This distance

Se oikeasti jännä joskus huomata miten puhkikuunneltukin levy pystyy yhtäkkiä imaisemaan uudenlaista elämää jonkun tapahtuman kautta sisäänsä. Varsinkin epämiellyttävän tai päähän potkaisevan kokemuksen myötä. Ensimmäisenä tulee mieleen itselleni musiikin kuuntelijana ja ostajana tärkeän artistin tekemä itsemurha minkä myötä heidän viimeiseksi jäänyt albumi muuntautui surullisen tragedian myötä joutsenlaulumaiseksi kokemuksi. Onhan tuolla seinällisen verran olevissa levyissä yksi sun toinenkin joka on vuosien saatossa kasvanut pääni sisällä toisenlaiseen muotoon.

Yksi niistä on Necessary Responsen Blood Spills Not Far From The Wound. Albumi jota en ole pystynyt kuuntelemaan pään naksahduksen jälkeen enään yhtään samoilla korvilla. Kun tuota levyä kuunteli viimeisen vuoden aikana, päällimmäinen kuva joka muodostui oli pää alaspäin kallellaan ja veri lammikossa polvillaan istuva mies joka on selin päin. Vasemmassa kädessä terävä, vereen tahriintunut veitsi ja verisessä oikeassa kädessä viimeisiä sykähdyksiaan värisevä sydän. Dramaattinen kuva joka vaan jotenkin pulpahti päähän sen jälkeen kun pirstalainen pääkoppa pystyi ja uskalsi vastaanottamaan muutakin kuin ambientin rauhallista, dronemaista leijuntaa.

Muutenkaan en niin paljon tuijota lyriikoita mutta kieltämättä aina silloin tällöin vastaan tulee tekstin pätkä joka osaa puhutella tai pää tulkitsee sanoittajan tekstejä juuri tilanteeseen sopivaksi. Kokonainen albumi josta heijastuu sydänsurusta kaivertavaa lyriikkaa sisäisesti riipaisevan vokaalin kautta oli kieltämättä aika hankala pala nieltäväksi että kun yksi levyhyllyni lempijulkaisuista muuntautui liian henkilökohtaiseksi kohtaamiseksi jokaisella kuuntelukerralla.

Muutama viikko sitten Minnan ollessaan pari yötä meikäläisen kämpällä, sohvalla löhötessä tuijotin levyhyllyäni ja ajattelin tätä albumia. Hänet kainalossani, pistin tämän levyn soimaan taustalle ihan vaan testatakseni itseäni. Kyllähän se oli todettava että henkilökohtaisuus albumia kohtaan oli taas hieman muuttunut. Okei, se sama polvillaan oleva hahmo edelleenkin pulpahtaa ensimmäisenä mieleen kun albumia kuuntelee mutta muuten tuo kuva ja julkaisusta välittyvä sanoma on muuntautunut unimaisempaan, hämärämpään muotoon. Muodonmuutos ja kaikki ne tunteet mitä olen läpikäynyt viimeisen puolentoista vuoden aikana alkaa selkeästi olla takanapäin. Nyt edessä on tutustuminen uudelleen herätettyjen tunteiden kirjoon jotka olin onnistunut unohtamaan ajan saatossa.

Vaikka tässä ollaankin nyt hänen pyynnöstä otettu hieman omaa tilaa (ja ihan ymmärrettävästä syystä), aamulla herätessäni hän on edelleenkin ensimmäisenä asiana mielessä. Kerta kaikkiaan harvinaislaatuinen ihminen jossa on juuri ne ominaisuudet joita olen aina etsinyt toisesta ihmisestä. Nyt vaan ajan täytyy tehdä tehtävänsä.

Addiktioni 44/09

Necessary Response: Blood Spills Not Far From The Wound (2007)

Necessary Response: Blood Spills Not Far From The Wound“Oletko onnellinen?”, hän kysyi minulta yllättäen suoraan. Taistelin itseäni vastaan ja minulla oli hieman vaikeuksia rakentaa kunnollista vastaus noinkin yksinkertaiseen kysymykseen. Jotenkin kyseinen sana oli muuttunut jossain vaiheessa sellaiseksi hämäräksi muistoksi paremmista ajoista. Silmäni tuijottivat tyhjyyteen hetken aikaa ja samalla aivojeni raksuttaessa yritin saada aikaiseksi edes jonkinlaisen vastauksen jossa en paljastaisi itsestäni liikaa. Lopulta sylkäisin ulos epämääräisesti että “en tiedä” koska totta puhuen en ollut tuntenut sitä tunnetta pitkään aikaan. Adrenaliini, mieltäylentävä tunne ilman douppausta, itsensä ja rajojen etsimistä, ylipäätänsä kaikkensa antamista, muista ihmisistä välittäminen – osa näistä on miltei päivittäisiä asioita jotka ylläpitävät vahvoja rakenteita elämässä ja varmistavat että pää pysyy arjen väsyttävän harmaan ahertamisen keskellä edes jotenkin kasassa. Mutta henkilökohtaisen onnellisuuden suhteen ajalehdin kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen sellaisessa vangitsevassa sumussa löytäen edes jonkinlaista kiintopistettä. Miettiessäni tätä ensimmäistä syventävää ajatuksen vaihtoa ja niitä lukemattomia joita seurasi perässä, sitä lopulta pysähtyy taas ruoskimaan itseäni että missä meidän juttu lopulta meni pieleen. Vaikka kuinka yrittäisin löytää oikeata selitystä tapahtuneille asiolle, totuus on se että minä en ollut valmis enkä varmaan ole vieläkään jos minä tunnen itseni. […] Syvä hengitys sisään ja ulos samalla kun tyhjennän mielen. Flashbackit ovat joskus voimakkaita kokemuksia kun laittaa tietynlaisen tunnelman omaavan levyn soimaan taustalle. Parhaimmillaan musiikki pystyy tuomaan väkevästi esiin tapahtumia, paikkoja, ihmisiä ja raakoja tunteita muistojen syvyyksistä. Näin kävi Blood Spills Not Far From The Woundin kanssa kun aloin tosissani uppoutua tämän albumin synnyttämään äänimaailmaan ja tarinankerrontaan. Suurin piirtein kolmen viikon ajan kun olen kuunnellut tätä albumia kotona ja ollessani liikkeellä, olen suorastaan kellunut pään sisällä pyörivien tapahtumien keskellä ja analysoinut tekemieni valintojen purkautumista.

Mutta käännetäänpäs tämä huomio nyt itse julkaisuun ja artistiin. Necessary Response on siis Daniel Gravesin sivu-projekti. Blood Spills Not Far From The Wound julkaistiin Aesthetic Perfectionin julkaisujen välissä ja nyt alan vihdoinkin ymmärtämään miksi Aesthetic Perfectionin toinen albumi, A Violent Emotion kuulosti aikoinaan hyvin suoravetoiselta EBM tykitykseltä verrattuna Close To Human debyytin kiemurtelevan raakaan ja kokeellisesti tuoreeseen tunnelmaan. Kaikki ylimääräiset ja erikoisemmat kikkailut nimittäin ohjattiin hänen sivu-projektinsa alaisuuteen – ja sanoisinko jopa onnistuneesti. Tarkoitan tietenkin sitä että iDM-elementit vahvistuvat tällä albumilla ja muutenkin herra Graves ottaa suurempaa pesäeroa Aesthetic Perfectionin itsetuhoiseen viettiin. A Violent Emotion nosti debyyttiin verrattuna nuppia isompaan lukemaan ja pusersi “fuck this shit” asenteen kivuliaammin ulos pyrkien väläyttämään näkyvästi kahta keskisormea koko maailmalle keuhkojen kautta rääkyen ja välittäen väkivaltaista pahanolon tunnetta eteenpäin. Blood Spills Not Far From The Woundin tunnelmasta huikuu taasen huomattavasti henkilökohtaisempi särmä jossa artisti tuo omaa haavoittumistaan rehellisesti esiin – irti hakattu sydän sykkii vielä pöydällä kun itse artisti vuodattaa tuntojaan paperille.

Tekohengitystä ylläpitävän koneen ja pianon luoman kylmästi väreilevän intron kautta lähtee käyntiin herra Gravesin kurkottava matka 80-luvun syntikkapopin ja industrialin alkulähteisiin luoden henkisesti voimakkaan yhteyden menneisyyteen jota on kuitenkin päivitetty tarmokkaasti 2000-luvun tekniikkaan ja näin ollen luoden hyvin modernit raamit jo kolmekymmentä vuotta sitten syntyneisiin sävyihin. Muutenkin melodisesti yliladatun äänimaiseman ja sanomaa välittävän puhemaisesti tulkittujen vokaalin kautta albumi muuntautuu seesteisesti hallittuun melankoliseksi liidoksi mutta se ei tarkoita etteikö Blood Spills Not Far From The Woundilta löytyisi myös omanlaista hyökkäävyyttä. Sydänveren vuotaessaan ja albumin rullautuessaan paljastuvasti esiin, iDM ottaa ensimmäisen tukevan jalansijan levyn puolessa välissä soivan “This Distance” kappaleen aikana – Gridlockilta perityt nokkelasti kilkahtavat perkussiot, lainehtivasti levittäytyvät syna-melodiat ja sydäntä särkevästi tulkitseva robottiääni repii itseään hitaasti hajalle paljastaen lopullisen kauneuden näkyviin. Hektisyyttä albumilla jatkavat loppupuolella soivat nostalgisesti purkautuva ja vocoderia hyväksikäyttävä “Dying In The Worst Way” sekä täydellisesti viimeistellyn pisteen kokonaisuuteen painava “Devotion” jossa tiivistyvät vuosikymmeniä kestänyt teknologinen kehitys, paljastava piano ja päämääränsä lukkoon luoneen ihmisen kolminaisuus – todistaen sitä harvinaisuutta että myös lyriikalliset iDM tuotokset voidaan tulkita säväyttävän voimakkaasti.

A Violent Emotion ja Blood Spills Not Far From The Wound – kaksi täysin erilaista albumia. Sitä pakostakin alkaa tulkitsemaan että Aesthetic Perfectionin Close To Human on jakautunut kahtia ja nämä palaset olisivat lähteneet luomaan täysin omia kohtaloitaan. Kumpikin on omilla elementeillään erinomaisia levyjä ja varsinkin innokkaana musiikinostajana on hienoa kokea näitä hetkiä kun löytää kolikosta sen toisen puolen jonka tiesi jo alunperin puuttuvan.