Musiikkia, viikko 25/2006

Monolake: Polygon_Cities (2005)

Monolake: Polygon_CitiesMinimalistisuus taitaa nykypäivänä olla se in asia elektronisessa musiikissa. Vai onko se vasta tulollaan? Henkilökohtaisesti on paha sanoa juuta taikka jaata sillä en seuraile niin hirveästi uusimpia trendejä. Kun se kuulostaa hyvältä, se vaan kuulostaa hyvältä. Sille on ihan turha alkaa etsimään tärkeimpiä syitä. Tosin hyvän esimerkin tulevasta antoivat britti-duo Autechre joka siirtyi omalla tavallaan minimalistiseksi viime vuonna ja pudotti samalla melkein kokonaan melodiat uusimmalta Untilted albumiltaan. Monolakea sen sijaan ei voi syyttää uusimpien trendien haistelusta sillä he ovat tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset pyöreät kymmenisen vuotta ja minäkin törmäsin tähän projektiin vasta äskettäin. Autechre on myös se toinen liitepiste miksi minä kiinnostuin Monolakesta juuri siinä määrin että ostin tämän levyn. Polygon_Cities albumin soidessa ensimmäistä kertaa jukeboksissani ja levyn ensimmäisen raidan Pipelinen ilmoittaessaan sulosoinnuistaan minun korviini, minä suorastaan havahduin penkiltäni kun kuulin viime vuosikymmeneltä tutut elektro/iDM-tyyliset tahdit. Sen voin sanoa suoraan että melkein tippa tuli linssiin kun muistelin miksi Autechre oli minulle niin rakas yhdessä vaiheessa elämääni. Mutta siihen loppuivat ne referenssipisteet muihin artisteihin ja Monolake jatkaa tällä levyllään aika pitkälti omana itsenään sillä Polygon_Cities on täynnä rapeita, digitaalisia elektro-minimalistic-techno poljentoja jotka saavat tarvittavaa lisäpontta dubista. Tämän ansiosta, pienoinen annos dub rytmihäiriötä sulautettuna tämän albumin keskeisiin kohtiin saa aikaiseksi sen että se myös toimii erinomaisena katalysaattorina joka poistaa enemmän haitallisen aineena välittyvän monotonisuuden jota löytyy technosta ihan liiaksikin asti. Taustojen ja melodien vaihtelevuuden pystyy määrittämään siten miten ykköset ja nollat vaihtavat paikkaansa digitaalisessa ympäristössä eli ei ole hirveästi turhia liikkuvia osia mutta pari pientä poikkeusta toki löytyy ihan vaan albumin sisällön vaihtelevuuden kannaltakin. “Axis” ja “Plumbicon” kappaleissa jalansijan ottavat enemmänkin acid/trance-henkiset rytmiset melodiat joka ensimmäisessä vaihtoehdossa on purettu/pirstottu tuhansiin pienempiin osiin ja sen jälkeen on otettu vain joka kolmannes tai neljännes palanen, liitetty yhteen ja hidastettu biisin vaatimalle tasolle. Tämä pienoinen mutta tärkeä muokkaus sen aikaiseksi että biisit pysyvät edelleenkin hyvin tiukasti Monolaken luoman minimalistisuuden alaisuudessa. Mutta mutta… Tätä albumia kuunnellessani tämän viikon aikana tiuhaan tahtiin, taas tuli sellainen deja-vu tunne joka yleensä ilmoittaa minulle että ennemmin tai myöhemmin palaan uudestaan näiden herrojen luomaan musiikkiin. Ja minä teen sen visiitin oikein mielelläni. Sovitaanko aikatauluksi vuoden loppuun mennessä? Ilmoitellaan jos kuitenkin tulee jotain esteitä matkan varrella.