Addiktioni 19/13

Eluvium: Nightmare Ending (2013)

Eluvium: Nightmare EndingEluviumin a.k.a. Matthew Cooperin seitsemättä albumia Nightmare Ending voisi luonnehtia jonkinlaiseksi yhteensummaukseksi miehen kymmenen vuotisen uran kehityksessä. Selkeimmin tämän julkaisun materiaali keskittynee jatkamaan vuoden 2007 Copia albumilla alkanutta luonnollisella tavalla hidasta mutta täyteen loistoonsa kukkivalla avartumista johon myös vapautuneella tavalla yhdistyvät uran alkupään sumenevan jyrkästi esiinnouseva ja karheasti raapaiseva äänivalli kuin myös riisutun pianon kautta koskettavasti tulkittua vilpitöntä tunnetta. Ja kuten kansitaiteen värittämä ensivaikutelma luo jälleen pakonomaisesti ja levyn nimi Nightmare Ending onnistuneesti viittaa, Eluviumin soundillinen määränpää jatkanee edelleenkin vahvasti sellaisessa unenomaisessa, myyttiseen mittoihin kasvavassa ja mielikuvitusta pääraakamateriaalina lähteenä kaapivassa paksussa pyörteessä johon yhdistyvät perus-ambientmaisesti pitkälle levittäytyvät melodiat (“Covered In Writing” on albumin kohokohtana hyvä esimerkki puhtaasta drone vierityksestä joka herättelee syvällisesti eri aisteja ja synnyttää yhdeksässä minuutissa mahtipontisen kietoutuvan läheisyydentunteen) kuin myös rahisevasti maalailevat ja sähköisesti varautuneet tekstuurit sekä taustanauhoitusten luomat illuusiot hengittävästä ympäristöstä ja orgaanisesti väreilevät klassiset instrumentit jotka tuovat onnistuneesti lisäpontta melankolisesti kolkahtaviin mielialoihin ja lievästi tuoksuvaa uutuudenviehätystä miehen rikkaasti koostetussa äänimaailmassa. Pientä kokeilua sameisesti taustaan katoavassa perkussioissa on myös havaittavissa joka taitaa olla se ainut kurkottavasti hakeva linkki Similes (2010) albumiin sillä muuten edellisen julkaisun hivenen kömpelömäisesti tulkittu vokaalipainoitteisuus on jätetty unholaan paitsi albumin päättävä ballaadinomainen “Happiness” joka antaa vierailevan tulkitsijan kautta julkaisulle arvokkaan ja positiivisen fiiliksen tuovan lopetuksen. Tunti ja päälle kaksikymmentäkolme minuuttia kestävä, kahdelle CD:lle levittäytyvä Nightmare Ending ei siis loppupeleissä ole se kaivattu seuraava looginen kehitysaskel miehen ailahtelevasti etenevällä ja jatkuvasti rohkeasti uuteen horisonttiin tähtäävällä uralla mutta varsinkin liiankin indiemäiseen mentaliteettiin pureutuneen Similes albumin jälkeen tämä kuitenkin maistuu taas niin makoisalta että olen suorastaan tyytyväinen miten mies on palannut omien vahvuuksiensa pariin.