Addiktioni, 50/2007 (Pt.2)

Krust: Coded Language (JAP Import) (1999)

Krust: Coded Language (JAP Import)Krustin debyyttialbumi on pieni tärkeä palanen omassa levyhyllyssäni koska se osoitti kahdeksan vuotta sitten miten paljon orgaanisuutta voidaan todellisuudessa importata mukaan ja hyödyntää sitä drum and bassissa tuoden tyystin erilaisen syvään hengenvetoon imaisevan tunnelman. Ja tietenkin siinä samalla tehden muutaman askeleen selkeän pesäeron muihin huipputuottajiin jotka yllättäen eivät lähteneet tuottamaan saman kaltaista materiaalia. Ihan hyvä vaan näin jälkikäteen ajateltuna koska tämä jää yksilöllisena kappaleena genren sisällä. Kaikkihan lähtee siitä miten hyvin perusteet on valettu. Biiteistä lähtien, Krust lähti nauhoittamaan tätä omaa debyyttiään oikean rumpalin avustuksella, näin ollen saaden sellaisen väkevän napakkaan ja ennen kaikkea erittäin tehokkaan oloisesti iskevän perussetin rummuille jota hän pystyi editoimaan hänen studionsa leikepöydällä miten tahtoi ja josta saadaan rakennettua periaatteessa kaikki mitä halutaan ja mihin mielikuvitus kykenee venymään. Toinen elementti mikä tulee albumilla vastaan toisen kerran inhimillisen orgaanisuuden myötä on klassisen soitantaan perustuvat instrumentit eli sello ja viulu. Kun tähän yhtälöön liitetään vielä lisäksi naisvokalisti nimeltään Morgan, näistä saadaan rakennettua albumilla vallitseva melankolian kolme väriä joiden upottavat ja synkillä sävyillä väritetty kangas lähtee elämään. Coded Languagen techstepiin perustuvat teokset ovat paikoitellen riisutun oloisia jossa rummut ovat selkeästi pääosassa ja johon tausta reagoi luupin kaltaisesti vaihtaen puolta vain tarvittaessa, mutta tilanne muuttuu mielenkiintoisemmaksi kun jousisoittimia aletaan yhdistelemään mukaan. Kappaleet kuten albumin aloittavat “High Plains” ja “Re-Arrange” sekä loppuolella kuultava “Soldiers” alkavat saada persoonallista otetta ja sanoisinko jopa vieden julkaisulla vallitsevaa partaterän päällä keikkuvaa tunnelmaa vielä uhkaavaampaan suuntaan. Mutta toisaalta kun eteen laskeutuu pienemmällä biitti per minuuteilla varustettuja trip-hopiin kallellaan olevat tuotokset kuten “Overture” ja “Guilty”, albumi saa sen myötä lisää tasapainottavaa jalansijaa jonka johdosta tämä pitkä hengenveto syvenee entisestään ja kylmästi laskelmoiva virtaus kääntyy hetkeksi toisaalle. Coded Language siis ei sovellu bileiden keskipisteeseen vaan tässä on selkeästi lähdetty kasaamaan tiivistä albumi kokonaisuutta jota kuunnellaan rauhallisessa ympäristössä ja mielellään himmeän valon keskellä. Ja sitten on erikseen albumin kiistaton kohokohta joka jättää raapivat kynnenjälkensä drum and bassin historiaan. Puhun tietenkin albumin nimikkokappaleesta jonka myötä sitä ollaan taas sen edessä että miten voisi summata täydellisyyttä? Lähdetään vaikka liikkeelle vierailevasta artistista nimeltään Saul Williams. Mies jonka nimi pyöri viime kuussa monen on-the-edge musiikkia seuraavan ystävien huulilla koska hän teki hyvän ystävänsä Trent Reznorin kanssa ns. Radioheadit ja julkaisi uunituoreen levynsä ilmaiseksi netissä. Mutta tämän teoksen vallitseva vuosi on 1999 ja mies tekee yhä selvää jälkeä vaikka “Coded Language” on saanut kahdeksan ikävuotta taakseensa. Krustin luoma biitti suorastaan asettelee herra Williamsin sellaisen hurmosmaiseen olotilaan jossa hän sylkäisee sen verran vakuuttavan tutkielman jossa syväluodataan ja läpileikataan filosofisesti sekä psykologisesti hip-hopin historiaan ja valoitetaan mitä kaikkea siihen on vaikuttanut sekä miten se on edesauttanut monen muun genren muokkaamiseen. Kuten olen joskus todennut aikaisemmin, lyriikallinen drum and bass ei tule koskaan paranemaan tästä kuuden minuutin vallitsevasta hetkestä.

On sanomattakin selvää että olen vuosi vuodelta kiintynyt enemmän tähän albumiin mutta jotenkin tästä on jäänyt mieleen että tämä on hyvin aliarvostettu julkaisu. Sääli tai paremminkin se on heidän häviönsä jotka eivät tajua Krustin debyyttiä. Coded Language ei pyri olemaan tyypillinen kuvaus genren otannasta ja tästä huokuukin vahva persoonallisuus sekä huikaiseva teknillinen näyttö orgaanisuudeen saralla. Ja nyt siis tuli hankittua Japani painos tästä julkaisusta joka ei tee albumiin muuta eroa kuin poistaa yhden raidan ja lisää kaksi uutta. But you know what? Pohja on kuitenkin sama ja jotenkin tuntuu että albumin perusversio toimii hieman parempana kokonaisuutena.

Krust feat. Saul Williams: Coded Language

Saul Williams omistaa kahdeksan vuoden takaa. Syy tälle videolle seuraa myöhemmin perässä joten katso ja nauti.

Addiktioni, 26/2007

Krust: Decoded EP (2000)

Krust: Decoded EPTämä kahdeksan biisin Decoded EP on pienimuotoinen pidennys yhdelle omalle suosikilleni eli vuotta aiemmin julkaistulle Krustin debyytti kokopitkälle, Coded Language. Yksi syy miksi rankkaan tuon albumin niin korkealle henk.koht. listalla on se että Coded Language kuulostaa yhä tänä päivänäkin eli palttiarallaa kahdeksan vuoden jälkeenkin ilmavan raikkaalta sekä ennenkaikkea orgaaniselta drum and bassilta vaikkakin se on maannut studion leikkauspöydällä ja käynyt ties minkä editiointityökalun lävitse monituista kertaa. Mainitsemani orgaanisuus tulee tietenkin siitä että Krust nauhoitti melkein jokaisen albumilla esiintyvän iskun oikean rumpalin avustuksella studiossa ja näin ollen hän pyrki rakentamaan kaiken tyhjästä. Toinen syy on se että Krustin käyttämät lukuisat muut instrumentit eli pääasiassa klassisen osaston jousisoittimien myötä hän onnistui tekemään tästä myös melankolisesti upottavan ja synkillä sävyillä väritetyn julkaisun joka kuitenkin rimpuillessaan eteenpäin pistää sen väkevämmän techstep vaihteen päälle. Jos joku nyt innostuu hakeutumaan itsensä tuon albumin pariin, minun pitää antaa vielä viimeinen varoitus. Coded Language ei siis ole järin helposti lähestyttävä julkaisu – epätavalliset instrumentit eivät ole niitä tyypillisiä mitä kuulee tässä genressä mutta Krustin käyttämän tekniikan ansiosta julkaisu on niitä harvoja täysin omanlaiselta ja persoonalliselta kuulostava albumikokonaisuus drum and bassissa. Onneksi voinkin todeta että Decoded EP jatkaa jossain määrin onnistuneesti aikaisemmin luotua linjaa mutta se mikä tässä julkaisussa pisti naamavärkin lihaksia jälleen irvistävään hymyasentoon on se että kuultuani ensimmäisen uuden biisin olin jo heti jo täysin myyty ja tyytyväinen ostooni. Siis holy fucking shit and jesus tap-dancing christ, minkälainen se ensimmäinen uusi tuotos onkaan! “Proof (Original Instrumental)” jatkaa emo-julkaisun lailla orkesteripalojen syöttämistä nopean drum and bassin alaisuuteen mutta se on myös täysin päinvastainen ilmestys aiempaan kokemukseen. “Proof” on upbeatmainen ja voisin jopa sanoa että se on suorastaan vireästi virtaava ja positiivisesti myönteinen joten ymmärrettävistä syistä se ei olisi sopinut tuohon melankoliseen ympäristöön joka vallitsee Coded Language albumilla. Tällä EP:llä se on mitä mainio paikan näyttäjä ja samalla toimii Krustin yhtenä tähtihetkistä. Itse albumin yksi onnistuneimmista vedoista oli tietenkin nimikkokappale johon sellainen runoveikko kuin Saul Williams sylkäisi erittäisen polttavan ja tutkiskelevan vokaalin hip-hopin historiasta jonka ansiosta ei ole vielä tänäkään päivänä minkäänlaista pelkoa siitä että joku muu päihittäisi tai edes pääsisi samalle tasolle lyriikallisessa drum and bassissa. Samainen kappale löytyy myös tältä EP:ltä Saul Williamsin remiksauksen alaisuudessa joka tekee jo heti toistamiseen selväksi että tämä on myös täysin eri osastoa. Nyt kyseinen kappale on saanut kapuloita rattaisiin niin paljon että se on muuttunut downtempoa mukailevaksi ja lyriikatkin on muuttunut enemmän henkilökohtaisemmaksi jonka voi kuulla siitä kun hän toteaa itsestään: “I was raised on Public Enemy and corn flakes”. Ei yhtään hullumpi versio kun tarkemmin ajattelee mutta kuten sanoin aikaisemmin, tämäkään ei missään nimessä päihitä alkuperäista kappaletta. Loput EP:stä on pyhitetty kahdelle remiksille joista ainakin DJ Die’n muokkamaa “Re-Arrange” saa enemmän junttaavan mutta rullaavamman version alleensa sekä kolmella originaalilla kappaleella jotka jatkavat aika pitkälti Krustin toisen lempilapsen eli synkän techstepin merkeissä jossa melodioilla ei pahemmin juhlita. Joku saattaisikin todeta että tämä techstepin muoto on yhtä mielikuvituksetonta kuin Plastikmanin minimaali techno mutta joskus pitää päästää pintaa syvemmälle jotta saa paremman ymmärryksen. Loppukaneettina voisi sanoa että jos omistat Coded Languagen, hanki ihmeessä myös tämä EP – jo “Proof (Original Instrumental)” yksinään tekee tästä unohtumattoman hankinnan.

Musiikkia, viikko 19/2006

Amen Orchestra: 17 Waves (2006)

Amen Orchestra: 17 WavesKun ihminen uudelleen keksii pyörän, sivusta seuraavat henkilöt kopioivat saman idean ja alkavat heti suoltamaan siitä eri kokoisia ja muotoisia. Isompi artisti edellä, pienemmät heti perässä. Viime vuoden alkupuolella kanadalainen Venetian Snares julkaisi paljon kehuja saaneen Rossz Csillag Alatt Született albumin. Kyseisellä julkaisullaan hän sekoitti rohkealla tavalla drum and bassin perusbiittiä eli amen breakia ja modernia klassista sopivasti yhteen. Tosin Venetian Snares ei edes ollut se ensimmäinen artisti joka rakensi tällaisen cocktailin tyhjästä. Mm. brittiläinen Krust teki jo tämän vuoden 1999 debyyttijulkaisullaan Coded Language mutta tällä kertaa ei kestänyt täysinäistä vuottakaan kun tätä reseptiä taas käytettiin uudestaan hyväksi. Naapurimaamme Venäjän puolelta ponnahti yllättäen tuntematon musiikintekijä joka vie tätäkin kaavaa uusiin ulottuvuuksiin ja on aika osuvasti antanut tälle projektille nimeksi Amen Orchestra. Nimen mukaisesti amen breakia käytetään ahkerasti jota venytetään ja puristetaan jälleen kerran uuteen muotoon ties kuinka monetta kertaa drum and bassin historiassa ja täytyy myöntää että hyvin hän on onnistunut tekemään tästä albumista täysin oman tyylisen kopioimatta Venetian Snaresia. Syyhän löytyy selvästi siitä miten noita klassisia soittimia sekä tuota amen breakia on sovellettu tällä levyllä. Venetian Snares hyödynsi ainoastaan kolmea-neljää perussoitinta omalla Rossz Csillag Alatt Született albumillaan mutta Amen Orchestra menee vieläkin pidemmälle kummassakin asiassa. Kuten projektin nimi ilmaisee täydellisesti, 17 Wavesin kappaleisiin on kirjaimellisesti luotu sellainen tunnelma että kokonainen orkesteri on läsnä. Ja kun siihen yhdistetään hyvin ohueiksi venytetyt ja silti mutkikkaaksi ohjelmoidut drill and bassia muistuttavat amen breakit, tutunoloinen soppa on muuttunut täysin erinmakuiseksi. 17 Waves saavuttaa erinomaisesti ja tyylikkäästi kaaottisen tilan joka kuulostaa niin sekopäisen intensiiviseltä ettei voi ensikuulemalta uskoa korviaan kun musiikki etenee hurjalla vauhdilla siihen pisteeseen. Jos Mozart tai joku muu sen ajan rockstara olisi syntynyt nykypäivänä ja absinth-huuruissaan tehnyt levyllisen musiikkia, se tod.näk. kuulostaisi tältä.