Addiktioni, 02/2007

Venetian Snares: Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006 (2002)

Venetian Snares: Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006Higgins Ultra Low Track Glue Funk Hits 1972-2006 on kaksipiippuinen juttu. Huolimatta miehen rujosta, tinkimättömästä tyylistä tehdä säälimätöntä tärykalvon hajottavaa musiikkia, tältä vuonna 2002 julkaistulta albumlta löytyy myös omintakeisesti sävellettyjä, jungle/breakcore massasta selvästi erottuvia ja jopa sensaatiota hakevia neronleimauksia mutta kuten tiedämme kolikon toiselta puolelta kurkistaa se tuttu go-absolutely-fucking-mental-asenne joka pistää kaiken mistä vaan saa kiinni paskaksi äkkinäisillä rytmin vaihdoksilla ja biittien nopeutuksilla. Albumin aloittava “Dance Like You’re Selling Nails” on yksi Venetian Snaresin tähtihetkistä. Onko kukaan edes harkinnut koskaan yhdistellä nopeita drum and bass kilkkeitä ja kolinoita niinkin absurdiin ajatukseen kuin oopperalaulantaan? Ja viemällä tuo ajatus käytännön asteelle ja onnistumalla siinä sata presenttisesti? Herra Funk, haluan onnitella teitä erittäin häkellyttävästä ja täydellisesti suoritetusta työstä yhdistää nämä kaksi asiaa joka sen lisäksi onnistuu kääntämään itse idean täysin päälaelleen laittamalla tämän kyseisen vierailevan naislaulajan suuhun tyypillisen jungle-MC:n kaiken syvimmän aivomyrskyn synnyttämän ylikäytetyn hokeman: “jungle is massive”. Tämähän on suoraan sanottuna kuin työntäisi ja kääntäisi pientä puukkoa britti jungle-scenen kylkeen ja minä rakastan sitä koska haluaisin olla se henkilö joka on puukon varressa kiinni. Kuunnellessani albumia eteenpäin, vakuutun yhä enemmän erinäisten kliseiden kautta että tämä julkaisu toimii jonkin sortin vittuiluna kyseisen scenen suuntaan. Hyvä vaan. Eihän sieltä saarelta ole tullut juuri mitään mullistavaa sitten 90-luvun. Seinään heitetyn loan ja ylenpalttisesti tarjoiltujen breaksien jälkeen, albumin loppupuolella esitellään “Walmer Side” joka tuo mieleen yhden oman henk.koht. favouriten eli printf(“shiver in eternal darkness/n”); albumin kiven kovien biittien pinomisesta sekä tiivistä yhteistyötä tekevät out-of-context mutta kuitenkin musiikin ilmapiiria sopivasti värittävät elokuvasämplet. Tosin sillä erotuksella että nyt nappulan vääntelyn kautta se on siirtynyt enemmän iDM:n puolelle mutta kuitenkin pitäen sen synkän, mustan tunnelman. Aaah… eihän tätä voi kuin rakastaa. Varsinkin kun heti perään tulee harvinaisempaa Vsnaresia joka herkeytyy hetkeksi jopa rentouduttavan ambientin puolelle. Kyseinen “Dismantling Five Years” toimii eräänlaisena välietappina tai paremminkin siirtymävaiheena albumin viimeistelevään intensiivisempään “We Are Oceans” kappaleeseen. Kummastakin löytyvät erinäinen valikoima oikeita instrumentteja, alkaen klassisista jousisoittimista pianoon joita tässä viimeisessä biisissä viedään breakcoren alaisuuteen rusennettavaksi. Niin. Kuten sanoin, eihän tätä voi kuin rakastaa.