Addiktioni 07/15

Sabled Sun: 2147 (2015)

Sabled Sun: 2147Edellisen albumin huikea matka toivonkipinän uudelleenherättämisen sekä hiljalleen hiipumisen parissa ja varsinkin elokuvamaisesti viimeistelevä “End Me” kaukuessaan vielä vahvasti muistireseptoreissani, oli kieltämättä se pelko päällänsä että millä tavoin Simon Heath pystyy vastaamaan tässä post-apokalyptisen jatkumon seuraavassa luvussa. Vuoden 2147:n aloittava “Survival” sorvaa äänimaailmaa taas tutustussa esteetiikassa kun tarinan protagonistin askelten luoman rohinan kautta kuuntelija asetellaan hiljaisen mutta liekehtivän kaupungin laidalle. Vokaalisämplien siivittämä “Our Mechanical Children” linkittää uudestaan menneisyydessä piinaaviin aaveisiin mutta muuten ympäristöä sekä taustatarinaa värittämä äänityöskentely jää hyvin minimaaliseksi. Niin, 2147 vaikuttanee huomattavasti riisutummalta kokonaisuudelta ja näin ollen kertoen tarinan kolmannen vuoden työläämmin puhtaasti musiikista kumpuavan aistimuksen kautta. Minkä johdosta myönnän että minulle meni muutama päivä päästä tämän albumin sisältöön kunnolla kiinni mutta lopulta tehokkaasti pyörivän rotaation kautta löysin teoksen punaista lankaa pulssahtelevan vahvuuden. Koska 2147:n ei tarvitse nojautua niin paljon taustoja sykähdyttävästi kokoamiin palasiin, albumi ottanee hiuksen hienon eron kahteen edelliseen työhön ja kohoaa tunnelmaltaan omanlaiseen kääntöpuoleensa jossa kuitenkin kuuluvat Simon Heathin tuotemerkit – cinemaattisuus sekä teknillisesti hohkaavat manipulaatiot äänen saralla jotka maalailevat yhdessä eheän tarinan jolla on selkeä aloitus ja viimeistely. Mutta mutta… Kyllä se vaan täytyy edelleenkin todeta että Simon Heath on tälläkin hetkellä dark ambientin saralla tärkein vaikuttaja. Kirjoituskynän terävyys kuin myös tuotannollinen puoli on pysynyt vuosien varrella erittäin komeasti kasassa näillä Sabled Sunin kolmella pääjulkaisulla minkä johdosta ei ole myöskään tarvinnut potea minkäänlaista kaipuuta hänen emoprojektinsa parhaimpiin päiviinsä.

Addiktioni 44/13, Part 3

Atrium Carceri: The Untold (2013)

Atrium Carceri: The UntoldSiinä missä Simon Heathin post-apokalyptisen hohtavasti säteilevä Sabled Sun onnistui lyömään isompaa vaihdetta silmään vakuuttavan tunnelman luomisessa sekä miltei käsinkosketeltavan uskottavan maailman rakentamisessa 2145 sekä 2146 julkaisujen kautta, miehen pääprojekti ja cinemaattisen dark ambientin ehdoton suunnannäyttäjä Atrium Carceri sen sijaan kärsii edelleenkiin kiinteiden pisteiden luoman jatkumon ylläpitämisessä kuin myös uusien ideoiden vähyydestä ja vanhojen kuluneisuudesta. Totta kai uunituoretta The Untold albumia kuunnellessa hetkittäin tulee vastaan sellaisia oivallisesti toteutettuja ajan ja paikan synnyttäviä välähdyksiä jotka kertovat tunteellisesti ladatuilla tekstuureilla ja ääniohjelmoinnin kautta silmien takana esiinnousevaa ympäristöä jossa hengitystä pidätelleen voi kuulla pienetkin luonnosta kumpuavat akustiikat kuten esim. “Catacombs Of The Forgotten” jonka millin tarkka sämple-työskentely on jälleen huikealla tavalla omaa luokkaansa ja takaavat varmasti sen että jokaisella nuotilla on palikkamaisesti sovitettu paikkansa. Muuten The Untold valitettavasti herättelee niitä samoja tuntemuksia joita on väistämättäkin kokenut parilla edellisellä julkaisulla ja atmosfääriä tutunoloisesti transformoivasti toimeenpaneva ääni-kirjasto valitettavasti vahvistaa sen että tämä kaikki on kuultu jossain muodossa edellisillä Atrium Carceri tai Sabled Sun julkaisuilla. Sitä ei voi kiistää etteikö The Untold ole pelkällä tuotanto-arvoillaan jälleen kiitettävää luokkaa mutta musiikillisesti itse albumi on valitettavasti hiljalleen unholaan vaipuava josta ei jää kokonaisuutena mitään konkreettista mieleen.

Addiktioni 38/13, Part 2

Sabled Sun: 2146 (2012 digital, 2013 CD)

Sabled Sun: 2146Jossain vaiheessa uraansa Simon Heathin Atrium Carceri oli hiljalleen ajautunut itseään vaimentavasti replikoivaan mentaliteettiin josta selkeimmin puuttui sellainen tarvittava syvyys luodakseen voimakkaasti resonoivan läpileikkuun. Kunnes yllättäen viime vuoden puolella miehen uusin projekti Sabled Sun onnistui lyömään isompaa vaihdetta silmään tarinankerronnan sekä luovuuden suhteen. Toisin sanoen hän onnistui tuottamaan kaukaiseen tulevaisuuteen keskittyvää post-apokalyptista ambientia jossa puhtaasti äänityöskentelyn kautta on onnistuttu luomaan todelliselta tuntuva ympäristö joka on erityisesti silmät kiinni pitäessä miltei käsin kosketeltavissa. Tarinan aloittava 2145 tarjoili dramaattisen heräämisen kryo-unen tyyneydestä minkä jälkeen sai todeta olevansa ainoa ihminen hylätyssä ja raunioituneissa maisemissa jossa samankaltainen hiljaisuus eteni painajaismaisella tavalla. 2146 jatkaa yksinäisyyden varjoittamaa polkua ja tällä kertaa tarinan päähahmo löytää itsensä tukikohdasta jonne siviilisaation viimeiset olivat paenneet. Pilkahdus ihmisyyden rippeistä nousee esiin yli viidenkymmenen vuoden takaisten automaattinauhoitusten kautta mikä myös luo heti lisää dramaattista painostusta julkaisun ylle ja nostattavat jälleen vastausta vailla olevan kysymyksen huulille että mitä ihmiskunnalle todellisuudessa tapahtui. Jossain vaiheessa tukikohdan tutkimista, protagonisti löytää rikkinäisiä robotteja ja saa ensikosketukselta tuntuvaan toivon pilkahdukseen siitä että hänellä on mahdollisuus löytää lisää kaivattuja vastauksia kuin myös edes lievän parannuksen yksinäisyyden turruttamaan mielenterveyteen… Kaiken kaikkiaan 2146 tuo taas vakuuttavasti esiin sen pienen mutta äänivisuaalisesti suoritetun kirurgin tarkan faktan että Simon Heath on parhaimmillaan kun musikaalisesti väritetty immersio on ladattu alusta loppuun huippuunsa ja käsikirjoitettu tarinankerronta antaa myös paljon tilaa mielikuvituksen työstävään paikkaukseen. Post-apokalyptinen maailma tuntuu omalla äänettömyydellään hyvin luonnottomalta mutta rakennusten ja mm. mekaanisten laitteiden kaikumaiset linkit menneisyyteen sekä protagonistin eleet, liikkeet ja toiminnalliset motivaatiot yhdistettynä semi-futuristiseen musikaalliseen nuottiin kääritty epätoivo kuljettavat juonta paljon enemmän kuin osaa odottaa. Minkä johdosta tälläkin hetkellä 2146 tuntuu edelleen kuulokkeiden kautta nautittuna hänen parhaimmalta työltään jota erityisesti siivittää julkaisun mahtipontisesti viimeistelevä ja sähköisten instrumenttien kautta värähtelevä “End Me” jonka voi helposti kuvitella soivan lopputekstien aikana samalla kun yrittää sulatella kaikkea tapahtunutta. 2146 suorittaa loisteliaasti pidemmässä jatkumossa etenevää pienen pientä tarinaa jossa on selkeästi alku ja loppu joka kuitenkin ajautuu kysymysmerkein viitoittamiin tunnelmiin luoden surumielisen ja keskeneräisen päätöksen.

Addiktioni 39/12

Sabled Sun: 2145 (2012)

Sabled Sun: 2145Kun Atrium Carcerin kautta mainetta saanutta Simon Heathin uusinta projektia Sabled Sun ja sen debyyttiä 2145 lähtee kuuntelemaan, varsin hyvissä ajoin tulee huomaamaan että ollaan jälleen hyvinkin tutuissa äänimaailmoissa, toimintatavoissa ja ennenkaikkea siinä helposti sisäänsä kaappaavan tunnelman ytimessä. Mies osaa edelleenkin loihtia taidokkaasti vuolaasti virtaavaa ääntä pysytellen dark ambient genren yhtenä mielenkiintoisimmista tuottajista. Monituista kertoja albumia läpikuunneltuaan, musiikista ja vihjailevasti jätetyistä teksteistä alkaa löytämään sellaisia pieniä viitteitä sille että joko jonkinlainen sairaus on tuhonnut ihmiskunnan täysin tai se klassinen skenaario jossa ydinisku on pyyhkinyt ihmiskunnan pois kartalta ja taakse ovat jääneet rakenteelliset todisteet ihmisyyden olemassaolosta ja kaiken tuon keskellä on vain yksi ihminen joka myöskin pahimmillaan tekee hidasta kuolemaa. Simon Heath jatkaa siis tunnetulla ja tehokkaalla linjalla ettei hän halua paljasta kaikkia yksityiskohtia kerrallaan vaan iso osa piilevästä taustatarinasta jätetään kuuntelijan mielikuvituksen pähkäiltäväksi. Hyvä niin koska se taas pakottaa kuuntelijan kurkottamaan kohti albumin syvyyksiä ja löytämään kaivattuja vastauksia. Muutenkin Atrium Carceriin verrattuna, ensimmäisenä huomaa miten maailman hiljentyminen korostuu tällä albumilla useampaan potenssiin. Tarkoitan sillä sitä että kuinka paljon albumi nojautuu luomaan maailmaa joka on ihmisyydestä hiljainen ja sen myötä aikakin on suorastaan pysähtynyt. Oli kyseessä luonnon itsensä luomaa tuulen suhinaa ja siinä ohella sateen hapollisesti polttavaa ropinaa tai insinöörien aikaansaamien rakennusten kolkko kaiku tai taakse jääneiden teknologisten saavutusten sähköisesti vapautuva viimeinen purkaus, luonnollisuuden ja ei-eläväisen ympäristön voimakkaasti luova immersio yksinäisyydestä rappeutuneen kaupungin raunioiden keskellä on miltei käsin kosketeltavissa. Sabled Sun on myös siinäkin mielessä rinnastettavissa Atrium Carceriin että siitä löytyy soundillisesti samanlaista eteenpäin vievää musikaallista kokeilua ohjelmoinnin ja elokuvamaisten tekstuurien kautta jotka vahvistavat tätä futuristisen kolkkoa ja sen jälkipolttavaa olemusta albumin ylle. Hyytävän synkkää post-apokalyptista ambientia siis parhaimmillaan ja ehdottomasti yksi Simon Heathin parhaimmista töistä moniin vuosiin. 2145 on saatavilla 300:n kappaleen rajoitettuna CD-painoksena Old Europa Cafen kautta tai suoraan Simon Heathin omalta Cryo Chamber nettilevy-yhtiöltä digitaalisessa, 24-bittisessä formaatissa.