yhtenäisesti koostetut uskonnolliset referenssit kuljettavat kuuntelijan helposti albumin ytimessä iskostuvaan maailmaan jossa keskiajan hengessä inkvisitio ylläpitää tiukkaa kuria josta ei liiemmin livetä ja lyrikaallisesti vuodatetaan monenkaltaista henkistä kipua. Se mikä tekee Soli Deo Gloriasta edelleenkin tänä päivänä yllättävän hyvin toimivan paketin on kahden eri musikaalisen tuotannon yhteentörmäys. Kasarihenkinen syntikkapop sekä EBM. Ja kun miettii että albumi julkaistiin alunperin vuonna 1993, sitä alkaa ymmärtämään huomattavasti selkeämmin että tässä on viimeisimpiä aitoja teoksia tietyltä ajan jaksolta jossa tulevaisuuteen katsetta kohottava teknologia ja sitkeästi viimeisillä voimillaan sinnittelevä 80-luvun musikaalinen kehityskaari olivat pääasiallisesti eteenpäin puskevasti jalostettu voima eikä motivaationa vielä ollut menneiden kaipuu kuten ne ovat tänäpäivänä enemmälti kun hieman kasarilta haiskahtavaan tavaraan upottaa korvansa. Soli Deo Gloria on perus-albumina 47 minuuttia tiiviisti aseteltua kokonaisuus jonka keskeisessä asemassa toimivat “Burnin’ Heretic”, “Backdraft”, “Bitch” ja “Spiritual Reality” kappaleet jotka pitävät heti alusta lähtien tarkasti luotua olemusta balanssissa ja antaen hieman vapautunutta liikkumavaraa väliosioille sekä muille kappaleille joiden pienimuotoinen kokeellisuus kurkottaa albumia mielenkiintoisille urille (pelimusiikiin maailmaan katseensa suuntaava “Arp (808 Edit)” sekä “Skyscraping (Schizophreniac)” joka ottaa jo isompaa askelta kohti mielen kadotuksen rajoja edestakaisin sahaamisellaan).

Vuonna 2002 julkaistiin remasteroitu versio tästä albumista jossa oli yksi extra bonusbiisi mutta todellisuudessa se ei tuonut juurikaan mitään uutta pöytään ollessaan vain vähäisesti muokattu versio “Burnin’ Heretic” kappaleesta. Viisi vuotta myöhemmin tämä albumi sai jälleen uudenlaista muotoa deluxe edition digipakista sekä kahdesta uudesta bonusbiisistä jota tällä kertaa voi jo hyvin mielin sanoa paremmin kasatuksi uudelleenpaketoinniksi. “Electronic Warfare (Full Speed Ahead Version)” jatkanee onnistuneesti albumilla vallinutta äänimaailmaa pistäen myös lisää hyökkäävyyttä peliin mutta tämän deluxe versioon lisätty helmi on selkeästi “Arp (Lo-Fi Version)”. Semi-akustisessa muodossaan eli tässä tapauksessa kitara ja taustalla hennosti väijyvä elektroninen synakoneisto luovat täysin uudenlaisen tulkinnan joka samalla kohoaa albumin yhdeksi vaikuttavimmaksi voimaksi.