Addiktioni 44/13, Part 2

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered) (2013)

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered)Jälleen uusi kierros pyörähti käyntiin Ant-Zenin tiuhassa tahdissa ulos polkevien Lustmord julkaisujen kanssa ja tällä kertaa tarjolla on 25 vuoden jälkeen live-kuntoa esittelevä Rising joka pidettiin kuudes päivä kesäkuuta vuonna 2006 saatanallisen kirkon järjestämässä juhlassa Los Angelesissa ja kyseisestä keikasta Brian Williams on hyvinkin suoraan kommentoinut että se on ollut eräänlainen Spinal Tap hetki hänen urallaan josta hän ei voinut yksinkertaisesti kieltäytyä. Toisena julkaisuna on alunperin vuonna 1992 ja tärkeän rajapyykin eli Heresyn jälkeen ulos tullut The Monstrous Soul jonka ensimmäisten sekuntien aikana sisällöstä vihjailee puhesämple: “It is the night of the demon”. Niin…. Tutunoloisia referenssejä uskonnollisiin pisteisiin ja demonien mytologiaan ovat jälleen läsnä ja näin ollen osaa edelleenkin lumota omalla puhdistavalla pragmaatiikallaan ja samanaikaisesti myöskin hymähdyttää sillä hän on monessa haastattelussa julkistanut olevansa ns. hardcore ateisti eikä hän pidä musiikkiaansa “synkkänä” vaan enemmänkin taplaa musiikillaansa ihmismielen kolkompia puolia ja kyllähän se kiistämättä myös kuuluu tällä albumilla. The Monstrous Soul on muutenkin sisällöltään kiehtova julkaisu hänen discografiassa ja varsinkin Heresyn luomaan jälkikaukuun verrattuna se on hyvin minimalistinen ja sanoisinko jopa karkean primitiivinen jossa voluumin ajottainen alhaisuus näyttelee tärkeää roolia luoden onnistuneesti omanlaisen vahvan sävyn kokonaisuuteen. The Monstrous Soul on myös vuosien varrella osoittanut eräänlaiseksi ponnahduslaudaksi ideoille ja aihioille joita käytetään paremmin hyväksi myöhäisemmillä julkaisuilla (mm. juurikin tuolla Rising livellä tai vuoden takaisesta Krakówin keikasta olleella tallenteella) ja näin ollen loppupeleissä asettunee herra Williamsin discografiassa siihen kastiin jota en välttämättä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan tutustumismielessä. The Monstrous Soul voi siis surutta skipata Heresyn jälkeen ja palata myöhemmin takaisin kun miehen tärkeimmät 90-luvun tuotokset ovat jo takataskussa.

Addiktioni 37/13

Lustmord: Metavoid (Remastered) (2013)

Lustmord: Metavoid (Remastered)Kolmas pyörähdys akselin ympäri lähti käyntiin Lustmordin uudelleen remasteroitujen julkaisujen suhteen ja tällä kertaa Ant-Zen levy-yhtiön tarjoilemalta lautaselta löytyy hänen discografiassaan kahta eri ääripäätä esittelevät ja kummassakin tapauksessa positiivisella tavalla kokeellisempaan suuntaan levittäytyvät työt. Zoetrope on originaali, mustanpuhuvasti maalaileva score samannimiseen lyhytelokuvaan jossa Lustmord a.k.a. Brian Williams panostaa 110% extraa ympäristön ääriviivoja hahmottavaan tunnelmointiin sekä Metavoid, joka valitettavasti tunnetaan enemmälti siitä että suurin osa faneista reagoivat tähän julkaisuun negatiivisella tavalla koska julkaisu ei edes yritä lähteä tarjoamaan sitä miltei kaavamaisesti etenevää dronemaista kelluntaa josta mies kuitenkin loppupeleistä tunnetaan. Mikä on sinänsä sääli että julkaisu saa niinkin ankarasti paskaa niskaansa sillä Metavoidin pinnan alta kuitenkin paljastuu yksi hänen kunnianhimoisimmista töistään urallaan jossa vaikutteina ovat toimineet mm. elokuvamaiset alkuasetelmat sekä alunperin Planescape: Torment PC-roolipelille sävelletyt mutta myöhemmin hylätyt aihiot jotka käytetään uudelleen tällä albumilla. Toki Metavoid on epä-Lustmordimaiseen enemmän pommittavan karheasti iskostuva, kiitos vähäeleisten ja paikoitellen vaitonaisesti kumpuvien perkussioiden jotka parhaimmillaan nostattavat eloisasti kytevän kuoron kanssa goottimaista virtausta ja muutenkin rohkealla tavalla uudistettu äänimaailma onnistuu saavuttamaan kertalaakilla painostavaa ja pelokkaasti ilmentävää tunnelmointia toisenlaisessa potenssissa kuin myös loppua kohden kaihomielistä irtautumista. Metavoid on siis hyvin epätavallinen julkaisu mieheltä joka loi ja vuosien varrella täydensi dark ambientia puhtaasti genrenä mutta toisaalta Metavoid oli ensimmäinen ja erinomainen osoitus siitä että häneltä löytyy myös tarvittaessa rahkeita viemään kyseistä genreä kohti kartoittamattomia väyliä perinteisen instrumentoinnin kautta. Metavoid on myös mielenkiintoinen esimerkki siitä miten hän onnistui tässä oman soundipolitiikan paloittelussa ja uudelleenkokoamisessa mutta myöhemmin jäi kyynärpään mitan verran toistuvuuden karsimisesta sekä kunnialla konseptin loppuun viemisestä esim. [OTHER] albumin parissa.

Addiktioni 24/13

Lustmord: Purifying Fire (Remastered) (2013)

Lustmord: Purifying Fire (Remastered)Toinen kierros Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin uudelleenmasteroiduista julkaisuista lähti käyntiin Ant-Zen levymerkin toimesta ja nyt tarjolla on miehen uran tärkein levytys Heresy vuodelta 1990 joka loi sementoidusti vakaan alkupisteen dark ambientin suhteen sekä vuosiin 1996-1998 keskittyvä Purifying Fire joka keräilee saman kannen alaisuuteen yhden vinyylijulkaisun, kolmella eri kokoelmalla vieraillutta kappaletta sekä ennenjulkaisemattoman raidan. Alunperin vinyylimuodossa julkaistut “Strange Attractor” sekä “Black Star” ovat selkeämmin rinnastettavissa The Place Where The Black Stars Hang albumin kaltaiseen tuntemattomaan kosmokseen kurkottava ja äärettömyyteen sukeltavaa pimeää immersiota jossa ajan myötä kadonneet signaalit nousevat miltei ahdistavasti esiin. Siihen kun vielä ynnätään jo pelkästään nimiensä puolesta toisiinsa tiukasti kytköksissä olevat “Deep Calls To Deep” ja “Deep Calls To Dub” jotka jatkavat onnistuneesti tuota avaruuden behemoottista levittäytymistä joista jälkimmäinen kallistuu huomattavasti enemmän tuonne valoa karkaavan uhkaavampaan ääripäähän. Nämä neljä mainittua raitaa tällä julkaisulla ovat tasaisen varmaa eli 90-luvun Lustmordia parhaimmillaan mutta selkeästi ne mielenkiintoisimmat ja kokeellisemmat työt tulevat vastaan kahdella viimeisellä raidalla. “Permafrostin” alkuperä voidaan jäljittää 80-luvun puoleen väliin jota on sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin lähdetty uudelleenpäivittämään standardimaisempaan ulkoasuun mutta pinnan alta kuitenkin löytyy se alkeellinen, raaka ja kalskeasti kaikuva industriaalinen äänisuunnittelu ja ennenkaikkea asennetta. Kokoelman viimeistelevä “Of Fire & Of Ice” on siinä mielessä odottamaton kohtaaminen että taustalta nousevat epä-Lustmordimaiset kasari-syntikat vahvempaan roolin kappaleen jälkimmäisessä puoliskolla mikä saa teoksen kuulostamaan siltä kuin Lustmord ja Tangerine Dream kohtaisivat randomisti jammailun merkeissä. Paikoitellen hämmentävä mutta erittäin hyvin yhteensoveltuva kokeilu jota myös toivoisi löytävän lisää. Loppupeleissä Purifying Fire on muhkea 74 minuuttinen kokonaisuus ja tärkeä osa Lustmordin 90-luvun tuotantoa siinä mielessä että se erityisesti jatkanee onnistuneesti varjoisessa universumissa virtaamista.

Addiktioni 08/13

Lustmord: Carbon/Core (Remastered) (2013)

Lustmord: Carbon/Core (Remastered)Brian Williamsilla a.k.a. Lustmordilla on pitänyt kiirettä viimeisen vuoden aikana. Heresyn uudelleenjulkaisu käärittynä näyttävästi Sixtystone Edition pakettiin, keikkailua eri mantereilla, Biospheren kanssa yhteistyönä luotu atomipommista inspiraatiota saava Trinity-projekti ja näiden ohella myös mies valmistautuu kesällä julkaisemaan uuden albuminsa nimeltään The Word As Power jossa vierailevat vokalistit kuuleman mukaan luovat albumin ympärille nivoutuvan punaisen langan. Kuitenkin sitä ennen arvostettu industrial-lafka Ant-Zen ennätti julkaista helmikuun alussa kaksi vanhempaa ja uudelleenmasteroitua Lustmord täyspitkää – ehdottomasti yksi miehen uran vahvimmista töistä ja avaruuden kaukaisuuteen kurkottava The Place Where The Black Stars Hang sekä persoonallisemman otannan dark ambientista tarjoava Carbon/Core. The Place Where The Black Stars Hang on käsitelty joskus aikaisemmin joten tällä kertaa keskitytään tuohon jälkimmäisenä mainittuun eli Carbon/Core joka on myös siinä mielessä mielenkiintoinen työ mieheltä että kaikki ei vaikuta päällisin puolin niin yksiulotteiselta kuin aluksi olettaisi. Tarkoitan siis sillä että tömisevän raskaasti käyntiin lähtevä avausraita “Immersion” alkaa vakuuttavan oloisesti kauhoamaan miehen matalalta resonoivaa mustaa peruspalettia. Näin ollen luoden heti kärkeen pimeyden äärirajoille painostavan tunnelman jonka myötä sitä välittömästi valmistautuu kahdeksan minuutin aikana siihen että albumin soundia alettaisiin takomaan siihen perinteisempään valumuottiin joka kuitenkin osoittautuu varsin nopeasti vääränlaiseksi diagnoosiksi. Toisin sanoen Carbon/Core osaa herätellä huomiota juuri sillä oikealla tavalla että se suorastaan stimuloi kuuntelijan aisteja erilaisilla tekniikoilla ja ideoilla joita ei yleensä kuule miehen musiikissa. Hyvä esimerkki on tämän hiljalleen kollaasimaiseksi kokonaisuudeksi muuntautuva “The Conflict Of Symbols” jonka jousipatteriston tihkuilevasti raapaiseva olomuoto kaivertaa ihonkarvoja nostattavaa tunnelmaa muutenkin raskaasti toteutetussa äänisuunnittelussa. “Beneath” vetäytyy taas perinteisemmällä syväluotaavalla kaavalla kunnes “Born Of Cold Light” tuo mukanaan selkeästi kevyempää Lustmordia mutta tarjoten mekaanisesti ja säteilevästi pulssahtelevaa sykettä jossa erityisesti toisella jälkipuoliskolla hiljalleen esiinnousevien vokaalien kautta luodaan itseään korkealle kannatteleva teos. “Sublimation” jatkanee onnistuneesta jälleen dark ambientin peruskaavioissa kunnes kääntyy järkälemäisen hitaasti kohti cinemaattisesti värikkäästi vyöryttävään kerrontaan ja kauhun alaisuuteen kietoutuvan äänimaailman syövereihin. Carbon/Core on siis parhaimmillaan moniulotteinen, mielikuvitukseltaan kolossaaliseksi luokiteltava teos joka ennenkaikkea osaa tehdä enemmän kuin kurkistaa pinnan alle, se nimittäin raapaisee luovaasti pintaa syvemmälle.

Addiktioni 35/12

Lustmord: Heresy (Sixtystone Edition) (2012)

Lustmord: Heresy (Sixtystone Edition)Alunperin vuonna 1990 julkaistu dark ambientin virallisesti synnyttänyt Heresy sai yllättäen tänä vuonna uudenlaisen kasvojenkohotuksen kun Soleilmoon Recordings päätti itse artistin kanssa julkaista kolmannen version tästä klassisesta albumista. Vaikka uudelleenmasteroitu albumi ilmestyi vuonna 2004, Heresy on nyt jälleen tekniikan kehityksen myötä läpikäynyt jo toisen uudelleenmasteroinnin, saanut arkistojen kätköistä rinnalleen varhaisemman version albumista nimeltään Heretic ja koko paketti on kääritty näyttävästi kiviseen astiaan joka painaa kuin pienimuotoinen synti. Unohtamatta tietenkään sitä että kaiken kaikkiaan tätä herkkua on tarjolla ainoastaan 333 kappaleen numeroituna ja artistin itsensä signeeramana painoksena. Nopeat syövät hitaat periaatteella ollaan siis jälleen liikkeellä vaikka kyljessä komeileekin näyttävän näköinen hintalappu ($153.99 sisältäen postikulut tänne rapakon toiselle puolelle). Sitä on tullut jo monet kerrat todettua että kerran se vaan kirpaisee. Kuten elektronisen musiikin suhteen on varsin yleistä, vanheneminen tuo joskus hyvinkin raa’alla tavalla esiin sen että monet julkaisut eivät kestä nykypäivänä samanlailla valoa ilman lisäämättä sanoja ‘nostalgia’ tai ‘juustomaisuus’. Heresy itsessään ei ole juurikaan muuttunut vaikka ikää julkaisun päälle on tällä hetkellä langennut kiitettävät 22 vuotta ja uudelleenmasterointien myötä albumi on saanut kaivattua pientä pintakiiltoa. Toisin sanoen, kuten dark ambient perusluonteeseen kuuluu, julkaisu edelleenkin omaa synkän peittelevästi maalailevan luonteen mutta yhä näiden vuosien jälkeen Heresy osaa myös edelleenkin puhutella albumissa vahvasti vellovan immersion ja mustaan syvyyteen tuijottavasti kurkottavan kadotuksen kautta. Raapustus viiden vuoden takaa kertonee ehkä lisää. Kuten sanoin jo aiemmin, klassikko joka antoi elintärkeän lähtölaukauksen tyystin uuteen genreeseen ja sen myötä on tähän päivään mennessä poikinut myös lukemattomia hiilipaperikopioita rinnalleen. Albumi osaa siis näiden vuosien jälkeenkin seisoa pelottavan vakuuttavasti ja tukevasti omilla jaloillaan vaikka totuus on kuitenkin se että loppupeleissä Heresy ei ole kuitenkaan Lustmordin paras työ. Hän on tehnyt huomattavasti mielenkiintoisempia matkoja pimeyden ytimeen mutta tämä kyseinen julkaisu on kuitenkin kiistatta se tärkein piste hänen urallaan ja mihin suuntaan hän alkoi menestyksekkäästi kuljettaa omaa soundiaan kuin myös tästä albumista virtaavasti leviävää genrettä.

Pimeyden ruhtinas kutsuu taas…

Addiktioni 13/11

Lustmord: Songs Of Gods And Demons (2011)

Lustmord: Songs Of Gods And DemonsDark ambient pioneeri Lustmordilla (a.k.a. Brian Williams) on tällä hetkellä tuotannon alla vokaaleihin perustuva seuraava täyspitkä The Word As Power jonka hän tulee julkaisemaan joskus hamassa tulevaisuudessa mutta sitä ennen hän kuitenkin pisti hieman yllättäen ulos uransa kolmannen kokoelman johon on kerätty ennenjulkaisematonta materiaalia neljäntoista vuoden ajalta. Se mikä tekee Songs Of Gods And Demons kokoelmasta mielenkiintoisen on se fakta että kappaleissa on jonkinlainen kytkös elokuva, TV- tai pelimusiikkiin. Harmi vaan että mies ei kertonut sen tarkemmin että mistä nämä tuotokset ovat tasan tarkkaan raapaistu kasaan, lukuunottamatta Toolin Vicarious DVD:n menu-musiikista ammentavaa “The Blasted Pain”. Kokoelman kolme ensimmäistä teosta (“Corvus Mysterium”, “The Blasted Plain” sekä “Neural Ether”) on aika pitkälti siitä samasta vankasta ja erittäin tutusta puusta veistettyä äänivyörytystä johon on miehen kolmenkymmenen vuoden uransa aikana tottunut. Ihoa myöten hengittävä äänisuunnittelu on edelleenkin täydellisesti kohdallaan, paksua ja matalalla liitävää dronea kauhotaan ja kammetaan tehokkaasti omassa upottavassa pyörteessään ja valoa kaappaava pimeys on vahvasti läsnä. Uusia ideoita on minimaalisesti mukana, esim. miehen musiikissa harvemmin kuultu huilusoitin osaa jälleen luoda käsinkosketeltavan kauniin hetken “Neural Etherin” aikana mutta muuten näissä kolmessa mainitussa työssä läpikäydään ne tutunomaiset maailmat satelliittipaikannuksen tarkkuudella. Ajan myötä unohtuneiden kaupunkien rappeutumiset, vuosituhansia vanhat katakombit sekä avaruuden tuntemattomat kolkat ovat siis tämänkin kertaisen kiertoajelun monista kohteista minkä myötä sitä pakostakin alkaa aistimaan että jokin tärkeä ja viimeistelevä elementti kuitenkin puuttuu julkaisun ytimestä. Onko se sitten kuuluisa punainen lanka joka tekisi selkeän läpileikkauksen vai johtuuko se yksinkertaisesti sitten siitä että tämä kaikki on kuitenkin jo kuultu jossain muodossa miehen albumeilla. Silti Lustmordin musiikki on parhaimmillaan suorastaan kuin Danten jumalaisesta näytelmän sivuilta repäisty. Kaikki toivo saa heittää menemään kun lähtee kulkemaan Lustmordin musiikillisesti siivittämää synkän kalskahtavaa, alaspäin suuntaavia kivisiä portaita kohti henkilökohtaista kadotusta mutta kokoelman neljännen teoksen “Haze” lähtiessään käyntiin, sitä yhtäkkiä huomaa astuneensa rohkeasti erilaiseen tulkintaan Lustmordin universumissa. Kevyehky valonpilkahdus pimeyden keskellä luo itseäänpettävän turvallisuuden tunteen ja herättää samalla pientä toivon pilkahdusta ylle mutta sekin himmenee hiljalleen ja tummanpuhuva drone-koneisto alkaa raahautumaan takaisin kohti valoa riisuvan varjojen ja kivun valtakuntaa. Julkaisun viimeistelevä “Vault” on helposti rinnastettavissa “Metavoidin” aliarvostettuun äänimaailmaan. Lustmordin musiikissa vähäiseen rooliin jääneet perkussiot ja synalla tuotetut orkesterimaiset etenemiset luovat miltei mahtipontisen tunnelman mutta lopulta siitäkin alkaa ikävällä tavalla näkymään ne asiat että tämä kaikki on kuultu aiemmin.

Songs Of Gods And Demons ei siis ole mitenkään mullistava julkaisu. Kokonaisuudesta löytää enemmälti referenssipisteitä hänen tärkeimpiin töihin ja muutenkin kappaleet muodostavat korkeintaan kosmeettisen päivityksen miehen nykysoundiin.

One…

Lustmord: Zoetrope

Tämä päivä vielä töitä ja sitten on kolme päivää vapaata. Ja mikä minua sitten odottaakaan? Vankeus avaruusaluksen syvyyksissä. Ah…

Addiktioni 04/10

Melvins + Lustmord: Pigs Of The Roman Empire (2004)

Melvins + Lustmord: Pigs Of The Roman EmpireJoskus syntyy sellaisia ‘think outside the box’ kollaboraatiojulkaisuja jotka sormenpäitä hipoen kurkottavat kätensä toistensa suuntaan, rikkovat kahden eri maailman rajatut aitaukset tyystin ja näin ollen luovat rohkealla, ennenkuulumattomalla tavalla uutta. Pigs Of The Roman Empire albumin toisessa kulmauksessa ärhäkkää pauketta ylläpitää kulttisuosioita nauttiva kokeellinen metal-yhtye Melvins ja julkaisun toisena pääarkkitehtina häärää Brian Williams joka tietenkin tunnetaan paremmin dark ambientin kehittäjänä Lustmord monikerin alaisuudessa. Toisaalta kun näitä kahta projektia pyörittelee päässään pelkästään mielen pintaa sorkkivana ajatuksena, kaiken tuon kylmästi laskelmoivan prosessoinnin mukaisesti tämän ei pitäisi edes toimia mutta katsokaa, siinä se vaan on edessämme. Kuten ensimmäiset pintaa syvemmälle etenevät leikkivät ajatukset tuovat esiin, parhaimmillaan Pigs Of The Roman Empire kuulostaa kiihdytetyltä yhteentörmäykseltä jonka kuumuudessa sulautuu esiin mutanttimaisen friikahtava lopputulos.

Albumin aloittava “III” on silkkaa Lustmordin mustan paletin maalailevaa verhoutumista kuuntelijan ylle josta aistii ne kaikki tutut elementit miehen omasta universumistaan – mm. pisaramaisesti pinnalle laskeutuvat iskut, kellopelien tuomiolle kutsuvat soitanta sekä sydämen harvalukuiset lyönnit. Ainoastaan vieraampi piirre on taustalta raa’alla tavalla ja hiljalleen viiltävästi esiintuleva taustasärinä jonka ainoa tehtävä on raivata toimiva kulkuväylä Melvinsin päänpuskevalle antille. Heti perään iskostuva “The Bloated Pope” potkaisee siis käytiin Melvinsin tulisesti esiinmarssivan asenteen ja jotenkin tuolla aivojen pinnalla olevat synapsit osaavat yhdistellä tarjotut pisteet oikein sekä rekisteröidä tämän muuttuneen ääniaallon aivan loogisena jatkeena tällä albumilla jo heti ensimmäisen kuuntelun aikana. “Toadi Acceleratio” on taasen tyystin omaa luokkaansa. Se on osa-aikaisesti psykedeeliä, siitä kuulee mystisyyden vaimean huminan ja muutenkin kappale lähtee kurkunpäässä sijaitsevan äänijänteiden korinoiden siivittämänä jammailulinjalle. Loppujen lopuksi on hieman vaikeata sanoa että mikä tämä lopulta on mutta se iskostuu hyvin albumin ytimeen. Behemoottinen ja 22-minuuttiseksi instrumentaalityöksi levittäytyvä levyn nimikkokappale on juuri sitä mitä odotti tältä projektilta parin kappaleen jälkeen. Se on yhtäaikaisesti dark ambientia; kuitenkin painottaen enemmän tuonne avaruuden kolkkoihin, valolta karkaaviin tuntemattomiin syvyyksiin ja toisaalta se on myöskin kitaravoittoista säröä joka kohonee kipinöitä synnyttämän sahaamisen myötä täysimittaiseksi rock ‘n’ roll mentaliteetiksi. Toisin sanoen taitavasti kauhoen juuri ne oikeat elementit yhdelle raidalla joka myöskin puskee Lustmordilta paikotelleen pieniä mutta sitäkin tärkeämmässä roolissa esiintyviä uusia ulottuvuuksia hänen omaa työtäänsä kohtaan. “Pink Bat” pistää tahtipuikon taas väpättämään ahkerasti kun Melvins astuu etualalle armottoman noise-rintaman siivittämänä ja vasaran kaltaisesti iskua toisen eteen takovan rumpupatteriston myötä. “Zzzz Best” toimii kahden minuutin panoksia lataavana introna asetellen “Safety Third” kappaleen suoraan täysmittaiseen jyräämiseen jossa Melvins jälleen osoittaa rullaavuutensa, kameleontin kaltaisesti esitellen uuden puolen albumin muutenkin jatkuvasti ailahtelevasti kääntyvässä liikkeessään. “Idolatrous Apostate” on suoranaisesti sulautunut hirviö jossa Lustmordin painostavasti pureutuva väreily yhdistettynä muutenkin vääristyneisiin, tukahdettujen vokaalien kera luovat suorastaan lopullisen paineen jonka tarkoituksena imaista viimeisetkin hapen rippeet sisäänsä. The end? Ei vielä. Ensimmäinen albumin viimeistelevä piiloraita raahaa äänimaailman taas Lustmordin raskaasti käärittyyn pimeyteen jossa geigermittarin raksahtelut kertovat hävityksen lopputuloksesta. The end? Ei vieläkään. Hiljaisen odottelun jälkeen, toinen piiloraita kuljettaa kuuntelijan kohti ostoshelvetin pimputuksia aiheuttaen sen että pakon sanelemana korvien väliin jää soimaan sanat: “ostakaa, ostakaa”. Hämmentävää, herättelevää, herkullista, nerokasta. The end.

Tätä minä olen hokenut myös itselleni, ilman uhkarohkeaa kokeilua ei synny uutta musiikkia sanan varsinaisessa merkityksessä. Tässä todisteena on yksi 2000-luvun mielenkiintoisimmista julkaisuista joka osaa tarjota haasteellisen ympäristön luovaasti luodun metallin sekä kokeellisen ambientin ystäville. Maistakaa ihmeessä mutta varokaa, se voi purra takaisin.

Addiktioni 41/09

Lustmord: [BEYOND] (2009)

Lustmord: [BEYOND]Viimeisen neljän vuoden aikana Lustmordilta on tullut ulos takuu- ja pomminvarmasti uusi julkaisu markkinoille että tässä on jo miltei uhkuen ja puhkuen ihmetellyt herra Williamsin kykyä kaataa pääasiassa ainutlaatuisen erinomaista materiaalia kuuntelijan korviin. Vuonna 2006 julkaistu live-julkaisu Lustmord Rising (06.06.06) löi raskaat kruunun ja valtikan kopauttaen pöytään sen merkiksi ettei genren kuningasta tulla syrjäyttämään vähään aikaan valtaistuimeltaan. Seuraavana vuonna putken päästä putkahti esiin teräksen kovalta kalskahtava mini-albumi Juggernaut joka periaatteessa antoi ensimmäiset pään yli varoitukseksi tarkoitetut laukaukset miehen tutuilta poluilta poikkeavasta tyylisuunnasta mikä vietäisiin päätökseen [OTHER] albumilla sekä The Dark Places Of The Earth, ensimmäinen remix-albumi kahden julkaisun mittaiseksi tarkoitetusta kokonaisuudesta joka lopulta nollaisi tämän kokeilun täydellisesti. Tänä vuonna tuohon listaan voidaan myös ynnätä remasteroidut julkaisut hänen Arecibo ja Isolrubin BK sivuprojekteistaan sekä tämä toinen remix-julkaisu. Kuten muistamme, [OTHER] sekä Juggernaut jätti sellaisen hieman kyseenalaisen fifty-fifty jälkimaun syljen sekaan ja The Dark Places Of The Earth palautti onnistuneesti kaiken taas raiteilleen tarjoten matalalta luotaavan basson ja syvällisen dronesin luoman yhtenäisen kokonaisuuden jonka keskellä pystyi kellumaan silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen virtauksen kuljettaa kuuntelijan minne tahtoi – toisin sanoen julkaisu oli kaiken kaikkiaan hyvin klassinen tapaus Lustmordilta joka kuitenkin ei näyttänyt minkäänlaista merkkiä väsymyksestä itse dark ambient genrettä kohtaan. Taaskaan ei prameilla digipakkiin käärityn pääasiallisesti mustan pakkauksen suhteen mutta kuten tiedämme, Lustmordin musiikissa on tärkeintä se itse tunnelma ja millä tavalla mieli osaa tulkita näitä lumoavia ääniaaltoja. Kuitenkin [BEYOND] on tyystin eri kokemus tuohon ensimmäiseen osaan verrattuna joka pääasiassa uskaltaa taas edetä ja hitaan varmasti tunnustellen genren muotoja ja lisätä stimuloivan herkästi juuri sellaisia pieniä akustisia luotauksia jotka nostattavat Lustmordin musiikin taas tuonne viehättävyyden kärkeen. Dark ambient peruspaletti on siis saanut lisää tekstuuria hienovaraisen pianon sekä jousisoittimen kielen hennon liikkeen myötä joihin yhdistellään Lustmordin jo kauan sitten hyväksi havaittuja lumoavan uhkaavia elementtejä. Kellopelejä, hidastettuja törmäyksiä, kaukaisuudessa lohkeilevien palasten vyörymistä alaspäin sekä [OTHER] albumilta tuttu karhea kurkunpään värinä loksauttavat kipinöiden [BEYOND] albumin 60 minuutin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi joka jälleen imaisee kuuntelijan ensimmäisestä nuotista lähtien sisäänsä ja lopulta laukeaa harvinaiseen tilaan julkaisun viimestelevällä “Er Eb Os” kappaleen viimeisellä kahdella minuutilla. [BEYOND] ei siis ole alusta loppuun synkän mustan lohduttoman virtauksen aaltoilevaa vaikutusta vaan juuri tuon kahden ratkaisevan minuutin aikana Lustmord osaa myös tuoda esiin silmiinpistävän hohtavaa kauneutta joka hyödyntää tällä kertaa huilun ilmavaa liikehdintää.

Enpä muista että olisin kohdannut tällaista tapausta aiemmin. Tarkoitan siis että julkaistaan kaksi remix-levyä perä kanaa ja kummassakin tapauksessa onnistutaan täydellisesti. On ehkäpä hieman ironista että itse alkuperäinen teos ja sitä ennen siivittänyt Juggernaut oli eräänlainen lankeamus väärille poluille jossa Lustmordin kokeilunhakuisuus ei lopulta riittänyt luomaan uudenlaista jännitettä joka olisi lopulta noussut klassikoiden rinnalle. Vasta nämä kaksi remix-julkaisua nostivat maestron vieläkin enemmän kunnioitettavaan statukseen sillä onhan se kieltämättä hieno asia että herra Williams pystyy vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin yhä vaan parantamaan suorituskykyään. Aikakin on taas mitä mainioin sillä Lustmordin musiikki ei oikein sovellu aurinkoisille päiville ja nyt kun syksyn kylmät ja valoa vähenevät päivät hämärtyvät ikkunoista sisään, [BEYOND] on enemmän kuin luotu näihin pimeneviin hetkiin.

Pimeydestä kajahtaa taas

ATTR: Are you working on anything now?

BW: I’ve just started work on the next album. […] The concept for this one I’ve had for a long time. For me, the concept is the exciting part, the working on ideas. […] The next album has the human voice as basic foundation. I have a couple of vocalists lined up and hopefully things will work out as far as schedules etc. No lyrics by the way.

ATTR: What’s next in the evolution for you? Do you have any ideas for where you want to take Lustmord in the future?

BW: I want it to be fresh, for me if nobody else. The last album [ O T H E R ] revisited ideas from years ago, but I wanted to re-approach them. The vocal idea for the next album is something I’ve wanted to explore for a while, and there’s an album that only uses sounds for deep space that I’ve been meaning to record for a while and I’ve been collecting sounds for that for 10 years and have enough now to do it.

» All Thing That Rock – An Abyssal Giant: Lustmord

Addiktioni, 11/09

Lustmord: The Dark Places Of The Earth (2009)

Lustmord: The Dark Places Of The EarthKuten hyvinkin muistamme, viime vuonna ilmestyi Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin edellinen studio-albumi [OTHER] jota edelsi puolitoista vuotta aiemmin samassa kujanjuoksussa etenevä ja monumentaalisen elein tarjoiltu Juggernaut. Toisaalta itse muistan myös sen miten tunsin hiljakseen kitalakeen syöpyneen pettymyksen maun suussani kun kuuntelin näitä kahta julkaisua. Se että lähdetään yhdistelemään jo muutenkin dark ambientin paksusti verhoiltuun virtaukseen sähköisiä kitaroita ei ole mitenkään uusi asia – herra Williams itse teki omalta osaltaan tämän sanoisinko yllättävän liikkeen neljä vuotta aiemmin Melvinsin kanssa tehdyllä Pigs Of The Roman Empire yhteistyö-albumilla. Pigs Of The Roman Empire kuulostaa edelleenkin kahden eri äänimaailman kiihdytetyltä yhteentörmäykseltä jonka kuumuudessa sulautuu esiin jo hivenen mutanttimaisen friikahtava lopputulos kun taasen [OTHER] ja Juggernaut ovat läpikäyneet paljon kliinisemmän operaation äänityspöydällä. Tähän pettymyksen upottavaan tunteeseen vaikutti pari muutakin julkaisua mutta ennenkaikkea se häiritsi ettei herra Williams todellisuudessa uskaltanut lähteä puskemaan omaa soundiaan paljon radikaalisempaan suuntaan. Mitä lie katumuksen tuskia on tapahtunut viime vuoden aikana sillä mies on hävittänyt aiemmin lisätyt kokeilut ja palanut täysin niihin elementteihin mitkä hän hallitsee suvereenisti. The Dark Places Of The Earth on siis miehen itsensä koostama remix-levy edellisestä albumista eli tarkoittaen että poissa ovat kitarat ja niiden tuoma omanlainen sähköinen eläväisyys. Toisaalta The Dark Places Of The Earth myöskin todistaa jälleen sen että millä alueella Lustmord on parhaimmillaan. Kun palataan takaisin todelliseen muotoon ja sitä siivittävään perinteiseen toimintamalliin, mikään ei siis ole loppupeleissä muuttunut. Mutta kuitenkin ensimmäiset kolme minuuttia tempaisevat voimakkaasti Lustmordin vuosien varrella koostetun universumin tyhjyydessä vellovaan syvyyteen ja jälleen saadaan todistaa miten pelkästään ikää kerryttäneet kokemukset muokkaavat tehokkaasti äänimaailman rymiseväksi ja matalalta luotaavaksi paikaksi pimeyden kolkassa jossa tahtoo vaan leijua äänien muodostamassa upeasti levitetyssä harmoniassa ja värinässä. The Dark Places Of The Earth on siis vakuuttava paluu vanhaan. Toisaalta, eihän The Dark Places Of The Earth enää tänä päivänä kuulosta juuri mitenkään mullistavalta kun miettii että herra Williams tehnyt omaa juttuaan jo sellaiset kolmisenkymmentä vuotta joista kaksikymmentä viimeistä on mennyt dark ambientin genren vakaiden perustuksien valemiseen ja sen jatkuvaan kehittämiseen. Tämä julkaisu osoitti siis sen että Lustmord on parhaimmillaan kun hän tekee sitä mitä hän tekee normaalisti. Kaikki erilaiset kokeilut ovat joskus ihan puhdistava kokemuskin omaa työtään kohtaan mutta [OTHER] ei ikävä kyllä ollut sellainen. Onneksi nyt sentään saatiin kuulla luotettavamman puolen tuosta kokeilunhakuisuudesta.