Rambo

RamboOhjaus: Sylvester Stallone
Käsikirjoitus: Art Monterastelli, Sylvester Stallone
IMDB: Rambo (2008)

Vuoden 2000 jälkeinen Rambo elelee rauhallista ja yksinkertaista elämää Thaimaan viidakossa jossa hän toimii mm. jokilaivan kuljettajana. Kaukana ovat ajat jolloin John Rambo oli yhden miehen pysäyttämätön tappokone tai edes tavallinen ihminen jonka muistoissa oli vielä tuoreena sodan kauheudet ja miten hän joutui tahtomattaan uudestaan läpikäymään kokemansa kun itsestään liikaa luulevat lainpuolustajat ylittivät selkeästi rajansa. Reaganin ajan tahtomaton sankari, John Rambo on vaihtanut kuolemaa tuottavat aseensa pihteihin ja vasaraan jolla hän takoo raudasta työkaluja ja varaosia jotka auttavat pärjäämään tuolla kosteassa viidakossa. Kaikki kuitenkin muuttuu kun Burmaan pyrkivät ihmisoikeuksia puolustavat lähetyssaarnaajat pyytävät että John Rambo salakuljettaisi heidät joen kautta Burmassa riehuvaan sisällissotaan. Sodan luonteen tietäen, Rambo ensiksi kieltäytyy auttamasta koska väkivaltaan ei voi kuin vastata väkivallalla. Perspektiiviä lisäävän suostuttelun jälkeen Rambo kuitenkin lopulta myöntyy pyyntöön ja hän kuljettaa tämän ryhmän päämääräänsä. Kahden viikon kuluttua hän saa kuulla eräältä pastorilta että heistä ei ole kuulunut kymmeneen päivään yhtikäs mitään ja sen tähden pastori haluaisia että Rambo kuljettaisi ryhmän palkkasotureita samaan paikkaan minne hän oli jättänyt nämä hyväntekijät. Ja siitä se alkaa… “You know what you are, what you’re made of. War is in your blood. When you’re pushed, killing’s as easy as breathing.”

Mikä tästä teki vaikuttavan elokuvan oli se että Rambo ei saarnannut. Sota on aina järjetön ja sitä on turha edes alkaa esittämään missään muodossa positiivisena. Sen johdosta tämä neljäs Rambo elokuva on raa’alla ja jopa karmaisevalla tavalla äärimmäisyyksiin vedetty realistinen kuvaus sodasta ja sen mentaalisesta tilasta. Ai siis kuinka äärimmäisyyksiin? AK-47 tuntuu tämän elokuvan jälkeen tehottomalta hernepyssyltä. Kun ihmistä ammutaan .50 kaliiberin omaavalla aseella, se ei todellakaan jätä pientä sisääntuloreikää kehoon vaan luoti tempaisee ihmisen mukaansa kun se etenee kehon lävitse kuin ilmaa tai kun vastustajaa ammutaan päähän, siitä ei jää mitään tunnistettavaa jäljelle. Onhan tämä jo miltei perverssimäistä ylistystä väkivallalle mutta tarina onnistui kuitenkin pitämään tämän kaiken kasassa. Siihen se summautuukin erinomaisesti – tässä on yksinkertainen tarina joka herättelee uskoa edes johonkin pieneen asiaan sekä samalla heijastaa Burmassa tai siis Myarmanissa tapahtumia vääryyksiä ja miten John Rambo vedetään tuonne sisällissodan konfliktiin kuin se sisältäisi uuden päämäärän elämässään. Kun kestona on sopivan pyöreät 90 minuuttia joka tosiaankaan ei ole liian pitkä, John Rambo näyttää jälleen kerran vakuuttavasti mihin hänet on koulutettu ja missä ammatissa hän on miltei täydellinen.