Addiktioni 52/10

Daft Punk: Tron Legacy (Original Soundtrack) (Special Edition) (2010)

Daft Punk: Tron Legacy OSTRanskan yksi tärkeimmistä import tuotteista house-musiikin tai paremminkin koko elektronisen musiikin saralla on ehdottomasti ollut Daft Punk. 17 vuoden aikana he ovat julkaisseet kolme albumia, lukemattomia singlejä joiden musiikkivideot ovat parhaimmassa tapauksessa riemustuttaneet 90-luvulla ja näiden ohella myös uraa yksiin kansiin niputtavan kokoelman, remix-albumin sekä kaksi livejulkaisua. Unohtamatta tietenkään heidän erikoista tapaa käsitellä julkisuutta ja sen tuomaa kuuluisuutta rakentamalla imagon jossa he eivät näytä ollenkaan todellisia kasvojaan ja näin ollen ovat luoneet itselleen kaksi robottimaista hahmoa jotka peilaavat heidän projektia täydellisesti. Toisin sanoen he ovat luoneet vankan perustan heidän uralleen ja nyt vuosi 2010 vie heidän panostuksensa ja uurastuksensa täysin uuteen formaattiin – elokuvamusiikin vahvaan tunnelmointiin ja liikkuvaa kuvaa täydentävään illuusioon. Kun keväällä 2009 julkistettiin että Daft Punk tulisi tekemään vuoden 1982 Tron elokuvan jatko-osaan täysivaltaisen scoren – meikäläisen ja muidenkin lukemattomien huulilta pystyi lukemaan sen huumaavan ensireaktion aikana että he ovat täydellinen valinta tähän hommaan. Ja nyt kun tätä scorea on kuunnellut ja pyöritellyt soittimessa sen muutaman päivän, kokemani ensireaktio osoittautui täysin aidoksi.

Scoren tyyneesti aloittavan “Overture” cuen ensimmäisestä nuotista lähtien mukana tulee sellainen voimakas itseluottamus että he tietävät tasan tarkkaan mitä he ovat tekemässä. Jeff Bridgesin luoman intron kautta “The Grid” tuo mukanaan scoren toisen tärkeän ääripään jossa on syvä kumarrus nostalgiseen, 80-luvulla elektronista musiikkia tuottavien pioneereja kohtaan eli scoresta pystyy selkeästi aistimaan mm. Vangeliksen ja John Carpenterin jalanjäljissä etenevää latausta. Daft Punkin liitäessään 85-henkisen orkesterin eturintamassa ja samalla pitäen tukevan jalansijat nykypäivän elokuvamusiikin skaalautuvassa hurmoksessa ja tunnepitoisesti kiinnipitävässsä elektronisessa muodostelmassa, itselleni ei tule epäilyksen häivääkään etteikö he olisivat tietoisesti asian ytimessä. Score osaa intensiivisimmissä hetkissä herättämään ne tunteet joita olen löytänyt monen modernin elektronisen tuottajan työstä jotka käyttävät samoja ideoita kuin elokuvamusiikin ykköskaarti (Zimmer, Gregson-Williams, Arnold) ja samalla työstäen ideoita pikkuisen pidemmälle. “The Game Has Changed” ja monet samalla toimintamallilla räimivästi etenevät mutta kuitenkin hallitusti kaartuvat cuet esittelevät juuri tuollaista intensiivisyyttä rumpuohjelmoinnissa joka yksinkertaisuudessaan on hyvin minimaalisen tuntuinen mutta osaa kuitenkin parhaimmissa tapauksissa revetä liitoksistaan antaen kaukumaisesti etenevän efektin samalla kun pusertavasti etenevä jousi- ja torvi-patteristo ylläpitää symbioosia toisissaan tiukasti kiinni. Noiden ääripäiden palloittelun tiimellyksessä, kaksikko päästää myös tutunomaisen 4/4 biitin valloilleen tarjoten hetkellisesti klubimaisen irtioton jossa on ehtaa Daft Punk flavouria (“End Of Line” ja “Derezzed”) joka myöskin sitten lopulta huipentuu “Tron Legacy (End Titles)” kautta kuultavaan cueen heittäen sekaan raa’an ja erittäin väkevän oloisen eletro/acid yhdistelmän. Kaiken kaikkiaan Daft Punk siis onnistuivat tämän uuden alueen valtaamisessa eli elokuvamusiikin parissa jo heti ensimmäisellä yrittämällä verrattuna siihen mitä monella alan konkarilla on kestänyt vuosikausia. Kokonaisuudesta huokuu myös sellaista äärimmäistä huolellisuutta kuin Daft Punk olisi valmistautunut 17 vuoden uransa aikana henkisesti tekemään tämän soundtrackin. On siis sanomattakin selvää että Tron Legacy soundtrackin pitäisi avata Daft Punkille uusia ovia ja parempia tulevaisuuden näkymiä.

Viikko 37:n musiikki hankinnat

Alehyllyjä tuli taas pengottua tällä viikolla ja seuraavat levyt lähtivät mukaan.

Orbital: The Middle Of Nowhere (1999)

Orbital: The Middle Of NowhereKuten albumin nimikin osuvasti kertoo, Hartnollin veljekset olivat hieman eksyksissa tämän albumin kanssa. Juustomaisen pitkät biisit joiden ponnettomat kilinät ja kolinat yhdistettynä hilpeisiin taustoihin ei oikein säväytä. Joitakin biisejä kuunnellessa mieleen ponnahtaa ajatus rinnakkaismaailmasta (tai paremminkin sanottuna helvetistä) jossa hippien jälkelaiset soittavat 60-luvun henkistä elektronista musaa. Pelottava ajatus. Ei tämä koko albumi sentään ole hit-and-miss tyylinen julkaisu. Levyn loppupuolella oleva Nothing Left (Part 1+2) ilmoittaa Orbitalin todellisen hengen olemassaolostaan. Myös Hartnollin veljekset ovat huomanneet sen että The Middle Of Nowhere ei ole Orbitalin paras julkaisu ja miksi muuten he olisivat korjanneet tämän virheen muokkaamalla osan tämän albumin biiseistä uudelleen heidän seuraavalle albumille, The Altogether.

The Orb: The Orb’s Adventures Beyond The Ultraworld (1991)

The Orb: The Orb's Adventures Beyond The UltraworldOrbitalista The Orbiin. Tuossa alehyllyjä selaessani tajusin etten ole oikein tutustunut tähän Dr. Alex Patersonin luotsaamaan ambient-techno legendaan nimeltään The Orb. No nyt se väärys on sitten korjattu kun ostin heidän debyyttialbuminsa ja samalla yllätyin positiivisesti tästä levystä. Odotin pelkästään simppeliä mutta mammuttimaisen pitkiä ambient-taustoja ja satunnaisia biittejä siellä sun täällä mutta tämä tuplalevy osoittautui monipuolisemmaksi kokonaisuudeksi ja kiehtovana matkana läpi avaruuden. Esim. en osannut edes aavistaa reggaemaista poljentoa tyyliin Perpetual Dawn tai Supernova At The End Of The Universe biisiä jota piti liikkeessään näppärä hip-hop biitti. Note to myself. Tätä pitää ostaa joskus lisää.

Wamdue Project: Best Of (1999)

Wamdue Project: Best Of Joskus kuutisen vuotta sitten Wamdue Projectilla oli pienoinen hitti jonka anime-henkinen video pyöri mm. MTV:llä ahkerasti. Nyt pienessä mielentilahäiriössä päätin ostaa best of-albumin tältä kaverilta vaikka tiesin että tämä saattaa kostautua pahimmilla tavalla. Your Honor, vaikka tämä albumi onkin täynnä munatonta house skeidaa (ja mukana on todella raskauttava asia eli munattomien kingin, Armand Van Heldenin tekemä remix), minun täytyy puolustaa itseäni sanomalla että tämä levy oli halpa ja tämä kyseinen hitti, King Of My Castle on edelleenkin niitä harvoja house-biisejä joita pystyn kuuntelemaan raapimatta itseäni verille. Voin jopa tunnustaa että se on edelleenkin hyvä biisi mutta antakaa minulle anteeksi tämän levyn ostamisen johdosta. En voinut itselleni mitään.

Viikko 19:n musiikki hankinnat

Käytiin keskiviikkona faijan kanssa ihan piruuttaan Tuurissa ja tietenkin pääkohteena oli Veljekset Keskisen kyläkauppa. Paljon halpoja levyjä. Uudetkin levyt oli ainakin kaksi euroa halvempia kuin Tampereen levykauppoissa. Seuraavat levyt tarttuivat mukaan tuolta reissulta.

Limp Bizkit: The Unquestionable Truth (Part 1) (2005)

Limp Bizkit: The Unquestionable Truth (Part 1)Edellisen levyn aikoihin Limp Bizkitin kitaravelho Wes Borland lähti bändistä ja yritti saada omaa bändiään pystyyn. Sillä välin Fred Durst kumppaneineen jatkoi ja teki neljännen levyn uuden kitaristin kanssa. Mutta yllättäen Wes Borland palasi Limp Bizkitin riveihin ja nyt on syntynyt… erittäinen outo levy. Siis Limp Bizkitin mittapuulla. Konseptilevy jossa on vain seitsemän biisiä ja pituutta hieman alle puoli tuntia. Musiikki on muuttunut rankemmaksi ja se muistuttaa hieman heidän debyyttilevyään sekä kaupallinen mielistely on tällä kertaa poissa. Onko tämä puhdas itsemurha kun he tekivät näin epäkaupallisen levyn vai onko bändi aidosti vihainen ja vittuuntunut kotimaansa tilanteeseen? Jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa enemmän oikealta sillä USA:n mediakoneisto, lapsia hyväksikäyttävät papit ja johtajat saavat kritiikkiä tällä albumilla. Edellisen epäonnistuneen levyn jälkeen tämä on se ainoa oikea suunta Limp Bizkitille. Odotellaan toista osaa mielenkiinnolla.

RinneRadio: B (1999)

RinneRadio: BKymmenen vuotiaan uran kunniaksi RinneRadio sai remix käsittelyn Suomen konemusiikin kermalta ja Tapani Rinteen saksofoni painoitteinen musiikki saa aikamoista kyytiä. Remixaajina on mm. JS16, DJ Slow, Brothomstates, Ø, Jori Hulkkonen sekä Op:l Bastards. Levyltä löytyy monia eri tyylejä, on drum and bassia, ambientia, housea, big beatia, elektroa ja pari muuta genreä lisää. Tämä remix albumi osoittaa taas kerran että Suomessa osataan tehdä loistavaa konemusiikkia.

Nine Inch Nails: With Teeth (EUR Digipak) (2005)

Nine Inch Nails: With TeethTrent Reznorin projekti Nine Inch Nails ei ole koskaan ennen kolahtanut minun korvissani. Pari kertaa olen yrittänyt kuunnella kyseisen herran levyjä mutta en ole oikein päässyt sisään levyn luomaan maailmaan. Pari tuttua kehuivat tätä uusinta levyä stereona ja he sanoivat että minun kannattaa vielä kerran kuunnella hänen tuotoksia. Otin härkää sarvista ja pistin tämän levyn soimaan. Tällä kertaa Reznorin luoma musiikki kuulosti hyvältä. Todella hyvältä. Aggressiivinen ja monipuolinen industrial meteli pitää kuulijaa hallussaan alusta loppuun saakka. Ja sen kyllä huomaa että tätä levyä on viilattu melkein kyllästymiseen asti. Kaikki koneet ja oikeat soittimet on mietitty tarkkaan ja saatu täydellisesti sovitettua yhteen. Albumi pitää olla kokonaisuus ja onneksi Trent Reznor ymmärtää sen täydellisesti.

Jori Hulkkonen: Different (2002)

Jori Hulkkonen: DifferentOtin aikamoisen riskin kun nappasin tämän levyn alelaarista. Jori Hulkkonen on tehnyt pari hyvää remixiä joten päätin viimeinkin tutustua kunnolla kaverin omaa tuotantoon. Levy alkoikin yllättäen letkeellä konemusiikilla, mutta kuten pelkäsin levyn myöhemmissä vaiheessa puhtaat house poljennot kuulostavat munattomalta.

Ensi viikolla ilmestyy uusi perkeleen kova System Of A Downin levy joka on tietenkin pakkohankinta sekä Imatran Voiman kokoelma.