Addiktioni 36/08

Squaremeter: Kopyright Liberation (2001)

Squaremeter: Kopyright LiberationKopyright Liberation Front. The KLF. Legendaarinen kirjainyhdistelmä. Puhun tietenkin tästä elektronisen musiikin parivaljakosta joka mm. piti brittimediaa suorastaan pilkkanaan ja vei sitä 90-luvun alussa parhaimmillaan kuin sokeaa lammasta narussaan. Sen sijaan nimen varastaneen naurettava radiokanava voi mennä itseensä. Oikeasti, credit where credit is due. Mutta miten tämä originaali The KLF liittyy saksalaiseen Squaremeterin alaisuudessa pyörittävään Mathis Mootziin? Tällä vuonna 2001 julkaistulla ja ainoastaan vinyylimuodossa julkaistulla mini-LP:llä hän lainailee tai kuten se oikea termi on, sämpläilee ja uudelleenkierrättää The KLF:ää ja sen erinäisiä sivuprojekteja miltei tunnistamattomassa muodossa ahkerasti ja hyvinkin tiiviissä tahdissa. Kopyright Liberation onkin jonkinlainen kunnianosoitus Bill Drummondin ja Jimmy Cautyn luotsaamalle soundille mutta kuitenkin kuulostaen täysin Squaremeterin omalta julkaisulta. Ne pienet mutta vihjailevasti korostuvat asiat kuitenkin tekevät tästä hyvinkin epätavallisen kokemuksen – levyn kannessa esiintyvä astronautti, kappaleiden nimeämiset (“Trancentral”, “Ru Con”), käytetyt vokaalit kuten esim. “Protect” kappaleen aikana kuultava ‘…four angels of Mu Mu, rise from the sea to protect us’ ei varmasti jätä ketään epäselväksi että samaa Illuminatus mytologiaa/potaskaa myös viljellään tälläkin saralla. Puhesämplet siis kyllä pystyy tunnistamaan tai paremminkin jossain määrin rinnastamaan The KLF:n äänitorveksi mutta olenko esim. kuulevinaan “Trancentralin” aikana ikiklassikon “What Time Is Loven” melodian venytettynä, haalistettuna ja hidastettuna taustalle miltei huomaamattomaksi. En tiedä. Kuvittelenko koko homman vain omassa päässäni vai onko herra Mootz onnistunut käyttämään luovaasti samankaltaista rautalankamallia melodian purkamisessa, häivyttämisessä ja uudelleenkokoamisessa omassa työssään.

Albumiin liitetystä erikoisemmasta gimmickistä huolimatta Kopyright Liberation voi suoraan rinnastaa samana vuonna julkaistuun Parsec albumiin. Vaikka allekirjoittanut ei ensimmäisten viikkojen aikana ollut täysin vakuuttunut kyseisestä levystä, mutta se on kuitenkin onnistunut ajan kanssa kasvamaan meikäläisen kohdalle siihen pisteeseen että itse pidän sitä ensimmäisistä tärkeimmistä kulmakivistä jos todella haluaa tutustua ja ottaa varovaiset alkuaskeleet Squaremeterin musiikkiin. Kuten totesin aikoinaan osuvasti Parsecista, myös Kopyright Liberation onnistuu olemaan samaa kaliiberia joka aloittaa Squaremeterin soundin puskemisen melodisemman ambientin puolelle ja tämä kuuden biisin mini-LP onnistuu kiteyttämään kaikki ne asiat mikä on hyvää Squaremeterissä. Paikkaansa valloittavaa taustasuhinaa, tiuhassa tahdissa purkautuvaa glitch-pauketta sekä mikroskooppisesti editioitua kilkkeitä löytyy taas riittävästi sekoittamaan pakkaa Squaremeterin omassa universumissa mutta nyt ensimmäisen kerran vinyyliltä kuunneltuna, tämä puoli minimaalisuudesta suorastaan pääsee oikeuksiinsa koska valitun formaatin luoma lämmin tunnelma tuo omanlaisen viehätyksensä. Tarkoitan sitä että välillä jopa vinyylin itsensä esiintuova raa’asti rahiseva olemus lisää syventyvää mielenkiintoa tätä julkaisua kohtaan kun hetkittäin pähkäilee että kuuluvatko nuo tietyt naksahdukset todellisuudessa tähän kappaleeseen vai onko se pelkästään pinnan aiheuttamaa häiriötä. Kuten taisin myös aikoinaan mainita, Parsec kuitenkin onnistui lunastamaan paikkansa omalla tinkimättömällä tyylillään jossa basso suorastaan jyrisee pulssimaisen jylhästi ja Kopyright Liberation jatkaa siinäkin mielessä samanlaista kulkuväylää sekä siinä ohella voi taas aistia ne pienen pienet vaikutukset jotka loivat täysin uudet polut kolmeen eri suuntaan Squaremeterin uralla joista viimeisenä on The Frozen Sparkin aloittama täydellisen tyhjyyden ammentaminen hänen töissään. Yritän siis sanoa että jälleen kerran samankaltaisia yhtäläisyyksiä löytyy siis myöhäisemmän materiaalin kanssa – mukaan on siroteltu jokseenkin arabialais henkisiä vokaalisämplejä ja miltei piilossa pysyviä ideoita joita nostettiin uudelle tasolle seuraavilla julkaisuilla. Kuitenkin kaikesta rinnastuksesta huolimatta, Kopyright Liberation toimii myös erinomaisesti itsenäisenä, avaruusmaisesti tilaansa laajentavana tunnetilana joka parhaimmillaan purkautuu jo miltei transsimaisesti avautuvana esitystapana mutta silti jokin tässä kliinisesti ja digitaalisesti sykähtelevässä äänimaailmassa antaa sellaisia selkeitä varoituksia ettei edes halua harhailla liian kauaksi aloituspisteestä sillä tästä löytyy on myöskin hyvinkin paljon ihon alle hiipivästi riipaisevaa, kylmää hikeä pintaan välittävää klaustrofobista tunnelatausta – ainakin julkaisun aloittava nimikkokappaleen karhea olemus suorastaan tunkeutuu hiekkapaperimaisesti sisäänsä ja lopulta työntyy toiselta puolelta lävitse. Kopyright Liberation liukuu onnistuneesti minimaalisuudesta rytmikkäästi esiintuodulle etenemiselle jossa biititön ambientmainen nyanssi aloittaa ensimmäiset liukumiset.

Jos kuvittelet että tämä on tosiaan oudomman puolen omaavaa musiikkia, täytyy myöntää että yhdessä vaiheessa itsekin havahduin kesken kaiken takaisin todellisuuteen kun piti vastata puhelimeeni ja juttelun ohella luin puolisilmällisesti juuri sylkäistyjä keskeneräisiä sanojani. Kirjoittamani kuvaus toi väistämättä mieleen että kuka tällaistakin todellisuudessa kuuntelee mutta eihän siihen tarvita kuin yksi henkilö joka sanoo että tämä on täysin minun musiikkiani. Kopyright Liberation on vahvasti kokeellinen ja siinä osataan uudelleen koota menneisyyttä sämpletyöskentelyn kautta mutta kuitenkin kuulostaen täysin itsenäiseltä työltä. Huolimatta normaalia lyhyempänä julkaisuna Squaremeterin discografiassa, Kopyright Liberation on konseptin sekä tuotannon puolesta yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista jota luonnehtisin jopa pakolliseksi hankinnaksi Mathis Mootzin sivuprojektista pitäville.

Addiktioni, 24/2007 (Pt.1)

Panacea: Low Profile Darkness (1997)

Panacea: Low Profile DarknessKäynnistetään nauhoitus Papa-Lima-Papa-Delta-120620 […] ja tänään on tiistai. Kuten äänestä voi ehkä kuulla, minulla on ollut pitkä sessio takana. Minun pitää kai aloittaa alusta sillä en tiedä selviänkö edes tästä yöstä […] Mistä siis aloitan? Vaikka siitä että miten […] lähtien seurannut herra Mootzin sivuprojektia joten päätin viimeinkin erilaisten remiksien innoittamana hankkia itselleni hänen pääprojektin debyytin […] huolimatta vanhojen old school has-been-and-has-seen-all pierujen paskapuheiden/varoituksien sumasta sekä miltei kuolemattomina kiertävien huhupuheiden joiden avulla väitettiin että Low Profile Darkness on jo heti nimestä lähtien synkkä ja kylmästi kalskahtava trippi painajaismaiseen kokeeseen jossa varomaton saa maksaa sielunsa menettämisellä […] Fuck it and fuck me. Itsehän tätä kerjäsin. Halusin siirtyä yhä synkempään ja mustempaan palettiin drum and bassissa joten ainoastaan minua voidaan syyttää […] Olihan se kieltämättä heti alusta lähtien kiehtova, ehkäpä liiankin […] ja itse artistit osaavat olla joskus jäänkylmiä paskiaisia. Se miten he tuudittavat kuuntelijan omaan turvallisuuden tunteeseen kunnes pikkuhiljaa selkäpiitä tärisyttävällä tavalla alkaa ymmärtämään minne suuntaan ollaan todellisuudessa menossa […] Kahden ensimmäisen varsinaisen työnäytteen jälkeen selviää miksi se ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin varoiteltiin […] nikamien naksauttelua eli tämähän on vasta esilämmittelyä […] kunnes tuli “Hellbringer” […] pienenä muistutuksena […] on hänen nimensä ja Low Profile Darkness on hänen pelinsä […] Nyt oli liian myöhäistä juosta pakoon. […] myötä jokainen uusi isku tuntuu enemmän epämiellyttävältä mutta sitä elää kuin masokisti ja toivoo ettei se lopu […] äityy hetkittäin myös vihaiseksi ikäänkuin hokisi syvyydestä kumpuavaa mantraa […] use […] to the dark side […] basso möyrii, murskaa ja murisee kuin nälkäinen peto monen viikon raadonsyönnin jälkeen. Nyt se haluaa tuoretta lihaa […] haistaa pelon […] ja se pirullinen irvistys. Miksi hänen pitää irvistää syöttäessään tätä henkistä olotilaa johtojen kautta […] lisätessään äänimaailmaan hetkittäin pulputtavia Star Trek efektejä […] 90-luvun alun rave mentaliteettia […] ja jopa röyhkeästi U2:lta sämplättyjä melodioita tämän kaiken sekaan […] onnistuen eliminoimaan kaikki kliseiset elementit […] Ottakaa erityisesti huomioon albumin julkaisuvuosi […] edelleenkin saan vahvoja todisteita siitä että drum and bassin parhaimmat hetket koettiin viime vuosikymmenellä […] and fuck you and all of your […] Te helvetin sisäsiittoiset epäoriginaalit rotansyöjät voitte painua takaisin sinne oppikouluun […] viimeisenä asiana annankin teille elintärkeän neuvon. Jos te joudutte tämän julkaisun kanssa lähietäisyyteen eikä teillä ole aikaisempaa kokemusta […] ansaitusti Photekin, Alec Empiren ja Venetian Snaresin välimaastossa […] toisin sanoen jos ei ole ravinnut itseään henkisestä tämän tyylisellä musiikilla, Low Profile Darkness ei tule antamaan minkäänlaista helpotusta tai merkkiä anteeksiannosta. […] olen ennenkin taistellut tällaista voimaa vastaan joten tiedän tasantarkkaan mitä minun pitää tehdä […] kylmiltään hyppäävät mestataan heti […] on varoitettu […] Nauhoitus on päättynyt.

Addiktioni, 13/2007

Squaremeter: The Bitter End (2002) / Parsec (2001)

Squaremeter: The Bitter EndLoputon matkani jatkuu laajassa, hitaasti avartuvassa m² a.k.a. Squaremeter universumissa ja nyt ensimmäistä kertaa siirrytään kahden julkaisun verran eteenpäin. Parin vuoden takaisen scifistiseen, mustaan hiljaisuuteen puettu ja muutenkin erinomaisesti dark ambient ympäristöön siirretyn The Frozen Sparkin albumin jälkeen, ehkäpä se minun epälooginen siksak-askellus jatkuisi siirtymällä herra Mootzin discografiassa vielä vanhempia julkaisuja kohti. Hands Productions levymerkille levytetyt The Bitter End ja Parsec vaikuttivat lupaavilta jo pelkästään myyntiteksteissä joten se oli se oikea suunta minulle. Vuoden 2002 The Bitter End albumilla perus-Squaremeter-konsepti on edelleenkin vahvasti mukana eli musiikki noudattaa samoja kaavoja mitä esim. löytyi War Of Soundilta. Itse asiassa The Bitter Endiä voisi jopa pitää jonkinlaisena War Of Soundin kadonneena isoveljenä. Nimittäin kummastakin löytyy harvinaisen paljon samoja yhtäläisyyksiä, mutta loppupeleissä kumpainenkin kuulostaa täysin erilaiselta tuotteelta. Kliinisesti ja koneellisesti tuotetut glitch-kilkkeet kliseineen aloituksineen pistävät show’n jälleen kerran käyntiin kunnes miltei kyltymätön, kiihkeästi hehkuvan ja palavan ambientin sisin osa ottaa kokonaisuuden tehokkaasti haltuunsa ja vie musiikin vielä syvempiin tuntemattomiin syvyyksiin. Edellisen hankinnan, The Frozen Sparkin pitkän vangitun hiljaisuuden jälkeen oli helppo ottaa tervetulleesti vastaan se tuttu, väkevä, hypnoottisesti kastettu intensiivinen rytmi mutta joka kuitenkin pysyttelee edelleenkin minimalistisuuden rajoissa. The Bitter Endillä hiljaisuus onkin korvautunut miehen kylmänrauhallisella, pakonomaisesti tuotetulla ja pilkotulla puheella joka kaikuu ja hukkuu ikuisuuteen asti samalla kun taustanauhan välityksella ihon pinnalle hitaasti pureutuva, kiertyvä ja kiristyvät siteet valmistautuvat ottamaan viimeisen tukevan otteen kuuntelijastaan. Sitten on ihan turha pyristellä vastaan kun vereen pumppautuu puheen välityksellä sellainen toksikologin painajainen johon ei löydy vastalääkkeeitä. Tosin… minä en kaipaa mitään parannusta tähän narkoottiseen tilaan.

Squaremeter: ParsecNyt viisi Squaremeter julkaisua omistaneena, se on jännä huomata miten herra Mootzin vuosien varrella tuottamat albumit muodostavat sellaisen yhtenäisen janan jossa edellinen ja seuraavan albumin soundeissa voi huomata viittauksia toisiinsa. Vuonna 2001 julkaistu Parsec menee vieläkin pidemmälle tässä asiassa ja se on selkeästi sellainen alkulähde mistä moni Squaremeterin myöhäisempi albumi on saanut paljon vaikutteita ja vieneet tältä albumilta löytyvät ideat hurjasti pidemmälle. Ensimmäisenä joukossa on tietenkin aiemmin mainittu veljespari eli The Bitter End ja War Of Sound jotka ovat paljon velkaa tälle albumille. Se miten ambient-rytmiä käsitellään ja pyöritellään käsissään kuin jongleerauspalloja konsanaan sekä miten musiikillisen kokonaisuuden päälle nivotaan saumattomasti yhteen sämplätty puhemainen miesvokaali (kuten esim. The Bitter Endille lainattu BBC:n Lords Of The Rings kuunnelma). Oma personal m² flavour eli Aswadin yltäkyllästämä arabialaisvaikutteinen tunnelma näkyy ja kuuluu selkeästi myös kuuntelun aikana ja Parsec osaa myös yllättää siinä määrin että miten tästä löytyy referenssejä niinkin pitkälle kuin The Frozen Spark albumiin asti. Kun tarkkaan kuuntelee ja etsii murusten seasta johtolankoja, se samantyylinen pimeä, avaruusmainen aspekti pilkahtaa taustasta esiin aina sopivalla hetkellä. Mutta mutta… Tässä on myös sellainen tilanne että ei oikein tiedä minne suuntaan pitäisi itseään oikein kääntää. Näin monta yhtäläisyyttä yhdellä julkaisulla ei voi olla tekemättä hallaa itselleni ja tässä vaiheessa ostettu Parsec selvästi kostautuu minulle – kiitos käyttämäni ‘perse edellä puuhun’ taktiikan takia. Hankittuani ne parhaimmat julkaisut ensimmäisenä, Parsec muodostuu sellaiseksi emo-julkaisuksi josta löytyy riittävästi hienoja ja alkuperäisiä ideoita mutta ne on ikävä kyllä toteutettu paremmin myöhäisemmissä albumeissa. Toki Parsecilla on myös ne mielenkiintoa loppuun asti ylläpitävät ominaisuudetkin. Kovaa pintaa raapiva, klaustrophobisen pistelyn ja jopa skitsofrenisen tunteen laukaisijana sekä miten esim. bassolle osataan antaa tyypilliseen iskujen jakajan sijasta suurempaa roolia kaaottisen tunnelman luojana on sellainen asia mitä kuuntelisi mielellään enemmän tämän tyylisessä elektronisessa musiikissa.