Addiktioni 30/08

Kattoo: Places (2004)

Kattoo: PlacesHymen levymerkin luoma promoteksti mainitsee pokerinaamalla ja silmiä räpäyttämättä kuinka tämän julkaisu piti alunperin olla originaali soundtrack saksalaiselle pienen budjetin omaavalle kääpiö-S&M-pornotuotannolle mutta jossakin vaiheessa sukset menivät pahasti ristiin mm. viranomaisten kanssa jonka johdosta Volker Kahl a.k.a. Kattoo uudelleen muokkasi valmiiksi kirjoitetun materiaalin ja tulos on kuultavissa tässä. Harva uskoo tuohon värikkäästi esiteltyyn taustatarinaan mutta se luo kyllä erittäin hyvän vaikutelman että jälleen saa odottaa odottamatonta. Siinä missä Kattoon kaksi myöhäisempää albumia toimivat kuvitteellisen elokuvan täydellisinä soundtrackeina, Places on sen sijaan yksinkertaisuudessaan täysmittainen artisti albumi joka tarjoilee perinteisiä kappaleita. Megrim ja Hang On To A Dream albumeihin verrattuna elektronisuus on enemmissä määrin ottanut äänimaailman hallintaansa ja Places näyttäytyykin kuuntelijalle laajana kirjona erilaisia tyylejä joiden aikana Volker Kahl demonstroi jälleen erinomaista kykyä editoida ja liikkua määrätietoisesti tunnelmasta tai paremminkin paikasta toiseen kuten albumi vihjailee raitojen monotonisilla nimillä. Kuitenkin pääasiallisesti iDM genreen kategorioitavaksi albumiksi Volker Kahl on onnistunut rakentamaan erittäin uusiutumiskykyisen ilmapiirin jossa selkeimmiten huomaa että aiemmat oppivuodet Beefcaken toisena perämoottorina ovat alkaneet tuottamaan tulosta ja nyt uskalletaan mennä vieläkin pidemmälle ideoiden toteuttamisessa. “Place1” lähtee rullamaan levyn ensimmäisenä raitana jossa syntikoiden luoma cinemaattisuus, ylimakean melodisuuden läpiajama ja lasermaista efektisyyttä hyödyntävä biitti etenevät yhtenä rintamana muodostaen tukirangan jonka kautta lähdetään levittäytymään laajemmalti. “Place2” on samaa kaliiberia kuin Megrimin eläväinen mikromaailma. Tällä kertaa pakoon juokseva mies lähestulkoon löyhkää hikeä ja pelkoa – kamppailu selviytymisen puolesta annostelee adrenaalinia jatkuvana virtana suoniin samalla kun tiukempaan puristuva biittiohjelmointi ilmaisee tämän hetkisen tilanteen tarkasti mitoitetulla ohjauksella. “Place4” on todellakin se ensimmäinen odottamaton käänne tällä albumilla. Puolen minuutin ajan kuuntelijaa rauhoitetaan ambientilla kunnes matto vedetään alta ja ilman minkäänlaista varoitusta industrial-vaihde laukaistaan päälle jossa mekaanisesti tarkkoja koordinaatteja tarkasti seuraava ja sahaavasti etenevä kitara lyö hampaita sisään jatkuvalla tahdilla samalla kun tiukasti perässä seuraavat ja massaa puristavat perkussiot suoranaisesti repivät ja poraavat aukkoa aikaan. Tämä on se tunnelman ydin jonka jokaisen artistin pitäisi onnistua luomaan omassa työssään jos tosiaan pyrkii tekee tällaista nivusia nytkyttävää musiikkia. “Place7” on toinen oiva esimerkki. Kyseinen teos on suoranainen drum and bass jyrä jota itse haluan kuulla suoraan kaatamalla korvakäytävään kun on hieman vaikeampi päivä takana ja jollain tavalla pitäisi taota päähän hiljalleen syventyvää koloa jonka kautta päästä ronkkimaan omaa mieltä. Toisin sanoen amen break jytisee ja bassorumpu antaa armotonta luunappia jonka myötä tässähän alkaa taas tosiaan muistamaan miksi pahansuopainen drum and bass kuulostaa niin paljon tuhdimmalta kuin perus-breakcore. Siinä missä “Place1” aloitti tämän liikuttavan, tunnepitoisen liikehdinnän äänivirtauksessa – “Place8” nokittaa kaikesssa ainakin tuplasti ja varsinkin eläessämme aikoja jolloin pioneerityöt tehtiin viime vuosikymmenellä, Kattoo kuitenkin onnistuu miltei mahdottomassa tehtävässä luomalla yhden hienoimmista saavutuksista tässä genressä.

Selkääntaputukset eivät kuitenkaan takaa että tämä olisi täydellinen julkaisu. Laaja kirjo tuo heti perässään sen ongelmallisuuden että jos kokonaisuutta ei saa naksautettua saumattomasti yhteen, epätasaisuus alkaa näkymään julkaisun liiankin perusmaisissa töissä. Toisin sanoen tähdet loistavat liiankin kirkkaana jolloin moni asia jää tyystin taustalle. Sitten on erikseen “Place11” joka on menee suoraan siihen osastoon jossa kuuntelija alkaa kysymään itseltään että millä tavalla tämäkin pitäisi vastaanottaa. Reagoida vihaisesti, takoa nyrkkiä pöytään ja huutaa keuhkojen syvyyksistä että “mitä vittua tämä on nyt olevinaan?” vaiko ottaa lunkisti huumorilla? “Place11” on siis todellinen outolintu tällä julkaisulla. Onko tämä sitten Volker Kahlin uniikkia mutta todella hämärää huumoria vaiko tyystin henkilökohtainen asia liittää pelkäksi saksaksi tehty haastattelu tyystin tuntemattomaksi jääneltä henkilöltä. Kyllähän tämä tosiaankin luo jälleen sen satunnaisen ja odottamaton hetken julkaisulla mutta ehkäpä ihan väärällä tavalla ilmaistuna. En myöskään ole saksaa opiskellut joten tämä raita menee täysin minulta ohitse. Haluaisin todella tietää mikä tuon haastattelun idea oikein on. Kaikesta huolimatta Places on Kattoon ensimmäiseksi soolotuotannoksi onnistunut napanuoran katkaisu. Albumilla vahvistuvat kaikki hyvät puolet Beefcaken historiasta vieläkin voimakkaammin ja historiahan osoitti miten pitkälle mies eteni omassa tuotannossaan. Harmi vaan että tällä hetkellä kaverilta on loppunut usko musiikin tekemiseen.