Addiktioni, 50/2007

Rom Di Prisco And Jesper Kyd: Unreal Tournament III (Original Soundtrack) (2007)

Rom Di Prisco And Jesper Kyd: Unreal Tournament III OST Käsi ylös ne jotka pitävät ensimmäistä Unreal Tournamentin soundtrackia pelisarjan parhaana? Ihmekös tuo. Itsellenikin se kolahtaa julmetun kovaa yhä näiden vuosien jälkeenkin ja muutama selkeä syy löytyy sille miksi asian laita on näin. Yhtenä tekijänä on demoscenestä ponnahtaneet henkilöt jotka mm. tunnetaan nimeltään Alexander Brandon, Michiel Van Den Bros ja Andrew Sega. Kaksi ensimmäistä nimeä löytyvät myös Deus Ex soundtrackin takaa ja kuten heidän taustansa sekä itse Deus Ex’n suhteen, myös alkuperäisen UT:n musiikki sävellettiin trackereiden avustuksella jonka myötä pelit saivat paikoitellen omaleimaisen soundin ylleensä jota ei pahemmin pysty nykypäivänä replikoimaan modernin studiovehkeiden kanssa kuulostamatta liikaa kiillotetulta. Toinen seikka mikä ajoi minut kohti tätä soundtrackia oli kiistatta yksi tämän genren ykköstuottaja eli Jesper Kyd. Jesper Kydillä pitää muutenkin kiirettä tänä vuonna pelisoundtrack rintamalla. Hitmanin tekijöiden uusin teos – Kane & Lynch, vahvasti hypetetty Assassin’s Creed sekä Unreal Tournamentin kolmas (joka todellisuudessa on neljäs) tuleminen. Mutta Jesper Kyd ei ole ainoa artisti joka osallistui tämän soundtrackin säveltämiseen. Minulle jopa tuntematon nimi, Rom Di Prisco on selkeästi näistä kahdesta se henkilö joka osallistui tämän teoksen tekemiseen enemmän ja sinänsä outoa että kyseinen kaveri on jäänyt jonkinlaiseen pimentoon omassa pienessä harrastuksessani. Sen verran mitä lueskelin kaverin kotisivuilta, hän on osallistunut hyvinkin moneen tyyliltään erilaiseen pelin musiikin säveltämiseen – mm. Need For Speed pelisarjaan.

Kuten tuossa edellisessä raapustuksessa mainitsin, joitakin videopelejä on pakko pelata paremman ymmärryksen takia mutta nettiräiskinnät putoavat onneksi siihen toiseen kategoriaan eli hiirtä ei tarvitse kurittaa adrenaliinitäytteisessä hurmiossa juurikaan jotta tästä musiikistä saisi parempaa selvyyttä. Niin siis mikä juoni? Exactly. Ja kun kyseessä enemmälti puhtaasti koneiden avustuksella hyödynnetty ja elektronisesti tuotettu soundtrack julkaisu, tämä helpottaa hommaa huomattavasti. Tosin alkuperäistä Unreal Tournamentia sekä Quake 3:sta tuli tahkottua vuosia sitten ihan tarpeeksi joten ehkäpä aikoinaan netissä käytetty aika korvaa nykypäivänä sillä että kokemusta ei pahemmin tarvitse päivittää. Mut… Nyt pääasiaan eli soundtrackiin. Ensimmäisenä asiana mitä ei voi olla noteeraamatta kun katselee takakannen biisilistaa ja voi bongata pari vanhaa tuttua – mm. “Skyward Fire”, “Foregone Destruction” ja “Mechanism Eight”. Kyllä! Kuusi tuttua kappaletta ensimmäiseltä UT:lta ovat saaneet jylhän kasvojen kohotuksen tosin ainoastaan Rom Di Priscon luoman remiksauksen muodossa. Noh, on se sentään parempi kuin ei mitään. Vanhojen lämmittelyt herättävät muistot jälleen vahvoiksi päänsisällä mutta kuunnellessani itse julkaisua ristiin rastiin, nämä kuusi legendaarista teosta muodostuvat jo hivenen rasitteeksi kokonaisuudelle tai paremminkin paljastavat tasan tarkkaan mikä tämän soundtrackin akilleen kantapää on. Tätä soundtrackia varten rinnalle tuotetut originaalit breakbeat rymistelyt (aika pitkälti ensimmäinen CD) eivät pysty vastaamaan mitenkään vanhoille klassikoille ja ne muutenkin sortuvat 2000-luvun alkupään kaupallisten kuvioiden myötä liiankin herkkään menneisyyden toistamiseen eivätkä näin ollen tuo tarpeeksi uutta näkökulmaa jo hieman vanhentuneeseen otantaan. Eli jos on muutama vuosi taaksepäin kuunnellut esim. Hybridia ahkerasti, nämä kaikki samaiset käytetyt ideat ja lukuisien nuppien vääntelyt erilaisissa efekteissä ovat liiankin tuttuja. Noh, se onkin vasta ensimmäinen CD. Kakkoslevy sen sijaan parantaa sijoituksiaan muutaman pykälän. Osasyynä voisi pitää että se on huomattavasti synkemmällä vaihteella etenevä luotijuna jota värittävät mm. nousevan auringon maan futuristisen high-techmäinen tunnelma biiteissä sekä taustoissa ja spektrin toisessa ääripäässä vieritetään ylle korkealentoinen etnisyys jota tuodaan erityisesti lyömäsoittimilla ja muilla itämäisillä virikkeillä hyvin esiin. Vasta tällä toiselle plätyllä Jesper Kyd pääsee ensimmäisen kerran kuuluviin kuudella omalla sekä yhdellä remix-raidallaan ja sen johdosta saa taas todistaa miehen jo miltein taianomaista kykyä yhdistellä kaksi ääripäätä yhteen jossa kuoro ja elektroninen äänimaailma (joka on taivuteltu jossain määrin cinemaattiseen alaisuuteen) sulautuvat yhdeksi jämäkäksi kokonaisuudeksi (erityisesti “Necris Attacks” ja “Outpost” nousevat soundtrackin parhaimmistoon). Mutta ei tämäkään ole täydellinen. Ikävä kyllä, minun täytyy myös todeta se itselleni että osa Jesper Kydin teoksista kadottavat hänen tunnistettavan persoonallisen kädenjäljen jonnekin kylmän koneellisen vaiheilun taakse. Siis don’t get me wrong… Tämä on kuunneltava ja sangen viihdyttävä, elektroniseen tuotantoon perustuva soundtrack mutta henk.kohtaiseisesti odotin paljon enemmän tältä teokselta – onhan jo pelisoundtrackin ykkösnimi saatu mukaan jonka myötä tuota rimaa hivutetaan hyvinkin korkealle (ehkäpä liiankin?). Ja muutenkin tästä soundtrackista jäi sellainen vire päälle että alkuperäiset teokset (vaikkakin ovat saaneet pelkän remiksauksen muodossa uutta ryhdikästä ilmettä) häikäisevät edelleenkin ja näin ollen syövät sountrackilta sitä tärkeää olemusta ja saa mielen kaipaamaan vanhoja parempia aikoja. Yhtenä esimerkkinä menneisyyksien kaipuusta on se että kaiken tuon remiksauksien keskeltä tajusin myös että tänne olisi voinut lisätä monia muitakin vanhoja klassikoita mutta selkeästi yksi alkuperäisen UT:n tähtihetkistä, Peter Hajban säveltämä “Razorback” jonka vakaa särökitara ja tylysti pomppiva industrial yhdistelmä on jo yksinään sellainen kova rystysen isku takaraivoon joka olisi kuulunut tänne ja antanut ylimääräisen ‘don’t fuck with me’ asenteen.

Addiktioni, 18/2007 (Pt.3)

Jesper Kyd: Robotech Invasion (Original Soundtrack) (2005)

Jesper Kyd: Robotech Invasion OSTNonniin. Hitman pelisarja on nyt kokonaisuudessaan koluttu läpi sen verran tehokkaasti ja raivattu pois tieltä (kunnes seuraava osa tulee) joten voin alkaa hieromaan tuttavuuksia herra Kydin muihin game soundtrack töihin. Robotech Invasion OST kiinnosti siinä mielessä paljon koska tämä oli kuulemma alusta loppuun puhtaasti elektroninen sävellystyö Jesper Kydiltä joten olin halukas kuulemaan että pystyykö hän täysin erilaisen projektin yhteydessä taipumaan kurinalaisesti tuotettuun mutta monipuolisesti sävytettyyn soundimaailmaan mutta kuitenkaan kopioimatta liikaa hänen tunnetuimpia ideoitaan ja trademark liikkeitään. Videopelin taustatarinasta ja yms. en tiedä juuri muuta kuin sen että se perustuu johonkin vanhempaan animaatiosarjaan ja itse pelikin on jonkin sortin futuristinen first person shootteri Xboxille. Pelkästään tuon pienen infon haalimisesta päähäni, kaltaiseni PC-pelaaja ei voi kuin hymähtää ja nauraa sisäisesti tuolle konsolien peligenrelle mutta keskitytäänpäs tällä kertaa vain ja ainoastaan siihen musiikkiin. Tottahan se on että kun en ole pelannut itse peliä, osa musiikin alkuperäisistä käyttötarkoituksista saattaa mennä pimentoon tai kokonaan ohitse mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Julkaisun intron soidessa ei voi ainakaan olla erehtymättä yhdessä asiassa. Nimittäin Jesper Kydin toinen puolikas luottotyöntekijöistä eli Unkarin radiokuoro on myös tällä soundtrackilla mukana. “Main Title” vahvistaa edellisen toteamuksen ja kuunnellessani tätä julkaisua eteenpäin, alan pikku hiljaa ymmärtämään mistä tässä on kyse. Robotech Invasion nojautuu enemmän syvälle pureutuviin syntsataustoihin, vahvasti filtteröityihin efekteihin, unohtamatta tietenkään biitti-arsenaalia josta löytyy looppeja breakbeatista ihan tavalliseen 4/4 mittelöön ja tämähän onkin enemmän teknillinen näyttö herra Kydin kyvyistä muokata digitaalista sävelvirtaa. Ei sinänsä mikään huono liike jos minulta kysytään. Itse tykkään tästä enemmän teknomaisesta tunteesta jossa ainoa vilahtava valonpilke ihmisyydestä edustavat tämä aiemmin mainittu kuoro jonka testosteroni suorastaan löyhkää tässä moottorisoidussa ilmapiirissä. Miltei symbioottimainen yhteistyö huipentuukin tuohon kuudenteen kappaleeseen, “Approaching Invid Hive” jossa tunnelma alkaa suorastaan olla käsin kosketeltava ja soundtrack saa uutta virtaa alleensa kun vienosti jumiutuva big beat rumputyöskentely alkaa tekemään marssia yhdessä mieskuoron kanssa. Ja pitäähän tässä myös olla jonkinlainen realisti. Eihän sitä pysty mitenkään pakenemaan aiempiaan töitään ja näin ollen Robotech Invasionilta voi kuulla varsin selvästi pieniä teemoja ja ideoita mitä Hitmanissa oli – esim. “Stealth Beats” on kuin suorastaan revitty Hitman Contractsin soundtrackilta mutta onneksi tämä karkea kopiointi jäi vain yhteen kertaan eikä näin ollen jätä sitä ikävää leimaa julkaisun päälle. Mutta mutta… Kiitos puhtaasti koneellisen ja teknillisen työskentelytavan, Robotech Invasion nousi nopeasti yhdeksi lempiscoreksi Jesper Kydin töissä. Ehdoton hankinta niille jotka pitävät Hitman Contracts soundtrackista.

Addiktioni, 16/2007 (Pt.2)

Jesper Kyd: Hitman: Blood Money (Original Soundtrack) (2006)

Jesper Kyd: Hitman: Blood Money OSTMiten suhtautua pelisarjan neljänteen teokseen, kun minä rankkaan edellisen Hitman Contracts soundtrackin henk.kohtaisella listallani TOP3 pelisoundtrackiksi ja pidän sitä kyseisen artistin parhaimpana työnä. Vaikeita kysymyksiä lepää pöydälläni eikä tämmöistä tehtävää voi ottaa vastaan jos ennakko-asenne täysin tapissaan ja valmiina pahoinpitelemään. Paras tapa onkin rentoutua, jättää aivot suosiolla tuonne narikkaan ja lähteä etenemään ns. fiilispohjalta. Ensimmäisen kuuntelukerran aikana voin huojentuneena todistaa että Hitman: Blood Money välttää tekemästä sen pahimman virheen minkä Hitman 2: Silent Assassin soundtrack teki. Nimittäin tällä kertaa itse julkaisulle siirtyneet kappaleet kestävät myös levyltä soitettuna erinomaisesti eikä näin ollen tarvitse huolehtia siitä ikävästä yllätyksestä jossa katoaa yhtenäisyys ja sen johdosta keskittymiskyky herpaantuisi hetkeksi biisien välillä. On tässä toki myös paljon yhtäläisyyksiäkin kahteen edelliseen työhön tai itseasiassa tämä on enemmänkin kahden edellisen soundtrackin summa. Hitman 2:lla vahvasti mukana ollut parivaljakko eli Budapestin sinfonia orkesteri ja Unkarin radiokuoro aloittavat oman työrupeaman vakuuttavasti ja ensimmäinen puolisko tällä soundtrackilla keskittyykin luomaan vahvan tunnelman pelkästään oikealla orkesterilla ja ihmiskuorolla. Tämä yhteistyö tuo jälleen kerran musiikin vaatiman eeppisyyden ja totta puhuttaessa, tämä sopii paljon paremmin kylmäveriselle palkkamurhaajalle (joka on itse pelin aikana jälleen selkein mielin ja motivoitunut tekemään työnsä loppuun asti) ja musiikki suorastaan lepää pelihahmon olkapäillä kun hän suorittaa tehtäväänsä. Jo heti soundtrackin aloittava “Apocalypse” on se malliesimerkki jossa kummankin eri osapuolten välinen kemia yhdistyvät upeasti samalla kun nämä kaksi elementtiä luovat tiiviin ja miltei hurskaan uskomuksen pelihahmolle joka ei näe mitään vääryyttä kun hän eliminoi rikollisia kyseenalaisin menetelmin. Itse asiassa juuri tuon kappaleen aikana mieleen suorastaan hypähtää sellainen mielikuva tilanteesta jossa uhri kauhuissaan kompuroi ja yrittää nelinkontin aikana vielä viimeisellä potkuillaan paeta agentti 47:n sopimuksen täyttämistä samalla kun takaa-ajajan varjo lankeaa hiljalleen uhrin päälle.

Viidennen ja kuudennen kappaleen aikana nämä elektroniset vivahteet alkavat tehdä salakavalan selkeästi esiintuloa ja kahdeksannessa kappaleessa, “Night Time In New Orleans”, se on jo ottanut julkaisun täysin haltuunsa. Kuunnellessani tämän neljännen instanssin elektronista osuutta, aikaisempien soundtrackien ystävänä sitä on helppo bongata pieniä referenssipisteitä jotka johdattelevat kuuntelijan miltei jokaisella soundtrackilla. Ehkäpä tämän johdosta musiikkiin pääsee myös alitajuntaisesti vielä helpommin mukaan. Jesper Kydin luoma elektroninen äänimaailma jatkaa siis edellisen osan, Hitman Contractsin kaltaisesti kasaten rikkaan ja monipuolisen rungon joka hakee vaikutteita eri alagenrien huminasta ja vilinästä. Edellisen osan tapaan, soundtrackilta löytyy mm. klubiraita (“Club Heaven”) joka pistää tanssijalan pyörimään salamurhien tiimellyksen aikana, kuten myös odottavan ja vaanivan tunnelmallisen ambientin läsnäolon todistamista (mm. “Amb Zone”, “Invasion On The Mississippi River” sekä “Day Light/Night Time In New Orleans”) jossa tehtävän aikana ujuttaudutaan huomaamatta tarkkailevien silmäparien katseen alla ja etsitään samalla tietoisesti sitä pääkohdetta. “Rocky Mountains” taasen tuo mukanaan räiskyvyyttä big beattien avustuksella johon yhdistyvät tämän lisäksi sielua riipivät kuorot ja näin ollen luo sellaisen tilanteen että ihan kuin itse piru olisi nyt merrassa ja hänen oikea kätensä on astunut esiin ja vaihtanut taktiikkansa miltei näkymättömyydestä paljastuneeksi kauhuksi jonka aikana hän niittää uhrejaansa kuin viljaa. Ehkäpä nämä elektroniset sävellystyöt tuovat minulle enemmän sydäntä lämmittäviä hetkia soundtrackin soidessaan mutta täydellisen kokonaisuuden saavuttamiseksi, kahden edellisen soundtrackin yhdisteleminen on se mikä istuu tässä soundtrackilla parhaiten ja täytyy myöntää, nyt päästiin kirpaisevan lähelle Hitman pelisarjan soundtrackin ykköspaikalle. Jesper Kyd on selkeästi vienyt aikaisempiaan ideoitaan eteenpäin ja näin ollen muokannut ja saanut studiossaan aikaiseksi monipuolisimman työnsä. Ainoa moitittava löytyy yllättäen julkaisun lopettavasta “Main Titlesta”. Ehkäpä siksi että se ei ole täysin herra Kydin käsialaa vaan lainailaa Franz Schubertin “Ave Mariaa” eikä se näin ollen oikein istu niin hyvin Jesper Kydin omaan työhön.

Musiikkia, viikko 47/2006

Jesper Kyd: Hitman: Codename 47 / Hitman 2: Silent Assassin OST

Jesper Kyd: Hitman: Codename 47 / Hitman 2: Silent Assassin OSTMinulla oli järkkymätön ja jopa naurettavan jääräpäinen päätös näiden kahden soundtrackin suhteen. Päätin jo viime vuoden puolella että ostan tämän julkaisun vasta sen jälkeen kun olen saanut virallisen Hitman Contracts soundtrackin käsiini. Kai se jotenkin looginen selitys löytyy siitä etten halunnut olla katkera tai muuten kyrpiintynyt sen suhteen että levyhyllystäni löytyy vain kahden ensimmäisen Hitman pelin soundtrackit. En vaan halunnut minkäänlaista ylimääräistä muistutusta epätoivoisesta etsinnästäni saada yksi pelisoundtrackien parhaimmista levytyksistä. Noh, kuten saatatte arvata, pari kuukautta taaksepäin sain viimeinkin hankittua Contractsin soundtrackin ja sehän tarkoitti että tämä kahden CD:n julkaisu oli viimeinkin vapaata riistaa minun ostoslistallani. Nyt ei todellakaan ollut pulaa että mistä suunnasta lähtisin ostamaan tätä julkaisua, vaan enemmänkin tilin saldo ja kuinka nopeasti levy kolahtaa postilaatikkooni oli ne viimeiset ratkaisevat tekijät tätä hankittaessa. Mutta selitykset sikseen ja siirrytään itse musiikkiin.

Kuten jo mainitsin, tältä julkaisulta löytyy kaksi CD:tä. Ensimmäinen levy sisältää aikoinaan ainoastaan PC:lle julkaistun Hitman: Codename 47 pelin soundtrackin ja jälkimmäiseltä puoliskolta löytyvät Hitman 2: Silent Assassin musiikit. Kiitos Contracts soundtrackin ja muutenkin elektronisen musiikin suurena ystävänä, ensimmäinen Hitman soundtrack vetoaa minuun paremmin koska biisien rakenne on selkeämpi ja kokonaisuus myös helpommin saavutettavissa. Eli tarkoitan sitä että tämä on enemmissä määrin kuin kuuntelisi albumia eikä sitä perinteisempää soundtrackia. Tietenkin levyn elektroninen yleisilmekin on se yksi tärkeä asia joka tarrautuu minuun helpommin kiinni. Mm. nopeat trip-hop biitit ja hidastetut industrialmaiset murentajat yhdistettynä epämääräiseen taustakolinaan luovat nopeasti kovan ja alkeellisen ympäristön mutta samalla tuovat kokeellisemman tunnelman. Juuri niinkuin vanhempien pelisoundtrackin tapauksessa yleisistä asiat ovat. Ei tämä pelin ensimmäinen soundtrack ole tietenkään täydellinen. Se on tuotannon takia enemmänkin hiomaton timantti mutta joskus karheammat kulmat antavat sen sopivan säväyksen kokonaisuudelle. Mutta kuitenkin sopiva ja toimiva soundtrack ensimmäiselle pelillä ja kun musiikki itsessään on vielä sitä perinteisempää pelisoundtrack osastoa joka vetoaa siihen tiettyyn yleisöön eikä tietoisesti yritä haastaa mm. Hollywood tuotantoa. Ei ainakaan vielä… Nimittäin sitten Jesper Kydiltä tuli Hitman 2 joka puhdisti jäljet ja aloitti kaiken puhtaalta pöydältä. Hitman 2: Silent Assassin pelin musiikki pokkasi palkintoja pelialalta, keräsi mainetta myös isommissakin piireissä ja olihan se selkeästi riman kohottoja, ei ainoastaan tälle pelisarjalle vaan myös muidenkin pelisoundtrackien suhteen. Jo heti “Main Title” kertoo mikä tämän soundtrackin idea on. Suuret puheet ja vielä isommat eleet. Eli puhun jättimäisestä symphonia orkesterista ja siihen ynnätystä kuorosta. Budapest Symphony Orchestra ja The Hungarian Radio Choir tuovat yhdessä eeppisyyden ja cinemaattisen soitantatyylin tähän pelisarjaan ja se on tervetullut uudistus. Mm. pelin eri sijannit tulevat musiikissa hyvin esiin mutta jokin alkaa mättämään kuunnellessani tätä jatko-osalle tehtyä soundtrackia. Ikäväkseni minun täytyy todeta että tämä soundtrack putoaa helposti siihen tuttuun kategoriaan eli se toimii itse pelissä paremmin kuin CD:ltä soitettuna. Selkein syy löytyy siitä että noin 2 minuutin pituiset cuet aiheuttavat sen että yhtenäisyyden tunne kappaleiden väliltä katoavat nopeasti kun seuraava cue lähtee soimaan. Täytyy vielä täsmentää että en tietenkään vähättele tätä Hitman 2: Silent Assassin soundtrackia. Tämä on pelialan legendaarisimmista soundtrackeista ja yksi niistä must hankinnoista kerääjien keskuudessa.

Musiikkia, viikko 37/2006

Jesper Kyd: Hitman Contracts (Original Soundtrack) (2004)

Jesper Kyd: Hitman Contracts OSTPuhuttaessa videopeleistä tai paremminkin menestyneistä pelisarjoista ja niiden originaaleista musiikista, ensimmäisenä mieleen juolahtaa konsolipuolelta Metal Gear Solid (Harry Gregson-Williams ja kumppanit), lukemattomat Final Fantasyt ja Xboxin lippulaiva Halo. PC-peli puolella on ainakin yksi pelisarja joka nousee heti mieleen kun sitä verrataan näihin muihin kavereihin. Se on palkkamurhaajan ammatista kertova Hitman. Ja kun puhutaan Hitman pelisarjasta ja kyseisen pelin äänimaailmasta, musiikin luoja Jesper Kyd on yksi olennainen asia näissä peleissä. Nykyään ei voisi edes kuvitella että joku muu tekisi musiikit näihin peleihin sillä hän on vuosien varrella niin vakuuttavasti luonut ja todistanut oman kiistattoman paikkansa tässä pelisarjassa. Siirrytäänpäs itse musiikkin. Kaksi edellistä soundtrackia on ollut enemmissä määrin sinfonia painoittaista ja sitä perinteisempää score sävellystyöskentelyä. Mutta jo heti ensiminuutilla Hitman Contracts osoittaa positiivista uusiutumuskykyä ja ensimmäisen kappaleen, “White Room & Main Titlen” tahdit kertovat selvästi musiikin muuttumisesta uuteen suuntaan. Löytyy yllättävä syntikka-line, pommittavat rumpuloopit, muutenkin yleisilmapiiri on elektroninen ja kylmänrauhallinen, juuri niin kuin Agent 47. Aivan. Nyt päästiinkin siihen homman ytimeen – tämä ei olekaan enää samanlainen sinfonia kokonaisuus kuten pelisarjan edellinen soundtrack, vaan herra Kyd on muokannut ja muovannut studiossaan synkän “techno” soundtrackin tämän kolmannen Hitman pelin ympärille. Itse pelin aikana päähahmo, Agent 47 makaa hotellihuoneessa kuumehoureissaan saamastaan lyijymyrkytyksestä ja näin ollen vajoaa syvälle pään sisällä sijaitseviin painajaisiin. Jo pelkästään tämä pieni tarinan kuljetus pelin alussa kertoo selväkielisesti kuuntelijalle sekä pelaajalle sen että esim. Hitman 2:n tyylinen sinfoniamusiikki ei sovi tällaiseen tilanteeseen yhtään vaan musiikin pitää olla sellainen että se kumpuaa suoraan päähahmon menneisyydestä johon sekoittuu alitajunnasta heräävä painajainen. Ja tällaisessa tunnelman luomisessa Jesper Kyd on onnistunut erinomaisesti. Räiskyvien toimintakohtausten päälle on tietenkin rakennettu aimo annos tiukkaa ja raakaa puristusta joka ei siinä kiperimmässä tilanteesssa erottele ohikulkijaa ja pelaajaa uhkaavia henkilöitä toisistaan mutta soundtrack tarjoaa myös sen vähemmän intensiivisemmän puolen, totta kai. Vaihtelevuuden vuoksi herra Kyd on ottanut elektronisen musiikin syvät salat käyttöönsä rakentaakseen miltei jopa trip-hopmaisia biitti kokonaisuuksia ja onneksi hän on sentään säilyttänyt samalla sen tutun kosketuksen edellisistä osista mm. mukana olevilla jousisoittimilla ja parissa kappaleessa vierailevan Unkarin radiokuoron säestyksellä. Pelin luonteen takia, soundtrackin suola löytyy kuitenkin noista sekunttikellon viisareita hidastavasta ambient-taustoista jonka soidessa valeasuinen Agent 47 etenee syvällä vihollisen keskuudessa ja suorittaa hänelle annetun tehtävän kenenkään huomaamatta. Tämähän on se optimaali tavoite itse pelissä. Jos jotain pientä valittamisen aihetta pitää etsiä tästä julkaisusta, ainoa negatiivinen ruksi tipahtaa soundtrackin kappaleesta kolme, “Hong Kong Underground”. Biisin ja tehtävän luonne pitäisi kuljettaa kuuntelijan Aasian seudulle, mutta Kydin valitsemat soittimet tuovat enemmänkin mieleen arabimaat. Aika paha kömmähdys näinkin arvostetulta tekijältä. Mutta mutta… Muistaakseni itse peli sai pienoisen ristiriitaisen tunteen pelaajien ja arvostelijoiden keskuudessa tullessaan markkinoille, mutta yksi asia on varma. Itse soundtrack on täyttä rautaa alusta loppuun. Tämä on se täydellinen soundtrack kylmäveriselle sosiopaatille joka hankkii elantonsa palkkamurhaajana.

Pari huutoa (part 2)

huuto.net

Voitte kuvitella tällä hetkellä sellaisen kaverin jonka leveä hymy kulkee korvasta korvaan. The Chemical Brothersin Loops Of Fury EP oli niitä harvoja julkaisuja heidän diskografiasta joka uupui kokoelmastani sekä nyt parin vuoden etsinnän jälkeen, yksi peli soundtrackien helmistä löysi lopultakin tiensä minun käsiini (Hitman Contracts OST).

Ja näinhän siinä yleensä käy. Kun levyjen ostamisessa tulee parin-kolmen viikon tauko, seuraavassa hankinnassa on sellaisia levyjä joista maksetaan melkein järjettömiä summia – oli kyse sitten limited edition tai muuten vain kiven takana olevista julkaisuista. Nytkin kun katselen tilitietojani, ei voi kun nauraa kuinka paljon olen pistänyt rahaa palamaan vähän yli viikossa. Nimittäin ulkomailta olisi vielä tulossa neljä Bad Sector julkaisua. Nyt oikein jännittää sillä pidän edelleenkin Kosmodromia ambient-genren parhaimpana teema-levynä sekä tietenkin Bad Sectorin parhaana työnä ja nyt tuosta julkaisusta olisi tulossa vielä pienemmän painoksen omaavan kahden CD:n spessujulkaisun. Uih. Mainitsinko että minua jännittää?