Addiktioni 14/11

Autechre: EPs 1991-2002 (2011)

Autechre: EPs 1991-2002Olenkin odotellut sitä hetkeä jolloin Warp Records alkaisi puskemaan ulos uudelleenmasteroituja versioita heidän alkupään legendaarisesta katalogistaan. Hieman yllättäen ensimmäisenä uudelleenjulkaisuna toimii viiden CD:n boksi joka kerää saman kansien alle Autechren yksitoista EP:tä kahdentoista vuoden ajalta mikä myöskin sattuu osumaan juuri siihen sopivaan saumaan sillä osa näistä Autechren mini-julkaisuista on ollut pidemmän aikaa out-of-print materiaalia. Kuten muistamme, 90-luvulla Autechre (a.k.a. Rob Brown ja Sean Booth) oli tunnetusti tuottelias ja erittäin uraa-uurtava kaksikko mikä tarkoitti että jokaista studio-albumia täydensi jonkun sortin EP. 2000-luvun tuntemattomuuteen tähtäävän audion totaalinen uudelleen rekonstraatio ja jatkuvasti eteenpäin puskeva kokeilunhakuisuus lopetti tämän perinteen joksikin aikaa jonnekin kunnes Quaristice albumin myötä ollaan palattu tähän harmoniseen julkaisu tyyliin. Unohtamatta tietenkään sitä tärkeintä asiaa mikä kuuluu näillä mini-julkaisuilla – hyvin pitkälti iDM-genren alkuperäisistä sinikopioistahan tässä on kyse minkä myötä tämän kaksikon monipuolisia ideoita kuulee edelleenkin nykypäivänä muiden artistien töissä. Niin vahva vaikutus Autechrella on ollut ja edelleenkin on kokeellisessa elektronisessa musiikissa.

Alunperin ainoastaan vinyylinä julkaistu kaksiraitainen Cavity Job oli Autechren ensimmäinen julkaisu ja soundillisesti se on tiukasti vuoden 1991 ajan hermossa kiinni. Rave nälkäisten breakbeat muhennoksessa auttaa EP:n nimikkokappale ja vaikka teoksella onkin jo sellaiset 20 vuotta ikää takana silti se onnistuu kuulostamaan hieman kehittyneemmältä verrattuna moneen samalta ajanjaksolta oleviin töihin. “Accelera 1 & 2” sen sijaan ei ole säästynyt niin hyvin ajan hampaalta. Rave-huudahdukset, synapuukotukset, synteettiset vokaalit sekä muut piipitykset pitävät siitä huolen että nämä kaikki kuullut elementit on vuoteen 1993 mennessä käytetty ylimakaaberisesti loppuun ja lopulta rave-scene jakautui moneksi muuksi genreksi. Cavity Job ei siis ole mitenkään mullistava pikkujulkaisu mutta kuitenkin sen verran tärkeä aloituspiste joka sitoo puuttuvan kehityskaaren Warp Recordin alaisuudessa julkaistuun materiaaliin. Sitten päästääkin itse asiaan eli Autechren todelliseen luonteeseen ja heidän rajoja rikkovaan äänimaailmaan. Vuoden 1994 Basscad EP on irrotettu heidän vuotta aikasemmin julkaistulta debyytti-albumiltaan Incunabula ja sai näin ollen harvinaisen remix kohtelun. Tälle kokoelmalle ei kuitenkaan sisälletty vierailevien artistien kuten esim. Seefeelin näkemys vaan kaikki on Autechren itsensä tekemiä muokkauksia joista kuulee että heidän visionsa technosta ja electrosta saavat paljon avarempia ja monisäikeisimpiä muotoja. Kolmen raidan Anti EP on yhä edelleenkin yleisön sekä kriitikoiden rakastama ja taitaapa se myös olla myös henkilökohtaisella mittapuulla mitattuna ehkäpä paras Autechre julkaisu joka on tullut vastaan. Onhan Anti EP edelleenkin Autechren historiassa helposti lähestyttävin julkaisu, kiitos korvia miellyttävän melodisuuden sekä tasapainossa pysyvien biittien ja kuten muistamme, tämä EP sisälsi vuoden 1994 tapaan kritiikkiä Briteissä siihen aikaan velloneeseen ja erityisesti nuorten ihmisten elämää hankaloittavaan Criminal Justice Billiin. Aikoinaan julkaisussa itsessään liitetyn kirjoituksen mukaan EP:n kaksi ensimmäistä teosta eli “Lost” ja “Djarum” sisältävät toistuvia kuvioita noudattavia ratkaisuja jotka olisivat olleet laittomia kyseinen lain astuessaan voimaan mutta “Flutter” on rakennettu ja ohjelmoitu mielenkiintoisesti siten että siinä ei ole missään vaiheessa milläänlailla toistuvaa tahtia vierekkäin vaikka se saattaa kuulostaakin siltä. Autechre sekaantumassa politiikan mittelöihin on edelleenkin niin vieras käsite kun heidän insituutioita rikkovaa musiikkiaansa kuuntelee.

Vuoden 1995 ja 1997 välisenä aikana julkaistut Garbage, Anvil Vapre sekä Envane jatkavat edelleenkin tuota prototyyppimäisten ideoiden purkamista ja uudelleenkokoamista johon he liittivät onnistunesti myös mekaanista työstötapaa sekä teknologista särmää ja näin ollen Autechre osasi aina kulkea monta askelta muita edellä eikä sortunut turhan toistoon tai edes suostunut seuraamaan trendejä. Noiden julkaisujen yksi ehdottomasti mainitsemisen arvoinen raita on Garbagen viimeistelevä “VLetrmx” joka nykypäivänäkin on sen verran huomion arvoinen teos Autechren discografiassa että jopa Warp Recordsille levyttävä Chris Clark sanoi aikoinaan tätä kahdeksan ja puolen minuutin autuutta maailman kahdeksaksi ihmeeksi. Onhan se ehdottomasti Autechren yksi hienoimmista näytöistä ja ollessaan hyvin riisutun oloinen ambient työ, Autechre osasi myös valjastaa tätä perinteistä elektronista virtausta myös heidän näkemyksensä alaisuuteen täydellisesti. Herrat Brown ja Booth ovat itse sanoneet että heidän vaikutteensa on ammennettu mm. hip hopin alkuajoista ja Envanen aloitusraita “Goz Quartet” on edelleenkin fantastinen esitelmä siitä miten hip hopin tutut luonteenpiirteet valjastetaan ja uudelleenmuokataan hybridimäiseen ilotulitteluun.

Siirryttäessä lähemmäksi 2000-lukua, Autechren musiikki alkoi saada huomattavasti vaikeaselkoisempaa olomuotoa. Cichlisuite (1997) oli vielä jokseenkin ymmärrettävä vaikka sekin oli saanut jo kliinisempää ja huomattavasti kurinalaisempaa liikehdintää ylleensä. Yksitoista nimettyä sekä yhden piiloraidan sisältävä 67 minuuttinen EP7 (1999) menee Autechren äänimaailmassa jo sellaiseen puhtaampaan tilaa tutkivaksi pulssahteluksi että itselläni on edelleenkin hieman vaikeuksia ymmärtää tätä teosta ja miten tätä pitäisi todellisuudessa pidellä. Vuonna 2002 julkaistu Gantz_Graf voisi jopa olla Autechren täydellinen vastapallo mietelmälle siitä että mitä on todellinen elektroninen musiikki sisältäen genren perustuksia rikkovan kaavan. Ei minkäänlaisia viittauksia toistoon perustuvalle alkeelliselle kasaamiselle ja rytmikin on purettu perusteellisesti pieniin palasiin minkä myötä kuuntelijan käteen jää pelkästään teoksesta huokuvaa tilantajua, raakaa tunnelmointia sekä kylmästi luotaavien ja terävästi iskostuvien nolla-ykkösten levittäytymistä ympäristöön. Edelleenkin yksi mieltäräjäyttävimmistä töistä heidän monipuolisesta historiasta ja juuri tällaisessa hyökkäävyydessä Autechre on parhaimmillaan kun se ei päästä kuuntelijaa helpolla. Itsekin olen kokenut sen monet kerrat ja edelleenkin osaan nauraa sille että minulta meni seitsemän vuotta Draft 7.30 albumin ymmärtämiseen. Ja tähän kokonaisuuteen kun vielä ynnätään edesmenneen John Peelin sessioita varten nauhoitetut kaksi julkaisua ja meillä on käsissämme yksi elektronisen musiikin tärkeimmistä kokoelmista.

Jos joku kyselee että mikä olisi se sopivin julkaisu jonka kautta tutustua Autechren tuotantoon, itse ehdottaisin suoraan tätä boksia. Jos tästä miltei kuuden tunnin paketista ei saa mitään irti, sitten vika on täysin kuuntelijassa.