Addiktioni 41/09

Lustmord: [BEYOND] (2009)

Lustmord: [BEYOND]Viimeisen neljän vuoden aikana Lustmordilta on tullut ulos takuu- ja pomminvarmasti uusi julkaisu markkinoille että tässä on jo miltei uhkuen ja puhkuen ihmetellyt herra Williamsin kykyä kaataa pääasiassa ainutlaatuisen erinomaista materiaalia kuuntelijan korviin. Vuonna 2006 julkaistu live-julkaisu Lustmord Rising (06.06.06) löi raskaat kruunun ja valtikan kopauttaen pöytään sen merkiksi ettei genren kuningasta tulla syrjäyttämään vähään aikaan valtaistuimeltaan. Seuraavana vuonna putken päästä putkahti esiin teräksen kovalta kalskahtava mini-albumi Juggernaut joka periaatteessa antoi ensimmäiset pään yli varoitukseksi tarkoitetut laukaukset miehen tutuilta poluilta poikkeavasta tyylisuunnasta mikä vietäisiin päätökseen [OTHER] albumilla sekä The Dark Places Of The Earth, ensimmäinen remix-albumi kahden julkaisun mittaiseksi tarkoitetusta kokonaisuudesta joka lopulta nollaisi tämän kokeilun täydellisesti. Tänä vuonna tuohon listaan voidaan myös ynnätä remasteroidut julkaisut hänen Arecibo ja Isolrubin BK sivuprojekteistaan sekä tämä toinen remix-julkaisu. Kuten muistamme, [OTHER] sekä Juggernaut jätti sellaisen hieman kyseenalaisen fifty-fifty jälkimaun syljen sekaan ja The Dark Places Of The Earth palautti onnistuneesti kaiken taas raiteilleen tarjoten matalalta luotaavan basson ja syvällisen dronesin luoman yhtenäisen kokonaisuuden jonka keskellä pystyi kellumaan silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen virtauksen kuljettaa kuuntelijan minne tahtoi – toisin sanoen julkaisu oli kaiken kaikkiaan hyvin klassinen tapaus Lustmordilta joka kuitenkin ei näyttänyt minkäänlaista merkkiä väsymyksestä itse dark ambient genrettä kohtaan. Taaskaan ei prameilla digipakkiin käärityn pääasiallisesti mustan pakkauksen suhteen mutta kuten tiedämme, Lustmordin musiikissa on tärkeintä se itse tunnelma ja millä tavalla mieli osaa tulkita näitä lumoavia ääniaaltoja. Kuitenkin [BEYOND] on tyystin eri kokemus tuohon ensimmäiseen osaan verrattuna joka pääasiassa uskaltaa taas edetä ja hitaan varmasti tunnustellen genren muotoja ja lisätä stimuloivan herkästi juuri sellaisia pieniä akustisia luotauksia jotka nostattavat Lustmordin musiikin taas tuonne viehättävyyden kärkeen. Dark ambient peruspaletti on siis saanut lisää tekstuuria hienovaraisen pianon sekä jousisoittimen kielen hennon liikkeen myötä joihin yhdistellään Lustmordin jo kauan sitten hyväksi havaittuja lumoavan uhkaavia elementtejä. Kellopelejä, hidastettuja törmäyksiä, kaukaisuudessa lohkeilevien palasten vyörymistä alaspäin sekä [OTHER] albumilta tuttu karhea kurkunpään värinä loksauttavat kipinöiden [BEYOND] albumin 60 minuutin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi joka jälleen imaisee kuuntelijan ensimmäisestä nuotista lähtien sisäänsä ja lopulta laukeaa harvinaiseen tilaan julkaisun viimestelevällä “Er Eb Os” kappaleen viimeisellä kahdella minuutilla. [BEYOND] ei siis ole alusta loppuun synkän mustan lohduttoman virtauksen aaltoilevaa vaikutusta vaan juuri tuon kahden ratkaisevan minuutin aikana Lustmord osaa myös tuoda esiin silmiinpistävän hohtavaa kauneutta joka hyödyntää tällä kertaa huilun ilmavaa liikehdintää.

Enpä muista että olisin kohdannut tällaista tapausta aiemmin. Tarkoitan siis että julkaistaan kaksi remix-levyä perä kanaa ja kummassakin tapauksessa onnistutaan täydellisesti. On ehkäpä hieman ironista että itse alkuperäinen teos ja sitä ennen siivittänyt Juggernaut oli eräänlainen lankeamus väärille poluille jossa Lustmordin kokeilunhakuisuus ei lopulta riittänyt luomaan uudenlaista jännitettä joka olisi lopulta noussut klassikoiden rinnalle. Vasta nämä kaksi remix-julkaisua nostivat maestron vieläkin enemmän kunnioitettavaan statukseen sillä onhan se kieltämättä hieno asia että herra Williams pystyy vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin yhä vaan parantamaan suorituskykyään. Aikakin on taas mitä mainioin sillä Lustmordin musiikki ei oikein sovellu aurinkoisille päiville ja nyt kun syksyn kylmät ja valoa vähenevät päivät hämärtyvät ikkunoista sisään, [BEYOND] on enemmän kuin luotu näihin pimeneviin hetkiin.

Addiktioni, 11/09

Lustmord: The Dark Places Of The Earth (2009)

Lustmord: The Dark Places Of The EarthKuten hyvinkin muistamme, viime vuonna ilmestyi Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin edellinen studio-albumi [OTHER] jota edelsi puolitoista vuotta aiemmin samassa kujanjuoksussa etenevä ja monumentaalisen elein tarjoiltu Juggernaut. Toisaalta itse muistan myös sen miten tunsin hiljakseen kitalakeen syöpyneen pettymyksen maun suussani kun kuuntelin näitä kahta julkaisua. Se että lähdetään yhdistelemään jo muutenkin dark ambientin paksusti verhoiltuun virtaukseen sähköisiä kitaroita ei ole mitenkään uusi asia – herra Williams itse teki omalta osaltaan tämän sanoisinko yllättävän liikkeen neljä vuotta aiemmin Melvinsin kanssa tehdyllä Pigs Of The Roman Empire yhteistyö-albumilla. Pigs Of The Roman Empire kuulostaa edelleenkin kahden eri äänimaailman kiihdytetyltä yhteentörmäykseltä jonka kuumuudessa sulautuu esiin jo hivenen mutanttimaisen friikahtava lopputulos kun taasen [OTHER] ja Juggernaut ovat läpikäyneet paljon kliinisemmän operaation äänityspöydällä. Tähän pettymyksen upottavaan tunteeseen vaikutti pari muutakin julkaisua mutta ennenkaikkea se häiritsi ettei herra Williams todellisuudessa uskaltanut lähteä puskemaan omaa soundiaan paljon radikaalisempaan suuntaan. Mitä lie katumuksen tuskia on tapahtunut viime vuoden aikana sillä mies on hävittänyt aiemmin lisätyt kokeilut ja palanut täysin niihin elementteihin mitkä hän hallitsee suvereenisti. The Dark Places Of The Earth on siis miehen itsensä koostama remix-levy edellisestä albumista eli tarkoittaen että poissa ovat kitarat ja niiden tuoma omanlainen sähköinen eläväisyys. Toisaalta The Dark Places Of The Earth myöskin todistaa jälleen sen että millä alueella Lustmord on parhaimmillaan. Kun palataan takaisin todelliseen muotoon ja sitä siivittävään perinteiseen toimintamalliin, mikään ei siis ole loppupeleissä muuttunut. Mutta kuitenkin ensimmäiset kolme minuuttia tempaisevat voimakkaasti Lustmordin vuosien varrella koostetun universumin tyhjyydessä vellovaan syvyyteen ja jälleen saadaan todistaa miten pelkästään ikää kerryttäneet kokemukset muokkaavat tehokkaasti äänimaailman rymiseväksi ja matalalta luotaavaksi paikaksi pimeyden kolkassa jossa tahtoo vaan leijua äänien muodostamassa upeasti levitetyssä harmoniassa ja värinässä. The Dark Places Of The Earth on siis vakuuttava paluu vanhaan. Toisaalta, eihän The Dark Places Of The Earth enää tänä päivänä kuulosta juuri mitenkään mullistavalta kun miettii että herra Williams tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset kolmisenkymmentä vuotta joista kaksikymmentä viimeistä on mennyt dark ambientin genren vakaiden perustuksien valemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Tämä julkaisu osoitti siis sen että Lustmord on parhaimmillaan kun hän tekee sitä mitä hän tekee normaalisti. Kaikki erilaiset kokeilut ovat joskus ihan puhdistava kokemuskin omaa työtään kohtaan mutta [OTHER] ei ikävä kyllä ollut sellainen. Onneksi nyt sentään saatiin kuulla luotettavamman puolen tuosta kokeilunhakuisuudesta.

Addiktioni 31/08

Lustmord: [OTHER] (2008)

Lustmord: [OTHER]Mihinköhän me jäätiin edellisillä kerroilla? Vuosi 2006 taisi tarjota erinomaisen live-julkaisun, Lustmord Rising (06.06.06), joka pönkitti Lustmordin aseman dark ambient genressä siihen pisteeseen että kruunu ja valtikka viedään miehen mukana hautaan asti ja viime vuonna julkaistu jykevästi, miltei vanhan ajan metallisen sotakoneen kaltaisesti humiseva ja jonkin sortin mini-albumina toimiva Juggernaut antoi ensimmäiset varoittavat värähdykset tulevasta. Jos oikein pitää pinnistää muistin syövereistä, Juggernaut ei itse asiassa ollut juuri niin vakuuttava teos kuin olisin toivonut mutta onnistui lopulta kuitenkin erottumaan edukseen miehen omassa back-cataloguessa. Lustmordin levyt ovat siinä mielessä monipuolisia että kun hän tarttuu aiheiseen kuin aiheeseen, mies monikerin takaa eli Brian Williams pyrkii rakentamaan pimeyttä monesta eri näkökulmasta – oli se sitten avaruuden syvyyksissä olevien kuolevien tähtien viimeisiä hetkiä ennen lopullista sammumista, kolkosti kumisevat varjoisat käytävät helvetin syövereistä tai muuten vaan ihmismielestä raapaistuja yksinkertaisia pelkotiloja. [OTHER] jatkaa onnistuneesti tätä listaa luomalla selkeästi eläväisen ympäristön jonne ei (taaskaan) suoranaisesti haluaisi edes astua toisella jalallakaan. Albumin lähtöasetelmat antavat hyvin nopeasti sellaisen kuvan että juurikaan mikään ei ole muuttunut Lustmord universumissa – julkaisun aloittavat “Testament” ja “Element” ovat siis sitä perinteisempää Lustmordia jota mies on loihtinut äänityspöydällään ties kuinka monta vuotta mutta kuitenkin aistit alkavat vähitellen tottumaan uuteen ympäristöön ja julkaisun perimmäinen olemus alkaa pakonomaisesti selviämään kuuntelijalle. Muinainen, ajan myötä unohdettu ja puhtaasti myytiksi leimattu olento lurkkii syvällä pimeydessä joka alkaa hiljalleen esittäytymään kuuntelijalle joko laulaen matalasti kurkullaan tai päästelemällä muita epämiellyttäviä ääniä jotka vahvistavat tämän muinaisjäänteeksi luokitellun olion läsnäolon. Julkaisun eeppisin teos, 22-minuuttinen “Godeater” saa selvemmin toisenlaista lihaa luiden ympärille kun albumin kolmesta vierailevasta kitaristista eli tässä tapauksessa Toolin Adam Jones alkaa hiljalleen kampeamaan elinvoimaista säveltä koneellisesti tuotetun drone-pyörteen keskelle luodakseen tunnistettavia piirteitä tälle oudolle oliolle joka pyrkii tässä vaiheessa tunkeutumaan miltei iholle asti. Kuten Juggernaut todisti viime vuoden puolella, myös [OTHER] muuntautuu rosoisempaan formaattiin ja alkaa saada huomattavasti raskaampaa tunnelmointia ylleensä johon osallistuvat Adam Jonesin lisäksi Melvinsin King Buzzo sekä Isiksen Aaron Turner. “Dark Awakening” astuu “Godeaterin” jälkeen esiin ja tässä vaiheessa kitarat on jo selkeästi se ydin joka hallitsee suvereenisti kokonaisuutta – eräänlainen silmästä silmään tuijottelua juuri paljastuneelle kauheudelle siis. Olion puhtaasti eläimellisen puolen kutsuvaisella äänähtelyllään paljastava “Ash” ja “Of Eons” vetäytyvät taas standardiin, tiivisti pakattuun Lustmord atmosfääriin jossa käytetään mm. kelloja ja torvea minimaalisin vaikutuksin mutta kuitenkin välittäen erittäin kolkon tunnelman sisimmissään. Juggernautilla alunperin esiintynyt “Prime [Aversion]” palauttaa King Buzzon kitaroinnin myötä julkaisun takaisin tuohon raskasrakenteiseen mutta huuruisesti leviävään käsittelyyn ja lopulta “Er Ub Us” myötä kaksi tyystin erilaista kohtaamista eroavat toisistaan – kuin toisiaan magneetin kaltaisesti hylkivät parit.

Kitaran kielen lipsutus tällä albumilla herättävät väistämättä ne samat apatiat ja ajatukset esiin mitkä minulla oli Juggernautin aikoina. Toisin sanoen, homma toimii vain tiettyyn pisteeseen asti ja kun tässä selkeästi pyritään ratsastamaan yhden tempun varassa, se alkaa myös väsyttämään varsin nopeasti. Kun on kuullut toiselta ja kolmanneltakin taholta miten mullistavasti dark ambient virtausta osataan mielikuvituksellisesti käsitellä kitaroiden avustuksella (kuten esim. Continuumin toinen julkaisu jota pidän yhtenä hienoimmista julkaisuista tällä rintamalla), Lustmordin omat ideat kuulostavat suorastaan alkeellisilta ja liian paljon vanhoihin töihin polveutuvalta uudelleen miksaukselta. Joskus tosiaan ei riitä että tuo vain yhden uuden elementin vanhaan, mutta toimivaan kaavaan ja tämän johdosta [OTHER] lankeaa herkästi fifty-fifty julkaisuksi.

Viikon anti

viikon anti

Jep. Moni tilatuista levyistä onnistui sitten tulemaan tällä viikolla. Keskellä oleva UNKLE:n “End Titles” on aussi painos. On kieltämättä taas sellainen fiilis että taasko minä maksoin itseni kipeäksi kahden bonus biisin takia. Fuck that. Olen keräilijä. “The Dark Knight” soundtrack tuli hieman viallisena joten sen suhteen minä pidän turpani kiinni tässä blogissa. Sitten kun hallussani on virheetön kopio, sen jälkeen minulta löytyy motivaatioita kirjoittaa pari sanaa tuosta levystä. Eli parisen viikkoa menee taas odottelussa. Perkele.

Other

No perkele. Herra synkkyys tekee myös paluuta. Tulee näköjään kiireinen kesä… taas.