Author & Punisher: Lonely (Live In Providence 11.03.2012)

Industrial. In truest form.

Swarm Intelligence: Tanker

Addiktioni 45/14

Swarm Intelligence: Faction (2014)

Swarm Intelligence: FactionFactionin matalalta luotaavaan jyrinän peittäessään dominoivasti kaiken muun ääneen alleensa ties kuinka monetta kertaa putkeen, sitä on vaan pakko nostaa hattua Ad Noiseamille sen kunniaksi että kyseinen levymerkki on jälleen kerran onnistunut julkaisemaan albumin jota voisi yksinkertaisuudessaan luonnehtia innovatiiviseksi ja massiiviseksi matkaksi äänen häikäilettömään puristukseen. Simon Hayesin a.k.a. Swarm Intelligencen Faction on siis näitä julkaisuja johon eri genrien puhtaat luonteenpiirteet eivät saa kunnon jalansijaa alleensa vaan kaikki sisäänsä haalitut ainekset sekoittuvat yhtenäiseksi sotkuksi mutta juurikin tuossa epäjärjestelmällisen kaaoksen ytimessä on suorastaan käsinkosketeltavan mahtavaa tuntea kuinka kaikki pienetkin kierot päähänpistokset ja värähtelevät mutaatiot tanssahtelevat hitaasti yhden ideologiaan äärellä jossa yhdistellään dubsteppia, industrialia ja rytmistä metelöintiä äärimmäisesti uudelleen vasaroimisen kautta. Raskaasti eteenpäin vyöryvä massa hukuttaa kaiken alleensa että jollain tasolla sitä vaistomaisesti antautuu Richard Devinen kaltaiseen ajan ja tilan kadotukseen mutta huomattavasti virtaviivaisempana muotona jossa kaikki ylimääräiset häiriötekijät ovat karsittu kokonaan pois. Tuloksena on siis peräänantamaton, itseään tiedostava ja replikoimaton tutkimusmatka äänen tummiin, särkymättömiin sävyihin jotka työstävät tottuneita ajatuksia ja aihioita uusiin muotoihin. Näin ollen, industrial-genre; ottakaa opiksi. Aina kaiken ei tarvitse olla itseään toistavaa ja samaisella paukkeella eteneviä kopioita. Joskus toivottuun lopputulokseen pääsee myös hidastamalla biittipolitiikkaa ja antaa tunnelman itsensä rakentaa raskaat elementit itseensä.

Iszoloscope: Raudivian Device

Addiktioni 44/13, Part 2

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered) (2013)

Lustmord: The Monstrous Soul (Remastered)Jälleen uusi kierros pyörähti käyntiin Ant-Zenin tiuhassa tahdissa ulos polkevien Lustmord julkaisujen kanssa ja tällä kertaa tarjolla on 25 vuoden jälkeen live-kuntoa esittelevä Rising joka pidettiin kuudes päivä kesäkuuta vuonna 2006 saatanallisen kirkon järjestämässä juhlassa Los Angelesissa ja kyseisestä keikasta Brian Williams on hyvinkin suoraan kommentoinut että se on ollut eräänlainen Spinal Tap hetki hänen urallaan josta hän ei voinut yksinkertaisesti kieltäytyä. Toisena julkaisuna on alunperin vuonna 1992 ja tärkeän rajapyykin eli Heresyn jälkeen ulos tullut The Monstrous Soul jonka ensimmäisten sekuntien aikana sisällöstä vihjailee puhesämple: “It is the night of the demon”. Niin…. Tutunoloisia referenssejä uskonnollisiin pisteisiin ja demonien mytologiaan ovat jälleen läsnä ja näin ollen osaa edelleenkin lumota omalla puhdistavalla pragmaatiikallaan ja samanaikaisesti myöskin hymähdyttää sillä hän on monessa haastattelussa julkistanut olevansa ns. hardcore ateisti eikä hän pidä musiikkiaansa “synkkänä” vaan enemmänkin taplaa musiikillaansa ihmismielen kolkompia puolia ja kyllähän se kiistämättä myös kuuluu tällä albumilla. The Monstrous Soul on muutenkin sisällöltään kiehtova julkaisu hänen discografiassa ja varsinkin Heresyn luomaan jälkikaukuun verrattuna se on hyvin minimalistinen ja sanoisinko jopa karkean primitiivinen jossa voluumin ajottainen alhaisuus näyttelee tärkeää roolia luoden onnistuneesti omanlaisen vahvan sävyn kokonaisuuteen. The Monstrous Soul on myös vuosien varrella osoittanut eräänlaiseksi ponnahduslaudaksi ideoille ja aihioille joita käytetään paremmin hyväksi myöhäisemmillä julkaisuilla (mm. juurikin tuolla Rising livellä tai vuoden takaisesta Krakówin keikasta olleella tallenteella) ja näin ollen loppupeleissä asettunee herra Williamsin discografiassa siihen kastiin jota en välttämättä ensimmäisenä lähtisi suosittelemaan tutustumismielessä. The Monstrous Soul voi siis surutta skipata Heresyn jälkeen ja palata myöhemmin takaisin kun miehen tärkeimmät 90-luvun tuotokset ovat jo takataskussa.

Addiktioni 37/13

Lustmord: Metavoid (Remastered) (2013)

Lustmord: Metavoid (Remastered)Kolmas pyörähdys akselin ympäri lähti käyntiin Lustmordin uudelleen remasteroitujen julkaisujen suhteen ja tällä kertaa Ant-Zen levy-yhtiön tarjoilemalta lautaselta löytyy hänen discografiassaan kahta eri ääripäätä esittelevät ja kummassakin tapauksessa positiivisella tavalla kokeellisempaan suuntaan levittäytyvät työt. Zoetrope on originaali, mustanpuhuvasti maalaileva score samannimiseen lyhytelokuvaan jossa Lustmord a.k.a. Brian Williams panostaa 110% extraa ympäristön ääriviivoja hahmottavaan tunnelmointiin sekä Metavoid, joka valitettavasti tunnetaan enemmälti siitä että suurin osa faneista reagoivat tähän julkaisuun negatiivisella tavalla koska julkaisu ei edes yritä lähteä tarjoamaan sitä miltei kaavamaisesti etenevää dronemaista kelluntaa josta mies kuitenkin loppupeleistä tunnetaan. Mikä on sinänsä sääli että julkaisu saa niinkin ankarasti paskaa niskaansa sillä Metavoidin pinnan alta kuitenkin paljastuu yksi hänen kunnianhimoisimmista töistään urallaan jossa vaikutteina ovat toimineet mm. elokuvamaiset alkuasetelmat sekä alunperin Planescape: Torment PC-roolipelille sävelletyt mutta myöhemmin hylätyt aihiot jotka käytetään uudelleen tällä albumilla. Toki Metavoid on epä-Lustmordimaiseen enemmän pommittavan karheasti iskostuva, kiitos vähäeleisten ja paikoitellen vaitonaisesti kumpuvien perkussioiden jotka parhaimmillaan nostattavat eloisasti kytevän kuoron kanssa goottimaista virtausta ja muutenkin rohkealla tavalla uudistettu äänimaailma onnistuu saavuttamaan kertalaakilla painostavaa ja pelokkaasti ilmentävää tunnelmointia toisenlaisessa potenssissa kuin myös loppua kohden kaihomielistä irtautumista. Metavoid on siis hyvin epätavallinen julkaisu mieheltä joka loi ja vuosien varrella täydensi dark ambientia puhtaasti genrenä mutta toisaalta Metavoid oli ensimmäinen ja erinomainen osoitus siitä että häneltä löytyy myös tarvittaessa rahkeita viemään kyseistä genreä kohti kartoittamattomia väyliä perinteisen instrumentoinnin kautta. Metavoid on myös mielenkiintoinen esimerkki siitä miten hän onnistui tässä oman soundipolitiikan paloittelussa ja uudelleenkokoamisessa mutta myöhemmin jäi kyynärpään mitan verran toistuvuuden karsimisesta sekä kunnialla konseptin loppuun viemisestä esim. [OTHER] albumin parissa.

Addiktioni 36/13

Mlada Fronta: Every Thing (2013)

Mlada Fronta: Every ThingKymmennelle CD:lle levittäytyvää Every Thing box-settiä kuunnellessa sitä pakonomaisesti huomaa miten ranskalaisen Rémy Pelleschin luotsaama Mlada Fronta on kahdenkymmenen vuoden ajan luonut vakuuttavasti etenevän uran elektronisessa musiikissa, varsinkin kun miettii siinä mielessä että hän on parhaimmillaan onnistunut rakentamaan omanlaisensa, paikoitellen tuhdin ja kuvainnollisen soundin omaavan liikehdinnän joka rohkeasti yhdistelee eri genrien peruselementtejä ja synteettisiä äänivirtauksia saumattomaan kokonaisuuteen (iDM, ambient, industrial, rytminen noise, you-name-it ja jopa technon monotonisesti rynkyttävä luonnekin yllättää ajoittain oivallisesti). Toki Mlada Frontan uran alkupää jolloin ryhmän miehitykseen kuului myös muitakin jäseniä eli tässä tapauksessa tasaisesti pumppaava ja karskean alkeellisesti kalskahtava EBM-vyörytys on naulattavissa liiankin helposti 90-luvun alkuun mutta kun Every Thing box-settiä lähdetään levy-yhtiön/artistin suunnitteleman ja mielenkiintoisesti koostetun agendan kautta avaamaan tuoreimmasta materiaalista kohti uran alkupäätä, luvassa on tiiviisti puoleensavetävä ja miltei käänteisellä tavalla evoluutiomaisesti avautuva matka ohjelmointirajapintojen sekä välkehtivien koneiden pulputtavaan yhteiskieleen jonka lopullisena päämääränä on…? Kohti äänekkäämpää vuorovaikutusta josta se onnistuu tarkkojen sivellin vetomaisin liikkein toteuttamaan herättelevästi tunnustelevaa äänimaailmaa joka ehdottomasti nousee parhaiten esiin 2000-luvun puolella olevassa rikkaasti tunnelmallisessa materiaalissa. Erityisesti tämä vaihtelevasti kiihtyvä tyyli summautuu erinomaisesti Fe2O3 tupla-albumilla johon vielä yhdistyvät teknologia-orienteisuus sekä äänimanipulatiivinen kerronnallisuus. Kokonaisuudessaan Every Thing monomaisen kaunis, minimaalinen ja kompakti paketti ei sorru lätisemään turhuuksia kansivihossaan vaan keskittyy täysin olennaiseen eli kahdenkymmenen vuoden aikaväliltä esittelevään musiikkiin. Julkaisun ainoa heikko anti on se että kymmenen CD:tä ei kuitenkaan toivotunlaisesti kata parhaimmalla äänenlaadulla kaikkea miehen urasta vaan osa materiaalista tarjotaan häviällisenä AAC pakkaukseen käärittynä ekstroina CD:n enhanced osuudella. Olisivat varsinkin nykypäivän digitaalisena aikakautena tajunneet lähteä tarjoamaan download-koodit ja selkeitä vaihtoehtoja halutusta formaatista noiden ekstrojen suhteen. No mut… Tätä uudelleenmasteroitua ja selkeästi rakkaudella yhteenpaketoitua herkkua on tarjolla 490 kappaleen rajoitettuna painoksena.

Addiktioni 24/13

Lustmord: Purifying Fire (Remastered) (2013)

Lustmord: Purifying Fire (Remastered)Toinen kierros Brian Williamsin a.k.a. Lustmordin uudelleenmasteroiduista julkaisuista lähti käyntiin Ant-Zen levymerkin toimesta ja nyt tarjolla on miehen uran tärkein levytys Heresy vuodelta 1990 joka loi sementoidusti vakaan alkupisteen dark ambientin suhteen sekä vuosiin 1996-1998 keskittyvä Purifying Fire joka keräilee saman kannen alaisuuteen yhden vinyylijulkaisun, kolmella eri kokoelmalla vieraillutta kappaletta sekä ennenjulkaisemattoman raidan. Alunperin vinyylimuodossa julkaistut “Strange Attractor” sekä “Black Star” ovat selkeämmin rinnastettavissa The Place Where The Black Stars Hang albumin kaltaiseen tuntemattomaan kosmokseen kurkottava ja äärettömyyteen sukeltavaa pimeää immersiota jossa ajan myötä kadonneet signaalit nousevat miltei ahdistavasti esiin. Siihen kun vielä ynnätään jo pelkästään nimiensä puolesta toisiinsa tiukasti kytköksissä olevat “Deep Calls To Deep” ja “Deep Calls To Dub” jotka jatkavat onnistuneesti tuota avaruuden behemoottista levittäytymistä joista jälkimmäinen kallistuu huomattavasti enemmän tuonne valoa karkaavan uhkaavampaan ääripäähän. Nämä neljä mainittua raitaa tällä julkaisulla ovat tasaisen varmaa eli 90-luvun Lustmordia parhaimmillaan mutta selkeästi ne mielenkiintoisimmat ja kokeellisemmat työt tulevat vastaan kahdella viimeisellä raidalla. “Permafrostin” alkuperä voidaan jäljittää 80-luvun puoleen väliin jota on sitten yli kymmenen vuotta myöhemmin lähdetty uudelleenpäivittämään standardimaisempaan ulkoasuun mutta pinnan alta kuitenkin löytyy se alkeellinen, raaka ja kalskeasti kaikuva industriaalinen äänisuunnittelu ja ennenkaikkea asennetta. Kokoelman viimeistelevä “Of Fire & Of Ice” on siinä mielessä odottamaton kohtaaminen että taustalta nousevat epä-Lustmordimaiset kasari-syntikat vahvempaan roolin kappaleen jälkimmäisessä puoliskolla mikä saa teoksen kuulostamaan siltä kuin Lustmord ja Tangerine Dream kohtaisivat randomisti jammailun merkeissä. Paikoitellen hämmentävä mutta erittäin hyvin yhteensoveltuva kokeilu jota myös toivoisi löytävän lisää. Loppupeleissä Purifying Fire on muhkea 74 minuuttinen kokonaisuus ja tärkeä osa Lustmordin 90-luvun tuotantoa siinä mielessä että se erityisesti jatkanee onnistuneesti varjoisessa universumissa virtaamista.

Addiktioni: Redux 9

Atrium Carceri & Eldar: Sacrosanct (2012)

Atrium Carceri & Eldar: SacrosanctSimon Heath on ollut kuluneen vuoden aikana harvinaisen tuottelias julkaisurintamalla. Kolme täysin uutta Atrium Carceri sekä kaksi post-apokalyptiseen tarinankerrontaan keskittyvää Sabled Sun julkaisua joista toinen pulpahti juuri sopivasti ulos maailmanloppua ennustavana päivänä. Maailmanloppua ei kuitenkaan lopulta tullutkaan joten tuosta unohduksiin rappeutuneen kaupungin sekä ihmisyyden vaimeasta kaiusta kertovasta 2146 albumista sitten joskus myöhemmin lisää. Alunperin loppukesästä digitaalisena, 24-bittisenä formaattina miehen omalla Cryo Chamber levymerkillä ja myöhemmin venäläisen Infinite Fog Productions kautta fyysisenä astiana julkaistu sekä toisen dark ambient projektin, Eldarin kanssa yhteistyönä tehty Sacrosanct on mielenkiintoinen ja ehkäpä myös jollain tasolla myös kaivattu suunnanmuutos takaisin miehen alkupään suoravetoisempaan sommitteluun. Edetään jälleen huomattavasti synkempää, ahdistavasti kapenevaa väylää ja samalla karsien pieniä ylimääräisiä tarinaan panostavia viitteitä mutta kuitenkin antaen musiikille tilaa hengittää ja jättäen tavaramerkiksi sitä tutunomaista elokuvamaisen painostavasti rapistunutta kerrontaa kuin myös teknillisesti esiintulevaa minimaalista ohjelmointia joiden kautta Sacrosanct saa kaivattua lisää syvyyttä. Tämä on myös ensimmäinen kerta kun tutustun espanjalaiseen Eldariin (Marc Merinee ja Merce Spica) joten tämän albumin perusteella en osaa muuta sanoa että tämä kaksikko tuo selkeästi mukanaan painostavampaa, industriaaliamaisen kolkkoa tekstuuria muutenkin tummaan väripalettiin sonnustettuun äänimaailmaan. Sacrosanct on loppupeleissä lyhyehkö, 48 minuutin teos jossa on selkeästi keskitetty vahvuuksiin ja näin ollen albumiin on onnistuttu sisällyttämään genren perusteisiin tukeutuvan rungon ja samanaikaisesti kauaksi horisonttiin tähyilevän ajattoman viimeistelyn.

Addiktioni 50/12, Part 2

The Blood Of Heroes: The Waking Nightmare

The Blood Of Heroes: The Waking NightmareKaksi vuotta sitten omaa nimeä kantaneen Justin K Broadrickin, Lynn Standaferin (a.k.a. Enduser) ja Kurt Gluckin (a.k.a. Submerged) johtaman super-kokoonpanon debyytti-julkaisu oli ravistuttavasti korvia aukaiseva kokemus kuin myös muistutus siitä että miten tajunnanräjäyttävästi 2010-luvun drum and bass osaa olla viriili ja ennenkaikkea haastava industriaaliin, dubiin ja metalliseen kääröön paketoidulla orgaanisella äänimaailmalla joka jyrisi erittäin kovaa ja matalalta luotaavasti. Vaikka The Waking Nightmaren ensimmäisten nuottien jälkeen kuulostaakin selkeästi henkeen ja vereen jatko-osalta joka ei osoita minkäänlaisiä merkkejä hidastamisesta, kuitenkin albumilta alkaa paljastumaan eri ääripiirteiden eli ärjymisen, hakkaamisen, kitarasta kumpuavan rytinän ja koneiden murtumispisteeseen viedyn metelöimisen aikana se miten toisiinsa törmäilevä mutta kuitenkin tukevasti toisiinsa iskostuva äänimuhennus kallistuu huomattavasti taiteellisemmalle puolelle. The Waking Nightmaren osaa olla provokatiivinen ahdistavasti ja lävistävästi esiintulevalla tunnelmallaan mutta albumi ei kuitenkaan ole yhtälailla päin näköä iskuja anniskeleva ja eteenpäin puskeva jyrä kuin ryhmän debyytti minkä myötä The Waking Nightmaren pinnalta alkaa suorastaan huokumaan massiivista kollaasia maalaileva, kokeellisesti seuraavaan leveliin kurkottava tiivistunnelmainen jatkumo jatkaen monesta eri genrestä ydinnesteitä puristavalla mentaliteetilla sekoittaen omanlaisen, intensiivisesti purevan cocktailin. Tällä hetkellä on vielä paha sanoa että onko tämä vieläkin parempi kuin debyytti-julkaisu mutta The Waking Nightmare kertoo varsin monisäikeisesti ja ulotteisesti sen että The Blood Of Heroes on onnistunut jälleen luomaan jotain äärimmäisen uutta ja sementoinut sen pysyvästi.

Addiktioni: Redux 6

Olhon: ‎Lucifugus 10″ (2009)

Olhon: ‎LucifugusTämä viidensadan kappaleen painoksen omaava, oranssiin väriin sonnustautunut kymmenentuuman vinyyli on neljäs ja tällä hetkellä viimeisin julkaisu Massimo Magrinin (a.k.a. Bad Sector) ja Zairon (a.k.a. Where) muodostamalta parivaljakolta. Olhon on siinä mielessä mielenkiintoinen projekti että albumiensa lähdemateriaalina toimii aina heidän omat kenttänauhoitukset – oli se sitten meren, volkaanisen järven tai maahan syntyneen reiän syvyyksistä. Tai kuten tämän viimeisimmän tapauksen suhteen, ajan saatossa metsään unohdettu ja hylätty metallinen vesitynnyri jonka sisältö äänitettiin erittäin tuulisena yönä. Nauhoitetut lähdemateriaalit muokataan myöhemmin orgaanisempaan dark ambient formaattiin ilman mitään ylimääräisiä, keinotekoisesti luotuja ääniä lisäilemättä. Luonnollisesti käyttäytyvä musikaalinen äänimatto luo tämän projektin julkaisuille tyystin omanlaisen tunnelman ja haasteellisuuden jonka myötä jokainen julkaisu osaa olla kiitettävän erilainen mutta omalla tavallaan palkitseva kokemus. Raskampaan vinyyliin painettu Lucifugus sisältää kummallakin puolella yhden 12 minuutin raidan ja jos Olhon on mitenkään tuttu aikaisempien levytysten kautta, tiedossa on siis takuuvarmasti taas genrerajoja koskettelevaa äänimaailmaa. Dark ambientin tutunomainen, painostavasti laskeutuva tunnelma on jo heti ensiminuuteista lähtien vahvasti läsnä johon summataan myös industrialimaista kolkkoa olemusta metallisesti resonoivan ja miltei kipinöivästi säkenöivän ruosteisen tankin kautta kuin myös hiljalleen selkäpiitä järisyttävää ja pontevasti latautuvaa tuulen tempperamenttisuutta. Painostavimmillaan Lucifugus kuulostaa siltä kuin äänityksistä ja tankin sisällä vallitsevasta pimeydestä olisi jäänyt nauhalle kiinni eläväisesti riehuva paha henki joka raapii ja puskee verta hyytävästi tankin seiniä pitkillä kynsillään. Kieltämättä kuuntelun aikana miltei pakostakin syntyy hieman epärealistinen mutta mieltäsykähtelevä fiilis kun yrittää järkeillä pään sisällä että alkunsa saava lähdemateriaali on vain luontoäidin aikaansaamaa ääntä yhden kiinteän objektin kautta. Niin… Ollaan taas siinä pisteessä että tämä vinyyli sekä muutenkin koko projekti putoaa ehdottomasti siihen tuttuun kategoriaan jossa suosittelen tätä ruumiinlämpöisesti kaikille kokeellisemman dark ambientin musiikin ystäville.

Rammstein: Sonne

Rammsteinia parhaimmillaan. Muu tuotanto jää aina vähän pakostakin Mutter levyn varjoon. Ja itse olin miltei unohtanut että miten päräyttävä toi levy on.