Addiktioni, 10/08

Enduser: Left (2008)

Enduser: LeftEnköhän minä ole jo monta monituista kertaa vuodattanut sitä samaa asiaa että Lynn Standafer (a.k.a. Enduser) edustaa minulle monipuolisuutta tässä sisäänpäin lämmitetyssä genressä nimeltään drum and bass. Sanon sen vielä kerran. Joko hän heittää korvien eteen vauhdinhurmoisella breakcorella maustettua drum and bassia tai breakbeat maailmasta lainaavaa trip-hoppia, mies tekee parhaimpina päivinä vakuuttaavaa työtä. Julkaisut kuten Reduced Phat 2% -split Edgeyn ja Subsektorin kanssa, Calling The Vultures, The End ja Pushing Back ovat täydelliset esimerkit miehen eri lähteistä vaikutteita saatua panostusta tässä modernin elektronisen musiikin otannassa. Muutenkin Enduserin jatkuva kokeilunhakuisuus erinäisten soittimien avulla on paikoitellen ihailtavaa kuunneltavaa – edellisellä Pushing Back julkaisulla oli sähkökitara valjastettu onnistuneesti yhden kappaleen päättymättömäksi draiviksi, Calling The Vultures sisälsi paljon tunnelmaa virittävää ja värittävää pianoa, ja nyt tällä uusimmalla Left albumilla tuodaan esiin keuhkojen kautta ammennettua huilua. Tosin nyt jonkinlaisen kieron logiikan puristamana tuntuu että ollaan jouduttu Steve Roachin kaltaiseen itseään pettävään ja hitaasti uppottavaan pyörteeseen jossa kaiken lisäksi tehtäisiin remiksiä kyseiselle artistille. Jokin tässä pienessä mutta selkeällä tavalla albumissa erottuvassa ambient-trip-hop-tribal massassa siis ei vaan leikkaa puhtaasti vaan jumittaa pyörivää ratasta vaikeasti ja sen varsinaisesti huomaa “Black Lightin” aikana joka kuulostaa liian heppoisesti kyhätyltä kokonaisuudelta jonka palaset eivät millään meinaa loksahtaa paikoilleen vaikka elementit tuntuisi olevan mitoitettu oikein. Sen sijaan Mick Harris’n matalalta luontaava pseudonyymi eli Scornin tekemä remiksaus samaisesta kappaleesta puskee kaiuttimista lävitse kuin nosturin päässä heiluva rautapallo. Muhkea, muriseva basso siis tekee näyttävästi tuhoaan ja remiksin järkkymättömän luonteen takia luulisi irroittavan paikatkin hampaista kunnon vehkeiden kautta kuunneltuna. Left on siis kokonaisuudeltaan jatkuvaa virtaavaa aallokkoa johon ei mielellään lähtisi kahlaamaan kylmällä ilmalla – sen sijaan albumilla suorempaa linjaa edustavat ja eteenpäin puskevat drum and bass tuotokset ovat taas laadun tae tämän albumin tuotannossa mutta kuitenkin vain siihen pisteeseen että Enduser onnistuneesti rynkyttää taas omintakeisilla biiteillään eikä pyri innovatiivisesti luotuun materiaaliin. Tällä kertaa tämä suorempi linja on kuitenkin kuin majakka kaaoksen keskellä joka valaisee tasaisella pyyhkinnällä. Välillä valo paljastaa parhaimmat hetkensä albumilla kuten esim. “Perfection / Stillness” joka tuo esiin miehen erinomaista kykyä tuottaa melodiallisesti huumaavia cocktaileja joista mieli humaltuu juuri sopivasti.

Addiktioni, 28/2007

Thee Maldoror Kollective: 23 Miles Back On The Clockwork Highway (2005)

Thee Maldoror Kollective: 23 Miles Back On The Clockwork HighwayErimuotoisia remix-levyjä putkahtelee tasaisesti markkinoille elektronisessa genressä – tosin jotkut haiskahtavat vahvasti rahastukselta koska julkaisulle pusketut remiksit saattavat olla juuri sitä surkeinta antia mitä eri singleiltä on kaavittu kasaan helpon rahan myötä tai kuten esim. EBM genren tapauksessa, ns. “remix-levyjä” joita yritetään naamioida viidentoista biisin “EP:ksi” suolletaan ulos sellaisella tahdilla että se on jo saanut niin naurettavia piirteitä. Ja sitten ihmetellään miksi genre alkaa kuulostamaan vuosi toisensa jälkeen enemmän sisäsiittoiselta tusina tavaralta. Tiedän. Se olikin vain kärjistetty esimerkki mutta onneksi joskus asiat myös päinvastoin. Sen sijaan metalligenressä tällaiset remix-julkaisut ovatkin jo hivenen harvinaisempia vetoja ja se onkin yleensä sen merkki että näihin on pyritty panostamaan normaalia enemmän. Ainakin Fear Factoryn ja White Zombien remix-albumit ovat osoittaneet erinomaisesti teknologian kohtaamisesta orgaaniseen soundiin.

Kun tätä 23 Miles Back On The Clockwork Highway julkaisun vierailevien tuottajien listaa katselee, niin löytyyhän täältä varsin nimekkäitä vaihtoehtoisen elektronisen musiikin edustajia. Mm. Mick Harris (Scorn), Nordvargr (MZ.412), Cdatakill ja artisti jonka takia ostin tämän julkaisun kun kerran halvalla tarjottiin eli Bad Sector. Ensimmäisenä täytyykin myöntää etten ole kuullut tämän orkesterin alkuperäisiä kappaleita – itse asiassa tämä julkaisu on ensikosketus tähän orkesteriin ja siihen haluankin jättää sen. Black-metalli ei ole minun juttuni ja lyhyen klippien kautta kuunneltuani orkesterin originaalia materiaalia (tosin en löytänyt juuri tämän albumin kappaleita), asian laita on edelleenkin näin. Toki ymmärrän että kappaleiden alkuperäinen ja todellinen vetovoima saattaa kadota helposti tuon elektronisen tuotannon taakse mutta se riski on vaan otettava. Julkaisulta löytyy kahdeksan biisiä ja eri kirjoakin löytyy sopima määrä. CTRLer vie omaa muunnelmaansa lähemmäksi räväkkäämpää digital hardcore maailmaa jossa koneet ja kitarat vetävät yhdessä köyttä, Nordvargr pyörii mystisemmän ambientin saralla, Mick Harris toimii tunnetusti vänkänä rumpalipoikana ja Bad Sector on… Bad Sector eli hän luo jälleen kerran sellaista tavaraa raakamateriaalista mihin ei taaskaan oikein voinut valmistautua. Huminaa, Bad Sectormaisia sämplejä, säriseviä kitaroita, kuiskivia ääniä ja ensimmäisen kerran biiteissä on selvästi tasainen, hypnoottinen ote. Levyn ehdottomasti kovin ja onnistunein tuotos. Muutenkin nämä uudet tuttavuudet onnistuvat hyvin omissa tuotannoissa mutta löytyyhän tältä julkaisulta myös yksi tekele josta ei saa juuri minkäänlaista otetta. En nyt ihan odottanut että Cdatakill olisi tehnyt suorastaan näin tyhjää puhuttelevan remixin jossa tylsän tribalmaisen rummuttelun ohessa päästetään valloille kitaravalli josta on pureskeltu kaikki se mehevä soundi pois ja siihen päälle kierrätetään vielä enemmän vääristyneitä vokaaleja. Kai se on se sääntö että korissa pitää olla yksi huono omena joka ei onneksi pilaa muita. Mutta mutta… Loppujen lopuksi parilla eurolla tuli käteen yllättävän hyvä julkaisu. Bad Sectorin remix vei tietysti voiton kaikesta mutta löytyihin täältä myös muitakin kuunneltavia versioita. Ja kun kuuntelen tätä sunnuntai-krapulassa ja diggailen tästä, sen pitäisi olla jo helvetin hyvä merkki.