Addiktioni 14/12

Atrium Carceri: Reliquiae (2012)

Atrium Carceri: ReliquiaeOn vuosi 2012 ja nyt ollaan saavuttu seitsemänteen lukuun Simon Heathin a.k.a. Atrium Carcerin luomassa eläväisessä ja kiihkeän kostean hengittävässä dark ambient äänimaailmassa. Siinä missä genren kruunua ja valtikkaa tiukasti käsissään pitävä Lustmord pystyy yhä vuosikymmenien jälkeen kiistattomasti rakentamaan pimeässä kelluvaa intensiivistä tunnelmointia, Atrium Carceri osaa omalla tahollaan kietoa mm. puhe-sämplien ja lisättyjen äänitehosteiden kautta musiikin ympärille tiukasti eteenpäin liikkuvan ja huumaavasti lankeavan tarinan jossa mielikuvitus täydentää tyhjät kohdat ja siinä ohella salakavalasti kaapaten kuuntelijan psyykkeen tapahtumien keskelle. Atrium Carcerin vuonna 2009 julkaistu edellinen tuotos, Phrenitis, oli paljon yllätyksiä omaavan ensimmäisen kuuntelun jälkeen myöskin kieltämättä hieman haasteellinen omaksua, kiitos huomattavasti pehmeämmin nojautuvan ja kliinisen leikkauksen läpikäyneen äänipaletin josta oli poistettu erinäisiä pelottavia elementtejä jotka olivat syvälle iskostettuja tavaramerkkejä hänen musiikissaan. Myönnän että Phrenitis ei alunperin saanut viikon kuuntelun jälkeen allekirjoittaneelta täysin toivotunlaista reaktiota mutta pidemmän ajan myötä julkaisu alkoi kasvamaan pääni sisällä ja aloin löytämään enemmänkin niitä vahvoja puolia uudenlaisesta äänimaailmasta. Ja nyt kolme vuotta myöhemmin on jännä taas huomata että Atrium Carcerin uunituore Reliquiae on uudelleensynnyttänyt jokseenkin samanlaisia fiiliksiä jotka koin alunperin edellisen albumin parissa. Eli jokin tässä uudessa albumissa lyö jälleen pientä hangoittelua vastaan vaikka siitä löytyy taas paljon sellaisia pimeitä elementtejä jotka tekevät Atrium Carcerista tunnetun ja tyystin omanlaisen aktin tämän genren sisällä.

Onneksi albumin kynnykseksi kohoavan ongelmakohdan pystyy jokseen paikantamaan ja purkamaan sen kautta että liki seitsemänkymmentä minuuttinen Reliquiae lämpenee hitaasti. Mikä tarkoittaa että albumin ensimmäinen kolmanneksella tuota mustaa, minimaalista väripalettia ja kolkkoa cinemaattisuutta räiskäistään hieman varovaisemmin pensselin kautta eri suuntiin ja katsotaan että mikä tuosta melankolisesti, aavasti virtaavasta lohduttomuudesta tarttuu seinäpaperiin näkyvimmin kiinni. Toisin sanoen Reliquiae hakemalla hakee suuntaansa äänisuunnittelun sekä tunnelmallisesti ladatun ohjelmoinnin kautta ja vasta julkaisun jälkimmäisellä puoliskolla albumi alkaa selkeämmin saada suurempia, moniulotteisempia luonnoksia ja jopa futuristisia kaikuja yhtenäisemmin toisiinsa sidotun linjauksen kautta samalla kun mekaanista, teollis-sävytteistä työstötapoja valutetaan luomaan syvempää immersiota sekä klassisen taustan omaavien soitinten kautta ilmennetään tarpeellisia humaanisia tunteenkirjoja. Mustan eri sävyjä hyväksikäyttävästi kuiskaileva kansitaide ja paranoimaisesti pilkahtava vetovoimaisuus kohtauksittain vahvistavat albumin päälle raskaammin laskeutuvia varjoja jotka kertovat varsin selkeäsanaisesti sen että Reliquiae on lähtenyt tervetulleesti taas etenemään synkempiä polkuja ja siinä ohella kuljettanut mukaansa Phrenitis albumillakin käytettyjä toimivia ideoita. Mutta kuitenkin loppupeleissä albumilta kumpuavat fiilikset voisi summata juuri niihin samoihin sanoihin joita minulla on ollut parin muun Atrium Carcerin julkaisun kanssa – Reliquiae on hyvä julkaisu mutta siitä jää selkeästi se viimeinen tärkeä ponnistus suorittamatta joka nostaisi sen kahden ensimmäisen albumin rinnalle.

Atrium Carceri: Unveiled

Näyte numero kaksi tulevalta “Reliquiae” albumilta. Atrium Carcerin virallisen sivuston foorumia lueskeltuani löytyi pari pientä mutta tärkeää informaation palasta. Albumi sisältää 19 raitaa ja tod.näk. julkaisu ajankohta on jossain syyskuun paikkeilla Cold Meat Industry levymerkin kautta (kuten hänen aikaisemmatkin levytykset). Nice.

Atrium Carceri: Inward

Tämä alle kahden minuutin näyte tulevalta albumilta kuulostaa… synkältä. Mikä on tietenkin hyvä asia.