Musiikkia, viikko 47/2006

Jesper Kyd: Hitman: Codename 47 / Hitman 2: Silent Assassin OST

Jesper Kyd: Hitman: Codename 47 / Hitman 2: Silent Assassin OSTMinulla oli järkkymätön ja jopa naurettavan jääräpäinen päätös näiden kahden soundtrackin suhteen. Päätin jo viime vuoden puolella että ostan tämän julkaisun vasta sen jälkeen kun olen saanut virallisen Hitman Contracts soundtrackin käsiini. Kai se jotenkin looginen selitys löytyy siitä etten halunnut olla katkera tai muuten kyrpiintynyt sen suhteen että levyhyllystäni löytyy vain kahden ensimmäisen Hitman pelin soundtrackit. En vaan halunnut minkäänlaista ylimääräistä muistutusta epätoivoisesta etsinnästäni saada yksi pelisoundtrackien parhaimmista levytyksistä. Noh, kuten saatatte arvata, pari kuukautta taaksepäin sain viimeinkin hankittua Contractsin soundtrackin ja sehän tarkoitti että tämä kahden CD:n julkaisu oli viimeinkin vapaata riistaa minun ostoslistallani. Nyt ei todellakaan ollut pulaa että mistä suunnasta lähtisin ostamaan tätä julkaisua, vaan enemmänkin tilin saldo ja kuinka nopeasti levy kolahtaa postilaatikkooni oli ne viimeiset ratkaisevat tekijät tätä hankittaessa. Mutta selitykset sikseen ja siirrytään itse musiikkiin.

Kuten jo mainitsin, tältä julkaisulta löytyy kaksi CD:tä. Ensimmäinen levy sisältää aikoinaan ainoastaan PC:lle julkaistun Hitman: Codename 47 pelin soundtrackin ja jälkimmäiseltä puoliskolta löytyvät Hitman 2: Silent Assassin musiikit. Kiitos Contracts soundtrackin ja muutenkin elektronisen musiikin suurena ystävänä, ensimmäinen Hitman soundtrack vetoaa minuun paremmin koska biisien rakenne on selkeämpi ja kokonaisuus myös helpommin saavutettavissa. Eli tarkoitan sitä että tämä on enemmissä määrin kuin kuuntelisi albumia eikä sitä perinteisempää soundtrackia. Tietenkin levyn elektroninen yleisilmekin on se yksi tärkeä asia joka tarrautuu minuun helpommin kiinni. Mm. nopeat trip-hop biitit ja hidastetut industrialmaiset murentajat yhdistettynä epämääräiseen taustakolinaan luovat nopeasti kovan ja alkeellisen ympäristön mutta samalla tuovat kokeellisemman tunnelman. Juuri niinkuin vanhempien pelisoundtrackin tapauksessa yleisistä asiat ovat. Ei tämä pelin ensimmäinen soundtrack ole tietenkään täydellinen. Se on tuotannon takia enemmänkin hiomaton timantti mutta joskus karheammat kulmat antavat sen sopivan säväyksen kokonaisuudelle. Mutta kuitenkin sopiva ja toimiva soundtrack ensimmäiselle pelillä ja kun musiikki itsessään on vielä sitä perinteisempää pelisoundtrack osastoa joka vetoaa siihen tiettyyn yleisöön eikä tietoisesti yritä haastaa mm. Hollywood tuotantoa. Ei ainakaan vielä… Nimittäin sitten Jesper Kydiltä tuli Hitman 2 joka puhdisti jäljet ja aloitti kaiken puhtaalta pöydältä. Hitman 2: Silent Assassin pelin musiikki pokkasi palkintoja pelialalta, keräsi mainetta myös isommissakin piireissä ja olihan se selkeästi riman kohottoja, ei ainoastaan tälle pelisarjalle vaan myös muidenkin pelisoundtrackien suhteen. Jo heti “Main Title” kertoo mikä tämän soundtrackin idea on. Suuret puheet ja vielä isommat eleet. Eli puhun jättimäisestä symphonia orkesterista ja siihen ynnätystä kuorosta. Budapest Symphony Orchestra ja The Hungarian Radio Choir tuovat yhdessä eeppisyyden ja cinemaattisen soitantatyylin tähän pelisarjaan ja se on tervetullut uudistus. Mm. pelin eri sijannit tulevat musiikissa hyvin esiin mutta jokin alkaa mättämään kuunnellessani tätä jatko-osalle tehtyä soundtrackia. Ikäväkseni minun täytyy todeta että tämä soundtrack putoaa helposti siihen tuttuun kategoriaan eli se toimii itse pelissä paremmin kuin CD:ltä soitettuna. Selkein syy löytyy siitä että noin 2 minuutin pituiset cuet aiheuttavat sen että yhtenäisyyden tunne kappaleiden väliltä katoavat nopeasti kun seuraava cue lähtee soimaan. Täytyy vielä täsmentää että en tietenkään vähättele tätä Hitman 2: Silent Assassin soundtrackia. Tämä on pelialan legendaarisimmista soundtrackeista ja yksi niistä must hankinnoista kerääjien keskuudessa.