Underworld: Dark & Long (6 Music Live October 2014)

Addiktioni 43/14

Underworld: Dubnobasswithmyheadman (Super Deluxe Edition) (2014)

Underworld: Dubnobasswithmyheadman (Super Deluxe Edition)Nuoruutensa 90-luvulla elänyt on saattanut havahtua nyt sellaiseen tilanteeseen että monet klassikon leiman saaneet levyt ovat saamassa 20-vuotisen kunniaksi ties minkälaista erikoispainosta ja Underworld aloittaa heidän uusintakierroksen kolmannellaan julkaisullaan Dubnobasswithmyheadman. Underworld on muutenkin erinomainen malliesimerkki siitä miten ura voi lähteä nousujohteiseen kiitolinjaan musiikillisesti toteutetun suunnanmuutoksen myötä ja vieläpä oikealla hetkellä kun brittein saarella elektroninen musiikki alkoi elää uudenlaista kukoistuksen aikaa. On vuosi 1991 ja Karl Hyden ja Rick Smithin kasari-taiderock/synthpop versio Underworldista oli siis kulkenut päätepisteesen edellisenä vuotena ja nyt heidän mukaansa lyöttäytyi Darren Emerson joka on myöskin hieman ironisella tavalla osoittautunut 2000-luvusta eteenpäin että kuinka iso osa Underworldin soundin uudelleen rakentamisessa hän todellisuudessa oli. Underworldin nykykunnosta albumi-rintamalla löytyy varmaan monta eriävää mielipidettä mutta heidän suunnanmuutoksen myötä tehdyt kaksi ensimmäistä julkaisua ovat edelleenkin heidän uransa huippuhetkiä ja Dubnobasswithmyheadmanin uusintajulkaisu kristallin kirkkaan remasteroidun soundin myötä muistuttaa erinomaisesti siitä. Vuonna 1993 julkaistun Dubnobasswithmyheadmanin teknillisesti synkkämielinen ja ailahteleva matka joka sijoittunee technon ja progressiivisesti kehittyvän kaavan välimaastoon josta kerroksittain alkaa kuoriutumaan tunnelmallisesti ja energisesti irtiottavia harppauksia hypnoottisuuden piirteisiin joita täydennetään runollisesti koostettujen lyriikoiden kautta. Viidelle CD:lle levittäytyvä Super Deluxe Edition albumista on siitä myös mahtava paketti että se haalii sisäänsä melkein kaikki tärkeimmät miksaukset sekä b-puolet singleistä vuoteen 1994 asti ja muutenkin Underworldin 90-luvun tuontantoa saa kiittää siitä että he tekivät itse monenlaisia versioita biiseistään ja yksi CD:stä on hyvitetty DAT-nauhojen ja tietokoneiden kätköistä kaivettujen ennenjulkaisemattoman materiaalin suhteen antaen samalla suurenmoisia kuin myös odottamattomia luonteenpiirteitä sille miten paljon biisit ovat kehittyneet ajan kanssa. Sitä saattaa yllättäen esim. löytää ne pienen pienet nyanssit josta “Cowgirl” löysi ikonisesti itseään toistavasti replikoivan lopullisessaan muodossaan tai miten kappaleet toimivat myös huomattavammin riisutummin. On sanomattakin selvää että Dubnobasswithmyheadman on jokaisen itseään kunnioittavan elektronisen musiikin ystävälle yksi niistä julkaisuista joka on pakko löytyä levyhyllystään/digitaalisesta jukeboksistaan jossain muodossa tai sitten se täydellinen alkupiste jos haluaa lähteä tutustumaan tähän yhtyeeseen. Mutta paras on kuitenkin vasta edessä. Nimittäin tämä Super Deluxe Edition ylitti meikäläisen suhteen kaiken odotuksen joten jään kielipitkällä odottamaan mitä kaikkea ennenjulkaisemattomia helmiä he löytävät Second Toughest In The Infants albumin uudelleenjulkaisua varten. Sitä odotellessa.

Addiktioni 47/11

Michael McCann: Deus Ex: Human Revolution (Original Soundtrack) (2011)

Michael McCann: Deus Ex: Human Revolution OSTAlkuperäinen, vuonna 2000 julkaistu Deus Ex on yksi näistä modernin PC-pelien merkittävistä tiennäyttäjistä joka jonkun mainitessaan miltei aina automaattisesti nostattaa sellaisen sisäisesti lämmittävän fiiliksen. Vaikka pelissä on kuitenkin nykypäivän silminä katsottuna paljon puutteita, Deus Ex:n sisäänsä kaappaavaa immersio on kuitenkin vakuuttavimmista asiosta joka on edelleenkin vahvasti voimissaan. Yksi syy sille on yli 260 erinäistä ympäristöönsä reagoivaa musikaallista cueta jotka luovat testamenttimaisen näytön sille miten suuruudenhulluudelta vaikuttava sävellystyö tuo kuitenkin mukanaan yhtenäisen linjauksen vahvistaen peliä kuljettavaa tarinaa ja sen luomaa maailmaa. Totta puhuen, kolme vuotta myöhemmin julkaistu jatko-osa, Deus Ex: Invisible War, ei ollut huono peli mutta konsoleita varten tyhmennetty pelimekaniikka karsi siitä niin paljon lihaa ympäriltä minkä johdosta se ei vaan nimestä huolimatta tuntunut millään tasolla todelliselta Deus Ex peliltä. Vuonna 2007 ilmoitettiin että Deus Ex saisi uuden jatko-osan, mikä tietenkin toi edellisen pelin myötä tulleet pelot takaisin pintaan mutta toivoen kuitenkin että peli lunastaisi kaiken odotuksen mitä jatko-osalta halutaan. Kun Deus Ex: Human Revolutionia pääsi neljä vuotta myöhemmin vihdosta viimein itse pelaamaan omien käsiensä kautta, kyllähän se tuli varsin nopeasti esiin että tätä peliä oli työstetty selkeästi rakkaudella ja kunnioituksella alkuperäistä peliä kohtaan, tosin mitä nyt hampaat irvessä pakkosyötettyjä ja pahasti rampautettuja pomotaisteluja sekä liiankin virtaviivaistettua loppukohtaista lukuunottamatta. Pienistä vioista huolimatta, pelin kylkeen on kuitenkin lyöty monet kerrat Game Of The Year tarra.

Michael McCannin säveltämä musiikki ansaitsee myös kaiken ansaitsemansa kehun ollessaan täysin omilla jaloillaan seisova, futuristisen tunnelman omaava moniulotteinen score jota selkeästi on inspiroinut mm. 80-luvulta lähtien pioneerityöksi luokiteltavat elektronisesti työstetyt sci-fi soundtrackit joiden äänimaisemallisia ideoita on muokattu ja päivitetty monta pykälää ylemmäksi nykyaikaisempaan ja sanoisinko jopa 2000-luvun hektisemmin tarjoiltuun äänipalettiin jatkaen myös kiitettävästi alkuperäisen Deus Ex:n tapaan massiivisella ja monipuolisella linjauksella. Kuten julkaisun kansilehdykkään printattu teksti itse säveltäjältä osaa kertoa lyhyesti, peliin oli alunperin tehty miltei 200 cueta joista 50 valittiin tätä julkaisua varten uudelleensovittaen ne 25 cuen mittaiseksi kokonaisuudeksi jonka pitäisi tehdä yhtenäisen läpileikkauksen pelin aikana koettuun tunnelmaan tuoden esiin pääasiallisesti ne tärkeimmät musikaalliset hetket. Vaikka sitä kuinka monta kertaa katsoisi kuvaruudulta pelin alkutekstejä (toisin sanoen kuunnellen sen aikana soivaa “Opening Credits” cueta), silti se edelleenkin tuo toivotunlaiset kylmänväreet ihon pintaan kun musiikki, dialogi, leikkauspöydällä makaavan miehen kamppailu elämästä ja lääketieteelliset kuvat yhdistettynä luovat jyskyttävästi ja voimakkaasti lävistävän latauksen jota ei ole nähnyt edes elokuvissa pitkään aikaan.

Deus Ex: Human Revolution on siis henkeen ja vereen asti työstetty eeppinen matka analogisten humisevien syntikoiden ja pulssahtelevasti sykkivän ambientin syövereihin jonka skaalaa venyttävät ja täydentävät nykypäivänä jo perusluonteeseen kuuluvat mausteeksi ripotellut jousisoittimet, korvia hivelevät ja enemmän harmonisempaa liitelyä mukanaan tuovat naisvokalistien väreilevästi esiintulevat tunteenkirjot kuin myös orientaalit vaikutukset jotka kuuluvat selkeästi Singaporessa tapahtuvien juonenkuljetuksien aikana. Eräs toinen seikka mikä Deus Ex: Human Revolution scoressa suorastaan tulee alleviivaten esiin on erinäisesti ohjelmoidut perkussiot johon on myös nähty huomattavan paljon vaivaa että ne luovat monivivahteisen, yksityiskohtaisesti muokatun rikkaan kirjon ja loppupeleissä myös syventäen pelin ylle luotua tarinankuljetusta antaen tietyille paikoille hyvinkin persoonallisen luonteenpiirteen – alkaen breakbeatin intensiivisestä olemuksesta ja onnistuneesti hypähtäen edes hetkeksi aikaa täydellisesti täysin genrestä toiseen, esim. liukasliikkeisen progressiiviseen housen pariin (“Hung Hua Brothel”) tai “The Hive” klubilla kuultavaan jo hivenen syvällisesti kallellaan päin olevan tumman trip-hopin kosteasti hengittävään maailmaan.

Toisin sanoen, Deus Ex: Human Revolution sisältää siis monia tunteita herättäviä ja niitä uudelleen nostattavia hetkiä joista tämä 67 minuutin mittaisena työnä onnistuu tarjoamaan ne elintärkeimmät sävellykset. Kuten monen muunkin soundtrack rintamalla olevan julkaisun suhteen, ainoa ikävä murheenkryyni on se että tämä ei kuitenkaan ole kaiken kattava tai edes kahden CD:n mittaisena tarjoiltu työ mutta julkaistu score hoitaa kuitenkin työnsä kiitettävän tyylikkäästi loppuun asti ja siinä samalla raivaten itsensä isolla ryminällä pelisoundtrackien kärkikastiin.

Addiktioni, 23/2007 (Pt.3)

Junkie XL: Today (JAP Import) (2006)

Junkie XL: Today (JAP Import)Tämä on yksi niistä julkaisuista joiden ostopäätöstä olen joutunut puskemaan monta kertaa viimeisen vuoden aikana eteenpäin mutta luckily that isn’t the case anymore. Nimittäin viime viikolla avautui mahdollisuus ostaa tästä albumista japanilainen painos yhdellä bonus kappaleeella varustettuna joten en kauaa miettynyt että jospa hankkisin sen nyt itselleni. Tom Holkenborg a.k.a. Junkie XL jätti tuossa 90-luvun lopussa selkeät jäljet minun kuuntelutottumukseeni kahdella raskaasti aseistetulla big beat levyllään (Saturday Teenage Kick ja Big Sounds Of The Drags mutta samaa en voi sanoa hänen edellisestä julkaisusta Radio JXL: A Broadcast From The Computer Hell Cabin joka periaatteessa oli kaupallinen perseennuolenta täyteenahdetuilla vierailijoilla joiden tarkoitus oli ainoastaan saada kuuluvuutta radiosoittolistoilla. Mies muuttui siis kerta heitolla erinomaisesta tuottajasta täydelliseksi nössöksi. Oh Tommy-boy, onneksi opit läksysi sillä tämä neljäs studio-julkaisu on paluu tuotantoon jonka motivaationa ei ole pelkästään kaupallisuuden haku ja itse musiikki on jälleen kerran mieltäkohottava ja ennenkaikkea hauska kuunnella. Vaikkakin Today on aika pitkälti yksiulotteinen levy progressiivisen housen rajoissa mitattuna mutta itse levyn soundipolitiikka on hiottu melkein täydellisyyteen hipovaan tasoon. Esim. se miten herra Holkenborg hyödyntää akustisia sekä sähköisiä kitaroita yhdistellen niitä nykypäivän syntikalla luotuihin melodioihin on suorastaan esimerkillistä toimintaa ja omanlaista yhtenäisyyttä julkaisulle tuo levyn vokaaliosuudet jotka hoitavat yksi ja sama henkilö joten edellisen levyn fiaskoa ei tarvitse edes ajatella kuuntelun aikana. Joku voi kutsua tätä julkaisua toimisto-bilemusiikiksi mutta minulle Today on selkeästi kesämusiikkia. Sen huomaa siitä kun tämän levyn pistää soimaan mp3-soittimessa, samalla astuen ovesta ulos ottamaan vastaan auringon säteet kasvoille ja asetellen arskat silmille. Huonompikin mielentila katoaa nopeasti kun Today alkaa ottamaan kuuntelijansa haltuunsa. Haltuunottamisesta puheenollen, Mushroom kohosi nopeasti omaksi suosikiksi tässä kokonaisuuudessa ja itse asiassa tästä kappaleesta on myös muodostunut viimeisen vuoden aikana sellainen hitti meidän pokeripiirissä – kiitos nerokkaan ja iskevän biitti-ohjelmoinnin, herkullisesti pumppaavan basslinen joka alkaa jyräämään kahden minuutin jälkeen sekä yhdistellen näitä aiemmin mainittuja lempeitä sekä rentouttavia melodioita kitarasta ja syntikoista tähän kokonaisuuteen. Siinä on se yksinkertainen ja toimiva resepti tällä levyllä joka ennenkaikkea ei yritä mennä liiallisuuksiin. Yksinkertaisuus on edelleenkin kaunista, eikö totta?

Viikko 46:n musiikki hankinnat

Leftfield: A Final Hit – Greatest Hits (Ltd.Ed.) (2005)

Leftfield: A Final Hit - Greatest Hits (Ltd.Ed.)Edesmennyt Leftfield on niitä pumppuja joiden musiikki on vaikuttanut elektronisen musiikin kehityksessä eikä sitä voi kieltää. 90-luvun alusta ponnistanut brittiläinen kaksikko (Paul Dailey ja Neil Barnes) levytti vain kaksi albumia mutta he ehtivät jättää jälkensä selvästi näkyviin. Ensimmäinen albumi, vuonna 1995 julkaistu Leftism käsitti valtavan määrän eri genreitä. Mukana oli dubbia, progressiivista housea sekä trip-hoppia ja tämä oli vain pieni raapaisu pinnalla. Toinen levy, Rhythm And Stealth ilmestyi vuonna 2000 ja se oli minulle hieman vaikeampi tapaus. Levy oli paljon synkempi kuin edeltäjänsä mutta kokonaisuutena se oli parempi ja vasta parina viime vuotena olen ymmärtänyt kuinka hyvä levy se itse asiassa on. Mm. hip-hop rytmit yhdistyivät Leftfieldin taitavasti muokattuun elektroniseen rymistelyyn/dubiin ja hetkittäin levy huipentuu minimalistiseen/chillaavaan kauneuteen. Levyjen vierailevat artistit olivat aina kirjavaa ja vähän erikoisempia staroja, kuten esim. Afrika Bambaataa tai Sex Pistolsin riveistä tuttu John Lydon jonka kanssa Leftfield teki ehkäpä suurimman hitinsä Open Up. Ja tähän pisteeseen on sitten tultu. Best Of-albumi joka kerää kaikki tärkeimmät hitit, kaksi ei-albumi biisiä alkuajoista sekä eri leffoissa käytetyt biisit samaan kansiin. Tämä on tosiaankin sitä elektronista musiikkia jota ei pidä unohtaa.

Viikko 27:n musiikki hankinnat

UNKLEsounds: Edit Music For A Film – The Director’s Cut (2005)

UNKLEsounds: Edit Music For A Film - The Director's CutJames Lavellen ja Richard Filen muodostama UNKLE ja heidän DJ/miksaus-sivuprojekti UNKLEsounds on niitä harvoja yhtyeitä joiden miksauslevyjä ostan ja kuuntelen. He ovat jo moneen eri otteeseen osoittaneet miten esim. kahdesta eri biisistä tehdään uusi biisi ja saadaan vielä kaiken lisäksi kuulostamaan perkeleen hyvältä. Tai miten esim. rokkibiisiin saadaan hieman lisää potkua muokkaamalla yhtä elementtiä tai lisäämällä siihen yhden elementin. Uusin ja tällä kertaa virallinen UNKLEsounds julkaisu on Edit Music For A Film ja tästä julkaistiin uudestaan kahden CD:n The Director’s Cut versio. Kuten nimestä voi jo hieman päätellä, tällä kertaa kaverit ovat päättäneet hypätä elokuvamusiikin maailmaan ja mikä ettei. UNKLE:n ensilevy Psyence Fiction oli täynnä erilaisia sämplejä leffoista ja unohtamatta sitä tärkeintä scifileffaa (eli Star Wars) jonka trailerista napattiin “Somewhere in space this could all be happening right now” sämple. Ikävä kyllä Edit Music For A Film kansivihot eivät kerro mitä sämplejä tänne on ripoteltu ja netistä löytämät fanien tekemät biisilistat ovat pieni raapaisu pinnalla. Mutta se onkin hauskin osuus tätä kuunnellessa. Bongata lukemattomien eri leffojen pieniä sämplejä sieltä sun täältä. Mm. Dune, Scarface, 2001 – A Space Odyssey, Kill Bill ja Blade Runner saavat remix kohtelun kun näiden leffojen sämplejä ja musiikkiosuuksia miksataan yhteen mm. UNKLE:n omiin biiseihin. Kovimmat paukut ammutaan jo heti ensimmäisellä CD:llä. Lonely Soul saa uudet kasvot kun Welcome To Sarajevo soundtrackin jouset isketään tähän biisin, upea drum and bass versio Vangeliksen Blade Runner raidasta ja yksi levyn kovimmista vedoista tarjoaa tämä kaksikko: Kill Billin beattiin yhdistelty Roots Manuvan GDMFSOB räpäytys. Meinasin pudota penkiltä kun kuulin tämän ensimmäisen kerran. On se sen verran kova yhdistelmä. Koko ensimmäinen CD on tällaisia nerokkuuksia kun oivaltaa mistä ne musiikit/sämplet on napattu. Mutta ikävä kyllä tämä ei toistu levyn toisella miksauksella. Bonus Material Editin miksauksen synkkä, monotoninen ote ja hieman Lavellen progressive house keikkasetiltä muistuttava soundimaailma ei vaan oikein vedä vertoja energiselle ensimmäiselle CD:lle. Vaikka setin loppupuolella meno parantuu huomattavasti parempaan suuntaan mm. Nancy Sinatran laulaman Bang Bang (Kill Billistä tuttu) remiksin myötä mutta se ei ikävä kyllä pelasta tätä jälkimmäistä miksausta. Noh aina ei voi onnistua täydellisesti.