Addiktioni: Redux 5

Plastikman: Arkives 1993-2010 (2011)

Plastikman: Arkives 1993-2010Detroitista alunperin lähtenyt techno on saanut kanadalaisen Richie Hawtinin myötä toisenlaista kierrettä jonka myötä hän on 90-luvun puolella sementöinyt paikkansa vakaasti yhtenä technon tärkeimmistä fikstuureista minimaalisen, acid technon maisemakuvassa joista omalla nimellä julkaistut kokeilunhakuiset, miltei insinöörimäisesti pieniin palasiin pilkotut ja uudelleenkootut DJ miksaukset ja erityisesti Plastikmanin alaisuudessa äärimmäisyyksiin viedyt modifikaatiot ja taivutukset Roland TB-303:n kautta ovat tuoneet hänelle pitkän listan erinäköistä kunniaa ja mainetta. Miehen monipuolisesta urasta ehkäpä sitä tärkeintä puolta peilaava Arkives 1993-2010 kerää siis melkein kaiken olemassa olevan materiaalin Plastikmanilta kahdeksantoista vuoden ajalta yhteen pakettiin ja joista säihkyvin kruununkivi ja kaiken kattavin kokonaisuus on Arkives Komplete joka niittää yhteen 15 CD:tä, DVD:n, 94-sivuisen kirjan, 6 vinyyliä ja päälle vielä digitaaliset lataukset. Materiaalia siis riittää albumeista muille artisteille tehtyihin remikseihin ja näin ollen kokoelman ei pitäisi jättää ketään kylmäksi tarjoten erittäin monivivahteisen ja eeppisen matkan technon palettimaisesti paloiteltuun ytimeen. Tai noh, tätä kaiken kattavinta herkkua oli siis pääasiallisesti tarjolla ainoastaan ennakkotilaajille. Toisin sanoen, Arkives 1993-2010 on kerran elämässä tarjoiltu tilaisuus johon olisi kannattanut tarttua kun siihen oli vielä mahdollisuus.

Plastikmanin kuusi uudelleenmasteroitua albumia muodostavat tästä kokonaisuuden itseään tukevan selkärangan. Arkivesin aloittava ja alunperin vuonna 1993 julkaistu päänavaus Sheet One tuo selkeästi esiin nuoren ja kunnianhimoisen tuottajan ja ehkäpä sen myötä myös hieman leikkisämmän puolen Plastikmanista. Recycled Plastik (1994) muovautuu jo perinteisemmän, monotonisemman acid technon pariin joka etenee ja pysyy junan kaltaisesti tiukasti raiteillaan mutta kuitenkin aina silloin tällöin nostaen päätäänsä korkeammalle ja muistuttaen tekstuurien sekä ohjelmoinnin kautta että tämä on kuitenkin soundillisesti Plastikmanin tarkassa ohjauksessa etenevä työ. Musik (1994) taasen palauttaa kuuntelijan takaisin edes-takaiseen heilumiseen acid-rintamalla ottaen selkeitä rakenteellisia poimintoja mm. elektrosta ja miltei downtempomaisesta olemuksesta minkä myötä kokonaisuus saa huomattavasti eläväisemmän muodon. Artifakts (BC) (1998) myötä tunnelmallisuus alkaa saada Plastikmanin maailmassa täysin uudenlaista merkitystä ylleensä joka lopulta huipentuu kahdella viimeisellä albumilla. Toisin sanoen, edetessä albumista toiseen sitä pakostakin alkaa huomaamaan miten paljon vaihtelua minimaalinen techno kuitenkin pystyy tarjoamaan mieleltään ja käsiltään kyvykkään tuottajan kätösissä ja näin ollen löytäen välillä itsensä miltei puolihuolimattomasti ääneen hämmästellen miten esim. tunnin itseään jatkuvasti toistavaa ja dubahtavan technon sameisessa aallokoissa viihtyvän Consumed (1998) albumin voimakkaasti pulssahteleva virtaus osaa niin taidokkaasti ja hypnoottisesti tarttua kuuntelijan huomiokykyyn ja kadottaa siinä ohella ajantajun täydellisesti. Toistaiseksi Plastikmanin viimeisen kokopitkän, Closer (2003), synkänpuhuvat vokaalit tekevät tästä julkaisusta erittäin vainoharhaisen ja intensiivisen kokemuksen. Jo levyn aloittavassa "Ask Yourself" sisältää sen verran huolestuttavaa lyriikka kuten "I'm just a voice inside your head" ja albumin dekoodatessaan raskaasti maalailevaa mielikuvaa pidemmälle, ahdistavissa lyriikoissa esiintuleva kivut ja aivojen lopullinen virrankatkaisu luovat peilimäisenn väylän artistin pimeämpään mielenkolkkaan minkä myötä sitä on vaikea olla miettimättä mitä Richie Hawtin todellisuuudessa läpikävi hänen elämässään kun hän tuotti tätä levyä (kirja hieman valaisee tätä asiaa mutta jotenkin on sellainen tunne että se ei kerro kaikkea). Arkivesin yhdeksän muuta CD:tä keskittyvät erinäköisiin sessioihin, b-puoliin yms. kuin myös ennenjulkaisemattomiin raitoihin, muille artisteille tehtyihin remikseihin tarjoten samalla myös kaupallisempaan acid houseen kallellaan olevia näytäntöjä sekä tietenkään unohtamatta vierailevia artisteja jotka pistävät Plastikmanin tuotantoa reippaalla kädellä uusiksi. Löytyy siis molemmin puolin mielenkiintoisia remiksejä ja niiden tekijöitä joista ainakin mainitsemisen arvoisia on elokuva-säveltäjä Cliff Martinezin ja Alva Novon tekemät itsensä näköiset muokkaukset sekä Plastikmanin tekemä acid house-jyräys System 7:n kappaleesta "Alpha Wave".

Koluttavaa siis riittää uusille kuin myös vanhoille faneille mutta tällaisen kokonaisuuden myötä sitä pakostakin alkaa kyselemään itseltään että onko tämä siis edelleenkin minimaalisuuteen rinnastettavaa suoritus? Ei. Richie Hawtin on kiistämättä onnistunut luomaan yhden vaikuttavimmista julkaisuista musiikin historian saralla minkä myötä tämä on myös kasvanut maksimaaliseksi taiteeksi. Varsinkin 90-luvun elektronisesta ja techno musiikista diggaavalle Arkives 1993-2010 on yksi mieltä sykähdyttävimmistä asioista mitä musiikin suurkuluttaja voi kokea ja todistaen jälleen kerran miten analoginen työstötapa tuo nostalgian nälkää herättävän tunteen onnistuneesti esiin.

Addiktioni, 41/2007

Murcof: Martes / Utopía (Ltd.Ed.) (2005)

Murcof: Martes / Utopía (Ltd.Ed.)Murcof (a.k.a. Fernando Corona) on meksikolainen tuottaja jonka omana spesiaaliteettina on yhdistellä nykypäivän minimalistisia elektronisia piirteitä ja eri vivahteisia alamuotoja klassisen soitannan moniulotteisiin sävyihin. Itse olen jo pidemmän aikaa eli lyhyestä ensikohtaamisesta asti pallotellut ja pyöritellyt päätöstä hänen ensimmäisen albumin ostamisen suhteen mutta kuten monen muunkin aikaisemman kokemuksen mukaan, aina on tullut jonkinlainen este suunnitelmilleni. Kun pari viikkoa sitten sattumalta näin että eräs kanadalainen levykauppa myi tätä vain Meksikossa saatavilla olevaa erikoispainosta hänen debyytistä, minä en yksinkertaisesti voinut enää kieltäytyä. Liian houkutteleva tarjous oli siis kyseessä. Eli... Tämä kyseinen painos sitoo kaksi Murcofin julkaisua yhteen ja samaan pakettiin joista ensimmäisenä kiekkona on tietenkin hänen debyyttinsä Martes (tosin sillä pienellä erotuksella että tässä on hieman uudelleen mukautettu raitajärjestys ja mukaan on myös ynnätty pari bonus biisiä) sekä toisena kiekkona on jonkin sortin hybridmäisenä remix-albumina ja neljän originaalin yhtenäisen tuotoksen yhteistyönä toimiva Utopía. Murcofin luoma kaava Martesilla alkaa hahmottumaan jo heti ensiminuuteilta - hidas liikehdintä käynnistyy yksinkertaisesta mikro-naksahduksesta tai solua näykkivästä pulssista kohoten vähäeleisyyden aallonharjalla tasaisempiin mittakaavoihin johon joko pianon herkkä vireys yhtyy ja/tai jousien tunnelmainen lainehtiminen lipuvat pimeydessä sykkivien kipinöiden seuraan. Homma hoituu myös nurinpäin käännettynä tässä herkästi toisiinsa takertuneessa symbioosissa ja välillä jopa ihmisyydestä ilmoittava hento vokaali saattaa tehdä tuttavuutta. Martes on siis selkeä kokonaisuus hämärtyvinä haaveina sekä heräilevinä aistimuksina tumman puhuvissa mielen kolkissa ja tuo näin ollen erittäin rauhallisen, pisaroina tihkuvan vastapainon tässä jopa paikoitellen hyperaktiivisesti ylireagoidusti tuotetussa elektronisen ja orgaanisuuden yhdistelmässä jota olen saanut todistaa (born under a bad star, anyone?). Martes on kaunis, mysteerimäisesti kääritty samettimainen paketti joka on samanaikaisesti vanhanaikainen sekä katseensa tulevaan tähyilevän moderni kokonaisuus yhdistäessään kaksi ääripäätä täysin uudella tavalla. Vaikka albumi nojautuu kahden jalan tukevalla askeleella siihen että se on selkeästi sample-pohjaisesti koostettu työ jossa vahvasti koneellisesti manipuloitu ympäristö tuo oman viileästi säväyttävän tunteen pintaan, ei voi kieltää etteikö tämä oli samalla teknillisesti upea taidonnäyte jossa liikutaan ambientin, glitchin ja minimalistisen technon välimaastoissa ilman minkäänlaista kompastelevaa kynnystä eri genrien välillä. Erinomainen päänavaus tältä mieheltä ettenkö sanoisi.

Kun ensimmäinen teos on noinkin erinomaisesti koostettu ja henkeäsalpaavan upea, juuri kuultu taso on tietenkin miltei automaattisesti aseteltu hyvinkin korkealle mutta onneksi Utopían originaalit teokset eivät onneksi jää kauaksi tuosta mitatusta määrityksestä. Utopía on tietenkin Martes albumille jonkinlainen pidennys ja parhaimmillaan saakin todistaa kymmenen minuutiksi kohoavilla vedoksilla joissa syvästi kaikuavat sellot ja yhä pidemmälle kurkottava sähköinen äänimaailmaa tuovat jonkin verran tuoreempaa pontta tähän juuri paljastettuun näkemykseen. Mutta mites on näiden remiksien laita? Osaavan tuottajan käsissä hyvin tehty remix laajenee uudella tavalla täysin erilaiseen horisonttiin ja tätä tosiaankin toivoin näiden uudelleenmiksausten suhteen mutta sen sijaan sainkin huomata että osa remikseista eivät tosin juurikaan eroa Murcofin omasta soundista - onko se sitten hyvä vai huono asia, rehellisesti sanottuna itse ainakin odotin jotain radikaalisemmalta kuulostavaa repäisyä. Jalostamalla samanlaista ideaa ilman minkäänlaista uutta näkemystä tuo ainakin heti mieleen että vieraileva tuottaja ei ole jaksanut panostaa omaan työhönsä. Onneksi levyltä löytyy myös näitä onnistumisia. Ainakin täysin ambientin alaisuuteen muunnetut näkemykset ovat askel oikeaan suuntaan - oli kyseessä sitten Deathprodin synkän puhuva ja jo miltei dark ambientia lähestyvä muunnos, Colleenin herkemmin asetellun ja selvästi feminiivisen lähestymistavan ylleensä saanut tai Faxin jalat maasta irroittava unimainen matka kohti tuntematonta päämäärää, kaikki kolme näyttävät omalla sarallaan että mihin tätä voi parhaimmillaan työstää. Mutta varsinaisesti jo sellainen hulluuden ja luovuuden häilyvällä rajalla pyörivän näkemyksen tuo esiin Kit Claytonin hyppivä glitch-hop hajoitus joka tuo herkästi mieleen Rubber Johnnyn vajaa-älyisen ääntelyn (Chris Cunninghamin ohjaama video, googleta ja pelkää pahinta) ja näin ollen on jo sellainen osoitus miten hyvin tämä musiikki taipuu mielipuolisen kätösissä.

Addiktioni, 35/2007 (Pt.1)

Squaremeter: Sinecore (2000)

Squaremeter: SinecoreKahden viimeisen viikon aikana olen taas innostunut urakalla kuuntelemaan Squaremeterin kahta itselleni rakasta albumia joista ensimmäisenä on itämaisesta soitannasta vahvan vaikutuksensa saanut post-ambient tuotos Aswad sekä upeasti kahden ääripään kontrastia heijastava eli totaalisen synkän hiljaisuuden ja avaruusajan dark ambientin välimaastossa pyöriskelevä The Frozen Spark. Jälleen kerran täytyy vaan kehua näitä kahta julkaisua oman genrensä täydellisenä mutaatioina joiden ansioista Squaremeter (a.k.a. Mathis Mootz) on kohonut nopeasti yhdeksi suosikkituottajakseni. Monipuolisuus on siis Squaremeterin yksi vahvoista puolista - jokainen julkaisu pyrkii olemaan erilainen ja joskus hän tekee jättiharppauksen tyystin toiseen genreeseen mutta kuitenkin onnistuen kuulostamaan täysin itseltään. Levyhyllystä uupuvat Squaremeter CD-julkaisut alkavat harventua pikkuhiljaa ja nyt, järjestyksessään julkaisu numero kuusi, kuulostaa vahvasti siltä että olen ensimmäistä kertaa todellisen haasteen edessä. Aikaisemmat kohtaamani Squaremeter julkaisut ovat olleet suht' iisiä kamaa koska olen onnistunut löytämään jonkinlainen "turvallisen" kahvan johon tarttua kunnolla kiinni vaikka itse julkaisu on saattanut heitellyt kuuntelijansa ties minkä myrskyisän äänivyöryn lävitse. Squaremeterin musiikissa harvemmin miltei huomaamaton mutta kuitenkin enimmäkseen läsnäolosta nopeasti ilmoittava, symbioottimaisesti elävä glitch pilke saa Sinecoren myötä pääosan roolin. Itse asiassa näiden neljäntoista "Untitled" kappaleen aikana ei juurikaan kuule kuin pistelevää glitch kilkettä johon yhdistellään basson hennosti värisevää olemusta ja välillä kokonaisuutta höystetään minimalistisilla sci-fi äänillä ja muilla drone-taustoilla. Kieltämättä tämä alkaa jo heti ensiminuuteilta aiheuttamaan lievää aivoödeemaa ja pientä vatsanvääntelyä koska ei tästä kaaottisesta kuuntelumatkasta meinaa löytyä juurikaan minkäänlaista positiivista sanottavaa. Ja kun luulen pääseväni tämän albumin kanssa pari askelta pidemmällä, löydän taas itseni siinä pisteestä jossa saan todeta itselleni hieman sarkastiseen sävyyn että onko tämä edes musiikkia? Onko tämä siis todellisuudessa yhden lahjakkaan tuottajan ns. räikeä i'll-piss-in-your-eye julkaisu jonka tarkoituksena on vain mitata kuinka viksahtanut kuuntelijan täytyy olla ostaakseen tämän ja vieläpä myöntääkseen avoimesti että diggaa tästä? En tiedä. Minä olen ainakin vielä siinä rajoilla että haluanko myöntää mitään.

Addiktioni, 11/2007 (Pt.2)


Fatal error: Uncaught Error: Call to undefined function eregi() in /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-content/plugins/lazy-k-gallery.php:513 Stack trace: #0 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-content/plugins/lazy-k-gallery.php(206): lzk_validateFile() #1 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-content/plugins/lazy-k-gallery.php(122): lzk_showGallery() #2 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-includes/class-wp-hook.php(287): lzk_the_content('Bad Sector + As...') #3 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-includes/plugin.php(206): WP_Hook->apply_filters('Bad Sector + As...', Array) #4 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-includes/post-template.php(253): apply_filters('the_content', 'Bad Sector + As...') #5 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-content/themes/dailyeskolaah/archive.php(52): the_content('Read the rest o...') #6 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-includes/template-loader.php(106): include('/var/www/fs1/11...') #7 /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/ in /var/www/fs1/11/eskolaah/public_html/blog/wp-content/plugins/lazy-k-gallery.php on line 513