Addiktioni, 13/2007

Squaremeter: The Bitter End (2002) / Parsec (2001)

Squaremeter: The Bitter EndLoputon matkani jatkuu laajassa, hitaasti avartuvassa m² a.k.a. Squaremeter universumissa ja nyt ensimmäistä kertaa siirrytään kahden julkaisun verran eteenpäin. Parin vuoden takaisen scifistiseen, mustaan hiljaisuuteen puettu ja muutenkin erinomaisesti dark ambient ympäristöön siirretyn The Frozen Sparkin albumin jälkeen, ehkäpä se minun epälooginen siksak-askellus jatkuisi siirtymällä herra Mootzin discografiassa vielä vanhempia julkaisuja kohti. Hands Productions levymerkille levytetyt The Bitter End ja Parsec vaikuttivat lupaavilta jo pelkästään myyntiteksteissä joten se oli se oikea suunta minulle. Vuoden 2002 The Bitter End albumilla perus-Squaremeter-konsepti on edelleenkin vahvasti mukana eli musiikki noudattaa samoja kaavoja mitä esim. löytyi War Of Soundilta. Itse asiassa The Bitter Endiä voisi jopa pitää jonkinlaisena War Of Soundin kadonneena isoveljenä. Nimittäin kummastakin löytyy harvinaisen paljon samoja yhtäläisyyksiä, mutta loppupeleissä kumpainenkin kuulostaa täysin erilaiselta tuotteelta. Kliinisesti ja koneellisesti tuotetut glitch-kilkkeet kliseineen aloituksineen pistävät show’n jälleen kerran käyntiin kunnes miltei kyltymätön, kiihkeästi hehkuvan ja palavan ambientin sisin osa ottaa kokonaisuuden tehokkaasti haltuunsa ja vie musiikin vielä syvempiin tuntemattomiin syvyyksiin. Edellisen hankinnan, The Frozen Sparkin pitkän vangitun hiljaisuuden jälkeen oli helppo ottaa tervetulleesti vastaan se tuttu, väkevä, hypnoottisesti kastettu intensiivinen rytmi mutta joka kuitenkin pysyttelee edelleenkin minimalistisuuden rajoissa. The Bitter Endillä hiljaisuus onkin korvautunut miehen kylmänrauhallisella, pakonomaisesti tuotetulla ja pilkotulla puheella joka kaikuu ja hukkuu ikuisuuteen asti samalla kun taustanauhan välityksella ihon pinnalle hitaasti pureutuva, kiertyvä ja kiristyvät siteet valmistautuvat ottamaan viimeisen tukevan otteen kuuntelijastaan. Sitten on ihan turha pyristellä vastaan kun vereen pumppautuu puheen välityksellä sellainen toksikologin painajainen johon ei löydy vastalääkkeeitä. Tosin… minä en kaipaa mitään parannusta tähän narkoottiseen tilaan.

Squaremeter: ParsecNyt viisi Squaremeter julkaisua omistaneena, se on jännä huomata miten herra Mootzin vuosien varrella tuottamat albumit muodostavat sellaisen yhtenäisen janan jossa edellinen ja seuraavan albumin soundeissa voi huomata viittauksia toisiinsa. Vuonna 2001 julkaistu Parsec menee vieläkin pidemmälle tässä asiassa ja se on selkeästi sellainen alkulähde mistä moni Squaremeterin myöhäisempi albumi on saanut paljon vaikutteita ja vieneet tältä albumilta löytyvät ideat hurjasti pidemmälle. Ensimmäisenä joukossa on tietenkin aiemmin mainittu veljespari eli The Bitter End ja War Of Sound jotka ovat paljon velkaa tälle albumille. Se miten ambient-rytmiä käsitellään ja pyöritellään käsissään kuin jongleerauspalloja konsanaan sekä miten musiikillisen kokonaisuuden päälle nivotaan saumattomasti yhteen sämplätty puhemainen miesvokaali (kuten esim. The Bitter Endille lainattu BBC:n Lords Of The Rings kuunnelma). Oma personal m² flavour eli Aswadin yltäkyllästämä arabialaisvaikutteinen tunnelma näkyy ja kuuluu selkeästi myös kuuntelun aikana ja Parsec osaa myös yllättää siinä määrin että miten tästä löytyy referenssejä niinkin pitkälle kuin The Frozen Spark albumiin asti. Kun tarkkaan kuuntelee ja etsii murusten seasta johtolankoja, se samantyylinen pimeä, avaruusmainen aspekti pilkahtaa taustasta esiin aina sopivalla hetkellä. Mutta mutta… Tässä on myös sellainen tilanne että ei oikein tiedä minne suuntaan pitäisi itseään oikein kääntää. Näin monta yhtäläisyyttä yhdellä julkaisulla ei voi olla tekemättä hallaa itselleni ja tässä vaiheessa ostettu Parsec selvästi kostautuu minulle – kiitos käyttämäni ‘perse edellä puuhun’ taktiikan takia. Hankittuani ne parhaimmat julkaisut ensimmäisenä, Parsec muodostuu sellaiseksi emo-julkaisuksi josta löytyy riittävästi hienoja ja alkuperäisiä ideoita mutta ne on ikävä kyllä toteutettu paremmin myöhäisemmissä albumeissa. Toki Parsecilla on myös ne mielenkiintoa loppuun asti ylläpitävät ominaisuudetkin. Kovaa pintaa raapiva, klaustrophobisen pistelyn ja jopa skitsofrenisen tunteen laukaisijana sekä miten esim. bassolle osataan antaa tyypilliseen iskujen jakajan sijasta suurempaa roolia kaaottisen tunnelman luojana on sellainen asia mitä kuuntelisi mielellään enemmän tämän tyylisessä elektronisessa musiikissa.