Petetyn sukupolven perintö

Prodigyn uusin julkaisu, “Invaders Must Die” on onnistunut kohottamaan pienen piikin meikäläisen kuuntelutottumukseen. Tosin tarkoitan sitä sillä että nyt viimeisen parin viikon aikana olen jälleen alkanut kuuntelemaan ahkerasti Prodigyn “Music For The Jilted Generation” albumia työmatkalla ja muutenkin kun olen liikkeellä. Se energia, miltei sormilla kosketeltava läheisyys koneen ja ihmisen luomassa kokonaisuudessa, nostalgiamainen kurkotus 90-luvulle, selittämätön whatnot joka välittyy tuolta julkaisulta on edelleenkin tänä päivänä aivan käsittämättömän upeaa todistettavaa. Kuuntelun aikana sitä taas palaa hetkittäin niihin viidentoista vuoden takaisiin tunnelmiin kun hankin tämän julkaisun ja siinä ohella muistelee miten tämä albumi on vuosien varrella kasvanut tärkeäksi osaksi minua. Muutenkin olen sellainen henkilö etten ala herkistelemään ja kertomaan minkä ainokaisen levyn pitäisi ottaa autiolle saarelle tai muutenkaan pyri julkistamaan mikä on universumin paras albumi koska minusta se on helvetin typerää määritellä levykokoelmansa ranking-listaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta koska jossakin vaiheessa kaksi levyä joutuvat törmäyskurssille ja sitten pitäisi tasapainotella paremmuudesta. Toisaalta jos minulta kysyttäisiin ase ohimolla että minkä levyn haluaisin kuulla ennen viimeistä armon laukausta, vastaus olisi todennäköisesti “Music For The Jilted Generation”.

Unohtamatta tietenkään ne tietä viittoittavat single-julkaisut – “No Good (Start The Dance”, “Voodoo People” sekä “Poison” jotka muodostavat yhden tärkeämmistä kulmakivistä tällä albumilla ja onnistuvat yhä tänä päivänäkin kuulostamaan raikkaan tuoreelta. Kun kyseisiä videoita katselee netin äärellä meikälaatikossa, heti muistuu mieleen että nämä ovat myös siltä ajalta jolloin musiikkivideoilla oli isompi rooli albumin promootiossa ja näitä tosiaan tuijoteltiin ahkerasti MTV:ltä. Jopa sitä naurettavaksi mosaiikkisensuroinnin läpikäynyttä “Poisonia”. Ah good days.

No Good (Start The Dance)

Poison

Voodoo People