Petetyn sukupolven perintö

Prodigyn uusin julkaisu, “Invaders Must Die” on onnistunut kohottamaan pienen piikin meikäläisen kuuntelutottumukseen. Tosin tarkoitan sitä sillä että nyt viimeisen parin viikon aikana olen jälleen alkanut kuuntelemaan ahkerasti Prodigyn “Music For The Jilted Generation” albumia työmatkalla ja muutenkin kun olen liikkeellä. Se energia, miltei sormilla kosketeltava läheisyys koneen ja ihmisen luomassa kokonaisuudessa, nostalgiamainen kurkotus 90-luvulle, selittämätön whatnot joka välittyy tuolta julkaisulta on edelleenkin tänä päivänä aivan käsittämättömän upeaa todistettavaa. Kuuntelun aikana sitä taas palaa hetkittäin niihin viidentoista vuoden takaisiin tunnelmiin kun hankin tämän julkaisun ja siinä ohella muistelee miten tämä albumi on vuosien varrella kasvanut tärkeäksi osaksi minua. Muutenkin olen sellainen henkilö etten ala herkistelemään ja kertomaan minkä ainokaisen levyn pitäisi ottaa autiolle saarelle tai muutenkaan pyri julkistamaan mikä on universumin paras albumi koska minusta se on helvetin typerää määritellä levykokoelmansa ranking-listaa. Se on yksinkertaisesti mahdotonta koska jossakin vaiheessa kaksi levyä joutuvat törmäyskurssille ja sitten pitäisi tasapainotella paremmuudesta. Toisaalta jos minulta kysyttäisiin ase ohimolla että minkä levyn haluaisin kuulla ennen viimeistä armon laukausta, vastaus olisi todennäköisesti “Music For The Jilted Generation”.

Unohtamatta tietenkään ne tietä viittoittavat single-julkaisut – “No Good (Start The Dance”, “Voodoo People” sekä “Poison” jotka muodostavat yhden tärkeämmistä kulmakivistä tällä albumilla ja onnistuvat yhä tänä päivänäkin kuulostamaan raikkaan tuoreelta. Kun kyseisiä videoita katselee netin äärellä meikälaatikossa, heti muistuu mieleen että nämä ovat myös siltä ajalta jolloin musiikkivideoilla oli isompi rooli albumin promootiossa ja näitä tosiaan tuijoteltiin ahkerasti MTV:ltä. Jopa sitä naurettavaksi mosaiikkisensuroinnin läpikäynyttä “Poisonia”. Ah good days.

No Good (Start The Dance)

Poison

Voodoo People

Addiktioni 32/08

The Prodigy: More Music For The Jilted Generation (2008) / Experience Expanded (2008)

The Prodigy: More Music For The Jilted GenerationTuossa alkuviikosta todettiin yhden kaverin kanssa mm. siitä miten levykokoelmansa kartuttajalle tulee joskus sellainen tilanne eteen jossa on saanut jonkun keräilykohteensa suhteen asiansa niin hyvin että jokainen julkaisu löytyy levyhyllystä. Ja jälkiseuraamuksena syntyy pakonomainen tyhjä olo ja sitä alkaa vaistomaisesti miettimään että mihin seuraavaksi pyrkisi ponnistaman tarmonsa. The Prodigyn Music For The Jilted Generation oli minulle yksi tärkeimmistä alkusysäyksistä joka käynnisti tämän intensiivisen keräilyn sillä tasolla että jokainen virallinen julkaisu on pyritty hankkimaan ja sillä tiellä edelleenkin ollaan. Siitä on tosiaan 14 vuotta kun tämä albumi julkaistiin alunperin ja kun tätä teosta kuuntelee pitkästä aikaa keskittyneesti ilman häiriötekijöitä, sitä taas suorastaan yhtyy ja vajoaa aikakauteen jolloin eri elektronisen musiikin piireistä alkoi tulla niin paljon mullistavaa musiikkia ja kieltämättä yksi näistä 90-luvun tärkeimmistä julkaisuista on juuri tämä Music For The Jilted Generation. Historiankirjat kertonevat myös että vuonna 1994 briteissä tuotiin julki Criminal Justice Bill joka hankaloitti nuorten ihmisten elämää mm. siten että jos keikoilla soitettiin musiikkia jonka volyymi ylittivät parilla desibelilla sallitut rajoitukset, poliiseilla oli täydet oikeudet pysäyttää bileet ja lähettää ihmiset koteihinsa. Artistit, promoottorit ja DJ:t tietenkin ottivat tuosta lakiehdotuksesta irti luomalla ties minkälaista siihen osoitettua kritiikinomaista tuotetta – joko kirjoittamalla manifesteja levyjen kansiin tai julkaisemalla esim. neljä minuuttia hiljaisuutta ja nimeämällä se kyseisen lain nimellä. The Prodigy vei tämän taistelun kyllä selvästi pisimmilleen Music For The Jilted Generation kanssa. Intron tyly, mustavalkoinen film noir kuvaus huonojen aikojen vyörymisesta horisontista jossa kuitenkin todetaan pientä toivoa luoden että tärkein työ viedään takaisin undergroundiin jotta se ei joutuisi väärien ihmisten käsiin. Ja sitten on tietenkin julkaisun sanoman kiteyttävä sekä Clint Mansellin luotsaaman Pop Will Eat Itselfin kanssa taottu voimientuntojen huipentuma “Their Law” jossa metallin, industrialin ja elektronisuuden peruspalaset luovat sellaisen väkevän muurinmurtajan jonka aikana suunnataan nyrkkejä vieläkin raa’emmalla tavalla kohti vallanpitäjien suuntaan ja todetaan “fuck them and their law”. Levyn kansitaide jossa jähmettyneesti vääryyttä huutavat kasvot sekä kansilehdykän keskelle aseteltu maalaus (pitkätukkainen mies joka keskisormea vilauttamalla ja macheten avulla katkaisee viimeisenkin yhteyden ihmisten elämää kontrolloimaan hallitukseen) edelleenkin vahvistavat tätä albumilla tuotua sanomaa. Vaikka kyseistä kappaletta ei ole julkaistu missään vaiheessa single-formaatissa, silti siitä onnistui kehittymään yksi The Prodigyn tärkeimmistä kulmakivistä livekeikoilla ja antoi ensimmäiset sykähdykset mihin The Prodigy pystyy rajoja rikkovaa soundiaan kuljettamaan.

Onhan Music For The Jilted Generation muullakin tavalla käänteentekevä julkaisu The Prodigyn uralla. Se on yhtyeen laajimman kirjon omaava albumi jossa uuden kurinalaisen asenteen myötä albumi on myöskin paljon synkempi, vakavempi sekä kova kovaa vastaan takova – juuri sellainen jonka pelkkä tuima silmästä silmään tuijotus vie orkesterin seuraavalle levelille. Siinä ohella vilahtavat syntikoiden puristamat murtumispisteet, hard technon lävistämä suora kujanjuoksu, syvälle psykoosiin upottavat analogiset acid pyörteet, haasteellisesti vieden kuuntelijan tasaisesti pyörivästä 4/4 tahdista onnistuneesti lohkeilevaan breakbeat palettiin ja jopa hidastuen hetkeksi mielensä jumiuttavaan ja pupillien laajentavaan downtempon lämpimään syövereihin. Ja sitten listalla on ne singlenäkin julkaistut kappaleet. “No Good (Start The Dance)” on huippuunsa tuotettu ja puhtaasti tanssilattialle suunniteltu täsmäpommi joka tuntuu varsinkin näin 2000-luvun kaupallisten hengettömien tuotteiden rinnalla suorastaan pelastusköydeltä joka vie takaisin aikaan jolloin kaikki oli vielä niin uutta ja uraa uurtavaa. Unohtamatta tietenkään kitaroilla viilleltyä, huilun tehostamaa ja syntikoiden armottomasti runttaama “Voodoo People” jossa miltei drum and bassiin kohoava ja kuitenkin hakkaavasti etenevä biittipatteristo antaa viimeisen mutta voimakkaan säväyksen. Spektrin toisessa ääripäässä on The Prodigyn omilla ehdoilla työstetty “Poison” jonka hiphop sävytteinen paranoidinen tunnelma vie koko genren äärirajoille johon moni ei ole uskaltanut raahautua. Toisin sanoen aika ei ole tehnyt juuri minkäänlaisia naarmuja albumiin ja kyllähän tämä edelleenkin kuulostaa näin suorasti sanottuna helvetin mahtavalta kun asettelee mielensä vastaanottavaan taajuuteen.

The Prodigy: Experience ExpandedNykypäivän mittatikkuna testattuna The Prodigyn debyytti, Experience, on hyvin pitkälti nastalla seinään kiinnitetty testamentti aikakaudesta jolloin kosketinsoitin riffit sekä hassun-hauskat kimeällä äänellä toteutetut sämplet sanelivat ja leimasivat 90-luvun rave genren kuoliaaksi asti mutta toisaalta, albumi oli myös hyvin erilainen verrattuna siihen mihin singlet olivat kuuntelijaa valmistelleet. Moni singleistä oli kokenut täydellisen uudelleenmuokkauksen ja siirtyivät täysin uuteen ympäristöön Experience albumilla – The Prodigyn ensimmäisestä vinyylijulkaisusta lähtien mukana roikkunut “Everybody In The Place” oli tässä vaiheessa kokenut jo kolmannen inkarnaation tullessaan tälle albumilla ja heidän ensimmäinen hitti “Charly” sai ehkäpä sen radikaaleimman muutoksen kun sitä alettiin istuttamaan tunnistettavaan drum and bass muottiin ja tämä oli tosiaan vuonna 1992 jolloin genre alkoi saada fyysisempää olomuotoa ylleensä. Vaikkei tämä remix ole tyylipuhdas näyttö kyseisestä genrestä, siitä kuitenkin löytyvät tavaramerkiksi tunnistettavat matalalta jytisevät bassot ja perus rumpu-basso kombo. “Out Of Space” sentään oli jätetty ennalleen räiskyvästi hypähtelevänä futuristisena populaarimusiikkina jossa on kaavamaisen tapaan muistettava melodia ja yksinkertaiset, tosin sämple muodossa tarjoiltut lyriikat. Lyhyeksi jääneen breakbeat-rave-hardcore aikakauden ilmentymänä, Experience albumilla kuitenkin muhii taustalla sellaista häivähtyvää potenttiaalia. Yksi näistä oli selkeästi albumia kannatteleva, kahdeksan minuutin “Weather Experience” joka täysin erilainen mitä Liam Howlett oli tähän mennessä kirjoittanut. Moneen osaan skaalautuva – cinemaattisia piirteitä saavuttava ja eräänlaisena big beatin yhtenä prototyyppinä edustava työ jota kuitenkin aletaan puolessa välissä kaksin käsin takomaan ja hajottamaan ison kivenlohkareen kanssa ja näin ollen kiihdytetään vieläkin enemmän anteeksiantamattoon itsetuhoiseen viettiin. Tämä oli vasta pieni maistiainen miehen piilevistä kyyistä joka lopulta tarjoiltiin tarjottimen kautta petetylle sukupolvelle.

Uudelleen masteroitujen albumien lisäksi mukaan on liitetty bonus CD:t jotka keräilevät saman kotelon alle harvinaisuuksia singlen b-puolilta sekä live-vetoja jotka jälleen todistavat jossain määrin miten The Prodigy osaa vyöryttää ja liikuttaa massoja. Experience tarjoilee mm. “We Are The Ruffest” kappaleen joka tuon aikakauden yhtenä viimeisempänä työnä paketoi kaiken mahdollisen irtonaisen ennenkuulumattoman massiiviseen headfuckiin ja esim. Top Buzzin riisutun oloinen remiksaus “Weather Experiencesta” kääntää vaihteeksi kaaottisuuden takaisin järjestykseen. Music For The Jilted Generationin yksi helmistä on ehdottomasti “Rat Poison” eli “Poisonista” vieläkin pidemmälle kehitelty uudelleenmiksaus jossa tiukkasävyinen kitara riffi voitelee tämän jo miltei kadonneeksi julistetun teoksen The Prodigyn yhdeksi raskaimmaksi työksi ja kun tämä tosiaan alunperin julkaistiin vuonna 1995, siinä pakostakin aistii kuinka The Prodigy alkoi pikkuhiljaa kallistumaan tuonne elektronisesti työstettyyn punkiin päin joka lopulta huipentui vuoden 1997:n The Fat Of The Landiin jossa Keith Flint ja Maxim olivat jo iso osa orkesterin vetovoimaa. Ainoa valituksen aihe on se että “Rhythm Of Life” ei ole mukana tuossa bonus CD:llä. Oliko sitten ongelmia sämplien kanssa vai mitä mutta onneksi tätäkin tyhjää tilaa paikataan varsin onnistuneesti The Chemical Brothersin klassisella ja erittäin bassovetoisella miksauksella “Voodoo Peoplesta”. Mut’ kuitenkin… Kaksi juuri uudelleenjulkaistua teosta The Prodigyn värikkäästä menneisyydesta joista ainakin toinen on sellainen joka kuuluisi jokaisen itseään kunnioittavan elektronisen musiikin ystävän levyhyllyyn.

Musiikin visualisointi

Tässä viime aikoina olen taas noteerannut ostamieni levyjen kansia ja vaikkakin välillä kädessäni on ollut todella oudon näköinen kehitelmä julkaisun sisällöstä, kuitenkin albumin kuuntelun jälkeen sitä ymmärtää miten hyvin se sopii musiikin kanssa yhteen. Jotenkin tästä sain ajatuksen plärätä levyhyllyäni, skannailla pari kuvaa ja kirjoittaa muutama sananen esimerkillisistä julkaisuista kansitaiteen saralla jotka ovat jossain vaiheessa olleet sellainen tärkeä levy itselleni tai muuten vain naurattanut/hämmentänyt olemassaolollaan.

Read the rest of this entry »