Orbital: Beelzedub (Live @ Manchester Academy)

Ah, dubstep. Tuntuu että jokainen kynnelle kykenevä tuottaja täytyy jossain vaiheessa uraansa työntää kätensä tähän genreen. Toisaalta se myöskin kertoo aika karulla tavalla Orbitalin nykykunnon albumi-rintamalla jos tämä oli selkeästi uusimman levyn paras biisi. Lähtee kunnolla jytisemään tuossa 4:46 vaiheilla.

Orbital: Wonky

Just... Eipä toi Orbitalin uusin tuotos muutenkin oikein säväyttänyt.

Orbital: Satan (Live At Glastonbury 2010)

Toinen veto samaiselta keikalta. IMHO paras olemassaoleva versio tästä biisistä, varsinkin toisen puoliskon paalujunttaava eteneminen muuttaa tämän täysin uuteen muotoon.

Orbital: Doctor Who (Live At Glastonbury 2010)

Orbital: Halcyon + On + On

Vituttaa tämä kipeenä oleminen jossa yskitään keuhkot pihalle ja muutenkin tukkoinen olotila vaan pahentaa tätä. Pitäisi myös saada keskittymiskyky kohdennettua kirjoittamiseen mutta tässä olotilassa se on vain niin helvetin vaikeaa. Noh, meikätuubissa pyöriskely toi taas tulosta. Orbitalin Brown albumin yksi helmistä yhdistettynä luontodokumentin kuvalliseen kerronnallisuuteen. Toimii.

I feel wasted

Otsikko kuvaa erinomaisesti viime aikoina vellonutta olotilaa. Tänäkin aamuna heräsin jossain vaiheessa siihen että oli pakko käydä tyhjentämässä itseäni mutta aivot olivat edelleenkin niin turruksissa edellisestä vuorokaudesta että vaikka kuulin kissan pistämässä show'ta pystyyn eli oksentamassa olohuoneessa, minua se ei heivauttanut pätkääkään. Ei vaikka se olisi jättänyt mahalaukkunsa sisällön sohvalle. Ainoa minua liikuttava ajatus pääkopassani oli että kun olen käynyt kusella, minä palaan vielä muutamaksi tunniksi sänkyyn ja pistän vaivoin avatut silmät takaisin kiinni. Olin yksinkertaisesti edelleenkin loppuun palanut ja jalat sentään jaksoivat kantaa minut takaisin peiton alle.

Tämä hartioilla vellova väsymys on tuonut luonnollisesti esiin sen että olen alkanut kuuntelemaan enemmän aggressiivista musiikkia jotta saan mieleni taas kohdistettua oikeaan suuntaan kun pitäisi palkan eteen tehdä jotain ja toisaalta kun kaikki annettavissa on annettu, pää kaipaa sellaista särmiä hiovaa rentoutusta. Aggressiivisuuden puolella Static-X:n debyytti-albumi, Wisconsin Death Trip, on parin vuoden hiljaisuuden jälkeen alkanut maistua meikäläiselle. Sitä taas lusikoi sellaisella uudella tarmolla albumin sisältöä ja kuuntelukertojen jälkeen voi taas todeta että kädessä on taas kiistaton todiste siitä miten kaikki palaset loksahtavat täydellisesti heti ensimmäisella yrittämällä. Toisin sanoen teknologisesti runttaava industriaali-metalli josta paistaa hivenen läpi alkukantainen raivo jota mätetään kohti lyriikoita jota saa käännellä ympäriinsä jotta saisi edes jonkinlaisen kuvan. Noh... Ei ainakaan albumilta löytyvä "Love Dump" jätä mitään epäselvyyksiä ilmaan.

Your shit's like chocolate cake, and your ass smells like a rose

Ah, menetetty rakkaus tuo taas vitun tyhmiä metaforia esiin mutta sillä ei ole paskaakaan väliä kun halutaan että se antaa puhdasta luunappia otsalohkoon.

Tuleekohan tämä kaikki uudelleen löytymiset eräänlaisessa pidemmässä kehityskaaressa etenevänä syklissä vai alkaako aivot yksinkertaisesti kaipaamaan tietynlaista, aiemmin koettua tunnereaktioita ajan myötä? Pakko siinä on oltava kumpaakin vaihtoehtoa mukana sillä Orbitalin tulo tähän epämiellyttävästi puristavaan olotilan purkamiseen on ollut niin täydellinen veto alitajunnan puolelta. Mieli on saanut kokea kaipaamaansa vapautusta ja on saanut käydä Orbitalin discografiaa lävitse ihan omassa tahdiassa .

Orbitalia on siis viime päivinä luukutettu vanhasta tuotannosta uudempaan ja samalla todistaen miten Hartnollin veljesten musiikki kahdenkymmenen vuoden takaa on pysynyt edelleenkin ajattomana. Tässä on myös tajunnut miten erinomaisesti veljekset osaavat luoda uudestaan omia teoksiaan joista "Belfast/Wasted" on yksi hieno esimerkki. "Satan" on sitten toinen ja "Funny Break (Weekend Ravers Mix)" on numero kolme jos lähdetään tekemään jonkinlaista listaa.

Orbital: Satan (Live)

\m/ ja niin pois päin. Pitäisi varmaan ostaa se Glastonburyn keikoista koostuvan kahden CD:n ja yhden DVD:n paketti. Palkkapäiväkin on juuri nurkilla.

Addiktioni, 21/2007 (Pt.2)

Orbital: The Altogether (US Import) (2001)

Orbital: The Altogether (US Import)Hartnoll veljeksien tätä albumia edeltävä julkaisu, The Middle Of Nowhere taisi olla myynnillisesti pettymys ja totta puhuen minäkään en oikein välittänyt tuosta albumista. Itse asiassa se menee siihen samaan osastoon kuin Underworldin ensimmäinen studio-albumi ilman Darren Emersonia eli oston jälkeen se vaan pölyttyy tuolla kokoelmassa. The Altogether oli vähällä joutua tuohon samaan joukkoon sillä suorasti sanottuna, tämä albumi on Orbitalin epätasaisin ja kuuntelun aikana heräilee herkeämättä sellainen vaikutelma että tämä yrittää vähäsen liikaakin olla sekä kaupallinen että Orbitalin kunniahimoisin julkaisu. The Altogether on kieltämättä energinen paketti mutta tämä energisyys menee ihan väärin paikkoihin ja jopa hukkaan tällaisella julkaisulla jossa on kasa liian erilaisia kappaleita joiden välille ei synny minkäänlaista yhtenäisyyttä. Kun sanoin kaupallinen, en ihan osannut odottaa näin suurta pesäeroa Orbitalin tyypilliseen soundiin sillä tältä albumilta löytyy jopa pop-rallimaisia koukutuksia joista "Illuminate" antaa vahvimman esimerkin. Täytyy myöntää että se on aika rohkea veto lähteä viemään vankkaa teknopohjaista musiikkia tähän suuntaan edes yhden kappaleen ajaksi. Mutta tiedättekö mitä? Vielä suuremman yllätyksen tuo se että he, perhana vieköön, onnistuivat siinä. "Illuminate" saattaa ehkäpä olla irvileukainen keskisormen näyttäminen 80-luvun syntikkapopille mutta jokin tässä vaan tuo sitä hyvänolon tunnetta. Kaksi muuta julkaisun epätasaisuudesta selkeästi erottuvaa kappaletta ovat retro-fiilistä herättelevä ja Dr. Who:n pääteemaa lainaileva "Doctor?" sekä julkaisun monumenttina toimiva "Meltdown" joka on kuin on hunajaa korville valuttava trippi teknologian syövereihin jonka suorastaan repäisevästi erottuva iDM-breakbeat mutta kuitenkin pitäen kaiken Orbital-soundin alaisuudesssa tärisyttää kymmenen minuutin aikana ja saa minut tosissaan miettimään The Altogetherin DVD-version ostamista. Jos tämä kymmenen minuuttia on onnistuttu näinkin hyvin koostettua, sitä alkaa kyselemään itseltään pakonomaisesti että miltä se mahtaa kuulostaa vietynä 22 minuutin alaisuuteen? Mutta takaisin arkeen. Lukuunottamatta näitä kolmea kappaletta, The Altogether on minun korvissani paha pettymys ja varsinkin The Middle Of Nowhere jälkeen se on lisää suolaa haavoihin heittävä albumi. Näin siis toteaisin tuosta yhden CD:n versiosta. Hankittuani tämän kahden CD:n US-painoksen, minun täytyy pikkuisen korjata ja täsmentää tuota mielipidettäni. Nimittäin mukaan paketoitu bonus CD ja sen sisältämät kappaleet vaimentavat myös tehokkaasti edellisen The Middle Of Nowhere albumin karvaan pettymyksen tunnetta koska osa edellisen albumin kappaleista on päätynyt tälle CD:lle remiksauksien ja uudelleenkasauksien muodossa jotka toimivat suurimmaksi osaksi paremmin kuin alkuperäiset versiot. Mutta voiton vie ehdottomasta päälle kahdeksan minuuttinen "Funny Break (Weekend Ravers Mix)" jonka tanssittavampi versio ensimmäisen CD:n biisistä osaa tuoda esiin sitä klassista Orbital työskentelyä jossa kuuntelija lumotaan ja talutetaan viiden minuutin aikana kohti sulavasti virtaavaa acidlinea joka lopulta ottaa majesteettisesti kaiken haltuun. Aahhh... Tätähän minä kaipasinkin ja viimeinkin voin todeta että Blue Album alkaa jo häämöttämään horisontissa.

Addiktioni, 19/2007 (Pt.2)

Orbital: Brown Album (AUS Import) (1994)

Orbital: Brown Album (AUS Import)On se vaan kumma etten ole vieläkään saanut ostettua Orbitalin viimeiseksi jäänyttä studioalbumia, vaan yritän edelleenkin haalia mm. erikoisempia import-painoksia heidän aikaisemmista albumeista sekä lukuisia CD-maxeja (tällä viikolla saapui myös kolmen CD:n Satan single-paketti joka pääasiassa koostui vuoden 1996 kiertueen aikana äänitetyistä live-kappaleista). Onkohan tämä(kin) jonkinlainen sairas pakkomielle upotettuna mieleni syvimpään kolkkaan minkä kautta yritän selittää itselleni että minulla pitää olla sen verran kattava kokoelma Orbitalin tuotoksia kunnes heidän jäähyväisena toimiva Blue Album viimeistelee arkistoni kuin viimeinen naula puisessa arkussa. En tiedä, enkä edes yritä ymmärtää tätä omaa sekavaa ajatuksenkulkua. Minä vaan olen joskus tällainen oudompi yksilö ja minä jätän sen siihen. Noh... nyt tuli sitten uudelleen ostettua Orbitalin toinen nimetön kokopitkä joka tunnetaan parhaiten nimellä Orbital 2 tai kuvaavammin Brown Album ja vieläpä ihan tarkoituksella metsästin itselleni tämän harvinaisemman aussi-painoksen jossa on mukana edesmenneen ja legendaarisen John Peelin radio-ohjelmassa nauhoitettu live-EP. Kun kuuntelin tätä albumia taas pitemmän tauon jälkeen, muistoista alkoivat suorastaan tulvimaan eri yhteyksiä missä olen ollut albumin kappaleiden soidessa ja jotenkin havahduin siihen ajatukseen jossa suorastaan muistutin itselleni kovaan ääneen että tämä on tosiaankin julkaistu alunperin vuonna 1992. Nimittäin moni 90-luvun alussa tuotettu elektroninen julkaisu ei ole niin hyvässä asemassa kuin esim. tämä Brown Album on tällä hetkellä koska tunnetustihan elektroninen musiikki vanhenee ja kokee muutoksen jopa hivenen brutaalisesti kuin rypistetty A4-arkki ja ajan saatossa siihen saattaa jäädä sellainen selkeä vesileima joka kertoo tarkasti miltä aikakaudelta julkaisu on. Brown Album on onnekkaasti välttynyt tältä vanhenemiselta.

Tämä on myös ehkäpä se tunnetuin albumi näiltä Hartnollin veljikseltä ja jos minulta kehdataan kysyä että mistä kannattaa aloittaa yhden britannian tärkeimmän techno-orkesterin tuotannon tutustumiseen, yleensä suosittelenkin tätä must-albumia heidän back-cataloguessaan. Syy on selvä. Brown Album on pullollaan sitä Orbital soundia jossa yhteen miksatun kokonaisuuden rytminen sekä melodinen osuus liikehtii lumoavasti ja acid-virtauksen aikana suorastaan tarttuu kuuntelijaan kuljettaen häntä lempeästi julkaisun läpi. Eräänlainen muistutus alkuajoista jolloin alettiin takomaan päähän sitä ideaa että techno voi olla älykästä yhtä kuin myös kaunista ja ennenkaikkea hauskaa. Brown Album sisältää monia Orbital klassikoita, etu-rintamassa liukkaasti liikehtivät acid-painotteiset teokset "Lush 3:sta" "Remindiin" sekä yksi oma personal Orbital-flavour ja albumin monumentimaisena muistutuksena toimiva "Halcyon + On + On" jossa Kirsty Hawkshaw'n sämplätty vokaali tuo kappaleelle henkeäsalpaavan aihion ja luo sellaisen tilan kuin vaeltaisi utuisessa unimaailmassa. "Halcyon..." oli myös aikoinaan SE Orbital kappale joka sai minut kiinnostumaan tästä orkesterista joten ymmärrettävistä syistä tämä tuo eniten lämpimiä muistoja itselleni. Suorasti sanottuna, Brown album on yksi näistä 90-luvun alun klassikko statuksen omaavista albumeista joita näinä massiivisen ja nopean kulutuksen aikakautena on aina silloin tällöin hyvä muistuttaa itselleen (ja miksei myös toisille musiikin ostajille) olemassaolostaan. Niin joo, melkein unohdin... Mukana tullut Peel Sessions EP tarjoaa enemmälti sellaisen sopivan väylän heidän seuraavaan julkaisuun Snivilisation joka totta puhuen onkin jo sitten vähäsen kovempi pala pureskeltava jos tuohon suuntaan ollaan seuraavaksi puskemassa itseään.

Musiikkia, viikko 47/2006. Part 2

Orbital: In Sides (US Ltd.Ed.) (1996)

Orbital: In Sides (US Ltd.Ed.)Kun ensimmäisen kerran hankin tämän julkaisun (eli nyt hallussani on hieman eri painos), aluksi pidin In Sidesia varsinaisena outolintuna heidän back-cataloguessa mutta nyt vuosien varrella tästä on muodostunut minun korvissani yhdeksi vahvemmista albumeista tai voisin jopa pitää tätä THE Orbital albumina minkä Hartnollin veljekset ovat tuottaneet viisitoista vuotta kestäneen uransa aikana. Nimittäin tämä neljäs albumi, In Sides on selkeä askel lähemmäksi tutumpia elektronisia genrerajoja ja on siinä mielessä epä-Orbitalmainen liike. Mutta kuten tiedämme, Orbital taplasi kaikki asiat omalla tinkimättömällään tyylillään mutta joskus täytyy myös ottaa pienoisia riskejä uudistaakseen omaa soundiaan. In Sides on oiva esimerkki tästä riskinoton täydellisestä hallitsemisesta ja sen onnistumisesta. Albumilta ehkä puuttuu sellainen klassikkostatuksen omaava kappale kuten esim. ensimmäisten julkaisujen "Chime" tai "Halcyon + On + On" mutta albumin vahvuus on siinä että Orbital osoittaa musikaallista kehittymistä ja ovat samalla osanneet rakentaa alusta loppuun asti kokonaisuuden jossa ei ole yhtään viallista tai häiritsevää osaa. Kuten sanoin, klassikkostatukset ehkä puuttuvat mutta on albumilla myös näitä vahvempia edustuksia. Hyvänä esimerkkinä on yksi oma henk.kohtainen favorite Orbital flavour, eli mm. videopelin Wipeoutin soundtrackilta tuttu "P.E.T.R.O.L." - futuristinen sekä kokeellinen trippi rumpu-basso-junkan sävyttämässä maailmassa joka on yhä edelleenkin tänä päivänä yksi sykähdyttävimmistä värinöistä tuossa genressä. Ja herranjestas, tuohan kappale tehtiin jo kymmenen vuotta sitten eikä se ole vanhentunut yhtään. Niin se aika vaan etenee täällä maan päällä. Sitten oma lukunsa on "The Box". Ensimmäinen installaatio on valveunimaisen tunnelman omaava jonka päätehtävänä on valmistella kappaleen toista osaa kauniilla ja haurailla melodioilla kunnes jälkimmäinen osa on latautunut. Part 2 suorastaan hypähtää hereille, alkaa liikehtimään ja etsimään omaa päämääräänsä Orbital-universumissa luodulla renesanssi-melodiallaan... In Sidesia on myös säädelty elektron tahdittamalla biitti valinnoilla joka kuuluu selkeästi tällä julkaisulla ja ottaa täysinäisesti vallan itselleen kahdessa viimeisessä kappaleessa. Eli albumin toinen kaksiosainen installaatio, "Out There Somewhere?" joka on periaatteessa 24 minuuttia sulaa mielenlaajennusta pienineen blip-blop sämpleineen. Addiktiivista ja erittäin vaarallista pitkään altistuneena. The way i like it. Mutta kuten tuossa alussa mainitsin, omistan jo tämän albumin entuudestaan ja hankin tämän toisen painoksen vain ja ainoastaan tuon bonus CD:n takia. Kyseinen CD sisältää kaksi Orbitalin EP:tä, "The Box" neljänä eri versiona ja "Times Fly" joka jatkaa tätä muiden genrerajojen tutkimistä vielä selkeämmin ja ehkäpä sen takia se ei oikein saa niin hyvää vastakaikua minulta. Orbital ei yleensä tee näin itsestäänselvyyksiä. Noh... Minulle tämä bonus CD oli must hankinta tuon "The Box" EP:n takia. Kolme muuta versiota jatkavat tuota härön melodian saattelemista eteenpäin uusiin ja vielä enemmän oudompiin yhtälöihin.

Viikko 37:n musiikki hankinnat

Alehyllyjä tuli taas pengottua tällä viikolla ja seuraavat levyt lähtivät mukaan.

Orbital: The Middle Of Nowhere (1999)

Orbital: The Middle Of NowhereKuten albumin nimikin osuvasti kertoo, Hartnollin veljekset olivat hieman eksyksissa tämän albumin kanssa. Juustomaisen pitkät biisit joiden ponnettomat kilinät ja kolinat yhdistettynä hilpeisiin taustoihin ei oikein säväytä. Joitakin biisejä kuunnellessa mieleen ponnahtaa ajatus rinnakkaismaailmasta (tai paremminkin sanottuna helvetistä) jossa hippien jälkelaiset soittavat 60-luvun henkistä elektronista musaa. Pelottava ajatus. Ei tämä koko albumi sentään ole hit-and-miss tyylinen julkaisu. Levyn loppupuolella oleva Nothing Left (Part 1+2) ilmoittaa Orbitalin todellisen hengen olemassaolostaan. Myös Hartnollin veljekset ovat huomanneet sen että The Middle Of Nowhere ei ole Orbitalin paras julkaisu ja miksi muuten he olisivat korjanneet tämän virheen muokkaamalla osan tämän albumin biiseistä uudelleen heidän seuraavalle albumille, The Altogether.

The Orb: The Orb's Adventures Beyond The Ultraworld (1991)

The Orb: The Orb's Adventures Beyond The UltraworldOrbitalista The Orbiin. Tuossa alehyllyjä selaessani tajusin etten ole oikein tutustunut tähän Dr. Alex Patersonin luotsaamaan ambient-techno legendaan nimeltään The Orb. No nyt se väärys on sitten korjattu kun ostin heidän debyyttialbuminsa ja samalla yllätyin positiivisesti tästä levystä. Odotin pelkästään simppeliä mutta mammuttimaisen pitkiä ambient-taustoja ja satunnaisia biittejä siellä sun täällä mutta tämä tuplalevy osoittautui monipuolisemmaksi kokonaisuudeksi ja kiehtovana matkana läpi avaruuden. Esim. en osannut edes aavistaa reggaemaista poljentoa tyyliin Perpetual Dawn tai Supernova At The End Of The Universe biisiä jota piti liikkeessään näppärä hip-hop biitti. Note to myself. Tätä pitää ostaa joskus lisää.

Wamdue Project: Best Of (1999)

Wamdue Project: Best Of Joskus kuutisen vuotta sitten Wamdue Projectilla oli pienoinen hitti jonka anime-henkinen video pyöri mm. MTV:llä ahkerasti. Nyt pienessä mielentilahäiriössä päätin ostaa best of-albumin tältä kaverilta vaikka tiesin että tämä saattaa kostautua pahimmilla tavalla. Your Honor, vaikka tämä albumi onkin täynnä munatonta house skeidaa (ja mukana on todella raskauttava asia eli munattomien kingin, Armand Van Heldenin tekemä remix), minun täytyy puolustaa itseäni sanomalla että tämä levy oli halpa ja tämä kyseinen hitti, King Of My Castle on edelleenkin niitä harvoja house-biisejä joita pystyn kuuntelemaan raapimatta itseäni verille. Voin jopa tunnustaa että se on edelleenkin hyvä biisi mutta antakaa minulle anteeksi tämän levyn ostamisen johdosta. En voinut itselleni mitään.