Plan B: ill Manors (The Prodigy Remix)

Whoah. Liam Howlett rysäytti pitkästä aikaa kovan remix-työn josta löytyy Invaders Must Die levyn kaltaisesti pieniä murusia menneisyyteen mutta kuitenkin asiaankuuluvasti pitäytyen nykypäiväisessä ja hieman likaisessa grime soundissa. Toisian sanoen, jytisee mukavasti munaskuissa. Ilmainen mp3 lataus löytyy täältä.

Addiktioni, 28/2007

Thee Maldoror Kollective: 23 Miles Back On The Clockwork Highway (2005)

Thee Maldoror Kollective: 23 Miles Back On The Clockwork HighwayErimuotoisia remix-levyjä putkahtelee tasaisesti markkinoille elektronisessa genressä – tosin jotkut haiskahtavat vahvasti rahastukselta koska julkaisulle pusketut remiksit saattavat olla juuri sitä surkeinta antia mitä eri singleiltä on kaavittu kasaan helpon rahan myötä tai kuten esim. EBM genren tapauksessa, ns. “remix-levyjä” joita yritetään naamioida viidentoista biisin “EP:ksi” suolletaan ulos sellaisella tahdilla että se on jo saanut niin naurettavia piirteitä. Ja sitten ihmetellään miksi genre alkaa kuulostamaan vuosi toisensa jälkeen enemmän sisäsiittoiselta tusina tavaralta. Tiedän. Se olikin vain kärjistetty esimerkki mutta onneksi joskus asiat myös päinvastoin. Sen sijaan metalligenressä tällaiset remix-julkaisut ovatkin jo hivenen harvinaisempia vetoja ja se onkin yleensä sen merkki että näihin on pyritty panostamaan normaalia enemmän. Ainakin Fear Factoryn ja White Zombien remix-albumit ovat osoittaneet erinomaisesti teknologian kohtaamisesta orgaaniseen soundiin.

Kun tätä 23 Miles Back On The Clockwork Highway julkaisun vierailevien tuottajien listaa katselee, niin löytyyhän täältä varsin nimekkäitä vaihtoehtoisen elektronisen musiikin edustajia. Mm. Mick Harris (Scorn), Nordvargr (MZ.412), Cdatakill ja artisti jonka takia ostin tämän julkaisun kun kerran halvalla tarjottiin eli Bad Sector. Ensimmäisenä täytyykin myöntää etten ole kuullut tämän orkesterin alkuperäisiä kappaleita – itse asiassa tämä julkaisu on ensikosketus tähän orkesteriin ja siihen haluankin jättää sen. Black-metalli ei ole minun juttuni ja lyhyen klippien kautta kuunneltuani orkesterin originaalia materiaalia (tosin en löytänyt juuri tämän albumin kappaleita), asian laita on edelleenkin näin. Toki ymmärrän että kappaleiden alkuperäinen ja todellinen vetovoima saattaa kadota helposti tuon elektronisen tuotannon taakse mutta se riski on vaan otettava. Julkaisulta löytyy kahdeksan biisiä ja eri kirjoakin löytyy sopima määrä. CTRLer vie omaa muunnelmaansa lähemmäksi räväkkäämpää digital hardcore maailmaa jossa koneet ja kitarat vetävät yhdessä köyttä, Nordvargr pyörii mystisemmän ambientin saralla, Mick Harris toimii tunnetusti vänkänä rumpalipoikana ja Bad Sector on… Bad Sector eli hän luo jälleen kerran sellaista tavaraa raakamateriaalista mihin ei taaskaan oikein voinut valmistautua. Huminaa, Bad Sectormaisia sämplejä, säriseviä kitaroita, kuiskivia ääniä ja ensimmäisen kerran biiteissä on selvästi tasainen, hypnoottinen ote. Levyn ehdottomasti kovin ja onnistunein tuotos. Muutenkin nämä uudet tuttavuudet onnistuvat hyvin omissa tuotannoissa mutta löytyyhän tältä julkaisulta myös yksi tekele josta ei saa juuri minkäänlaista otetta. En nyt ihan odottanut että Cdatakill olisi tehnyt suorastaan näin tyhjää puhuttelevan remixin jossa tylsän tribalmaisen rummuttelun ohessa päästetään valloille kitaravalli josta on pureskeltu kaikki se mehevä soundi pois ja siihen päälle kierrätetään vielä enemmän vääristyneitä vokaaleja. Kai se on se sääntö että korissa pitää olla yksi huono omena joka ei onneksi pilaa muita. Mutta mutta… Loppujen lopuksi parilla eurolla tuli käteen yllättävän hyvä julkaisu. Bad Sectorin remix vei tietysti voiton kaikesta mutta löytyihin täältä myös muitakin kuunneltavia versioita. Ja kun kuuntelen tätä sunnuntai-krapulassa ja diggailen tästä, sen pitäisi olla jo helvetin hyvä merkki.

Musiikkia, viikko 52/2006

UNKLE: Self Defence (Never, Never, Land Reconstructed And Bonus Beats) (2006)

UNKLE: Self Defence (Never, Never, Land Reconstructed And Bonus Beats)James Lavellen ylläpitämä UNKLE piti julkaista jo viime syksyn aikoihin kolmannen studio-albuminsa mutta jostakin syystä julkaisupäivää lykättiin ensi vuoden puolelle. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun musiikkimaailmassa tapahtuu näin. Mutta ennen varsinaista studio-albumia, UNKLE ehti kuitenkin julkaista massiivisen neljän CD:n kokoelma-boxin sisältäen pääasiassa remiksejä sekä b-puolia edelliseltä Never, Never, Land albumin ympäriltä sekä uusimman singlen “Burn My Shadow” heidän tulevalta levyltään. Neljä CD:tä ja neljäkymmentä kappaletta yksissä kansissa pitäisi miellyttää HC-fania ja tai muuten vain UNKLE:n musiikista pitävää jollakin tasolla. Näin siis teoriassa ja paperille rustattuna. Mutta biisilistaa tarkkaillessani, minunlaiseni HC-fani tuntee pientä puristusta rinnan alla. Ei. Tällä kertaa kyse ei ole närästyksestä tai jälkioireilua krapulasta. Enemmänkin se johtuu siitä että suurin osa tältä Self Defence kokoelmalta löytyvät kappaleet on jo julkaistu erinäisten singleiden kautta sekä Never, Never, Land albumin kahden eri limited edition painosten bonus CD/DVD:n kylkiäisinä. Vaikka suurin osa biiseistä ovatkin tuttua kauraa, löytyy tästä kuitenkin pari mielenkiintoa herättävää biisiä. Yksi niistä on tietenkin uusin single, “Burn My Shadow” jossa on mukana The Cultin Ian Astbury vokaalien muodossa. Vaikka kyseinen kappale löytyy vain ja ainoastaan remiksattuna, kiitos herra Astburyn ammattimaisesta panostuksesta, se osaa kuitenkin herättää sopivan verran mielenkiintoa tulevaa albumia kohtaan. Kolmesta eri remiksauksesta, Junkie XL:n tuotos oli se puhuttelevin mutta se myös kuulostaa aika pitkälti vuoden 2006 JXL:ltä eli että tämän kappaleen voisi suoraan niputtaa hänen uusimman Today albumin biisilistan perään. Ei mitenkään pahankuuloinen miksaus, jos minulta kysytään. Bassot pumppaavat, päämelodia tuodaan jälleen kitaran kautta mutta musiikkityyli kuitenkin pysyy uskollisesti progressiiven housen tyylirajoissa. Tosin myös pitkäaikaisena Junkie XL-fanina odotin että Tom Holkenborg olisi pistänyt paljon enemmän peliin eikä tyytyä näinkin turvalliseen ratkaisuun. Mutta mutta… Tästä ylipursuavasta tarjonnasta olisi saanut helposti sen hyvän yhden CD:n paketinkin. Mutta hetkinen… Mitä minä nyt oikein selostan? Tuollainen bonus remix-CD tuli Never, Never, Landin amerikan editionissa. Joten mikä tämän julkaisun tarkoitus on? Uuden singlen promoaminen? Aika laiha yritys noiden kahden muun remiksauksen osalta. HC-fanin miellyttäminen? Tuskin. Todelliset fanit ovat jo ostaneet singlet ja erikoispainokset. Tämä taitaa olla kannattavampi ja suositeltava ostos niille henkilöille joilta löytyy vain Never, Never, Land albumi ja haluaisivat kuulla miten albumin biisit taipuvat remiksauksien muodossa.

Musiikkia, viikko 32/2006

New Order: (The Rest Of) New Order (1995)

New Order: (The Rest Of) New OrderOstin tämän alunperin vuonna 1995 julkaistun remix-kokoelman vain ja ainoastaan yhden biisin takia. Ladies and gentleman, let me introduce to you, track four – “Confusion (Pump Panel Reconstruction Mix)”. Mikä tästä sitten tekee niin hyvän, varmaan kyselet? Aciiiid! Eli helpommin selitettynä tämä on kymmenen minuuttia kova-iskuista, puhdasta raakaa voimaa sisältävä ja edelleenkin parhainta acid-rytmiä tarjoava kokonaisuus joka osaa vielä tänäkin päivänä hidastaa ympäristön liikkeistä. Se ei riitä että biisi lepää yhden kuolemattoman ja legendaarisen TB303:n acid-linen varassa mutta kun sinne sujautetaan toinen nopeampi ja salakavalampi acid-line viereen. Nopeutta lisätään pikkuhiljaa kunnes päästään kolmeen viimeiseen minuuttiin jonka aikana leijutaan pilvilinnoissa samalla kun tämä hirviö puristaa viimeisetkin kierrokset käyttöönsä. Melkein henkeäsalpaavaa kokonaisuus vielä kymmenen vuoden jälkeenkin tai kuten Fast Show’n Nosferatu sanoisi, “monster, monster”. On se näin hyvää. Muuten olin valmistautunut henkisesti siihen että tämä kokoelma sisältää ns. tusina tavaraa 90-luvun puolenvälin britti-housesta ja sen naapurigenreistä. Ja oikeassa olin. Eturintamassa seisoo Paul Oakenfold Perfecto remikseineen joka viestittää kuuntelijalle että aika kulkenut näiden muiden klubi-relletyksien ohi jo ennenkuin päästiin 2000-luvulle. Eikä edes sellaiset nimet kuin Fluke ja Howie B. jaksanut innostaa allekirjoittanutta yhtään vaikka olenkin ensimmäisen mainitun nimen suuri ystävä. Mutta onneksi kokoelmalta löytyi myös toinenkin biisi jonka olin onnistunut unohtamaan vuosien saatossa. Nimittäin saksalainen Hardfloor ja heidän oma acid-techno näkemyksensä New Orderin ehkäpä kuuluisimmista biisistä, “Blue Monday”. It’s 1995 all over again…

Musiikkia, viikko 27/2006

David Bowie: Earthling (Special Ltd.Ed.) (2004)

David Bowie: Earthling (Special Ltd.Ed.)David Bowie on tehnyt pitkän uran, luonut vuosien varrella nahkansa monituista kertaa ja mies on omalta osaltaan onnistuneesti haistellut uusia tyyliä. Mainitaan jo heti suoraan etten ole Bowie-fani. Obviously his music is not my cup of tea noin hienovaraisesti sanottuna mutta kuka muistaa miehen vuoden 1997 albumin, Earthling? David Bowien kokeilunhaluisuus järjesti hänet pienelle matkalle elektroniseen musiikkin ja varsinkin noihin aikoihin jo pinnalla kelluneeseen drum and bassiin. Earthlingin luomistyö ei synnyttänyt mitään hirveän mullistavaa musiikkia ja kriitikotkin jakaantuivat kahteen leiriin. Monet kyselivät että oliko tämä vain Bowien yritys cool-and-hip kun hyppäsi koko ajan enemmän suosiota keräävään elektronisen genren kelkkaan, varsinkin kun edellisen levytys epäonnistui kaupallisesti. Who knows? Historia osoitti että herra Bowie teki vain yhden levyllisen tätä omaa sekoitustaan joten hänen motivaatiotaan ei pysty kuin arvailemaan. Nyt yhdeksän vuoden jälkeen uudelleen kuunneltuani tätä materiaalia ja miehen yritystä tehdä yhdistelmän rockia ja elektronisten biittien sämpläystä, voin ainakin omalta osaltani sanoa sen että ei tämä levy niin huono ole. Tällä on omat hyvät hetkensä, tosin itseäni ainakin häiritsee parin biisin tökerösti hoidettujen sämplien käyttö. Ne tulevat esiin enemmänkin häiriötekijöinä kuin biisien tukipilareina eivätkä näin ollen liimattuna mausteena palvele kokonaisuutta juuri mitenkään. Ainakin nämä biisit jotka käyttävät drum and bass looppeja biiseissään sortuvat helpommin tähän ylilyöntiin. Kuten jo mainitsin, tämä kokeilu jäi vain yhden levyn mittaiseksi. Harmi sinänsä, ensimmäinen julkaisu uudella soundilla saattaa joskus olla se vaikeampi pala tuottaa joten olisin ihan mielenkiinnosta halunnut kuulla toisenkin levytyksen tätä kokeilua. Ja kun kyseessä on remasteroitu uusintajulkaisu, mukana on tietenkin täyteen ahdettu bonus-CD sen ajan remiksauksista ja muita harvinaisuuksista. Vaikka on yleisesti tiedossa että suurin osa maailmalle päästetyistä remikseistä kadottavat sen tärkeimmän osan jonka artisti on kaivertanut syvälle biisiin (hyvänä esimerkkinä on levyltä löytyvä Mobyn uudelleenmiksaukset jotka kuulostavat enemmänkin hänen omilta tuotoksiltaan samalta kaudelta jossa perusvokaalien tilalle oli saatu Bowien yhden lauseen hokema). Näin ollen kuunnellessani julkaisun bonus-levyä olinkin jo henkisesti valmistautunut näihin remikseihin jotka palvelevat ainoastaan klubi-yleisöä mutta nyt täytyy oikein erikseen kehua Nine Inch Nailsin tekemää uudelleenmiksausta “I’m Afraid Of Americans” kappaleesta. David Bowien lyriikat yhdistettynä Trent Reznorin nihilistiseen näkemykseen ja hänen tukevan puristuksen ansiosta kappaleesta pursuaa sitä hitaasti palavaa pelkoa jota syntyy noista välinpitämättömistä ihmisistä. Hassua sinänsä että tämä taisi olla jopa pienoinen hitti tuon isomman lätäkön toisella puolella.

Musiikkia, viikko 03/2006

Mind Necrosis Factor: Entropy (2005)

Mind Necrosis Factor: EntropyItse olen pikkuisen puutunut dark ambient genren tarjontaan. Tuntuu että suurin osa tekee sitä samalla kaavalla tehty musiikkia ja liian harvoin luodaan sellainen levy joka todella puskee rajoja täysin uusiin ulottuvuuksiin eikä takerru genren kliseisiin niin helposti. Ranskalaisen Mind Necrosis Factorin debyyttijulkaisu Entropy iski jo heti ensikuuntelulla jättimäisen sähköiskun selkäytimeen ja atropiinipiikin rinnan läpi. Heräsi kysymys että onko tämän ranskalaismiehen käsissä dark ambient noussut uudelle tasolle? En nyt ihan sanoisi noin, sillä Entropy sisältää on niin paljon muutakin mitä ei löydy tyypilliseltä dark ambient albumilta. Mind Necrosis Factor käyttääkin raskasmielistä dark ambientia vain yhtenä tummana elementtinä tällä albumilla. Kun tätä albumin tarjoamaa kirjoa tarkemmin kuuntelee, hän on joko kehittelemässä uutta tai parantelee jo ennestään olevaa tuoretta tyylisuuntaa. Dark iDM? Niin… tästä päästiinkin toiseen albumilta löytyvään päärakennusmateriaaliin. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, dark ambient toimii albumin pohjavaluna ja synkkä, painostava tunnelma jatkuu mieltä syövistä biiteissä jotka muuntautuvat hetkittäin minimalistiseen suuntaan. Entropyn atmosfääriä nostelee tietenkin melodiat joihin on saatu myös orgaanisuutta käyttämällä pianoa ja kitaraa (akustista sekä sähköistä) jota ei uskoisi löytävän tällaiselta levyltä mutta se on saatu puristettua sinne sekaan hyvin. Pääpaino pysyy edelleenkin elektronisesti tuotetuissa ja hitaasti soljuvissa melodioissa johon kuitenkin välillä salakavalasti sujautetaan esim. nopeampaa acid rymistelyä. Vielä yksi tärkeä asia mikä tällä levyllä ponnahtaa heti esiin on ihmisvokaalien käyttö. Entropy sisältää kourallisen erilaisia vokaaleja – munkkien kuorolaulua, oopperamaisen tyylin omaava naislaulaja ja levyltä taitaa löytyä jopa keskiaasialaista kurkkulaulua. Kaikki nämä sekä latinaa lausuva mieshenkilö antavat rituaalisen säväyksen näille kappaleille ja luovat albumin ympärille keskiaikaisesta menneisyydestä kaikuavan pahuuden. Lumoutuneena kuuntelen Entropyn soundtrackmaisesti hiottua, monimutkaista elektronista kokonaisuutta ja sitä miten kaikki palaset ovat löytäneet paikkansa niin upeasti. Tällaisten levyjen ostamista varten minä olen syntynyt.

VA: The Remixes Vol. 06 – The Chemical Brothers (2005)

VA: The Remixes Vol. 06 - The Chemical BrothersThe Remixes kokoelma on siirtynyt kuudenteen osaan ja nyt ensimmäistä kertaa se sai minunkin huomioni. Onhan nyt sentään kyseessä yksi britannian suurimmista electronic yhtyeistä eli the mighty Chemical Brothers. Tässä on taas erinomainen poikkileikkaus Tom Rowlandsin ja Ed Simonsin remix-tuotantoon. Alkuaikojen helmistä, kun he vielä käyttivät ensimmäistä aliastaan The Dust Brothers, nykypäivän tuhteihin soundeihin. Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta kun heidän tuotoksia julkaistaan erillisellä CD:llä. Chemical Reaction kokoelma keräsi myös hyvin yhteen tämän kaksikon remixejä samalle CD:lle ja fanin kannalta onneksi vain yksi sama remix-kipale löytyy kummaltakin CD:ltä. Tosin se onkin ehkäpä se kuuluisin remix ja näin ollen ei haittaa vaikka se löytyy kummaltakin levyltä. Kyseinen kappalehan on Primal Screamin Jailbird joka ilmestyessään sai pienoisen nosteen heidän nimelleen ja heidän kyvyistään. Ja nyt vuosia myöhemmin tiedämme mihin se johti heidän urallaan. Vaikka heidän albuminsa ovat olleet paha pettymys viime vuosina, remix tuotantopuolella onneksi pyyhkii paremmin ja miksaukset viedään tyylikkäästi loppuun asti. Näitä kappaleita kuunnellessaani, tajusin kuinka hyviä tuottajia he todellisudessa ovat. He eivät takerru yhteen oljenkorteeseen, he osaavat uudistaa soundinsa tarpeeksi usein ja silti ylläpitää se chemical touch miksaus toisensa jälkeen. Hyvänä esimerkkinä toimivat The Charlatansille ja Primal Screamille tuotetut remiksaukset. Kokoelmalta löytyy kaksi miksausta näiden bändien kahteen eri biisiin ja ne edustavat erinomaisesti eri ääripäitä The Chemical Brothersin tuotannossa. Esim. tämä Primal Screamin legendaarinen Jailbird on se julmetun iso, hidas monster rumpurymistely ja saman bändin Swastika Eyes sen sijaan on 4/4 biittiin pohjautuva nopea valopulssi joka kiitää sivustajakatsojan ohitse silmänräpäyksessä. Remiksaus on myös oma taiteenlajinsa ja Chemical Brothersit hallitsevat sen suvereenisti.