I Am Legend

Ohjaus: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Mark Protosevich, Akiva Goldsman, Richard Matheson (novelli)
IMDB: I Am Legend (2007)

Elokuva käynnistyy TV-lähetyksellä vuodelta 2009 jossa kerrotaan mullistavasta edistyksestä lääketieteen saralla ja sehän on juuri se monen aloittelevan tutkijan haave, nimittäin syövän parantaminen. Tohtori Krippen kertoo tässä lyhyessä haastattelussa kuinka n. 10 000 ihmistä osallistuivat tähän kokeelliseen tutkimukseen jossa syöpä muunnetaan soluja hallitsemattomasti jakaantuvasta häiriöstä viruksen kaltaiseksi mutaatioksi jonka myötä keho korjaa itse itsensä. Ja haastattelun mukaan kaikki kokeeseen osallistuneet olivat parantuneet täysin. Skipataan kolme vuotta eteenpäin ja edessä näkyy autio New York. Jotain on selvästi mennyt pieleen.

Will Smithin näyttelemä armeijan virustutkija Robert Neville on ainoa eloonjäänyt ihminen kaupungissa. Tosin tämä on hieman harhaanjohtava kuvaus. Hän ei ole yksin kaupungissa. Syöpälääkkeenä käytetty virus muuntautui kosketuksen kautta ja ilmassa leviäväksi helvetiksi joka muutti uhrinsa UV-valoherkiksi pedoiksi, monstereiksi jotka aktivoituvat pimeän tullessa metsästämään ruokaa. Syy miksi Neville on selviytynyt kolme vuotta kaupungissa on siinä että hän on näistä harvoista ihmisistä jotka ovat immuuneja tälle virukselle ja hän yrittää epätoivoisesti löytää oman verensä kautta ratkaisun tähän ihmisen itsensä synnyttymään epidemiaan. Tarinaa syvennettään Nevillen kokemien flashbackien kautta jossa valoitetaan kuinka ground zerona toimiva New York yritettiin eristää muusta maailmasta ja miten lopulta tähän helvetilliseen tilanteeseen päädyttiin.

Tässä elokuvassa on kaksi osa-aluetta jotka tekivät tästä tiiviisti seurattavan kokemuksen. Ensimmäisenä on Will Smithin roolisuoritus jota pitää kehua vähintään erinomaiseksi. Yksi kohtaus jäi erityisesti mieleen jossa katsojalle esiteltiin ensimmäisen kerran nämä jäänteet ihmisyydestä. Kun hänen sidekickinä toimiva koiransa seurasi peuraa pimeän rakennuksen uumeniin, Neville ei halunnut jättää hänen yhtä ja ainoaa toveriaansa sinne. Hän seurasi perässä vaikka tiesi että siellä saattaisi olla näitä vaarallisia petoja. Itselläkin pulssi kohosi pelkästään kuunnellessaani Will Smithin roolisuoritusta jossa hän hengitti tiheään ja oli selvästi hermostunut kun hän eteni syvemmälle pimeän rakennuksen uumeeniin kiväärinsä ja siihen asennetun pienen taskulamppunsa kanssa. Ja kun hän sitten kohtasi nämä oliot, tuli herkeämättä mieleen lapsuusajan kokemukset kauhuleffojen kanssa jossa melkein aina onnistui huutamaan täyttä päätä kohti ruutua tyyliin: “run motherfucker, now!”.

Toinen toimiva osa-alue on ympäristö. Tyhjä, post-apokalyptinen New York City oli upeata seurattavaa. Tuhannet autot teillä ja tiensivussa kertoivat omaa pientä tarinaa ja se miten luonto on kolmen vuoden aikana alkanut ottamaan takaisin sen minkä ihminen raivasi itselleen. CGI tehosteet olivat puskettu juuri niihin oikeisiin paikkoihiin jotta New Yorkin kaltainen iso kaupunki saataisiin näyttämään hylätyltä, ränsistyneeltä kummituskaupungilta. Mutta CGI-osasto saa ruusujen lisäksi myös risuja ja ne tulevat juuri noiden olioiden animoinnista. Esim. miten 28 Days/Weeks Later ja Dawn Of The Deadin uudelleenohjaus käyttivät oikeita ihmisiä viruksien kantajana näkyi heti ensimmäisenä siinä että ne vaikuttavat jo pitkän matkan päästä todella vaarallisilta joita pitää juosta pakoon minkä vaan jaloistaan pääsee. Tämä elokuvassa tarjoiltu CGI-moska pahimmillaan tekivät näistä oliosta surkuhupaisia ja vähän liiankin paljon videopeleistä irrotetuilta tusinakamalta.

I Am Legend ei ole täydellinen mutta kuitenkin katsottava viihdepläjäys jossa onnistutaan niputtamaan toimintaa, kauhua, selviytymistä post-apokalyptisessa ympäristössä ja oman mielenterveyden kanssa sekä dramaattisuus yhteen siistiin pakettiin.