Addiktioni, 16/2007 (Pt.2)

Jesper Kyd: Hitman: Blood Money (Original Soundtrack) (2006)

Jesper Kyd: Hitman: Blood Money OSTMiten suhtautua pelisarjan neljänteen teokseen, kun minä rankkaan edellisen Hitman Contracts soundtrackin henk.kohtaisella listallani TOP3 pelisoundtrackiksi ja pidän sitä kyseisen artistin parhaimpana työnä. Vaikeita kysymyksiä lepää pöydälläni eikä tämmöistä tehtävää voi ottaa vastaan jos ennakko-asenne täysin tapissaan ja valmiina pahoinpitelemään. Paras tapa onkin rentoutua, jättää aivot suosiolla tuonne narikkaan ja lähteä etenemään ns. fiilispohjalta. Ensimmäisen kuuntelukerran aikana voin huojentuneena todistaa että Hitman: Blood Money välttää tekemästä sen pahimman virheen minkä Hitman 2: Silent Assassin soundtrack teki. Nimittäin tällä kertaa itse julkaisulle siirtyneet kappaleet kestävät myös levyltä soitettuna erinomaisesti eikä näin ollen tarvitse huolehtia siitä ikävästä yllätyksestä jossa katoaa yhtenäisyys ja sen johdosta keskittymiskyky herpaantuisi hetkeksi biisien välillä. On tässä toki myös paljon yhtäläisyyksiäkin kahteen edelliseen työhön tai itseasiassa tämä on enemmänkin kahden edellisen soundtrackin summa. Hitman 2:lla vahvasti mukana ollut parivaljakko eli Budapestin sinfonia orkesteri ja Unkarin radiokuoro aloittavat oman työrupeaman vakuuttavasti ja ensimmäinen puolisko tällä soundtrackilla keskittyykin luomaan vahvan tunnelman pelkästään oikealla orkesterilla ja ihmiskuorolla. Tämä yhteistyö tuo jälleen kerran musiikin vaatiman eeppisyyden ja totta puhuttaessa, tämä sopii paljon paremmin kylmäveriselle palkkamurhaajalle (joka on itse pelin aikana jälleen selkein mielin ja motivoitunut tekemään työnsä loppuun asti) ja musiikki suorastaan lepää pelihahmon olkapäillä kun hän suorittaa tehtäväänsä. Jo heti soundtrackin aloittava “Apocalypse” on se malliesimerkki jossa kummankin eri osapuolten välinen kemia yhdistyvät upeasti samalla kun nämä kaksi elementtiä luovat tiiviin ja miltei hurskaan uskomuksen pelihahmolle joka ei näe mitään vääryyttä kun hän eliminoi rikollisia kyseenalaisin menetelmin. Itse asiassa juuri tuon kappaleen aikana mieleen suorastaan hypähtää sellainen mielikuva tilanteesta jossa uhri kauhuissaan kompuroi ja yrittää nelinkontin aikana vielä viimeisellä potkuillaan paeta agentti 47:n sopimuksen täyttämistä samalla kun takaa-ajajan varjo lankeaa hiljalleen uhrin päälle.

Viidennen ja kuudennen kappaleen aikana nämä elektroniset vivahteet alkavat tehdä salakavalan selkeästi esiintuloa ja kahdeksannessa kappaleessa, “Night Time In New Orleans”, se on jo ottanut julkaisun täysin haltuunsa. Kuunnellessani tämän neljännen instanssin elektronista osuutta, aikaisempien soundtrackien ystävänä sitä on helppo bongata pieniä referenssipisteitä jotka johdattelevat kuuntelijan miltei jokaisella soundtrackilla. Ehkäpä tämän johdosta musiikkiin pääsee myös alitajuntaisesti vielä helpommin mukaan. Jesper Kydin luoma elektroninen äänimaailma jatkaa siis edellisen osan, Hitman Contractsin kaltaisesti kasaten rikkaan ja monipuolisen rungon joka hakee vaikutteita eri alagenrien huminasta ja vilinästä. Edellisen osan tapaan, soundtrackilta löytyy mm. klubiraita (“Club Heaven”) joka pistää tanssijalan pyörimään salamurhien tiimellyksen aikana, kuten myös odottavan ja vaanivan tunnelmallisen ambientin läsnäolon todistamista (mm. “Amb Zone”, “Invasion On The Mississippi River” sekä “Day Light/Night Time In New Orleans”) jossa tehtävän aikana ujuttaudutaan huomaamatta tarkkailevien silmäparien katseen alla ja etsitään samalla tietoisesti sitä pääkohdetta. “Rocky Mountains” taasen tuo mukanaan räiskyvyyttä big beattien avustuksella johon yhdistyvät tämän lisäksi sielua riipivät kuorot ja näin ollen luo sellaisen tilanteen että ihan kuin itse piru olisi nyt merrassa ja hänen oikea kätensä on astunut esiin ja vaihtanut taktiikkansa miltei näkymättömyydestä paljastuneeksi kauhuksi jonka aikana hän niittää uhrejaansa kuin viljaa. Ehkäpä nämä elektroniset sävellystyöt tuovat minulle enemmän sydäntä lämmittäviä hetkia soundtrackin soidessaan mutta täydellisen kokonaisuuden saavuttamiseksi, kahden edellisen soundtrackin yhdisteleminen on se mikä istuu tässä soundtrackilla parhaiten ja täytyy myöntää, nyt päästiin kirpaisevan lähelle Hitman pelisarjan soundtrackin ykköspaikalle. Jesper Kyd on selkeästi vienyt aikaisempiaan ideoitaan eteenpäin ja näin ollen muokannut ja saanut studiossaan aikaiseksi monipuolisimman työnsä. Ainoa moitittava löytyy yllättäen julkaisun lopettavasta “Main Titlesta”. Ehkäpä siksi että se ei ole täysin herra Kydin käsialaa vaan lainailaa Franz Schubertin “Ave Mariaa” eikä se näin ollen oikein istu niin hyvin Jesper Kydin omaan työhön.