Addiktioni 14/08

Clint Mansell feat. Kronos Quartet: Requiem For A Dream (Original Soundtrack) (2000) / Requiem For A Dream (Remixed) (2002)

Clint Mansell feat. Kronos Quartet: Requiem For A Dream OSTDarren Aronofskyn ohjaama Requiem For A Dream on yhä edelleenkin tänä päivänä yksi lohduttomasti esitetyistä tarinoista ihmisen itsensä kehittämästä addiktiosta. Elokuva kertoo hyvinkin suorasukaisesti ja ilman minkäänlaista pääntaputtelua nykypäivän huumeiden todellisista vaaroista ja siitä miten syvälle ihminen pystyy kadottamaan itsensä psyykkeensä luomassa maailmassa yrittäessään etsiä keinoa häivyttää jatkuvasti kasvavaa tuskaansa ja siinä ohella päästä pahimpia painajaisiaan pakoon. Yksi syy miksi elokuva on jokaisella katselukerralla niin jumittavan tehokas on sille tuotettu originaali score. Jälleen kerran kyseeessä on siis sellainen tapaus jossa elokuvalle sävelletty musiikki vahvistaa jo muutenkin tukevia raameja samalla laajentaen elokuvan epätoivoa värittävää tunnelmaa entisestään ja näin ollen lopulta lyö täydellisen pisteen i:n päälle pelottavia piirteitä esiintuovalla työllä. Requiem For A Dream oli siis Pop Will Eat Itself nokkamiehen Clint Mansellin toinen score elokuvarintamalla ja tämä teos toi hänet myös parrasvaloihin elokuvamusiikin saralla. Requiem For A Dream soundtrack on monien tituleerama mestariteos jonka pääteemaa, “Lux Aeterna”, lainaillaan näinäkin päivinä monissa trailereissa ja televisio-ohjelmissa (Lord Of The Rings taitaa olla se kuuluisin käyttötapa uudelleen sävelletyllä “Requiem For The Tower”) tai tehtaillaan aina silloin tällöin uusia versioita tai sämpläillään konemusiikki-maailmassa (tällä hetkellä DJ Orkidea on viimeisin tuottaja joka hyppäsi tähän jälkimmäiseen kelkkaan).

Kuten elokuva, score on myös paloiteltu kolmeen osaan – Summer, Fall ja Winter – alku, keskiosa ja loppu. Scoren alku luo elokuvan kaltaisesti toivoa paremmasta tulevaisuudesta johon nelihenkisen Kronos Quartetin humaanin lämmin ja kauniisti jousisoitinten kautta tulkittu esitystapa tuovat tätä erinomaisesti esiin. Clint Mansell taasen tuo sävellyskynän lisäksi myös omalla panostuksellaan paljon elektronisia piirteitä mukanaan jonka myötä ylitsepursuileva hektisyys ja nykyhetkessä rimpuileva innostuneisuus väreilevät yhdessä vahvasti ilmassa mutta kuitenkin antaen paljon tilaa Kronos Quartetille työskentelylle ja näin ollen päästäen vuorotellen kumpainenkin ääripää esiin. Tämä on se jaottelutapa joka toimii mainiosti ja Requiem For A Dream onkin yksi erinomainen esimerkki siitä miten elektronisuutta voidaan valjastaa tehokkaasti mukaan ja luoda ilmentämään tunnelman luonnetta täysin koneellisella tavalla mutta kuitenkin pysytellen kokoajan taustalla. Kolmeen osaan eroteltu score tekee sellaista akselinsa ympäri pyörivää liikettä jossa aina palataan samojen teemojen äärelle mutta joka kerta kun aloituspiste ohitetaan, vauhti lisääntyy ja hiertävästi puristavien viulusoitinten myötä musiikki suorastaan muuntautuu hiljalleen painajaismaiseksi kujanjuoksuksi. Vaikka keskimäisen osan aikana samat teemat lähtevät uudestaan pyörimään kuin repeatilla oleva nauhuri, kuitenkin Kronos Quartetin luomasta äänimaailmasta alkaa jo heti aistimaan viiltävää ja hieman masentavaakin tunnetta samalla kun elämä liukuu tasaisella tahdilla pois raiteilta – Sara vajoaa oman mielensä painajaisiin jossa conga-rumpuja soitteleva piru lyö vakaasti tahtia tv:n välityksellä; Harry, Tyrone sekä Marion alkavat olla niin syvällä addiktion ja huumausaineiden luomassa oravanpyörässä josta ei edes näy minkäänlaista ulos vievää kylttiä vaan taipumuksen myötä aineita pyritään hankkimaan keinolla millä tahansa. Kun akseli naksahtaa vielä kerran sen merkiksi että ollaan kolmannella ja viimeisellä kierroksella, scoren loppuosassa henkilökohtainen helvetti pääsee lopultakin täysin valloilleen ja sen myötä jouset muuntautuvat sahamaisen teräväksi grindaukseksi ja edestakaiseksi leikkaavaksi liikehdinnäksi jossa intensiivisyyskerroin nousee jyrkästi ylöspäin. Elimistön hermostuneisuus, paranoia, kuoleman pelon vahva olemus ja epätoivo ovat huipussaan ja lopulta ainoa asia mikä pystyy pysäyttämään tämän jatkuvan putoamisen on vastaantuleva betonipohja. Soundtrack ei siis missään nimessä ole helppoa materiaalia omaksua mutta ajan kanssa tämä palkitsee pidemmälle päälle jonka pariin jaksaa palata tietyn väliajoin – kuin narkkari joka palaa vakiolähteensä luo.

Clint Mansell feat. Kronos Quartet: Requiem For A Dream (Remixed)Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin yllättäen remix-albumi tästä soundtrackista jossa kaikki kynnelle kykenevät hip-tuottajat sekä vähemmän tunnetut lahjakkuudet pääsivät näyttämään osaamistaan. Tosin tämä ei ole täysiverinen remix-julkaisu sillä miltei puolet kappaleista on ennenjulkaisemattomia palasia elokuvan ääniraidalta. Julkaisu siis etenee heittäen remiksin tai kaksi ja näiden perään asetellaan liitoksena toimiva alkuperäisen soundtrackin cue. Tämä läpikäyvä miksaustyyli toimii erinomaisesti pysytellen koko ajan liikkeessä eikä jää sellaista ns. tyhjää ilmaa roikkumaan kuplan muodossa. Mutta se todellinen kysymys johon perätään tiukasti vastausta on tietenkin että taipuuko Requiem For A Dream myös remiksauksen jalossa taidossa? Osaavissa käsissä kyllä. Kronos Quartetin luoma orgaaninen soundimaailma tarjoaa tietenkin runsaasti pelonsekaista tunnetta ja eri skaalan soittotyylejä jolla saadaan liuta erilaisia raakamateriaaleja vierailevien tuottajien käyttöön. Paul Oakenfold, mies joka tuntuu olevan eri studioiden puhelimen pikanäppäimessä kun halutaan että soundtrackille tehdään erikoinen uudelleenmiksaus pääteemasta julkaisun biisilistan perään jotta saadaan näyttävä cool-merkintä yhtiön imagoon ja näytetään muille että ollaanpas sitä taas niin muotitietoisia nykypäivän menosta kaupallisella konemusiikin puolella, on myös täällä ja tuottaa aika pitkälti Oakenfoldin näköisen remiksin “Lux Aeternasta”. Siis klubijunttaus klubbaajille joka istuu kuin naula päässä. En valita tällä kertaa, sillä mies osaa hommansa parhaimpina päivinä ja tälle julkaisulle tuotettu remix on yksi todiste siitä. Tasaisella techno-biitillä varustettuja tuotantoja riittää tällä albumilla ehkäpä liiaksikin asti mutta Plant’n näkemys on kuitenkin sellainen esimerkkitapaus jossa perus 4/4 polkee tiukasti tahtia ja sekaan vielä heitetään puheenpätkiä elokuvasta sekä jouset ylläpitävät alkuperäisen hengen mukaan kesän lämmintä tunnelmaa. Loppupuolella soiva Jagz Koonerin toinen tälle julkaisulle valmistettu työ eli tässä tapauksessa savuiseen trip-hopin alaisuuteen muokattu remix on yksi julkaisun selkeimmiten erottuvista hetkistä sillä siinä on hyvin pitkälti samankaltaisesti tuskaa hikoilevaa tunnelmaa kuin itse elokuvassa mutta huomattavasti hitaammin tulkittuna. Frontline Assembly kaksikon – Bill Leebin ja Rhys Fulberin pyörittämän sivuprojektin eli tässä tapauksessa Deleriumin näkemys taasen putoaa tuohon välimaastoon ettei oikein tiedä miten päin tätä pitäisi pidellä käsissä. Nimittäin kaverusten tämänkertainen remiksaustyyli kuulostaa omissa korvissani jo liiankin paljon Hybrid kloonilta joka ainakin itselleni aiheuttaa sen että plagiointi syytökset lähtevät herkästi ilmaan. Ehkäpä kuitenkin sen pahimman mokan tekee säveltäjä itse. Kun “Ghosts” cueen tuodaan mukaan vokaalit, se kuulostaa liian paljon palikkatestilta jossa neliomäistä palikkaa työnnetään pyöreään koloon. Homma ei yksinkertaisesti vaan toimi. Mitäköhän herra Mansellin päässä on oikein liikkunut kun hän on alkoi työstämään tätä versiota? Anyway… Vaikkakin remix-albumit ovat yleensä sellaisia tapauksia ettei kaikkia yksinkertaisesti voi miellyttää sisällön suhteen, tämä julkaisu on kuitenkin loppupeleissä suositeltava tutustumiskohde jos alkuperäinen soundtrack löytyy hyllystä. Itse ainakin löysin omat suosikkini nopeasti ja kyllähän tämä jollain tapaa pidentää alkuperäisen teoksen luomaa äänimaailmaa.