Lavelle kertoo End Storiesin syntymisestä

Addiktioni 27/08 – Part 2

UNKLE: End Titles… Stories For Film (2008)

End Titles... Stories For FilmKun mietitään viimeistä kulunutta vuotta, UNKLE on puskenut ulos hurjalla tahdilla uutta musiikkia. Ensimmäisenä ulos tuli UNKLE:n kolmas pitkäsoitto War Stories mikä uudisti James Lavellen ja Richard Filen luotsaaman orkesterin soundin täydellisesti 180 asteen käännöksellä ja toimi myös selkeänä pohjatyönä sisar-julkaisulle More Stories, joka julkaistiin tämän vuoden alussa kahtena eri painoksena. 2008 lähti myös siinä mielessä ikävänlaisessa uutisella, että kymmenen vuoden jälkeen Richard File päätti jättää yhtyeen ja keskittyä omiin projekteihin. Kauan ei kuitenkaan nokka tuhissut Lavellen pojalla, sillä mies pestasi ex-Psychonauts miehen virallisesti riveihinsä ja UNKLE jälleen porskuttaa kahden miehen voimilla kuin mikään ei olisi muuttunut. Todellisuudessa pienet värähtelevät muutokset suurentuvat isommiksi aallokoiksi ja sen ainakin tuntee tämän julkaisun myötä. On ehkäpä väärin rinnastaa End Titles… Stories For Film täysin War Storiesiin sillä tämä julkaisu toimii jälleen yhtenä isona harppauksena UNKLE:n musikaalisissa kyvyissä. Kuten Lavelle kertoo tämän julkaisun sisälehdykässä, End Titles… Stories For Film siis ei ole UNKLE:n seuraava virallinen albumi mutta silti se on koostettu täydellisyyttä hipovaksi ja editoitu virtaviivaiseksi kokonaisuudeksi jossa riittää vaihtelevuutta miltei loputtomiin asti. Ja yksi tärkeimmistä pointeista mitä Lavelle paljastaa kirjoituksessaan että tällä julkaisulla selvästi pyritään rakentamaan siltausta elokuvalliseen näkemykseen ja sitä hyödyntäviin ilmaisuihin. Toki tässä on edelleenkin mukana käsikkäin kulkeva rockin ja elektronisuuden huipentuma mutta mukaan tuotu cinemaattisuus, draamantaju sekä kerronnallisuuden täydentäminen ja miten niitä nivotaan eri kerroksiin musiikillisissa antimissa muokkaavat tästä UNKLE:n yhdeksi tärkeimmäksi julkaisuksi. Toisin sanoen War Storiesin rokkaavaan kaavaan puetut tuotokset jatkavat vakuuttavasti nautinnollista, pehmeästi viettelevää tömistelyään omilla urillaan kun taasen toiselta suunnalta lähestyvät mm. UNKLE:n säveltämän Odyssey In Rome elokuvan cuet jotka nitovat miltei irrallista palasilta koostuvat osaset saumattomaksi kokemukseksi ja yhdessä muuntautuvat sielukkaaksi, tunnelmalliseksi jännitteeksi. Jo ensimmäisestä albumista lähtien, UNKLE tunnetusti käyttää vierailevia vokaaleita ja samanlainen hyväksi todettu työllistäminen jatkuu siis tälläkin julkaisulla mutta on tässäkin asiassa myös pientä muutoksen tuulia havaittavissa. Myös War Stories albumilla pikaisesti vieraillut Gavin Clark ottaa suurempaa roolia ja isompaa osavastuuta viidella eri kappaleella jonka johdosta End Titles… Stories For Film saa myös lisää päämäärää UNKLE:n omassa visiossa. Visioista puheenollen – End Titles… Stories For Film suorastaan aukaisi silmäni kun kuuntelin tätä jatkuvalla repeatilla ja eräs väistämätön asia UNKLE:n historiasta sai miltei kieltävän reaktion itseltäni. Tajusin nimittäin että UNKLE ei tarvitse Psyence Fictionia enää. Toisin sanoen “fuck Psyence Fiction” – eihän se ole muuta kuin DJ Shadow albumi jos todella halutaan yksinkertaistaa tämäkin dilemma. Kyseistä albumia ei voi edes käyttää vertailukohteena bändin nykyisessä tilassa jossa James Lavelle on iso osa luomisprosessia ja ne jotka vieläkin tarrautuvat Psyence Fictioniin kuin yhdeksi ja ainoaksi referaattipisteeksi, he eivät selvästikin ymmärrä sitä että James Lavelle ei ollut mitenkään mukana tuon albumin kirjoitussessiossa. DJ Shadow teki kaikki työt ja sen kuulee. UNKLE:n toisesta albumista Never, Never, Land lähtien sekä sitä edeltäneillä miksausjulkaisulla James Lavelle vei tämän projektin täysin eri sfääreihin, antoi mahdollisuuden kasvaa uusiin mittoihin ja nyt niitä kovan työn hedelmiä jälleen poimitaan. End Titles… Stories For Film tuntuu siis vielä ainakin kirjoitushetkellä UNKLE:n parhaimmalta työltä ja kuitenkin siinä aistii että Lavelle ja hänen apurinsa aikovat tulevaisuudessa kuljettaa tai suorastaan puskea UNKLE:n kohti ennenkuulumattomia alueita joita orkesteri ei ole vielä ehtinyt purkaa mielensä syvyyksistä.

It’s a one man show now…

After 10 years as musical collabarators in UNKLE, James Lavelle and Richard File are going their separate ways-a decision that is mutal and amicable. Rich will be concentrating on his new band “We Fell To Earth,” who are currently in the studio working on their debut album.

» UNKLE @ Myspace

Addiktioni, 27/2007 (Pt.2)

UNKLEsounds: Do Androids Dream Of Electric Beats? (2002)

UNKLEsounds: Do Androids Dream Of Electric Beats?Eiköhän se ala olla jo aika selvä asia että olen helvetin kova UNKLE-fani. Siitä lähtien kun tutustuin DJ Shadow’n kautta heidän debyyttijulkaisuun Psyence Fiction, olen ollut melkein kuin harras uskovainen tämän James Lavellen projektin suhteen. Albumeista löytyy erilaisia limited edition painoksia sekä vieläkin silloin tällöin yritän haalia lukemattomat singlet ja EP:t jotka puuttuvat kokoelmastani. Unohtamatta tietenkään James Lavellen ja Richard Filen DJ aliasta UNKLEsounds joka onkin jo tyystin oma chapteri heidän värikkäässä discografiassa. Tällä viikolla olen ollut enemmän kuin tyytyväinen – ensinnäkin UNKLE pyöräytti ulos uusimman tuotoksensa War Stories joka pitkän odottelun jälkeen osoittautui paremmaksi kuin osasin edes kuvitella mielessäni ja saavutti jopa sen pisteen että lätkäisin sille vuoden albumin leiman. Toinen syy ilolle on että onnistuin viimeinkin hankkimaan fyysisen kopion UNKLEsoundsin Do Androids Dream Of Electric Beats? miksaussetistä joka näin suorasti sanottuna on yksi parhaimmista ellei jopa paras DJ-miksaus jonka olen vuosien varrella kuullut. Pilkottuna kolmelle CD:lle, Tai – Shin – Gi, Do Androids Dream Of Electric Beats? sisältää hulppeat kolme ja puoli tuntia musiikkia jossa käydään läpi monet erilaiset genret saumattomasti läpi. Trip-Hop, hip-hop, tech house, prog. house, rock, psychedelic, breaks ja kaikki mahdolliset näiltä väliltä. Kirjo on siis mittava kun tämän kuuntelee kokonaan lävitse mutta mikä tästä tekee sitten niin mahtavan? Nyt jälkikäteen on helppo ymmärtää että tämä miksaus oli aikoinaan välivaihe Psyence Fictionille sekä silloiselle tulevalle albumille Never, Never, Landille. Do Androids Dream Of Electric Beats? siis pyrki sopeuttamaan kuuntelijan täysin uuteen ympäristöön ja toimi selkeästi sellaisena bufferina kun Never, Never, Land julkaistiin 9 kuukautta myöhemmin. Itse ainakin voin avoimesti kiittää tätä julkaisua siitä että miksi Never, Never, Land aikoinaan kolahti itselleni heti ensimmäisen kuuntelun jälkeen. Tämä miksaus sisältää myös aika pitkälti yksinoikeudella kolme täysin uudelleen remiksattua kappaletta heidän debyytiltä – elektroon käännytetty “Be There”, “Nursery Rhyme” joka edelleen jatkaa tuota indie-rock vaiheilua sekä oma personal favourite eli semiakustiseksi muuntautunut “Rabbit In Your Headlights” jossa Thom Yorken ääni pääsee ensimmäistä kertaa biisin historian aikana yksinoikeudella herkkään vireeseen jonka tässä biisissä on aina aistinut mutta se ei ole päässyt täysin valloilleen. Onhan tässä setissä monia muitakin erinomaisesti totetutettuja kohtia. Esim. Queens Of The Stoneagen “Feel Good Hit Of The Summer” tulo keskelle elektronista settiä tuo aina sen sopivan rykäisyn tai DJ Shadow’n klassinen “Organ Donor” joka muuntautuu 60- tai 70-luvun fiilistelyksi käyttäen täysin samanlaista melodiakuvioita hyväkseen ja näin ollen miltei aina leuka loksahtaneena kuuntelee tuota osuutta. Lopussakin sitä haikeana kuuntelee kun Fleetwood Macin “The Chain” kappaleen bassoline ilmoittaa että miksaus lähenee loppuaan mutta onneksi soittimestä löytyy repeat toiminto joten sitä yleensäkin palaa heti toistamiseen näiden kappaleiden pariin. Nuo kaikki plus muutenkin Psyence Fictionista tuttu vahvasti mukana oleva Star Wars vire jatkuu ja ensimmäiseltä albumilta löytyvät sämpletkin kierrätetään ansiokkaasti miksauksen läpi. But don’t just take my word for it. Etsi vaikka mp3:set tästä harvinaisemmasta miksaussetistä ja todista itse kuinka hyvin UNKLE hoitaa hommansa (eikä tarvitse välittää moraalisesta dilemmasta sillä tämä julkaisu itsessään on naamioitu “promotional only” alaisuuteen koska tälläinen erikoisempi miksaus tuskin saisi lisenssiongelmien takia kunnollista julkaisua taakseen).

Viikko 27:n musiikki hankinnat

UNKLEsounds: Edit Music For A Film – The Director’s Cut (2005)

UNKLEsounds: Edit Music For A Film - The Director's CutJames Lavellen ja Richard Filen muodostama UNKLE ja heidän DJ/miksaus-sivuprojekti UNKLEsounds on niitä harvoja yhtyeitä joiden miksauslevyjä ostan ja kuuntelen. He ovat jo moneen eri otteeseen osoittaneet miten esim. kahdesta eri biisistä tehdään uusi biisi ja saadaan vielä kaiken lisäksi kuulostamaan perkeleen hyvältä. Tai miten esim. rokkibiisiin saadaan hieman lisää potkua muokkaamalla yhtä elementtiä tai lisäämällä siihen yhden elementin. Uusin ja tällä kertaa virallinen UNKLEsounds julkaisu on Edit Music For A Film ja tästä julkaistiin uudestaan kahden CD:n The Director’s Cut versio. Kuten nimestä voi jo hieman päätellä, tällä kertaa kaverit ovat päättäneet hypätä elokuvamusiikin maailmaan ja mikä ettei. UNKLE:n ensilevy Psyence Fiction oli täynnä erilaisia sämplejä leffoista ja unohtamatta sitä tärkeintä scifileffaa (eli Star Wars) jonka trailerista napattiin “Somewhere in space this could all be happening right now” sämple. Ikävä kyllä Edit Music For A Film kansivihot eivät kerro mitä sämplejä tänne on ripoteltu ja netistä löytämät fanien tekemät biisilistat ovat pieni raapaisu pinnalla. Mutta se onkin hauskin osuus tätä kuunnellessa. Bongata lukemattomien eri leffojen pieniä sämplejä sieltä sun täältä. Mm. Dune, Scarface, 2001 – A Space Odyssey, Kill Bill ja Blade Runner saavat remix kohtelun kun näiden leffojen sämplejä ja musiikkiosuuksia miksataan yhteen mm. UNKLE:n omiin biiseihin. Kovimmat paukut ammutaan jo heti ensimmäisellä CD:llä. Lonely Soul saa uudet kasvot kun Welcome To Sarajevo soundtrackin jouset isketään tähän biisin, upea drum and bass versio Vangeliksen Blade Runner raidasta ja yksi levyn kovimmista vedoista tarjoaa tämä kaksikko: Kill Billin beattiin yhdistelty Roots Manuvan GDMFSOB räpäytys. Meinasin pudota penkiltä kun kuulin tämän ensimmäisen kerran. On se sen verran kova yhdistelmä. Koko ensimmäinen CD on tällaisia nerokkuuksia kun oivaltaa mistä ne musiikit/sämplet on napattu. Mutta ikävä kyllä tämä ei toistu levyn toisella miksauksella. Bonus Material Editin miksauksen synkkä, monotoninen ote ja hieman Lavellen progressive house keikkasetiltä muistuttava soundimaailma ei vaan oikein vedä vertoja energiselle ensimmäiselle CD:lle. Vaikka setin loppupuolella meno parantuu huomattavasti parempaan suuntaan mm. Nancy Sinatran laulaman Bang Bang (Kill Billistä tuttu) remiksin myötä mutta se ei ikävä kyllä pelasta tätä jälkimmäistä miksausta. Noh aina ei voi onnistua täydellisesti.