Enduser: Familiar Taste Of Blood (feat. Rachel Kann)

No joo, olen tainnut postata tämän videon ennenkin mutta pointti on se että tämä kyseinen kappale tuntuu voimistuvan päänsisälläni suorastaan eeppisiin mittoihin.

Addiktioni, 02/09

Rachel Kann: Ptolemaic Complex (2005)

Rachel Kann: Ptolemaic ComplexRachel Kannin väkevän oloinen kielenkäyttö vierailevana artistina yllätti aikoinaan täysin Enduserin Calling The Vultures albumilla. Selkeä ja valmissanainen nainen puhumassa riimiä jossa ei sorruta yhteenkään hip-hop kliseiseen on meikäläisellä muutenkin sellainen harvinainen näky joka lopulta synnytti pienen kipinän tuonne jatkuvasti muhisevassa takaraivossa joka yleensä tarkoittaa sitä että jossain vaiheessa minä alan etsimään tämän artistin levyjä. Tässä sitä siis ollaan – levy on pöydällä ja kasvoilta saattaa ehkä näkyä jonkinlaista tyytyväisyyttä. Kun pistin tilaukseen tätä julkaisua, Enduser osoittautui jälleen toimivaksi linkiksi tällä albumilla sillä mies on tuottanut yhden kappaleen tällä julkaisulla. Tosin se ei ole mitenkään eksklusiivinen tuotos sillä “Familiar Taste Of Blood” löytyy myös Lynn Standaferin eli Enduserin omalta Comparing Paths albumilta. No mut, “Familiar Taste Of Blood” on kuitenkin edelleen erinomainen semi-iDM raiteilla liikkuva ja hybridimäisesti trip-hopia yhdistelevä teos johon Rachel Kann asettelee epäonnistumisen katkeraa tunnetta josta kuitenkin yritetään jatkuvasti nousta ylös ja näin ollen jättäen onnistuneesti kuuntelijaan korvien väliin kaikumaan lausahduksen “All i do is rise to fall…”. Ah, viiltävän kaunista ja kuitenkin niin särkyvää. Muutenkin albumin musikaallinen tyyli asettuu pääasiallisesti kahden maailman ääripäihin kahden päätuottajan komennossa jossa Tack-Fun käsittelyssä nousee esiin selkeästi 90-luvun tyylinen, jopa paikoitellen likainen ja tarkoituksella kulutetun oloinen hip-hop äänimaailma jonka perinteisyys erityisesti näkyy kumpuavissa rumpuloopeissa jotka edesauttavat luomaan ilmavan, tunnelmallisen vyörytyksen johon väistämättäkin Rachel Kannin avautuva lyriikka kietoutuu hämärtyvästi kiinni luoden elintärkeän sekoituksen. Michael Gardnerin vastuulla etenevä toinen puolisko tuotannosta tarjoilee taasen modernimpaa, kevyesti iDM:n ja illbientin tahdituksella etenevää nuottia joista ehkäpä mieleenpainuvin on albumin alussa kuultava “Maybe” jonka hyperaktiivisuuden kaltainen liikkuvuus melodioissa ja biiteissä yhdistettynä Kannin heräilevästi kyselevään ilmaisuun. Muutenkin kokonaisuudesta kuulee että näennäisesti heikotkin linkit tuotannossa kompensoidaan erinomaisesti Rachelin omalla taipuisalla ulosannillaan.

Noh, kaupallinen hip-hop on muutenkin sellaista jatkuvaa alfa-urosten vai onko se enemmänkin pikkupoikien egoilua jossa kouraistaan naisten perseitä jatkuvalla tahdilla joten oli suorastaan puhtaan ilmaan hengittämistä kun Rachel Kannin huumaavaa lyyristä vetovoimaa alkoi kuuntelemaan. Ptolemaic Complex on avoimesti kurkottava kirjanen artistin omiin rehellisiin tuntemuksiin jossa käydään läpi arkipäivän asioita kuten rakkaus, seksi, ilot ja kärsimykset sekä toistuvat virheet mitkä tekevät meistä todellisia ihmisiä eli pienet ja isotkin asiat analysoidaan tarkasti ja värikkäästi. Ainoa mikä tässä julkaisussa hämäsi alussa on se fakta että tämä albumi on selkeästi kotitekoisesti painettu CD-R:llä eikä tässä ole minkäänlaista kansilehdykkää kertomaan syvemmin taustoja. Toisin sanoen raaka minimalistisuus tuo sen ajatuksen heti esiin että miksi tätä ei viety ammattimaisesti loppuun asti mutta se onneksi kääntyy myös jonkinlaiseksi vahvuudeksi sillä kansilehdykän puuttuessa ja pelkän CD:n kautta sitä keskittyy isommalla tarmolla kuuntelemaan Rachelin runollista lyriikkaa. Olen vasta kolmannessa päivässa tässä intensiivisessä rotaatiossa ja koko ajan alkaa avautumaan pieniä palasia Rachel Kannin ajatusmaailmasta eli kerros kerrokselta löytyy uusia ahaa elämyksiä.