Addiktioni, 18/2007 (Pt.2)

Liar’s Rosebush + Scrape[dx]: Nonsense (2007)

Liar's Rosebush + Scrape[dx]: NonsenseTämä pienen painoksen omaava seitsemän biisin CDR EP on jatkoa aiemmin solmitulle yhteistyölle ja alkuperäisestä sessiosta syntyneet hedelmät voi kuulla parin vuoden takaisella ja erinomaisella Collect:Erase split-albumilla. Kuten täysiverinen isovelikin, myös Nonsense jatkaa edelleenkin mutatoitumista iDM-breakbeat-ambient-industrialin välimaastossa mutta sillä erotuksella että nyt ei voi oikein tietää kuka teki mitä tällä EP:llä ja itse toteutumistapa haroilee enemmälti pitkin seesteisempää, minimalistisen iDM:n rajoja ja ponnistaa vauhdin hurmaan kliinisemmän drum and bassin kautta. Sinänsä aika yllättävä veto koska odotin EP:n jatkavan myös kirurgisen tarkan industriaali-täsmäiskujen syöttämistä kuuntelijalleen tai edes luoden samankaltaisen epäkaavamaisen ja mekaanisen hirviön. Nonsense eroaa myös siinäkin mielessä isosta veljestään että mukana on myös enemmän vokaaleja – sämplätyssä muodossa jossa esim. Missy Elliotin osuutta ei voi olla mitenkään noteeramatta sekä ensimmäistä kertaa vierailevina miehityksen asemassa. Kenji Siratori jaksaa tehdä kaikkien kynnelle kykenevien kanssa yhteistyötä joten en yhtään ihmetellyt kun näin hänen nimensä sisäkannessa. Harmi että tällä kertaa herra Siratorin osuudet ensimmäisessä ja viimeisessä kappaleessa ovat varsin näkymätön ilmiö verrattuna esim. mitä hän teki Mind Necrosis Factor’n kanssa. Sen sijaan toinen vieraileva vokalisti onnistuu paremmin – Craig Marchinkoski jatkaa ehkäpä hivenen It-Clingin kaltaisesti mietiskelevällä spoken word osuudellaan “The Compass” kappaleessa jossa yritetään päästä jälleen kerran mielen kahleista irti ja ennen kaikkea löytää se oikea suunta. Hmmm… Pakko se on vaan myöntää itselleni. Siinä missä heidän edellinen työnsä oli kuin tiukasti yhteensidottu ja täydellisesti hiottu timantti, Nonsense – ehkäpä myös hieman ironisesti nimettynä – ei saa milläänlailla sitä puuttuvaa osasta taakseeen jolla se kovin draivi pääsisi irti ja joka kohottaisi kokonaisuuden seuraavalla tasolle. Ehkäpä tämä tosiaan oli vain välityö näiltä kahdelta, tai jonkinlainen kokoelma b-puolista ja eri sessiosta, mutta fakta on että Nonsense ei ole niin eheä kuin olisin toivonut.

Mielenterveyteni puolesta kiitän

Silent HillHahaa, found it! Ihmettelin jo siitä lähtien kun tuli hankittua The Liar’s Rosebushin ja Scrape[dx]’n Collect:Erase splitin että miksi julkaisulla ja varsinkin levyn jälkimmäisella puoliskolla käytetyt sämplet kuulostavat niin hemmetin tutulta. Katsottuani Silent Hill leffan ja siinä lopussa soineesta naisvokaalista ei voinut olla erehtymättä ja tänään kuunneltuani piitkästä aikaa Silent Hill 3’n soundtrackia, kaikki vastaukset naksahtivat paikoilleen.

“Dance with night windin” lopusta on napattu puhesämple, “The world is deemed with unnecessary people” löytyy “Collect (And Reject)” kappaleesta ja soundtrackin käynnistävän ja itse leffan lopussa soiva kaunis “Lost Carol” jonka ainoana lähteenä toimii naisvokaali on upotettu “Collect (Your Debts)” kappaleen sisuksiin.

Pfiuh… Kylläpäs helpottaa taas. Ärsyttää kun jokin asia on kielen päällä mutta sitä ei saa mitenkään sanotuksi tai ei saa kahta pistettä yhdistettyä toisiinsa ja näin ollen ymmärtäisi sitä liitettä joka kuljettää sinne toisen asian puolelle.

Musiikkia, viikko 23/2006. Part 2

The Liar’s Rosebush + Scrape[dx]: Collect:Erase (2005)

The Liar's Rosebush + Scrape[dx]: Collect:EraseOnkohan tällaiselle musiikille edes luotu oma helposti ymmärrettävä genre? Meinaan sitä että jos tämän albumin niputtaa suoraan koneelliseen industrial kategorian alle, se on liian suppea määritelmä ja se lyö heti sellaisen tutunomaisen leiman otsaan joka taas ei pidä yhtään paikkaansa. Kokeelliseen tuotantoon se on taas liian helppo tyrkätä ja siellä on muutenkin niin helvetinmoinen purkautumaton ruuhka ettei sitä kannata edes lähteä sinne suuntaan työntämään. Hmmm… Progressiivista industriaalia? Olisikohan se sopiva? Blah. Paskat nakkaan koko genre-luokittelusta. Homojen hommaa. Tuollaiset turhat kategoriat on vaan muutenkin tiellä ja pahimmissa tapauksessa se ei kerro albumista oikeata kuvaa. No mitä tämä sitten oikein on? Collect:Erase on kahden tuottajan split-albumi. Scrape[dx] hoitaa albumin ensimmäisen osan (Erase) ja The Liar’s Rosebush työstää jälkimmäisen osan kanssa (Collect). Erasen matka lähtee pienistä naksahduksista kulkien kohti monimutkaisen laitteen sisuksia samalla etsien koneen sielua. Mutta tänä päivänä jokin asia on erilainen. Rutiininomaisen buuttauksen jälkeen kone törmääkin yhtäkkiä fataliin virheeseen. Tallentavan yksikön lukupää alkaa hakkaamaan väkivaltaisesti ja epätasaisesti laidasta laitaan jonka seurauksena tämä laite alkaa poistamaan tärkeitä tietoja bitti bitiltä. Scrape[dx]’n osuus kuulostaakin jonkin verran Pneumatic Detachin materiaalilta jossa on myös samanlaista kompleksia, moniulotteista industrial biittien ohjelmointia mutta myöhäisempi vaihe Erasessa osoittaa se on vain vasta ensimmäinen kerros sillä tässä on paljon enemmän syvyyttä jota rakennetaan ja liitetään yhteen mm. erinäisillä iDM/breakbeat-osuuksilla. Varsinkin tuon älykkäämpien biittien mukaan tulo tuokin helposti mieleen Gridlockin luoman tyylisuunnan jossa industrial ja iDM suuntaavat kurssinsa samaan räjähtävään suuntaan. Aluksi luulee sulkeutuneensa kaaottiseen ympäristöön mutta silmien avaaminen ja tarkempi kuuntelu osoittaa että jokaisella biitin iskulla on tarkoituksensa ja paikkansa. Tämä on sitä kirurgisen tarkkaa ohjelmointia. Scrape[dx]’n Erase aloitti hajoittamisen ja The Liar’s Rosebush hoitaa oman Collect osuutensa enemmän suoraviivaisemmalla hyökkäyksellä. Erasen mekaanisen työskentelyn jälkeen Collect tuntuu paikoitellen jopa minimalistiselta vaikka todellisuudessa tässäkin on omat vivahteensa ja uniikki, aggressiivinen voima takanaan. Collect ja Erase. Kaksi eri funktiota jotka toimivat hyvin yksinäänkin mutta vasta yhdistettynä ne tekevät täydellisen kokonaisuuden.