Addiktioni, 14/2007

Venetian Snares: Pink + Green EP (2007)

Venetian Snares: Pink + Green EPVuoden ensimmäinen julkaisu herra Funkilta ja nyt alan jo huolestumaan. Viime vuoden päättävä Hospitality ei oikein saanut minulta puhtaita papereita ja tämä uusin julkaisu Pink + Green EP kaivertaa vielä enemmän esiin tuota pettymyksen tunnetta. Lukuunottamatta nimikkokappaletta ja sen VIP versiota sekä “Husikam Rave Dojoa”, tämä viiden biisin Pink + Green EP aiheutti minulle tyylipuhtaasti ‘is he fucking kidding me?’ reaktion. Julkaisulta löytyvä “Nutimik” on aika suorasti “XIII’s Dubin” uudelleen työstetty ja nopeutettu versio jonka peruselementtinä on yhä samanlainen nykivä ja näykkivä toiminto josta sen lisäksi löytyy yhtenäisevää melodiallista työstötapaa kuin Cavalcade Of Glee And Dadaist Happy Hardcore Pom Poms oli suurimmaksi osaksi pullollaan. Eli loppupeleissä kappale ei tarjoa oikein mitään mullistavaa vaan on enemmänkin kahden asian summa. No okei, olisin ehkä pitänyt turpani kiinni tämän suhteen jos se olisi ollut ainoa kauneusvirhe tällä julkaisulla mutta Pink + Green EP:n viimeinen kappale taitaa viedä sen lopullisen pohjan tältä kokonaisuudelta. Nimittäin jopa hieman ironisesti nimetty “Sporto Fucking Sellout Cocksuckerface” on kuin suoraan raapaistu Winnipeg Is A Frozen Shithole albumilta. Tästä löytyy samanlainen breakcore rakenne kuin yksi henk.koht suosikki kappaleesta, “Die Winnipeg Die Die Die Fuckers Die”. Samat loopit jatkavat pyörimistään jonka takia tätä voisi erehtyä luulemaan samaksi biisiksi mutta ainoana erotuksena on taustalla käytetyt 50- ja 60-luvun horror-elokuvien sämplet. Itse asiassa “Sporto Fucking Sellout Cocksuckerface” muistuttaa juuri noiden käytettyjen kauhu-elementtien ansiosta aiemmin samaisella Sublight Records levymerkillä julkaistun Servants Of The Apocalyptic Goat Raven materiaalia. Kumpi tuli siis ensin, muna vai vuohi? Noh… ei tämä ole täysin epäonnistunut tekele. Nimikkokappale “Pink + Green” jatkaa erinomaisesti Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006 albumin perinnettä drum and bass scenen kurittamisella sillä pienellä erotuksella että tyypillisen ragga-mc:n tilalla on nopea naisvokaali joka tuo uutta särmää kokonaisuuteen ja muutenkin Higginsin… vallitsevaan loan heittämiseen. VIP versio menee tyystiin eri suuntaan ja se onkin lähempänä Venetian Snaresin innovatiivista rumpu-ohjelmointia joka tässä vaiheessa otetaan jälleen kerran lämpivästi vastaan. “Husikam Rave Dojo” sen sijaan tuo pienoista hymyilyä kasvoille koska itse aloin kuuntelemaan tätä ‘jumputtavaa technoa’ 90-luvun alussa yhdeltä kaveriltani saadulla rave-kasetin avustuksella ja näin ollen tämä kappale osaa repiä ja pilkkoa tuon ajan soundin nykypäivän tylympään bitchslap muotoon ja samalla tuo kauan kaivatun nostalgia-tripin tuohon musiikkin ja vieläpä huumoriin käärittynä. Mutta mutta… Tästä taisi jäädä 50/60 tapaus käteen joten seuraava julkaisu taitaa olla se ratkaiseva tekijä joka kyselee että onko Venetian Snaresin ideavarasto tyystin loppuunkaluttu. Toivottavasti ei.