Datach’i: Monarchs

Datach’i going soft.

Addiktioni 39/14

Aphex Twin: Syro (2014)

Aphex Twin: SyroJaahas, siitä on tosiaan kulunut kolmetoista pitkää vuotta kun Richard D. James julkaisi edellisen kerran albumin ja joka oli vielä tuplana tarjoiltu, Drukqs. Onhan se kieltämättä aina pienimuotoisen juhlan paikka kun yksi elektronisen musiikin uraa-uurtavista tuottajista pistää uutta musiikkia ulos ja kahdeksan vuotta on vierähtänyt miehen ryöppymäisesti putkahtaneesta Analord 12″ vinyyli-sarjasta joka sitten lopulta huipentui kokoelmaksi purkitetuksi muottiin nimeltään Chosen Lords. Kuluneella kesällä nettiin pulpahti ennenjulkaisematon Caustic Window albumi jolla näytti olevan jonkinmoinen rooli miehen aktivoitumisessa uuden musiikin julkaisemisen saralla. Kyllähän minä itsekin odotin kielipitkällä että mitä sieltä mahtaa tällä kertaa tulla ulos mutta se hypetyksen määrä mitä pelkästään albumin julistus sai aikaan oli aivan uskomatonta – melkein kuin messiaalinen paluu takaisin elävien kirjoihin vuosien hiljaisuuden jälkeen. Julkaisupäivästä lähtien mielipiteet ovat jakautuneet selkeästi kahteen leiriin – jaksetaan kehua vuolaasti ja kyyneleet poskilla valuen että miten Syro on miehen uran paras julkaisu ja sitten toisessa ääripäässä naureskellaan että Aphex Twinilla taitaa olla rahat loppu kun näin geneeristä materiaalia kehtaa pistää ulos. Ei sitä voi mitenkään kieltää etteikö Syro ole jännityksen ja adrenaliinin säväyttämä matka tuttuihin tekniikkoihin joihin moni ei pysty replikoimaan kuulostamatta suoralta kopiolta sekä nostalgiaa herättävää elämystä täynnä jossa yhdistyvät 90-luvun kokeilunhakuisuus, Analordin pörisevät happohyppelyt sekä Drukqsin ajan- ja paikantajun seisauttava ja miltei käsinkosketeltava pianotyö. Niin… Syro ei juurikaan ole mitenkään mieltäräjäyttävä kokemus uudella tavalla esitettyihin käsitteisiin mutta ei tässä myöskään kaivella tynnyrin pohjalta viimeisiä rippeitä. Tästä yli tunnin pituisesta näytteille panosta löytyy Aphex Twinin signeerauksin leimatut ohjelmoinnit biittikikkailussa ja kuuntelijaa muistutellaan vuolaasti analogisuuden kautta miksi hän on edelleenkin niin kova luu elektronisen musiikin piireissä. Itseasiassa tuntuu kuin tässä vasta lämmiteltäisiin koneita ja valmistaudutaan repimään muistipankkeja ja rajapintoja viimeiseen säröön asti.

Oyaarss: Salvatore

Oyaarss lupailee taas hyvää karhealla äänimaailmallaan.

Arovane (Live At Mindcamp, Tivoli Spiegelbar, Utrecht (05/01/2014))

Addiktioni 44/13

Autechre: L-event EP (2013)

Autechre: L-event EPSean Boothin ja Rob Brownin luotsaamaa Autechrea ei yleisellä tasolla tarvitse haukkua tai kategorioida oravanpyörän kaltaisesta mentaalisesta liikehdinnästä mutta itse olen kiitollinen että he palasivat viitisen vuotta sitten takaisin 90-luvulla toimivaksi todettuun formaattiin eli ensiksi julkaistaan täyspitkä ja sen perään (useimmiten) albumia jollainlailla linkittävä EP. Aiemmin tänä vuonna julkaistu ja mahtipontisesti kahdella CD:llä tarjoiltu Exai saa nyt rinnalleen 26 minuuttia kestävän ja neljä biisiä sisältävän L-event EP:n joka emojulkaisun kaltaisesti on eksentrinen, semi-kaaottinen ja digitaalisuutta täysivaltaisesti omaksuva elektroninen tuotos. EP:n aloittava “tac Lacora” on säiemäisesti lohkeileva, monisävyinen aihio mistä paikoitelleen tulee myös mieleen “Gantz Grafin” anti-psykoottisesti latautuva tunnelma mutta huomattavasti vaimeammin ja hillitymmissä määrin resonoivana platonisena ääniveistoksena. “M39 Diffain” on hermostuneen oloisesti liikehtelevä johon häiriintyneesti yhtyvät painostavasti minimaalisuuten prosessoidut signaalit kun taasen “Osla for n” laahustaa downtempomaisesti ja hitaasti raahautuen yrittää luoda huomattavasti klaustrofobisempaa varausta. Tosin sekin ahdistava vaikutelma särkeytyy siinä vaiheessa kun kahden minuutin rajapyykin ohitettuaan olen kuulevinani Windows 7:n virheilmoitusääniä kaiken tuon konemaisesti työstetyn äänimuhennuksen keskellä. EP:n viimeistelevä “newbound” on epätasaisesti lonksahtelevan lasermaisten biittien ja syntikoiden virtaviivaisen melodioiden kautta huomattavasti vapaammin jammailevampaa tunnelmaa ylläpitävä teos. Mutta mutta… Exai ei edelleenkään ole oikein tarttunut meikäläisen korvakäytävään toivotunlaisesti ja L-event jatkaa vahvasti samalla linjalla. Muutenkin Autechren futuristinen äänimaailma on taas laskostunut kohti abstraktimpaa rakennetta Quaristicen ja Overstepsin jälkeen ja lyhyisyydestä huolimatta, L-event summaa erittäin napakasti mitä heidän 2013 vuoden tuotokset pitää sisällään. Haastellisuutta ja kroonisesti vaativaa isoilla alkukirjaimilla.

Addiktioni 36/13

Mlada Fronta: Every Thing (2013)

Mlada Fronta: Every ThingKymmennelle CD:lle levittäytyvää Every Thing box-settiä kuunnellessa sitä pakonomaisesti huomaa miten ranskalaisen Rémy Pelleschin luotsaama Mlada Fronta on kahdenkymmenen vuoden ajan luonut vakuuttavasti etenevän uran elektronisessa musiikissa, varsinkin kun miettii siinä mielessä että hän on parhaimmillaan onnistunut rakentamaan omanlaisensa, paikoitellen tuhdin ja kuvainnollisen soundin omaavan liikehdinnän joka rohkeasti yhdistelee eri genrien peruselementtejä ja synteettisiä äänivirtauksia saumattomaan kokonaisuuteen (iDM, ambient, industrial, rytminen noise, you-name-it ja jopa technon monotonisesti rynkyttävä luonnekin yllättää ajoittain oivallisesti). Toki Mlada Frontan uran alkupää jolloin ryhmän miehitykseen kuului myös muitakin jäseniä eli tässä tapauksessa tasaisesti pumppaava ja karskean alkeellisesti kalskahtava EBM-vyörytys on naulattavissa liiankin helposti 90-luvun alkuun mutta kun Every Thing box-settiä lähdetään levy-yhtiön/artistin suunnitteleman ja mielenkiintoisesti koostetun agendan kautta avaamaan tuoreimmasta materiaalista kohti uran alkupäätä, luvassa on tiiviisti puoleensavetävä ja miltei käänteisellä tavalla evoluutiomaisesti avautuva matka ohjelmointirajapintojen sekä välkehtivien koneiden pulputtavaan yhteiskieleen jonka lopullisena päämääränä on…? Kohti äänekkäämpää vuorovaikutusta josta se onnistuu tarkkojen sivellin vetomaisin liikkein toteuttamaan herättelevästi tunnustelevaa äänimaailmaa joka ehdottomasti nousee parhaiten esiin 2000-luvun puolella olevassa rikkaasti tunnelmallisessa materiaalissa. Erityisesti tämä vaihtelevasti kiihtyvä tyyli summautuu erinomaisesti Fe2O3 tupla-albumilla johon vielä yhdistyvät teknologia-orienteisuus sekä äänimanipulatiivinen kerronnallisuus. Kokonaisuudessaan Every Thing monomaisen kaunis, minimaalinen ja kompakti paketti ei sorru lätisemään turhuuksia kansivihossaan vaan keskittyy täysin olennaiseen eli kahdenkymmenen vuoden aikaväliltä esittelevään musiikkiin. Julkaisun ainoa heikko anti on se että kymmenen CD:tä ei kuitenkaan toivotunlaisesti kata parhaimmalla äänenlaadulla kaikkea miehen urasta vaan osa materiaalista tarjotaan häviällisenä AAC pakkaukseen käärittynä ekstroina CD:n enhanced osuudella. Olisivat varsinkin nykypäivän digitaalisena aikakautena tajunneet lähteä tarjoamaan download-koodit ja selkeitä vaihtoehtoja halutusta formaatista noiden ekstrojen suhteen. No mut… Tätä uudelleenmasteroitua ja selkeästi rakkaudella yhteenpaketoitua herkkua on tarjolla 490 kappaleen rajoitettuna painoksena.

Addiktioni 17/13

Oyaarss: Bads (2012)

Oyaarss: BadsRehellisesti sanottuna viime vuosina meikäläiseen kolahtaneet dubstep-julkaisut voidaan laskea yhden käden sormilla ja niistäkin kolme on tullut suoraan Ad Noiseam levymerkin kautta. Yksi näistä kolmesta on vuosi sitten julkaistu latvialaisen Oyaarssin debyytti joka huikean mahtipontisen luovalla ja uniikilla otannallaan näyttää mihin suuntaan dubstepia osataan parhaimmillaan kuljettaa käyttämättä yhtään kliseisyyden jälkipolttoja. Kokonaisuutena Bads on erittäin äänekkäästi möykkäävä ja ylläpitäen täydellisesti kohti siedettävyyden rajoja raahaavalla järkkymättömällä asenteella jonka rauhaa nopeasti järkyttävä ryminä vääristää, turmelee, repii puristaen rajulla tavalla riekaleiksi ja täydentää vaurioita aiheuttavaa teollista äänimattoa terävästi piikittelevällä sekä pystyyn räjähtävällä kohinallaan kuitenkin unohtamatta melodisuuden kitkerän suloista vastavirtausta joka luo kaaoksen keskelle millilleen tarkan tasapainon. Huolimatta ensialkuun karhealta ja ankaralta tuntuvalta käsittelyn jälkeen, tästä julkaisusta kuitenkin alkaa kovan pinnan alta löytymään harvinaislaatuisempaa sielukkuutta ja pulssimaisesti sykähtelevää eloisuutta jotka osaavat yhdessä herätellä voimakkaasti esiintulevan tunteenkirjon värisevällään olomuodollaan. Käytettiin sitten ihan mitä tahansa helposti lokeroivaa termiä kuvaillessaan tätä albumia – noise, dubstep, iDM – Bads rymistelee tyystin omanlaisessa tendenssissä ja reagoidessaan häiriötä aiheuttavaan ja sääntöjä rikkovaan pommitukseen, se pakostakin luo dynaamisesti laajenevan auran julkaisun ylle joka heittää ilmaan yhden mutta tärkeän kysymyksen eli mitä tämän jälkeen voidaan enää tarjota itse genren sisällä? Nimittäin näin radikaalisen raivoisasti kalskahtavan albumin jälkeen kaupallinen dubstep kuulostaa vieläkin enemmän hengettömältä ja kauan sitten aikaansa eläneeltä.

Kettel: Poblesec

Xanopticon (Live @ Maschinenfest 2012)

51 minutes of pure madness.

Addiktioni 10/13, Part 2

Autechre: Exai (2013)

Autechre: ExaiVuosi 2013 tuo mukanaan Autechren (a.k.a. Rob Brown ja Sean Booth) yhdennentoista täyspitkän yli 20 vuotta kestäneellä urallaan ja tällä kertaa kokonaisuutta on lähdetty mitoittamaan ruhtinaallisella tavalla kahdelle CD:lle. Vuodesta 2008 lähtien kolmen julkaisun avustuksella Autechre asennoitui yllättävästi enemmän kuuntelijaystävällisempään tarjontaan mutta Exai ottaa selkeästi pari-kolme vankempaa askelta taaksepäin tämän helpommin omaksuttavuuden suhteen minkä johdosta albumi osaa olla odotettua haasteellisempi ja sen myötä löydetään taas tuttujen tunteiden ääreltä joita koettiin niin monet kerrat 2000-luvun materiaalin parissa. Tarkoitan sitä että ensimmäisen tilavuutta tutkivan ja äärimmäistä beat-fuckerointia omaavan raidan jälkeen alku tuntuu suorastaan vakuuttavan lupaavalta mutta jossain vaiheessa kesken albumin kuuntelun tajuaa salakavalasti hukkuvansa autistisesti hyökyvän äänimassan pauloihin minkä myötä Exai saa hallitussa kaaoksessa kehitettyjä epäkaavamaista muotoilua ylleensä. Väistämättäkin on siis vaikeuksia pysyä perässä. En ole edelleenkään unohtanut että Autechre on äärimmäisen taitava kokeellisuuden ja äänimaailman uudelleen mukauttamisen saralla, erityisesti juurikin 2000-luvun tuotanto on hyvänä esimerkkinä siitä miten he puskien muokkasivat kuvittellisia elektronisia rajoja uusiin sfääreihin ja nyt tämä numeroita tasaisella tahdilla murskaava myllerrys tulee Exailla esiin vahvemmin kuin koskaan. Siinä missä yli kaksi vuotta sitten julkaistu, kirurgimaisen leikkaavasti jalostettu Move Of Ten oli parhaimmillaan hämmentävän minimalistinen ja jopa suoravetoisempaan technoon rinnastettava työ, Exai on samanaikaisesti kristallin kirkas matka kaaottiseen digitaalisuuteen mutta kuitenkin samalla siitä löytyy röyhelöisen sameaa alustusta melodisuuden parissa mitkä yhdessä luovat konemaisella tavalla aavemaista nytkähtelyä jossa selkeästi kaikuvat Quaristice ja Draft 7.30 albumien purskahtelevasti toisiinsa peilaavat äänivirrat. Exaita kuunnellessa tuli aika nopeasti ymmärrettyä se pienen pieni fakta että Autechre on ehdottomasti parhaimmillaan silloin kun kokonaisuus on sullottu tiukasti yhden CD:n alaisuuteen. Tämä kahdella CD:llä tarjottuna tämä sisäänpäin lämmittävä eheys on suorastaan liiallinen kokemus yhdeltä istumalta koettuna ja erityisesti se kostautuu siinä että tarkempi ja teräväpiirtoisempi päämäärä on tylsistynyt kiertoajelumaiseksi tahkoamiseksi. Tai käsissä on jälleen albumi jonka tajuamiseen menee lopulta vuosia. Aaahhh… Déjà vu.

Addiktioni 10/13

Aperture Science Psychoacoustics Laboratory: Portal 2 Soundtrack: Songs To Test By (Collectors Edition) (2012)

Aperture Science Psychoacoustics Laboratory: Portal 2 Soundtrack: Songs To Test By (Collectors Edition)Vuonna 2007 julkaistu alkuperäinen Portal oli Valvelta sellainen yllättävä veto sisällyttää se Orange Boxin kylkeen ja huolimatta pelin lyhyydestä, Portal kuitenkin tarjosi uudenlaista mekaniikkaa pelattavuudessa ja esitteli absurdisesta kolkahtavan juonen lisäksi mm. varsin mielenkiintoisen antagonistin pelaajan ohjaamalle hahmolle minkä johdosta peli löi itsensä nopeasti läpi fanien ja kriitikoiden keskuudessa. Peli oli siis eräänläinen riskivapaa kokeilu joka kuitenkin lopulta osoittautui täydelliseksi täsmäiskuksi upoten massaan ja keräten kunniaa. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu jatko-osa jatkoi Chellin ja GLaDOSin välistä tarinaa ja hyödynsi ensimmäisen pelin vahvuuksia tarjoten tuttuun tyyliin kaikkea huomattavasti enemmän ja rikkaammin joka myös päti soundtrackin osalta. Alunperin Portal 2:n soundtrack julkaistiin ilmaiseksi mp3-formaatissa mutta tämä boksi tarjoilee kaiken tuon lisäksi myös ensimmäisen pelin musiikit kokonaisuudessaan ja näin ollen kasvattaen kokoelman neljän CD:n muhkeaksi paketiksi. Ensimmäisen Portalin musiikki on teknologisesti ja mekaanisesti väreilevää soljuilua konemusiikin ohjelmointirajapinnan syvyyksissä minkä myötä lokeroi itsensä automaattisesti ja auttamattomasti futuristisemman iDM:n sekä metallisen kylmän pinnan omaavan, neuroottisesti värittyvän ambientin alaisuuteen (pelin end crediteissä soivaa “Still Alive” kappaletta lukuunottamatta). Pääpiirteittäin Portal 2:n soundtrack jatkanee tällä samankaltaisesti puskevalla linjalla mutta kurkottaen nostalgisuuteen pilkistävään kasarimentaliteettiin, hivuttautuen varovaisesti 8-bittisyyden äärirajoille kuin myös nostaen esiin cinemaattista tarinankerrontaan mahtipontisesti kumpuvien jousisoitinten avustuksella. Miltei välittömästi huomaa myös miten tästä teknologisesti voimakkaasti nousevasta äänimaailmasta löytyy pieniä viitteitä Autechren kaltaisesta työskentelytavoista mutta selkeämmin pitäytyen enemmän leikkimielisyyden parissa ja näin ollen tuoden mukanaan sellaista ilmavaa lennokkuutta ja taitoa pysytellä punaisen langan luomissa kaarteissa. Tämä neljän CD:n paketti on myös siitä mielenkiintoinen kokemus että vaikka eihän tässä loppujen lopuksi millään tasolla keksitä pyörää uudelleen, Songs To Test By sisältää kuitenkin kokeellisuuden saralla sellaista kiinnostavaa vireyttä jota toivoisi kokevan useammin eli pelkästään iDM:n kautta resonoivasta äänivyörytyksestä löytyy kiitettävän paljon erilaisia toiminnallisia funktioita että jopa staattisesti varautuva taustameteli on luonteva osa tätä kokonaisuutta.

Aphex Twin: Windowlicker

RDJ needs to put out a new album so dubstep can die.