Addiktioni, 09/08 – Part 2

Bitcrush: Epilogue In Waves (2008)

Bitcrush: Epilogue In WavesJos nyt oikein muistan, ‘miten täydellisyyttä voi parantaa’ taisi olla se kysymys jonka äärelle jäin In Distance albumin myötä. Edesmenneen Gridlockin toinen osapuoli sekä oman n5MD levy-yhtiönsä pyörittäjä, Mike Cadoo julkaisi tällä viikolla kolmannen albuminsa Bitcrush aliaksen kautta ja toivottavasti tuohon uudelleenlämmitettyyn pohdintaan saadaan jonkinmoinen vastaus matkan varrella. Musiikillisesti ja äänimaisemallisesti puhuen Epilogue In Waves ei juurikaan eroa kahden vuoden takaisesta In Distance albumista. Edelleenkin kyse on juuritasolla vain yhdestä miehestä ja hänen kaapin perältä löytämästään sähkökitarastaan johon yhdistellään elektronisia ääriviivoja ja piirteitä luodakseen tunneskaalaltaan myönteisesti liikuttavan ja eheästi rakennetun yhtenäisyyden mutta ne pienet, sanoisinko jopa vähäeleiset muutokset jotka heijastuvat suurempina värähtelyinä levyllä tekevät tästä Epilogue In Waves albumista omanlaisen kokemuksen. Kun näitä ambientmaisia värähdyksiä koetaan aisteilla ja tutkitaan tarkemmin mikroskoopin lävitse, eroavaisuuksia alkaa löytymään. Nyt liikutaan enemmän tuolla helpommin omaksuttavan melodisuuden sekä pehmeiden, tunnelmaisten tekstuurien saralla mutta kuitenkaan unohtamatta sitä yhtä elementtiä mikä pisti ja yhä edelleenkin pistää oikealla hetkellä allekirjoittaneen huulen väpättämään ja mielen kiljumaan riemusta kun sen ensimmäisen kerran tuntee lähestyvän. Kuten In Distance albumilla, Epilogue In Waves tuo jälleen onnistuneesti eturintamaan indiemäistä rock-tulkintaa ja sanoisinko jopa pidemmälle vietyä äänivallimaista shoegaze otantaa muiden oikeiden instrumenttien kera mutta kuitenkin huomattavasti riisutummalla mittakaavalla. Ehkäpä sen johdosta eräs toinen seikka mikä tällä julkaisulla suorastaan huokuu läpi on aavan meren kaltainen rauhallisuus. Kuin herra Cadoo olisi hakenut jonkinsortin sisäistä rauhaa omasta sävellyskynästään sekä epäilemättä myös itsestään ja sen myötä Epilogue In Waves etenee vaistomaissti kohti päämääränsä ja laajenee ympäriinsä miltei spontaanisesti eikä näin ollen jää pyörimään paikoilleen. Tämä itseään syöttävä harmonisuus näkyy ja kuuluu miltei kaikessa. Jopa yhä mukana sinnittelevät vai sanoisinko viimeisetkin iDM-johdannaiset perkussiot ovat vain välttämättömiä tällä albumilla ja tämä tekeekin Epilogue In Wavesin kokonaisuudesta vieläkin enemmän riisutumman oloisen. Epilogue In Waves on luonnollisesti kehittyvä jonka tiivistyminen ja varsinaisen huipentuminen syntyy kymmenen minuuttisen “Pearl” kappaleen aikana jossa läpikäydään kaikki albumin aikana koetut vaiheet yhteen siistiin pakettiin käärittynä ja siinä ohella koetaan viimeinkin paikan sekä ajantajun hidastumiset.

Palataanpa siihen itseäni askarruttavaan kysymykseen. Niin… En tiedä. Ikävä kyllä, täytyy vaan todeta itselleni että tällä kertaa en saanut kaipaamaani vastausta mistään suunnasta. Vaikka Epilogue In Waves onkin erinomaisesti tuotettu ja selkeä jatkumo miehen edelliselle työlle joka onnistuneesti polkaisi uudelleen käyntiin herra Cadoon uran muusikkona – loppupeleissä mikä tästä tekee heikomman työn verrattuna kaksi vuotta sitten julkaistuun In Distance albumiin, on sen kokonaisuudesta puuttuva väkevä draivi ja jopa eeppisesti luotaava atmosfääri joka teki hänen edelliseltä albumista niin muistorikkaan. Next time Mike, crank up the volume and push your limits.

Addiktioni, 30/2007 (Pt.2)

Bitcrush: In Distance (2006)

Bitcrush: In DistanceTämä kädenvääntö alkoikin näköjään odotettua aiemmin. Juuri kuin sain omat paskantärkeät sanomiseni rykäistyä Mike Cadoon a.k.a. Bitcrushin ensimmäisestä tuotoksesta niin eikös postilaatikkoon kolissut seuraavana päivänä tämä viime vuonna julkaistu teos. Hyvä näin. Kuten sanoin tuon edellisen albumin tiimoissa, Enarc oli ns. jäähyväisalbumi vanhan kaavan tuotoksille ja In Distance aloittaa resetoinnin jälkeen sopivasti tyhjältä pyödältä. On siis ihan turha edes odotella ns. Gridlock-soundia tai edes pientä johdonnaista siitä sillä herra Cadoo on todellakin ryhtynyt tekemään täysin oman, persoonallisen kädenjäljen kautta julkaisua joka myös näyttää esimerkillisesti tapaa ja kykyä uusiutua tuottajana. Itse asiassa kun tätä In Distance albumia tarkemmin kuuntelee, tässä selvästi aistii tunteellisesti ja henkisesti vapautuneemman ilmapiirin – kuin ei olisi enää paineita jatkaa tai paremminkin lypsää pakonomaisesti sitä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan vaan voi rauhassa keskittyä puhtaaseen luovuuteen. Enarcilla saatiin pientä vihjausta minne suuntaan Bitcrushin soundi saattaisi kulkea seuraavalla kerralla mutta onneksi ne osoittautui vain alimitoitetuksi rajatapauksiksi. Nimittäin In Distance albumilla Mike Cadoo laskeutuu sopivasti semi-akustisuuden sekä post-rock/shoegazerin välimaastoon mutta kuitenkaan unohtamatta taustalla virkeästi seilaavia elektronisia syntikka osuuksia tai edelleenkin mukavasti iDM hengessä jurnuttavia biittejä. Kaikkea tätä hämmentää sopivasti Mike Cadoon astuminen ensimmäistä kertaa kunnolla mikrofonin eteen (vaikkakin vain parin kappaleen ajaksi) ja tämän johdosta In Distance tuntuukin persoonalliselta heti alusta lähtien. Maalailtuaan kahden albumin aloittavan kappaleen ajan maanläheisiä sointuja akustisuudella ja koneiden yhteenaittamisella, albumin kolmannen tuotoksen eli “Colder” myötä sitä yhtäkkiä havahtuu uusin virkein silmin valveille ja ihan kuin olisi saanut myös samanaikaisesti tykinkuulasta rintaan eli tässä tapauksessa kitaran kielet alkavat liikkumaan ensimmäisen kerran kunnon volyymilla ja paksusti värisevä äänimaailma alkaa ottamaan kuuntelijansa haltuunsa. Mutta vain hetkeksi, sillä vain neljän minuutin välietappina “Colder” menettää paljon potenttiaalia siitä että miten suureksi se todella pystyisi kasvamaan. Musiikin edetessä ties monetta kertaa alusta loppuun, siinä samalla reissulla tajusin löytäneeni varsin nopeasti omat suosikkini albumilta ja ne ovatkin nämä äänekkäimmät tuotokset (“Colder”, “Drop Entitled” sekä “And Triage”) – enimmäkseen senkin takia että sähköisen kitaran tuoma raskas tunnelma herättelee albumin täysin uudella tavalla eloon ja samanaikaisesti koneisesti tuotettu rytmiosasto muuttuu yhdessä silmäyksessä ihmiskäden työskentelyksi. Ihmisyys on se kaikenkantava voima joka on meinattu unohtaa ajansaatossa tässä musiikintyylissä mutta In Distance luo jälleen kerran toivoa sen paluusta.

Enään ei siis tyypillisten laptop-muusikoiden samat vanhat kikkailut auta. Tämän julkaisun myötä Bitcrush sekä mm. samassa hengessä viittoileva Ulrich Schnauss ovat osoittaneet että nykypäivänä pitää tarttua konkreettisempaan jotta homma pysyisi edes jonkin verran kiinnostavana. Mutta tarjoiltuaan näin erinomaisen albumin, sitä ollaan jälleen kerran vanhan tutun kysymyksen äärellä: miten voi parantaa täydellisyyttä seuraavalla kerralla?