Addiktioni, 10/08

Enduser: Left (2008)

Enduser: LeftEnköhän minä ole jo monta monituista kertaa vuodattanut sitä samaa asiaa että Lynn Standafer (a.k.a. Enduser) edustaa minulle monipuolisuutta tässä sisäänpäin lämmitetyssä genressä nimeltään drum and bass. Sanon sen vielä kerran. Joko hän heittää korvien eteen vauhdinhurmoisella breakcorella maustettua drum and bassia tai breakbeat maailmasta lainaavaa trip-hoppia, mies tekee parhaimpina päivinä vakuuttaavaa työtä. Julkaisut kuten Reduced Phat 2% -split Edgeyn ja Subsektorin kanssa, Calling The Vultures, The End ja Pushing Back ovat täydelliset esimerkit miehen eri lähteistä vaikutteita saatua panostusta tässä modernin elektronisen musiikin otannassa. Muutenkin Enduserin jatkuva kokeilunhakuisuus erinäisten soittimien avulla on paikoitellen ihailtavaa kuunneltavaa – edellisellä Pushing Back julkaisulla oli sähkökitara valjastettu onnistuneesti yhden kappaleen päättymättömäksi draiviksi, Calling The Vultures sisälsi paljon tunnelmaa virittävää ja värittävää pianoa, ja nyt tällä uusimmalla Left albumilla tuodaan esiin keuhkojen kautta ammennettua huilua. Tosin nyt jonkinlaisen kieron logiikan puristamana tuntuu että ollaan jouduttu Steve Roachin kaltaiseen itseään pettävään ja hitaasti uppottavaan pyörteeseen jossa kaiken lisäksi tehtäisiin remiksiä kyseiselle artistille. Jokin tässä pienessä mutta selkeällä tavalla albumissa erottuvassa ambient-trip-hop-tribal massassa siis ei vaan leikkaa puhtaasti vaan jumittaa pyörivää ratasta vaikeasti ja sen varsinaisesti huomaa “Black Lightin” aikana joka kuulostaa liian heppoisesti kyhätyltä kokonaisuudelta jonka palaset eivät millään meinaa loksahtaa paikoilleen vaikka elementit tuntuisi olevan mitoitettu oikein. Sen sijaan Mick Harris’n matalalta luontaava pseudonyymi eli Scornin tekemä remiksaus samaisesta kappaleesta puskee kaiuttimista lävitse kuin nosturin päässä heiluva rautapallo. Muhkea, muriseva basso siis tekee näyttävästi tuhoaan ja remiksin järkkymättömän luonteen takia luulisi irroittavan paikatkin hampaista kunnon vehkeiden kautta kuunneltuna. Left on siis kokonaisuudeltaan jatkuvaa virtaavaa aallokkoa johon ei mielellään lähtisi kahlaamaan kylmällä ilmalla – sen sijaan albumilla suorempaa linjaa edustavat ja eteenpäin puskevat drum and bass tuotokset ovat taas laadun tae tämän albumin tuotannossa mutta kuitenkin vain siihen pisteeseen että Enduser onnistuneesti rynkyttää taas omintakeisilla biiteillään eikä pyri innovatiivisesti luotuun materiaaliin. Tällä kertaa tämä suorempi linja on kuitenkin kuin majakka kaaoksen keskellä joka valaisee tasaisella pyyhkinnällä. Välillä valo paljastaa parhaimmat hetkensä albumilla kuten esim. “Perfection / Stillness” joka tuo esiin miehen erinomaista kykyä tuottaa melodiallisesti huumaavia cocktaileja joista mieli humaltuu juuri sopivasti.

Addiktioni, 46/2007

Enduser: Pushing Back (2006)

Enduser: Pushing BackTuossa viime viikon loppupuolella kuuntelin pitkästä aikaa mm. Lynn Standaferin aliasta intensiivisellä rotaatioilla ja siinä samalla totesin itselleni että drum and bass maistuu jälleen siihen malliin meikäläiselle että jostain oli taas saatava lisää tuoretta musiikillista mielihyvää nestehukan kaltaisiin alkuoireisiin. Nyt oli siis otollinen aika hankkia Enduserin viimeisin kokopitkä tuotos. Kuten olen tainnut mainita jossain vaiheessa, Enduser on yksi näistä harvoista nykypäivän tuottajista joka hyvinä päivinä jaksaa valoa uskoa drum and bass musiikin innovatiiviseen olemassaoloon vuoden 2000 jälkeisessä kehityksessä. Tosin Hymen levymerkille viime vuonna tuotettu Form Without Function herättää yhä edelleenkin allekirjoittaneessa ‘nmoista närää koska kyseinen julkaisu kuulostaa liian nopeasti kyhätyltä ja vanhoista ylijäämä materiaaleista koostetulta rip-offilta. Let’s not go in there, muuten haavat aukeavat taas. Miehen tuoreempi julkaisu, Pushing Back voi taasen kääntää päälaelleen ja tästä voi helposti muodostaa eräänlaisen läpileikkuu kokoelman Enduserin tuotantoon joka kuitenkin on varusteltu täysin uudella materiaalilla. Tarkoitan tuolla best of viittauksella siihen että hän on palanut taas säihkyvimpien, parhaimpien sekä erityisesti toimivimpien ideoidensa pariin ja tietenkin samalla päivittänyt versionumeroa uuteen tasaisempaan lukemaan. Löytyy Bollywood Breaksin alaisuuteen helposti rinnastettava “Switch” eli tuttuun tyyliin intensiivinen breakbeat patteristo kylvää tuhoa tehokkaalla tavalla samalla kun intialaisen bollywood leffasta sämplätty naisvokalisti tuo harmonisen tasapainon. Muutama referenssipiste johdattelee Calling The Vultures albumin hiphop/drum and bass hybridi maailmaan joista “Positioned (feat. Nongenetic)” ja “Genesis (feat. Kazumi)” ovat selkeimpiä valintoja. And let’s face the facts, vierailevat vokalistit tuovat aina mukanaan raikasta tuulahdusta tällaisen musiikin kanssa, oli se sitten joko rap-lyriikkaa heittävä MC tai japani/englanti sekamelskaa tuutulaulumaisesti laulava artisti. Tai sitten voi todistaa yksinkertaisesti sen miten Enduser saa ammattilaisen tapaan kuuntelijansa täydellisen huomion ja näin ollen voi kokea kulkevansa jatkuvasti ns. ‘on the edge’ jossa herra Standafer tarjoillee taas tunnusomaisesti pilkottuja looppeja – amen breakista hänen omiin työnäytteisiin sekä heittäen mukaan muutaman onnistuneesti jalostetun yllätyksen mitä en ole kuullut aiemmin hänen musiikissaan. Kuten esim. “The Makerin” sähköinen kitara jota muutenkin harvemmin kuullaan drum and bassin yhteydessä tai “Pushing Back” eli albumin nimikkoraidan kireä ja nopea bassorumpu joka saa sen aikaiseksi että koko kappale muuntautuu täysin absurdiin mentaliteettimaiseen formaattiin jossa millään ei ole enää väliä ja vihjailevaan sävyyn ilmoittaisi että antaisi viimeistenkin estojen poistua.

Mutta ehkäpä se tärkein aspekti minkä tajusin tämän julkaisun yhteydessä oli se että siinä missä esim. viime viikolla käsitelty Photekin paluu-julkaisu oli selkeästi vanhan kaavan drum and bass tuotantoa ja näin ollen edustaa ehkäpä jopa hivenen hillittyä näytettä kyseisestä genrestä, Enduserin Pushing Back on taasen huomattavasti modernimpi, tämän päivän standardeja hyödyntävä tai paremminkin jatkuvasti puskeva ja kokoajan ylöspäin tähyilevä tuotos. Eli tätä julkaisua kuunnellessa jotenkin ymmärsin että ollaan viimeinkin edetty siihen pisteeseen jossa breakcoren ja drum and bassin rajat ovat pyyhkiytyneet ja hämärtyneet siinä määrin että ne alkavat olla jossain määrin jo samaa genrettä. And here comes the punchline. Pushing Back on täydellinen osoitus hommansa haltuun ottamisesta ja näin ollen Enduser on onnistunut tuottamaan moniulotteisimman sekä värikkäimman julkaisun josta löytyy laidasta laitaan eri tyylejä. Tällaiseltä drum and bassin pitäisi kuulostaa nykypäivänä – jännittävältä, luovalta sekä uusia uria hakevalta kokonaisuudelta jossa pitkällä juoksulla ei tingitä viimeisistä senttimetreistä.