Addiktioni 24/08

Mind Necrosis Factor: Morphogenesis (2008)

Mind Necrosis Factor: MorphogenesisRanskalainen Mind Necrosis Factor (a.k.a. Pierrick Coupé) on tuntunut pidemmän ajan sellaiselta omalta pieneltä salaisuudelta jota moni ei ole vielä löytänyt ja sen johdosta on miltei pitänyt kiinni kynsin ja hampain jotta tämä tiukasti varjeltu tieto ei pääsisi leviämään. Miltei… mutta täällä taas ollaan uuden julkaisun kynnyksellä. Selkein syy tälle melkein uhrialttari-asteelle venytetylle palvomiselle löytyy kolmen vuoden takaisesta debyytistä Entropy joka edelleenkin on omalla kohdallani yksi vaikuttavimmista teoksista tässä post-industrial-ambient-whatnot genressä mitä olen kohdannut viimeisen viiden vuoden aikana joten ymmärrettävistä syistä tämä miehen kakkos-albumi keräsi aikamoiset odotukset ylleensä. Mind Necrosis Factoryn yksi vahvimmista ominaisuuksista Entropylla on erilaisten vokaalien käyttö muodostaakseen tunnelmasta entistä tiiviimmän kokonaisuuden. Entropy on samanaikaisesti hyvinkin mystinen, ritualistisen kolkon oloinen johon äänimaisemallisesti kaiverrettiin karheasti 30-luvun vaihtoehtoinen steampunk-maailma jossa erityisesti propagandamaisesti esitetyt palopuheet ottivat ensimmäisiä askelia kohti ihmiskunnan atomiaikaa. Morphogenesis sen sijaan ottaa hyvinkin suuren pesäeron mitä tulee edelliseen työhön verrattuna ja sen johdosta tästä uudesta albumista ei löydy juuri minkäänlaista synkkyyttä edes nimeksikään. Varjoja on siellä täällä mutta ne eivät kerää minkäänlaista huomioita. Morphogenesis tuntuukin jo heti alusta lähtien huomattavasti hallitummalta työltä jossa on suoraviivaista ymmärrystä miten musiikkia lähdetään rakentamaan täysin vokaalien kautta ja tämän johdosta albumin luoma tunnelma hakeutuukin enemmälti tuonne henkisen maailman puolelle. Pääasiassa itämaiset vaikuttimet vokaaleissa luovat siis tällä albumilla vahvan tukirangan ja akustimet soittimet rakentavat varsinaisen kehyksen minkä sisällä Mind Necrosis Factor pyrkii tällä kertaa liikkumaan elektronisessa äänivirrassaan. Tämä myös välittyy albumin akilleen kantapäänä. Ensinnäkin osa näistä vokaaleista vaikuttavat jossain määrin siltä että nämä sopisivat paremmin tuonne mielensä jumiuttavaan psychill-ambient osastoon eivätkä näin ollen istu tähän kokeeellisempaan kokonaisuuteen täysin saumattomasti. Tämä luo ehkäpä liiankin herkästi odottavan tunnelman jossa pariinkin otteeseen valmistaudutaan iskemään seuraava isompi vaihde silmään joka ei tietenkään tule missään vaiheessa vastaan ja näin ollen pelkästään vokaalien varaan perustettu tuotanto alkaa selvästi kadottamaan pitkällä juoksulla myös kaaottisuuden, sattumanvaraisesti etenevän levottoman tunteen. Kun tähän vielä lisätään se että osa tällä albumilla käytetyistä hektisistä rumpu-ohjelmoinnista ja muista äänellisistä säädöistä tehtiin jo debyytillä varsin näyttävästi (kuten esim. yksi muistorikkaimmista hetkistä jossa sähkökitara alkaa yhtäkkiä kampeamaan kaiken elektronisuuden keskelle) jonka johdosta on pakko alkaa myöntämään raskain ja pettyvin mielin myös itselleni että Morphogenesiksen yritys lähentyä kohti laajaa universumia ja henkilökohtaisen henkisyyden tavoitteleminen ei pääse millään tasolla edes lähellekään debyytin synkän kerronnallisuuden muodostamaa, tiivistunnelmaista näkemyksistä tieteen, uskomuksen ja koneiden pyhässä kolminaisuudessa jossa ollaan taas ylittämässä yhtä ihmiskunnan suurimmista rajoista.

Ehkäpä kuulostin tällä kertaa liian negatiiviselta. Morphogenesis on lopullisen punnituksen jälkeen hyvä albumi jossa erityisesti “Immanencen” kiihkeästi palava tunteenpurku ja julkaisun parhaimmat hetket yhteen biisiin summaava “Senescence” antavat kuitenkin toivoa Morphogenesiksen läpikahluamiseen myös tulevaisuudessa mutta itse odotin paljon enemmän. Ja sitä paitsi, onko pelkkä “hyvä” ollut koskaan sen mitta että siihen pitäisi tyytyä täysin positiivisin mielin kun vieressä makaa edellinen mestariteos. Vieritetään tällä kertaa kaikki syyt tuon kuuluisan vaikean kakkos-albumin piikkiin joka ei onnistunut lunastamaan kaikkea mihin ensimmäinen osa pystyi.